Äitiyskeskustelu netissä ei ole minusta

Satuin mainitsemaan eräälle Asperger-tuttavalleni netissä, että sain tällaisen kommentin blogiini: Sinua muuten haukutaan netissä, käypä kattomassa mitä ne idiootit on sulle keksiny ja kyseenalaistavat sinun kykyä äitiyteen ja pitävät sinua syvästi kehitysvammaisena autistina joka ei saa koskeakaan lapsiin. tuossa linkki keskusteluun, ne ovat sairaita ihmisiä jotka tuolleen sinua haukkuu, hulluja, mielisairaita idiootteja http://www.vauva.fi/keskustelu/4218026/ketju/asperger_naisen_blogi_huh_huh ja hän sanoi, että tuo keskustelu ei ole minusta vaan eräästä Suvista. Suvi on todella provokatiivinen Asperger-persoonallisuus, joka kärhämöi netissä kaiken aikaa ties kenenkä kanssa.

Ihastuttavat trollaajat

Olen yllättynyt siitä, ettei blogissani ole pahemmin näkynyt trollaajia tai vittuilua tai muutakaan rasittavaa. Koko blogin olemassaolon aikana täällä on heilunut vain yksi ainoa veemäinen henkilö, joka onkin kyllä sitkeää sorttia. Aikanaan se oksenteli täällä päälleni, kunnes tiuksensin kommentointi asetuksia niin, että sain sen pois täältä, sitten se alkoi lähetellä sähköpostia. No, ne ohjasin suoraan roskikseen. Ajan myötä se sitten luovutti, kun en lukenut sen typeriä juttuja enkä vastannut mitään. Mutta eikös se nyt ole palannut. Suprise! Oletan, että tämä samainen myötätuntoinen, viisas ja lempeä ihminen on vastuussa myös tästä:

Sinua muuten haukutaan netissä, käypä kattomassa mitä ne idiootit on sulle keksiny ja kyseenalaistavat sinun kykyä äitiyteen ja pitävät sinua syvästi kehitysvammaisena autistina joka ei saa koskeakaan lapsiin. tuossa linkki keskusteluun, ne ovat sairaita ihmisiä jotka tuolleen sinua haukkuu, hulluja, mielisairaita idiootteja http://www.vauva.fi/keskustelu/4218026/ketju/asperger_naisen_blogi_huh_huh

Olen kuitenkin saavuttanut hiljalleen sellaisen pisteen psyykkisessä kasvussani, että en halua enkä jaksa enää kadottaa mielenrauhaani muiden ihmisten mielipiteiden ja sanomisten takia. Parempi antaa niiden valua pois kuin veden hanhen selästä. Tunnen itse oman arvoni ja tiedän, että olen myös monien ihmisten silmissä arvokas ja hieno ihminen. Kaikkia ei voi miellyttää ja vihaa ja halveksuntaa ja kaikenlaista paskaa tihkuvia ihmisiä tässä maailmassa riittää. Heillä ei voi olla asiat kovin hyvin, sillä sellainen käytös ja sellaisten tunteiden (viha, halveksunta, iva jne) ilmaiseminen kertoo epäkypsyydestä ja sisäisestä kehittymättömyydestä, joka väistämättä heijastuu elämässä monille alueille.

Kaikkein viisaimmat ja kypsimmät ihmiset ovat niitä, joista huokuu suuri myötätunto ja rakkaus kaikkea kohtaan. He ansaitsevat kunnioitukseni ja ihailuni.

:)

En keskustele eriävistä näkemyksistä ihmisten kanssa

Olen todennut, että minulle ei sovi eriävistä mielipiteistä keskusteleminen ihmisten kanssa. Ongelma ei ole eriävissä mielipiteissä sinänsä vaan niistä keskustelemisessa eli vuorovaikutustilanteen dynamiikassa, joka aiheuttaa minulle helvetillisen stressi- ja ylikuormitustilan. Vaikka teoriassa väitteleminen olisi ehkä yksi herkullisimmista asioista, mitä tiedän, yliherkkä psyykeni ei kestä sen luomaa jännitystilaa.

Lisäksi olen todella huono perustelemaan tässä-ja-nyt-tilanteessa. Tarvitsen miettimisaikaa. Reflektointiaikaa. Kun luen kirjoja, artikkeleita mitä vaan, niissä oleva tieto muuttuu omituiseksi ei-kielelliseksi mössöksi päähäni ja sen takia minun on vaikea enää myöhemmin toistaa sitä, mitä joskus jostain luin. Tämän takia perustelen näkemyksiäni mieluiten ehdottamalla luettavaksi niitä kirjoja, artikkeleita tms. joihin omat ajatusrakennelmani perustuvat. Ne selittävät näkemykseni paljon paremmin kuin minä ikinä voisin.

Eriävistä näkemyksistä luen mielelläni kirjoista, artikkeleista tai katson dokumentteja tms. Niitä kun voi katsoa yksin omassa rauhassa, reflektoida ja muodostaa omat mielipiteensä.

Missään luojan nimessä en halua käydä läpi niitä stressaavimpia mahdollisia vuorovaikutustilanteita, joissa eri mieltä olevat ihmiset yrittävät perustella näkemyksiään ja sitä loputonta puimista ja väärinkäsistysten/väärin tulkintojen piinaa.

Lisäksi minä olen sitä mieltä, että ihmiset muodostavat aina omat näkemyksensä asioista ja minulle on ihan sama, mikä jonkun muun näkemys on , voin kertoa omastani, mutta en ala väittelemään. Jos ei kiinnosta, niin ei jatketa asiasta. Samaten en halua vastaanottaa mitään toisten tuputuksia.

Näin ollen en käy dialogia uskon asioista tai mistään muustakaan asiasta, josta joku on eri mieltä. Sen sijaan, jos joku eri mieltä oleva tietää hyviä kirjoja, artikkeleita tms. niin niitä voi kernaasti suositella. Haastan mielelläni ajatusrakennelmiani – yksin, omassa rauhassa, en sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa.

Patoutumia kantavat ja riitaa haastavat ihmiset

Jos tänne vielä tulee täysin älyttömiä, puhtaasti negatiivisia ja motiiveiltaan kyseenalaisia kommentteja, niin poistan ne, koska ne eivät palvele mitään hyödyllistä tarkoitusta tässä maailmassa ja edustavat juuri sen tyyppisiä ihmisiä, joille tätä blogia ei ole suunnattu ja jotka voivat näin ollen patoutumiensa purkamisen ja riidan haastamisen sijaan yksinkertaisesti siirtyä muualle.

Huom! On aivan eri asia, jos joku esittää älykkäästi ja perustellen eriäviä mielipiteitä kuin se, kun ihmiset tulevat vain aukomaan päätään ja haastamaan riitaa. Älykäs keskustelu on aina hyödyllistä.

Lisäksi tämän blogin koko idea on tarjota neurologisesti poikkeaville positiivisia näkemyksiä ja ajatuksia ja auttaa heitä löytämään hyvä mieli omasta erityislaatuisuudestaan, ja jos joku tulee tänne haukkumaan minua hän samalla haukkuu muita minunlaisiani ja tekee silloin pahan olon niille ihmisille, joille haluan tehdä tällä blogilla hyvän olon. Näin ollen tässä blogissa ei todellakaan suvaita haukkumista ja turhanpäiväistä pään aukomista. Älykkäälle keskustelulle blogi on avoin. Myös eriävien mielipiteiden osalta.

Kiitos.

Neurologinen poikkeavuus on haaste sekä lahja

Nimetön henkilö esitti kommentin:

 "It is often recognized that gifted and talented people are energetic, enthusiastic, intensely absorbed in their pursuits, endowed with vivid imagination, sensuality, moral sensitivity, and emotional vulnerability"

Jos kerran olet noin valtavan lahjakas, niin miten ihmeessä selität sen että olet yli kolmikymppisenä tuossa jamassa?

Vastaukseni:

Henkilö anonyymilta on ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että tämän blogin kirjoittajalla on aspergerin oireyhtymä sekä adhd eikä nykyinen yhteiskuntajärjestelmä ja esimerkiksi työelämä ota huomioon meidänlaistemme erityispiirteitä. Neurologinen poikkeavuus tuo elämään valtavasti lisähaasteita, vaikka ne voivat samalla olla myös rikkaus. Monet meistä ovat alisuoriutujia kykyihinsä nähden. Enkä sitä paitsi ole missään "jamassa". Aloitan ensi syksynä yliopistossa ja minusta tulee psykologian tohtori aikanaan. Olen vasta pääsemässä vauhtiin. Olen etsinyt itseäni tähän asti, itseäni ja paikkaani maailmassa sekä korjannut itseäni sosiaalisesti vaikean nuoruuden jäljiltä. Mieluummin pääsen viiveellä vauhtiin elämässä ja elän sen jälkeen 100% itseäni toteuttaen ja onnellisena kuin kaahaan lukion jälkeen "jollekin-vain"-uralle jossa vietän loppuelämäni tuntui se hyvältä tai ei. Nyt olen siirtynyt itseni etsimisestä itsen toteuttamiseen ja tästä eteenpäin jokainen tekemäni valinta on tietoinen ja oikea. Elämästäni tulee oikein hyvä. Ei ehkä norminmukaisten ihmisten mittapuulla, mutta minun mittapuullani.

Norminmukaisten ajatuksia työelämästä

"KAIKKI eivät kuitenkaan jää loppuiäkseen noihin kokemuksiin (ulkopuolisuuden kokemukset yms.) märehtimään ja kuvittele niiden vuoksi olevansa jotain aivan erityislaatuista. Suurin osa meistä menee normaaliin työ jne. elämään, ilman että tekee asiat itselleen aivan kohtuuttoman vaikeiksi."

Ilman että tekee asiat itselleen aivan kohtuuttoman vaikeiksi????

TEKEE ITSELLEEN???

Me, joille "normaali" työelämä tuottaa vaikeuksia, olemme ITSE tehneet asiamme itsellemme kohtuuttoman vaikeiksi?

Minä todellakin olen ITSE ihan tahallani tehnyt "normaalissa" työelämässä pärjäämisen itselleni kohtuuttoman vaikeaksi. Tietysti olen. Siitä onkin niin paljon iloa ja hyötyä, että totta kai valitsen niin.

Toisin sanoen norminmukaiset ihmiset ovat sitä mieltä, että kun joku ei pärjää "normaalissa" työelämässä, se on hänen OMA VIKANSA. Hän on siihen yksin syyllinen. Hän on siitä vastuussa. Hänen olisi pitänyt valita toisin. Hänen  olisi pitänyt valita, että hän pärjää. Koska hän päätti, ettei pärjää, hän on tuomittava olento. Jotenkin moraalisesti arveluttava, epäkehno, luuseri.


Onkohan nuo norminmukaiset ihmiset ajatelleet, että EHKÄ tämä "normaali" työelämä ei ota huomioon erilaisten ihmisten erilaisia tarpeita? Tai ylipäätään tämä "normaali" systeemi, yhteiskuntajärjestelmä, opiskelu- ja työjärjestelmä. Voisiko vika olla rakenteissa? Järjestelmissä. Systeemeissä?

Ei tietenkään, koska norminmukaiset ihmiset itse pärjäävät hyvin "normaalissa" työelämässä niin he eivät ymmärrä mitenkään sitä, että se voisi olla jollekin toiselle ihmiselle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ei. Jos joku ei pärjää, se on hänen OMA VALINTANSA. Hän on PÄÄTTÄNYT, ettei pärjää. Vika on ihmisessä. "Sinä olet syyllinen".

Minä en valitettavasti voi sietää norminmukaisten ihmisten ajatusmaailmaa. Sen rajoittunutta, ahdasmielistä tulkintatapaa todellisuudesta.

Ihmiset ovat syypäitä omiin ongelmiinsa. Jos he haluaisivat, he voisivat tuosta noin, napsis, päättää, ettei heillä ole enää ongelmia. He vain HALUAVAT, että heillä on vaikeaa.

Tietysti me haluamme niin, sehän on IHANAA.

On ihanaa, kun elämä on vaikeaa. "Normaali" elämä.


Oletteko te norminmukaiset ihmiset KOSKAAN ajatelleet, että vika on teidän "normaalin" määritelmässänne, järjestelmänne vaatimuksissa, eikä niissä, jotka eivät täytä teidän kriteereitänne?

Suksikaa kuuseen normaalin työelämänne kanssa.

Vastine herra/rouva/neiti anonyymille

Joku nimetön kansalainen on katsonut asiakseen kommentoida lukuisia tekstejäni palaten aina teemaan: "ihmisen pitää tehdä töitä elääkseen tai joku muu joutuu hänet elättämään".

Ymmärrän tämänkaltaisen ihmisen kommentit ja näkemyksen. Ne perustuvat kuitenkin hyvin toisenlaisen ihmisen maailmankuvaan ja tapaan tulkita/katsella todellisuutta kuin mitä omani ja lähelläni elävillä ihmisillä on. Näin ollen hän saa toki ilmaista mielipiteensä ja purkaa angstiaan, mutta hänen mielipiteensä eivät kosketa minua eivätkä liity maailmaani. Elän luovaa elämää, jota ohjaavat aivan toisenlaiset realiteetit kuin kyseisellä henkilöllä.

Otan osaa, jos se tuottaa sinunlaisellesi ihmiselle jonkinlaista henkistä kärsimystä.

Edustat juuri sitä ihmistyyppiä, joka ei ole eikä koskaan tule ymmärtämään minunlaisiani ihmisiä ja tämän olen jo vuosia sitten hyväksynyt ja jätän teidänlaistenne ihmisten mielipiteet, tuomiot sekä arvostelmat omaan arvoonsa.

Lyhyesti mainittakoon, että olen aina elättänyt itseni, paitsi silloin, kun opiskelin, jolloin minulle maksettiin opintotukea ja silloin, kun sain lapsen ja jäin kotiin hoitamaan häntä ja sain äitis- ja vanhempainrahaa. Näitä kertoja lukuunottamatta olen aina elättänyt itseni. Ja kun lapseni täytti 3-vuotta, en ole voinut palata töihin, koska en psyykkisesti pysty hoitamaan sekä minulle sopimatonta, psyykkisesti kuormittavaa työtä ETTÄ olemaan hyvä äiti lapselleni. Tässä tilanteessa olen joutunut valitsemaan, ensimmäistä kertaa elämässäni, työttömyyskorvauksen. Ensi syksynä aloitan yliopistossa (sillä opettelen pääsykoekirjan täydellisesti) ja alan opiskella kohti ammattia, jota voin tehdä kuormittumatta liikaa = työtä, joka sopii minulle sisältönsä sekä työaikojensa puolesta.

Minä kuitenkin, sinunlaisestasi ihmisestä poiketen, uskallan ja lopetan sellaisen työsuhteen, joka tekee minut onnettomaksi ja aiheuttaa masennusta, itsetuhoajatuksia jne. Näin olen aina tehnyt. Ja etsinyt sitten heti uuden työn.

Lisäksi et tiedä, mitä CV:ni pitää sisällään, koska sitä ei ole tässä blogissa esitelty. Pitänee se lisätä tänne, niin voit sitäkin sitten tutkia, jonka jälkeen voit perustaa kommenttisi todellisuuteen pelkän angstin lisäksi.

:) Hyvää työntäyteistä elämää. Itse kullekin.