Sisäinen rauha

Heipä hei!

Luulin, että olin muuttanut tämän blogin yksityisasetuksia ja sulkenut tämän yleisöltä, mutta tämähän olikin julkisena! Pahoittelen siis, jos on kommentteihin jäänyt vastaamatta. Kävin äsken lukemassa ja vastaamassa.

Tässä on vuoden 2018 aikana käynyt niin hassusti, että olen löytänyt rauhan. Äsken yritin googlettaa jotain valmista kuvausta tai sopivaa termiä sille, mitä koen elämässäni olevan meneillään, mutta en löytänyt ainakaan vielä. Ehkä Dabrowskin persoonallisuusteoria tarjoaa osuvimman kuvauksen ja selityksen eli olen siirtymässä uudelle tasolle. Ihan selvästi tietoisuudessani on tapahtunut/tapahtumassa siirtymä. Se tuntuu erikoiselta. Kiehtovalta. Siis niin paljon tapahtuu (positiivisia) muutoksia yhtä aikaisesti niin useilla alueilla, että tuntuu kirjaimellisesti siltä, kuin koko tietoisuus olisi siirtymässä kokonaan uudelle tasolle. Mutta jos googletan esimerkiksi "spiritual awakening stages" niin en allekirjoita täysin sellaista höpinää. Esimerkiksi jos kuulen vähänkään vetovoiman lakiin viittaavia juttuja, nousee karvat pystyyn. Mutta jotain sen suuntaista on meneillään.

Hyvin lyhyesti asiaa voisi kuvata siten, että olen löytänyt rauhan. Sisälläni on rauhallista. Samalla kiitollisuus on lisääntynyt. Huomaan usein olevani kiitollinen milloin mistäkin asiasta. Kykyni elää arvojeni mukaista elämää on vahvistunut ja kun tavoitteenani on ollut lopettaa alkoholin (ja ylipäätään kaikkien päihteiden käyttäminen), olen nyt onnistumassa siinä ja se tuntuu upealta. Myös hyväksyminen on keskeinen termi. Yhtäkkiä huomaan, että minun on yllättävän helppoa hyväksyä monenlaisia asioita. Oma epätäydellisyys, muiden epätäydellisyys, maailman epätäydellisyys... Hyväksynnän myötä muuttuu paljon. Ei ole tarvetta asettua enää esimerkiksi puolustuskannalle, koska jos joku vaikkapa kutsuu minua itsekkääksi, voin todeta: "Ehkä joskus olenkin. Se on inhimillistä."

My consciousness is shifting to a higher stage.

Rauha. Hyväksyntä. Kiitollisuus.

Ehkä se muodostuu noista. Se uusi tila elämässäni.

Olen myös onnellinen. Voin hyvin ja koen olevani psyykkisesti varsin eheä.

Tämä tila on vallinnut nyt noin puoli vuotta. En voi tietää, vieläkö kaaos palaa joskus, vieläkö hukun ja eksyn jonnekin, vai onko meneillään jokin niin syvä ja pysyvä muutos, ettei paluuta entiseen enää koskaan ole.

Elämäni ei ole täydellistä. Vointini ei ole täydellinen. Eikä kuulukaan olla. Täydellisyys ei kuulu ihmiselämään. Mutta kun sisällä on rauha, kaikki on hyvin.

En halua sulkea kommentointia, mutta vastauksissa voi kestää satakin vuotta. Sisäiseen rauhaani kuuluu se, etten ota turhaa stressiä asioista ja välillä voin unohtaa tämän blogin olemassaolon pitkäksikin aikaa tai jopa ikuisiksi ajoiksi.

:)

Satuinpa löytämään äsken tällaisia:

From Frustration to Acceptance to Gratitude

How Acceptance & Gratitude are the Quantum Keys to Unlocking Lasting Happiness

Häpeä

Olen saanut nimen sille, mikä minussa on rikki. Häpeä. "It came as a tremendous revelation and a powerful epiphany when I realized that shame was the name of the inner void I had felt for years and never understood."

Häpeä on se, mikä minun pitää parantaa.

"...shame as a feeling that we are in some way fundamentally flawed or not good enough, and are, as a result, not worthy of love and belonging. Shame involves a deep fear of disconnection, a fear that there is some part of us that, if it were truly seen by others, then it would guarantee that they would neither accept nor love us. Shame is the name of the feeling that we are not good enough."

https://www.google.fi/amp/s/philosophadam.wordpress.com/2014/10/16/silencing-the-praise-why-seeking-approval-fails-to-fill-our-inner-void/amp/

Pitääkö muiden hyväksyntä ostaa?

En ymmärrä. Miten niin muiden tunteilla ja käyttäytymisellä ei ole tekemistä kanssani? Jos esim joku puhuu minulle, ja olen aina ajatuksissani enkä kuuntele ja tämä aiheuttaa ihmissuhteeseen ongelmia, onhan sillä tekemistä kanssani. Siis sillä, että toinen tuntee tyytymättömyyttä jne.

Eli juuri se, että miten erottaa toisistaan sen millon oikeasti minä teen jotain väärin ja millon kyse ei ole minusta? Vai pitääkö se vaan miettiä tapauskohtaisesti?

Kun minua kiusattiin koulussa (round1) se johtui aspergerista. Se, että aloin muuttaa itseäni oli työtä jossa aloin "parantaa aspergeriani" ja opetella sosiaalisia taitoja, normeja ja tietoisuutta siitä, miten ihmisiä miellytetään ja mitä ihmiset toisiltaan odottavat ja haluavat. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä autistiseen kuplaan. Tavallaan minussa siis OLI joku vika, joka teki sen ettei musta pidetty. Vai oliko? Mitä jos olisin jäänyt sinne kuplaan ja sosiaalisesti vammaiseksi? Oisko se sit ollu hyvä? Oisinko halunnut elää niin? Sillon olin kyllä sisäisesti eheä ja pidin itsestäni. Kun aloin yrittää miellyttää MUITA, sisälleni repesi haavoja ja menin sisältä rikki.

Kun minua kiusattiin koulussa (round2), syynä oli se, että olin muuttanut itseäni, mutta tein sen hassusti ja olin taas sosiaalisesti vääränlainen. Tällöin ympäristön palaute (= olen epäkelpo) oli viesti muutokseni epäonnistumisesta eli aspergerin yritys muuttua sosiaalisesti normaaliksi oli epäonnistunut joten otin palautteen viestinä ja  jatkoin työtäni, itseni hiomista.

Mun työ on ollut, tai se alkoi, aspergerin "korjaamisena". Voidaanko muka sanoa ettei muiden tunteet ja käytös johtunut minusta? Tavallaan ehkä joo. Mutta. Eikö sosiaalinen palaute oli jotain mitä pitäisi kuunnella?

Ehkä tässä puhutaankin KAHDESTA erillisestä asiasta! Rakkaudesta: "others have free will to be open or closed, loving or unloving" JA palautteesta. Joku voi kohdella minua rakkaudella ja myötätunnolla, mutta antaa palautetta. Tai joku voi sulkea sydämensä, torjua ja antaa sillä tavalla palautetta. Ja me ansaitaan RAKKAUTTA ja myötätuntoa oltiin millasia vaan. Ja se, et jos joku sulkee sydämensä, torjuu tai vihaa tms niin sitä ei KUKAAN ansaitse eikä se ikinä ole minun tai jonkun syy paitsi sen, joka valitsee tuntea ja käyttäytyä niin. Mutta PALAUTE. Sitä kannattaa kuunnella ja miettiä mitä sen kanssa tekee.

Kyllä! Rakkaus ja palaute. Kaksi asiaa.

Hmmm. Mutta. Jossain utopiassa mua olisi siis rakastettu koulussa sellasena kun olen. Ja sanottu kauniisti että "hei, et pukeudu  kuten muut, ottaisitko mallia meistä muista, ettet näyttäisi niin typerältä" :`D aahhhahhaaaaa, en kestä. Vielä parempi utopia olisi sellainen jossa jokainen saa olla just mitä on ja on ja hyvä niin.

No me ei eletä utopiassa. Eli jos en halua KOKO AJAN kohdata torjuntaa ja paskaa, mun ON miellytettävä muita. Jotenkin. Sosiaalinen hyväksyntä pitää ostaa jollain hinnalla. Myyt sielusi sitä vastaan. Jotkut on valmiiksi eli omina itseinään sosiaalisessa mielessä mestariteoksia. Jotkut täysin epäonnistuneita.

Sellanen asia minkä itse olen oppinut on erottaa toisistaan mun arvo IHMISENÄ ja mun SOSIAALINEN arvo. Jokainen meistä on "täydellinen" ja arvokas ja rakkauden arvoinen sellasena kuin on. Mutta on valitettava fakta että yksilöiden sosiaalinen arvo vaihtelee. Voin olla sosiaalisesti epäonnistunut paska mutta ihmisenä muuten hyvä ja kaunis. Mutta yritäpä siinä sit nauttia olostasi. Vaatii melkosta luonnetta olla niin vahva ja eheä, ettei sosiaalinen epäonnistuminen hetkauta.

Tietysti on niinkin, että mitä kehittyneempi ja tiedostavampi yksilö, sitä suvaitsevampi ja rakastavampi hän on. Eli todella kehittyneiden ja kypsien ja viisaiden hyväksyntää ja pitämistä ei tarvi niinkään ostaa. MUTTA näitä ihmisiä on vähän. Suuri massa on enemmän tai vähemmän tuomitsevia ja rajoittuneita. Eli jos haluat miellyttää massaa, myyt sielusi. Jos et myy sieluasi, on kestettävä se, että et miellytä enemmistöä ja ympäristö pommittaa sua viestillä: "Olet oksettava".

Eli valitsepa siitä!

Eli tässä asiassa ei minusta ole nyt mitään yksinkertaista.

https://m.huffpost.com/us/entry/994991

Ahdistunut kiintymyssuhdetyyli

Sain eilen selville, että mulla on ahdistunut kiintymyssuhdetyyli ja SE on syy siihen, miksei miesten kanssa mistään tule mitään ja miksi sotken aina kaiken täysin tapailuvaiheen alussa enkä pääse 1-2 tapaamista pidemmälle.

If you have an anxious attachment style you may find dating and relationships more difficult than others do. Because you need more reassurance and intimacy, you may feel unsatisfied with dating dynamics which encourage a large amount of self-sufficiency and independence.

"They have an inherent fear of rejection and abandonment. Even a slight hint that something is wrong will activate their attachment system, and once activated they are unable to calm down until they get a clear indication from their partner that the relationship is safe."

Jos on tällainen kiintymyssuhdetyyli, tarvii tosi paljon turvallisuutta ja läheisyyttä. Ei todellakaan pysty kestään ja selviään, jos toinen on etäinen tai tilanne epämääräinen.

Tää ei kieltämättä ole välttämättä kovin viehättävä ominaisuus, mutta mä en pysty sitä nyt muuttaan ja oon valmis hyväksyyn sen osana itseäni ja uskon, että olen rakastettava ihminen siitä huolimatta. Tän asian huomioonottaminen toiselta osapuolelta ei lopulta vaadi kovin hirveästi, joten jos joku oikeasti on kiinnostunut ja haluaa tutustua, hän voi ottaa tämän huomioon ja tehdä oloni riittävän turvalliseksi.

Eräässä artikkelissa annettiin ohjeeksi juuri se, mitä olen itsekin alkanut yhä enemmän miettiä ratkaisuksi. Pitää kertoa HETI, kun tapaa jonkun kivan ja ennen kun aloitetaan tapaileen ja tutustuun, että mulla on tää ja mitkä mun tarpeet on ja miten tää vaikuttaa asioihin. "Know what you need from a partner, and express these needs from the beginning."

Erittäin merkityksellinen kohta artikkelissa oli minulle myös se, jossa sanottiin, että älä esitä etäistä tai vaikeasti tavoiteltavaa. "This approach is incompatible with the anxious relationship style. Anxious partners do become strongly attached to their significant others and want to be close to them. Trying to avoid these very real needs causes stress and worry. Instead, show your feelings in secure ways — let your partner clearly know that you want to be able to rely on them and be close to them. If your partner is put off by this then they likely aren’t the partner for you."
Ahdistuneen kiintymyssuhdetyylin omaavat ei pysty olemaan etäisiä ja vaikeasti tavoiteltavia. Meillä on valtava tarve saada läheisyyttä ja turvallisuutta ja jos yrittää vältellä näitä todellisia tarpeita, siitä seuraa vain stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan on hyvä kertoa toiselle, mitä tarvitsee, ja että tarvii läheisyyttä ja turvallisuutta. Jos joku ei pidä sinusta sen takia, hän tuskin on sinua varten.

Sitten on vielä se ikävä asia, että ahdistuneen kiintymyssuhdetyylin omaavat vetävät usein välttelevän tyylin omaavia puoleensa ja yhdistelmä on katastrofi.... Tästä on syytä olla tietoinen ja yrittää pysyä kaukana moisista.

Artikkeleita:

https://aloftyexistence.wordpress.com/2012/01/16/dating-survival-tips-anxious-attachment/
http://justmytype.ca/date-someone-anxious-attachment-style/

Tunteiden erottaminen toiminnasta

Yksi tärkeimmistä asioista, mikä minun pitää oppia ja takoa yhä syvemmälle jakeluuni, on tunteen ja toiminnan erottaminen toisistaan. Se on jostain syystä minulle uskomattoman vaikeaa. Aivoni siis ajattelevat aina, että se mitä tunnen = se, mitä minun pitää tehdä.

Hyvin usein pitäisi tehdä jotain, mitä minua ei huvita tehdä. Ja silloin minusta tuntuu, etten PYSTY tekemään sitä. Sanotaan nyt vaikka pesemään mattoa. Tällöin joudun sanomaan itselleni: "Sinä PYSTYT tekemään sen. Sinulla on kaikki fyysiset osat ja edellytykset asian suorittamiseen. Sinulla on jalat. Niillä voit kävellä maton luokse. Sinulla on kädet. Niillä voit harjata ja pestä. Pystyt liikuttamaan ja ohjaamaan raajojasi tahdonvoimasi avulla. Asian suorittaminen ON täysin mahdollista." Joudun siis tietoisesti suurella vaivalla selvittämään aivoilleni, että PYSTYN tekemään sen asian. Vasta silloin tajuan, että niinpä pystynkin. Sitten alan aivojeni avulla liikutella niitä jäseniäni päämäärän saavuttamiseksi.

Saman ilmiön toinen puoli on se, kun haluaa jotain, mikä on itselle haitaksi. Tässäkin minun on hyvin vaikeaa tajuta, ettei TUNNE tarkoita, että niin PITÄISI tehdä. Tunne ja toiminta sekoittuu. Juuri tämä on taustalla siinäkin, kun olen jonkun miehen kanssa limbossa tai paskassa tilanteessa ja pitäisi lähteä, mutta on ihastunut ja ei halua lähteä. Silloin pitäisi sanoa itselleen: "Sinä TUNNET, että haluat jäädä, mutta se on vain tunne. Tunteita ei tarvitse totella. SINÄ voit itse päättää, miten toimit. Sinä voit blokata tuon miehen ja vaikka kuinka tuhottomasti haluaisit poistaa sen blokkauksen ja kuulla siitä miehestä taas, se on vain TUNNE. Tunteen ei tarvitse ohjata toimintaa. SINÄ hallitset raajojasi tahdonvoimallasi. Voit valita vapaasti miten toimit."

Tämän asian oppiminen on hyvin hidasta. Unohdan tämän aina. Välillä muistan. Tätä täytyisi tietoisesti alkaa harjoitella ja vahvistaa. Että MINÄ olen se, joka täällä päättää. Ei tunteet.

Syksyn kuulumisia

Elämä on hauskaa ja kiinnostavaa. Vaikka myös vaikeaa. Oon loppukesästä asti päässyt huonosti jumppaan ja nyt oon suuttunut asiasta, koska RAKASTAN käydä siellä (lähinnä les millsin tunneilla) ja HALUAN käydä PALJON, joten päätin, että tällä viikolla käyn P-A-L-J-O-N. Ensin aioin käydä joka ikinen päivä ihan vaan siksi, että oon sisuuntunut, mutta koska voin käydä jumpissa vain oikeastaan arkisin aamupäivisin (mulla on päiväjäsenyys gogohun), kun Eevi on koulussa (en mielelläni jätä sitä yksin, vaikka se onkin jo aika iso) ja aamusin herätään 7 aikaan (Eevin koulun takia) ja minä en oo erityisen hyvä meneen aikasin nukkuun, mulle tuli 7h univelkaa kahdessa yössä... Hinta, jonka jouduin jumpista maksamaan... Joten totesin, että on pakko kuunnella itseään ja tänään on lepopäivä ja menin takasin nukkuun, kun Eevi lähti kouluun. Nyt oon tankannut siis hiukan unta ja huilaan. PLUS on 2 opiskelutehtävää, jotka pitäs tänään palauttaa, ja joita en oo ehtinyt tekeen vielä missään välissä, kun oon jumpannut ja ollut Eevin kaa KAIKEN aikani...

Mut huomenna taas!!! Liikkuminen on niin IHANAA!!! Rakastan sitä ehkä eniten elämässä. Siitä tulee niin mahtava olo ja lisäksi saa vielä terveyttä ja upean kropan. JA tulee voittajafiilis myös siitä, et saa aikaan jotain itselle tärkeää. Eli win-win-win-win-win. PAITSI ajankäyttö.

Oon myös saanut käyntiin yhden tenttikirjan (joka on pari kk lähinnä lojunut avaamattomana). Mulla on hyperfokus putkiaivo, joten joko imeydyn johonkin asiaan ja muodostuu ikään kun eräänlainen PUTKI tai TUNNELI, jossa olen sen asian kanssa (näen tän kuvana päässäni, pitäs piirtää). Eli kun jokin asia avaa sen fokustunnelin, asiat alka sujuun ja saan aikaan, MUTTA jos joku katkasee ton putken ja rikkoo keskittymisen, homma on menetetty enkä enää saa mitään aikaan... Esim. jos alkasin nyt lukea jotain toista kirjaa, mun putki saattas siirtyä SIIHEN, ja sit unohdan kokonaan sen ekan kirjan... Eli mun on nyt varojeltava visusti tätä syntynyttä putkea ja hyödynnettävä sitä! Eli luettava nyt kaikki mahdollinen aika sitä kirjaa ja toivottava, ettei mikään katkase putkea ennen kun saan sen luettua.

Opiskelut on mennyt tänä syksynä... En tiä miten. Oon kyl tehnyt kaikenlaista, mutta tällä hetkellä oon saamassa vaan 6 op koko syksystä 😬. Ja niittenkin kaa oon sählännyt eli joutunut pyyteleen lisäaikoja tehtäviin yms. Tänään on kummankin kurssin lopputyön deadline, toisen itseasiassa meni jo ja jouduin taas ilmottaan, et myöhässä tulee, ja sit saan ees ainakin nää pari tutkinnon kannalta pakollista kurssia kasaan.

Mun ois aika helppo saada 10 op vielä lisää, MUTTA se vaatis jonkun verran työtä, ja toistaseksi en yksinkertaisesti oo ehtinyt. SIIS meinasin, et oisin tän ja ens viikon skarpannut, mut oonkin nyt jumpannut ja ollut eevin kaa jne. Yhteen kurssiin oon lukenut 12 artikkelia, niistä tarvis tehä essee. Sit saisin ehkä 5 op (en tiedä kyl kelpuuttaako se opettaja enää koko esseetä... se kurssi oli alkusyksystä ja suoritettiin istumalla luennoilla, mut en pystynyt keskittyyn luentoihin ja kysyin voinko tehä esseellä... Kyllä sain luvan, mutta täs on mennyt jo aikaa). Lisäksi luin koko kesän yheen typerään tenttiin ja oon lukenut kaikki 4 kirjaa, MUTTA en voi tenttiä ellen KERTAA niitä, koska en muista mitään jos luen kerran läpi. Eli jos saisin ne kerrattua, saisin taas 5 op. Pakko noi ois rutistaa, kun oon tehnyt jo kuitenkin paljon töitä niitten eteen.

Sit teen vielä yhtä psykan kurssia, jota rakastan, mut ei oo senkään tekemiseen vaan ollu oikeen aikaa (eli keskittymiskykyä tai jotain). Onneks sen ei o kiire. Just sen kirjan oon saanut nyt putkifokukseen. Ehkä teen sitä kurssia joululoman ja tentin heti loman jälkeen. SITTEN mulla ois optimitapauksessa syksyltä 21 op!! Jeeeeeee.

Täytyy ponnistella.
Nyt aamupala ja kouluhommiin.

Perässä raahattavat miehet

Olen ylpeä itsestäni. Olen jälleen ilmentänyt omaavani oppimiskykyä. En oo oikein tiennyt koskaan, mitä pitäs tehdä, kun tutustuu jonkun mieshenkilön kanssa, ja se tutustuminen muistuttaa lähinnä jatkuvaa, erittäin epämiellyttävää ODOTTAMISTA. Odotan koska se vaivautuu viestittään tai ottaan yhteyttä, odotan koska se vaivautuu vastaan mulle, odotan koska sitä kiinnostaa nähä. Eli käytännössä mä haluaisin olla enemmän yhteydessä kuin se toinen ja nähä jo.

Kutsun näitä nykyään PERÄSSÄ RAAHATTAVIKSI miehiksi. Enkä kaipaa sellaisia elämääni. Kun harrastaa nettitutustumista, näitä kohtaa runsaasti. Ne ovat sellaisia, jotka kyllä saattavat vastata kohteliaisuuttaan, jos kirjoitat niille, mutta ne eivät kysele sinulta mitään, eivät yritä ylläpitää keskustelua eivätkä osoita mitään oma-aloitteisuutta tai aktiivisuutta. Mutta yhtä lailla näitä sikiää live-elämästä.

Olen siis ollut elämässäni hiukan epätietoinen siitä, miten näitten kaa pitäs toimia. Mutta en ole enää. Niitten kanssa toimitaan niin, että ne potkitaan VITTUUN elämästä. Anteeksi kielenkäyttö. Mutta sinne ne kuuluu. Tällaiset perässä raahattavat EIVÄT ole oikeasti kovin kiinnostuneita. Ne voivat olla hiukan kiinnostuneita. Tai ne saattavat olla kiinnostuneita esimerkiksi SEKSISTÄ. Mutta mitään kunnollista kiinnostusta siinä ei heidän puoleltaan ole. TAI toinen vaihtoehto on se, että kyseessä on empatiavajeinen henkilö (hyvin luultavasti sovinistinen, egoistinen testosteronia pullisteleva machoilija), joka kohtelee naisia välinpitämättömästi AINA.

No, joko tyyppi on alikiinnostunut, kiinnostunut vain ajatuksesta, että saa joskus ehkä sinut kellistettyä sänkyynsä tai välinpitämätön ja empatiakyvytön olento, joka tulee IKUISESTI kohtelemaan sinua välinpitämättömästi ja epähuomioonottavasti.

Joten jos alan tutustua jonkun kanssa, ja huomaan ODOTTAVANI kaiken aikaa jotain ja minusta tuntuu, ettei tyyppi taida olla kunnolla kiinnostunut (minua ei kiinnosta ONKO se kunnolla kiinnostunut, minua kiinnostaa se, miltä minusta TUNTUU), kitken sen välittömästi pois elämästäni. BYEBYE.

Kitkin juuri yhden. Alan huomata, että tinder on erittäin oksettava paikka. Minä ainakin törmään siellä lähinnä pelkän seksin perässä juokseviin imbesilleihin. Tätä ne EI sano suoraan, mutta eiköhän se ole aika ilmeistä, kun seuraa niitten toimintaa ja "tutustumista" (kuten että minun pitäisi mennä ekalla tapaamisella hänen luokseen ja kun sanon etten mene, vaan tavataan julkisella paikalla, tyyppi ilmoittaa katsovansa seuraavan mätsin...)

Haluan tavata sellaisen ihmisen, joka on TOSI KIVA. Haluan, että asiat sujuvat alusta asti luontevasti ja kivasti ja on hyvä olla. Haluan tuntea, että toinen on selvästi hyvin kiinnostunut. Kyllä sen nyt helvetti soikoon tuntee ja tietää, jos joku on oikeasti kiinnostunut. Ja vaikkei tuollasessa tinderissä ennen näkemistä voi varsinaisesti olla TOISESTA hirveän kiinnostunut, voi olla kiinnostunut toiseen tutustumisesta.

Olen hirveän ylpeä ja onnellinen, kun huomaan kasvaneeni pisteeseen, jossa haluan vain, että mun on hyvä olla ja kitken helvataan stressiä ja pahaa mieltä aiheuttavat tyypit elämästäni. Mun ei TARVI jaksaa katsella mitään paskaa. No reason. Ei tarvi jaksaa ODOTELLA, että no nyt tuntuu paskalta, mutta EHKÄ joskus tulevaisuudessa tää muuttuu kivaksi ja tuntuu hyvältä. Ei. Sen pitää tuntua NYT kivalta ja hyvältä. NYT. Koska mitään takeita siitä, että asiat joskus oisi paremmin ja tyypin käytös muuttuisi, ei ole. En HALUA elämääni ihmistä, jonka käytöksen pitäisi MUUTTUA, että mun ois hyvä olla. What the fuck? MIKSI tutustuisin ihmiseen, jonka kanssa tutustuminen tuntuu lähinnä paskalta? MIKSI?

En miksikään.