Tunteiden erottaminen toiminnasta

Yksi tärkeimmistä asioista, mikä minun pitää oppia ja takoa yhä syvemmälle jakeluuni, on tunteen ja toiminnan erottaminen toisistaan. Se on jostain syystä minulle uskomattoman vaikeaa. Aivoni siis ajattelevat aina, että se mitä tunnen = se, mitä minun pitää tehdä.

Hyvin usein pitäisi tehdä jotain, mitä minua ei huvita tehdä. Ja silloin minusta tuntuu, etten PYSTY tekemään sitä. Sanotaan nyt vaikka pesemään mattoa. Tällöin joudun sanomaan itselleni: "Sinä PYSTYT tekemään sen. Sinulla on kaikki fyysiset osat ja edellytykset asian suorittamiseen. Sinulla on jalat. Niillä voit kävellä maton luokse. Sinulla on kädet. Niillä voit harjata ja pestä. Pystyt liikuttamaan ja ohjaamaan raajojasi tahdonvoimasi avulla. Asian suorittaminen ON täysin mahdollista." Joudun siis tietoisesti suurella vaivalla selvittämään aivoilleni, että PYSTYN tekemään sen asian. Vasta silloin tajuan, että niinpä pystynkin. Sitten alan aivojeni avulla liikutella niitä jäseniäni päämäärän saavuttamiseksi.

Saman ilmiön toinen puoli on se, kun haluaa jotain, mikä on itselle haitaksi. Tässäkin minun on hyvin vaikeaa tajuta, ettei TUNNE tarkoita, että niin PITÄISI tehdä. Tunne ja toiminta sekoittuu. Juuri tämä on taustalla siinäkin, kun olen jonkun miehen kanssa limbossa tai paskassa tilanteessa ja pitäisi lähteä, mutta on ihastunut ja ei halua lähteä. Silloin pitäisi sanoa itselleen: "Sinä TUNNET, että haluat jäädä, mutta se on vain tunne. Tunteita ei tarvitse totella. SINÄ voit itse päättää, miten toimit. Sinä voit blokata tuon miehen ja vaikka kuinka tuhottomasti haluaisit poistaa sen blokkauksen ja kuulla siitä miehestä taas, se on vain TUNNE. Tunteen ei tarvitse ohjata toimintaa. SINÄ hallitset raajojasi tahdonvoimallasi. Voit valita vapaasti miten toimit."

Tämän asian oppiminen on hyvin hidasta. Unohdan tämän aina. Välillä muistan. Tätä täytyisi tietoisesti alkaa harjoitella ja vahvistaa. Että MINÄ olen se, joka täällä päättää. Ei tunteet.