Chakrat epätasapainossa

Tein chakratestin, huvin vuoksi. En tiedä mitä ajattelen chakroista, uskonko niihin vai en. Suhtaudun niihin uteliaasti ja avoimesti, mutta en ole mikään pöhelö ei-kriittinen ajattelija, joka nielee mitä vaan. Kuitenkin yhtä typerää, kuin uskoa esim. chakroihin kritiikittömästi, olisi suhtautua niihin suoralta kädeltä täysin torjuvasti. Minusta niillä voi leikitellä.

Tein siis chakratestin. Hyvin mielenkiintoista on, että chakrani ovat aika järjestelmällisesti sitä enemmän epätasapainossa, mitä ALEMPANA ne sijaitsevat. Juurichakra oli testin mukaan eniten pielessä ja 55%:sti kunnossa. 2. chakra eli sakraalichakra on myös osin tukossa, testin mukaan 65 %:sti kunnossa. Sakraalichakran tukokset voi vaikuttaa heikentävästi kurkkuchakraan, joka olikin sitten kolmanneksi huonoin eli 70% siitä on kunnossa. Siinä välissä olevat 3. (solar plexus) ja 4. (sydän) chakra olivat kuitenkin paremmalla tolalla. Solar plexus 85 % kunnossa ja sydän 80 %.

Kuten osasin odottaa, kruunuchakra on aika hyvä eli 85 % kunnossa ja kolmas silmä eli toisiksi ylin 80 %.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa?

Epätasapainoiset chakrat voivat toimia heikentyneesti tai ylikierroksilla.

Aloitetaan sakraalichakrasta, koska uskon, että se on minulla osin tukossa ja tämän testin tekeminen ja asian tiedostaminen ja pohtiminen voivat oikeasti muuttaa elämääni ja energioitani. Sakraalichakra liittyy seksuaalisuuteen, tunteisiin, intohimoihin, haluihin... "Chakran tukkeutuneisuus ja vajaatoiminta vaikeuttavat nauttimista ja heikentävät yhteyttämme seksuaalisuuteemme ja luomisvoimaan....Etäännymme omista haluistamme." Ylitoiminta taas: "Kadotamme omien halujemme hallinnan, ja kulutamme energiaamme tarpeettomasti saadaksemme vain vähän lisää mielihyvää. Tämä saa energiamme keskittymään toiseen chakraan, ja virtaamaan pois kaikista muista chakroista." (sitaatit sivulta: Chakrat - opas ihmisen chakroihin)

Voikohan chakra olla jotenkin molempia... Siis tukossa ja ylitoiminnassa.... Minä nimittäin tunnistan molemmanlaista oireilua. Joillain osa-alueilla olen tukossa ja tiedän sen. En uskalla kuunnella musiikkia, koska se aiheuttaa liian voimakkaita tunteita. Pelkään hallinnan menettämistä, jos annan voimakkaille tunteilleni vapauden toteutua. Taustalla ihan yksiselitteinen trauma, kun nuoruudessa tämä chakra (jos chakroihin uskoo, puhun niistä nyt leikillisesti tai vertauskuvallisesti) oli aika varmasti ylikierroksilla, minulla on siihen synnynnäinen taipumus (ADHD?) ja meinasin tuhota itseni sen takia. Siksi pelästyin ja vedin jarrut päälle ja aloin pelätä asioita (musiikki, biletys, juominen...), jotka ovat yhteydessä tuohon menneisyyden hallinnan menetykseen ja tuhon uhkaan.

Mutta sitten toisaalta minulla on edelleen ongelmia hedonismin kanssa. Halut hallitsevat minua, enkä minä niitä. Eli joo, tämä chakra on minulla aivan piparina.


Entä juurichakra? No kappas! Kuulostaa hyvin tutulta... "Tämän chakran tukkeutuneisuus aiheuttaa elottomuutta ja elinvoiman puutetta. Emme ole silloin kosketuksissa maahan, jolloin syntyy juurettomuuden tuntu. Heikko yhteys maahan aiheuttaa ajelehtimista ja pää pilvissä elämistä, emmekä ole silloin ankkuroituneet todellisuuteen. Fyysinen kehomme ja sen tarpeet voivat tuntua kaukaisilta ja etäisiltä." Minulla todella on tällaisia ongelmia.

"Individuals with a blocked root chakra find it difficult to “settle down” with anything, including where they want to live and work." (http://www.chakras.info/root-chakra/root-chakra-blockage/)
Taas, quilty.


Sekä sakraalichakran että juurichakran avaamiseen suositellaan tanssimista. Juurichakran puhdistamiseen käy fyysinen aktiivisuus muutenkin. Yhteys omaan fyysisyyteen, fyysiseen toiminnallisuuteen. Tämä alempien chakrojen epätasapainoisuus ja ylempien voimakkuus voi hyvinkin liittyä juuri siihen, että minä elän pää pilvissä, ajatuksissani, olen erittäin ei-fyysinen ja -kehollinen ja ikään kuin IRTI kehostani, elän pelkkinä ajatuksina ja ideoina


Pitäisi ehkä alkaa vahvistaa elämässä noita alemman tason energiakeskuksia eli olla vähän vähemmän aina siellä ajatuksissa ja enemmän myös fyysinen ja aistiva ja tunteva (tunteva = uskaltaa irrottaa enemmän tunteita ja aistimuksia ajatusten ja hallinnan pyrkimyksen kahleesta).

Maailmojen kohtaaminen

Tällaset ihmiset kuin minä tarvitaan parisuhteessa henkistä yhteenkuuluvuutta, sellasta, että kumppani on samassa maailmassa ja on samoja syviä kiinnostuksenkohteita tms. Että voi sitten YHDESSÄ olla siinä maailmassa ja sillon kumpikin ruokkii toisen intohimoja ja laajentaa sellasia syvällisiä ulottuvuuksia toistensa elämässä jne.

Mulle ei riitä, että voi elää vaan sellasta tavallista parisuhteen peruselämää niin, että olen yksin siinä syvässä maailmassani. Sillon en voi puhjeta täysin kukkaan ja laajentua niin laajaksi kuin voisin, jos joku jakaa ne mun kanssa. Jonkun kanssa voisi elää tosi hyvää tavallista elämää, sellasta jossa perustetaan perhe ja on lapsia ja parisuhde ja matkustetaan ja käydään ravintoloissa ja katsotaan ohjelmia sohvalla. Mut mulle ei sellanen riitä.

Odotan siis. Maailmojen kohtaamista. Tosin ei maailmojenkaan kohtaaminen riitä, jos ne kohtaavat täysin platonisesti. Odotan ja toivon siis ihmettä.

On uskallettava olla yksin

Oon aina luullut, että mussa on jotain todella pahasti vialla. Ja niin onkin, mutta alan hiljalleen tajuta, että pilalla ei ole se asia, minkä oon luullut olevan, vaan toinen asia. On siis ollut olemassa, kauan, kauan, yksi ONGELMA, ja oon luullut, että se johtuu siitä, että minussa on vialla asia X, mutta vialla onkin asia Y.  Eli kun olin teini ahdistuin aina, jos yritin "seurustella" jonkun kanssa. Tukehduin siis ahdistukseen ja juoksin pakoon todella lujaa. Tästä aloin sitten luulla, että minussa on jotain pahasti vialla, kun en pysty oleen kenenkään kanssa, ja että tulen olemaan loppuelämäni ajan yksin.

Ja sama homma on jatkunut tähän asti. Olen kyllä oppinut paremmin käsitteleen ahdistustani ja tunteitani, mutta kun oon seurustellut, musta on tuntunut sen koko ajan pahalta (kaikki ne VUODET siinä suhteessa). On koko ajan tuntunut, että en halua olla siinä ja haluan pois. Mutta sit oon ajatellut, että voi ei, se on se vika mikä minussa on, kun en pysty oleen kenenkään kanssa enkä tykkään kestään ja sitten oon vaan yrittänyt kestää.

NYT vasta minun arvoisat aivoni ovat valmiita ymmärtämään, missä se vika OIKEASTI on. Siinä, että en oo uskaltanut olla yksin.

Kun silloin teininä ahdistuin aina kun kävin treffeillä tai tapailin jotakuta ja keksin sen, että mussa on jotain vialla, mä menin paniikkiin, kun aloin kuvitella, että joudun oleen ikuisesti yksin enkä pysty koskaan oleen kenenkään kanssa. Ja sitten mulle tuli joku pakkomielle siitä, että mun on PAKKO löytää joku, jonka kanssa pystyn oleen, todistaakseni itselleni, ettei se kaamea ennustus, jonka ylleni olin langettanut, toteudu.

Ja mihin muuhun TUOLLAINEN sitten voi johtaa kuin juuri tähän. Eli että jos olen sinkku, olen paniikissa, ja minun on PAKKO löytää joku, jonka kanssa voin olla. Ja kun löydän sellasen, niin vaikka se tuntuisi jollain lailla väärältä, minä vaan sitkeästi olen siinä, koska luulen, että mua ahdistaa siksi, että olen kykenemätön läheisyyteen tms.

Miksi sitten ALUNPERIN kävin treffeillä sellaisten kanssa, jotka ei OIKEASTI kiinnosta? Siksi, että koska pojat inhosi minua minun luokalla 3. luokasta asti, minulle tuli siitä taas sellainen pakkomielle, että halusin VALLOITTAA mieshenkilöitä todistaakseni itselleni, etten ole oksettava. Ja mihin SE taas johtaa? Siihen, että yritän valloittaa kaikkia vähänkään kiinnostavia mieshenkilöitä. Eli ne ei ole OIKEASTI kiinnostavia vaan VALLOITUKSIA. Sulkia hattuun.

Koko kuvio on varsin looginen.

Vasta NYT alan eheytyä tuosta sonnasta, kun vihdoin olen valmis tajuaan nää asiat. Olen valmis tajuaan ne ehkä siksi, että oon valmis uskaltaan olla yksin. Se pelottaa minua, mutta oon valmis siihen.

Kun ajattelen yksin olemista, eroamista tästä suhteestani, tunnen kauhua ja paniikkia, mutta olen vihdoin valmis kestään ne ja kohtaan ne. Mun aivot huutaa, että jään loppuelämäkseni yksin, koska mussa on joku outo vika, se on taas se epärationaalinen osa, mutta rationaalinen osa sanoo, että "hei, sä et oo mikään ennustaja, sä et tiedä, että jäät yksin, se on vain tulkinta ja uskomus ja NEGATIIVINEN sellainen, voit ihan yhtä hyvin sepittää itsellesi toisenlaisen tarinan ja uskoa siihen, ja se tarina on: löydän vielä joskus sellaisen ihmisen, joka sopii mulle todella hyvin, jota pystyn oikeasti rakastaan ja jonka kaa on IHANA olla". Kummatkin on sepitelmiä. Tarinoita. Mutta sillä, kumpaa kerron itelleni, on iso vaikutus siihen, miltä musta tuntuu. Tähän asti se edellinen versio on hallinnut elämääni, mutta aion alkaa kertoa uutta tarinaa.

Vaikka sit jäisinkin yksin, elin onnellisempana kuin jos olisin kertonut sitä surkeaa tarinaa.

Ja musta eka kertaa elämässäni alkaa tuntua, että ehkä mussa EI oikeasti oo sellasta vikaa kun oon kuvitellut. Mä en oo koskaan rakastanut ketään poikaystävääni ja oon luullut, että oon jotenkin pilallinen enkä KYKENE rakastaan ketään. Mutta jos vika onkin, kuten kuulostaisi aika loogiselta, se, etten oo uskaltanut olla yksin ja oon siksi ollut väärien ihmisten kanssa, on LOOGISTA, etten oo tuntenut rakkautta ja että oon halunnut lähteä. Se tarkoittaisi, että mulla ON kyky rakastaa ja HALUTA olla suhteessa, jos kohtaan oikeanlaisen ihmisen.

Mä vaan oon niin.... erikoinen, että maailmassa ei oo kovin montaa sellasta ihmistä, jotka voisi olla oikeanlaisia minulle. Suomi on vielä pieni maa. Mutta ei tätä auta ajatella. En mä voi lähteä ETSIIN jotain ihmistä ties mistä. Tai mistään. Koska etsiminen on väärin. Ihmisen kuuluu elää elämäänsä onnellisena ja tehä asioitaan ja toteuttaa itseään ja asioiden kuulua tapahtua omalla painollaan.

Mä en vaa kuollaksenikaan tajua, MITEN ikinä kohtaisin sellasen oikeanlaisen ihmisen, tai siis KOHTAAMINEN on vielä helppoa, mutta siis että MITEN se voisi edetä SUHTEEKSI, koska mä en halua enää käydä treffeillä. Luulisin. Siis EN halua. Mutta siis MITEN ihmeessä sitten voi tutustua? Mä en tosiaan tiedä mutta niin sen on mentävä. EN halua IKINÄ enää sellasta, et tapaa jonkun netissä tai baarissa ja sit menee TREFFEILLE. Se on väärin. Siinä tuntemattomaan ihmiseen kohdistuu liikaa odotuksia. Odotuksia, joita ei pitäs olla siinä kohtaa, koska toinen on TUNTEMATON. En pane painoarvoa KEMIALLE. Tai siis kemiaa on oltava, mutta se on erittäin toissijaista.

EN siis tosiaan tiedä MITEN ihmeessä mikään voisi edetä suhteeksi näiden ehtojen vallitessa, mutta sitäkään ei auta miettiä. Koska nää ehdot on. Ja niillä mennään.

On uskallettava olla yksin, kunnes jonain päivänä tapaa ihmisen, joka tuntuu OIKEALTA ja niin oikealta, että se asia muuttuu suhteeksi itsellään, jotenkin.

Tai sit olen yksin.

Mindfulness ja saisiko joskus olla rauhassa KIITOS?

Voi pyhä Jeesus (anteeksi). Luin vähän aikaa sitten eräästä kirjasta, mitä mindfulness TODELLA tarkoittaa, ja suutuin.

Ihmisen mielellä on kuulemma taipumus alkaa harhailla. Aivoissa on eräänlainen perustila/lepotila, johon aivot asettuvat, kun ei ole mitään erityistä tekemistä (kun vaikka istuu junassa tai odottelee kassajonossa ja millon missäkin) ja tässä tilassa ajatukset alkaa harhailla. Mind wandering eli ajatusten harhailu tarkoittaa sitä, että mielen sisällöillä ei ole mitään selkeää tekemistä TÄMÄN HETKEN kanssa eli sen tilanteen kanssa, jossa ihminen sillä hetkellä on. Joidenkin tutkimusten mukaan mind wandering on yhteydessä henkiseen pahoinvointiin.

Mindfulness on metodi, jossa tästä harhailusta yritetään päästä eroon ja saada mieli pysymään TÄSSÄ HETKESSÄ.

Voi herran jumala. Eikö tässä maailmassa saa enää ollenkaan olla rauhassa?? KAIKKI mitä ihminen tekee, on VÄÄRIN, ja siihen pitää puuttua. Kaikki internet-sivut, lehdet ja muut tursuavat asiaa siitä, miten me hengitämme väärin (pinnallisesti), kävelemme väärin (tekniikka pielessä), syömme väärin... Ja nyt sitten jo ajattelukin on vääränlaista.

Olen KYLLÄSTYNYT. Haluan olla rauhassa. En jaksa joka hiivatin sekunti murehtia sitä, miten teen jotain väärin ja omistaa elämäni asian korjaamiselle. Tai jos sellaista teen, haluan edes itse valita asiat, jotka haluan korjata eli että on sisäinen halu ja motivaatio ja tarve.

Eikö edes minun AJATUKSENI saa olla rauhassa? Pitääkö minun nyt alkaa niitäkin taukoamatta kontrolloimaan ja vahtimaan ja pitämään kurissa? Ei kiitos. Minulla on ihan muuta tekemistä ja ajatukseni saavat pyöriä siellä missä pyörivät.

Muutenkin on alkanut vituttamaan tämä nykyajan MEDITOINTIPAKKO. Kaikki henkiset kehittyneet ihmiset meditoivat ja jos et meditoi, nämä erityisen meditointi- ja hippeilyorientoituneet ihmiset katsovat salaa alaspäin ja pitävät alemman tason olentona.

Mikä hemmetin PAKKO on meditoida, jos se ei huvita eikä tunnu hauskalta ja jos sen tekeminen on pakkopullaa. Pitääkö sitä väkisin tehdä ja siitä stressata ollakseen jotenkin cool ja oikeanlainen ihminen tiettyjen ihmisten silmissä?

Saisinko kiitos keskittyä elämässäni siihen, mikä minua kiinnostaa?

Mitta täyttyi.

Blogi is alive again!

Eheytymisen tieni jatkuu, joten en minä vaihdakaan blogia. Ni.

Blogi jatkaa Facebookissa

Vaikka blogger-blogia kirjoitan nyt uuden otsikon alle, jatkaa tämän blogin Facebook-sivu entisellään. Sinne tulevat siis päivitykset kaikista blogeistani ja muutakin höpinää.

Eheytyvä minuus

Kirjoittelen tänne vielä jonkun aikaa. Aina jos aiheeni koskevat selvästi eheytymistä. Uusi blogini on iloisen ja eheytyneen minän blogin. Nyt nämä hetken kulkevat osittain rinnakkain.


Kirjoitin äsken eheytymisen etenevästä prosessista.

"Tää on niin jännää, kun oon alkanut eheytyä! Siis tapahtumat on lähteneet vyöryämään kuin lumivyöryssä, kuin olisin saanut jotkut oleelliset palapelin palat loksahtamaan paikoilleen ja siitä on käynnistynyt lumivyöry, jossa loput palat solahtelevat itsekseen omille paikoilleen ja katselen ihmetellen uutta esiin kuoriutuvaa minuuttani. Sisälläni on vaan alkanut tapahtua monenlaisia muutoksia, jotka vielä ovat nupullaan, mutta tunnen niiden hiljaisen avautumisen etenevän sisälläni.

Äsken googletin hakusanoilla: "i get nervous when someone flirts". On vaikea kuvata muille ihmisille, miten mullistavaa se minulle on. Kun tein niin, tajusin, että olen muuttumassa. Eheytymässä.

Kauan sitten opin, etten ole ok omana itsenäni ja aloin hävetä itseäni. Aloin rakentaa kuorta, sosiaalista minuutta, jonka ajattelin miellyttävän muita. Eritoten miehiä, sillä heidän hyväksyntäänsä kaipasin ja juuri he, vastakkainen sukupuoli, oli ilmaissut, etten ole ok. Yritin siis konstruoida itsestäni sellaisen, joka miellyttäisi miehiä. Rakensin alter egon. Minusta tuli kahtiajakautunut. Alla oli todellinen minäni, joka oli epävarma ja häpesi itseään helposti. Päälle tuli flirttaileva femme fatale, joka uskoi olevansa häikäisevän kaunis ja lumovoimainen. Itsetunnon osalta ne olivat kuin yö ja päivä. Toinen osa minua uskoi, että olen suunnattoman ruma ja vastenmielinen. Toinen uskoi olevansa maailman kaunein ja houkuttelevin olento.

Se, että googlasin noilla sanoilla johtuu siitä, että alter egoni, joka on jo vuosia hitaasti tehnyt kuolemaa, on lopullisesti häviämässä. Alter egoni ei ole hermostunut, jos joku katselee häntä ja flirttailee. Alter egoni on sivupersoona. Varma viehätysvoimastaan. Ja ennen alter egoni aktivoitui heti, jos paikalle ilmestyi miehiä. Tai jos olin ilman meikki ja silmälaseissa ja kykenemätön siirtymään alter egooni, tunsin äärimmäisen syvää häpeää ja halusin vajota maan alle. Mutta nyt... Kahden täydellisen ääripään sijaan on sisälläni syntymässä jotain uutta. Ihminen, joka on epävarma ja tuntee myös häpeää, mutta kohtuullisessa määrin. Hän on epävarma viehätysvoimastaan ja kelpaavuudestaan ja tulee siksi hermostuneeksi, jos joku mies katselee häntä ja osoittaa kiinnostusta. Mutta hän ei häpeä niin paljon, että sitä on mahdoton kestää. Tai ehkä hän on vain oppinut hyväksymään oman epävarmuutensa ja uskaltaa nyt kohdata sen.

Se, että googletin tietoa asiasta kertoo, että minusta on tulossa ehjä ihminen. Ihminen, joka uskaltaa olla epävarma ja pelokas, jonka ei tarvitse paeta itsevarman roolin taakse. Se, että haen tietoa tarkoittaa, että etsin uusia keinoja kohdata pelkoni ja epävarmuuteni. Terveitä keinoja. Ei mitään sivupersoonaa. On normaalia olla epävarma, hermostunut ja peloissaan. Monista tuntuu siltä erilaisissa tilanteissa. Nyt haluan vain tietää... Mitä ihmiset yleensä tekevät, kun heistä tuntuu siltä. Siinä tilanteessa.

Olen miettinyt, miten minä HALUAISIN toimia siinä tilanteessa. Haluaisinko flirttailla takaisin? Pääsääntöisesti vastaus on ei. En halua flirttailla, jos en ole kiinnostunut tutustumaan ja aloittamaan hypoteettisesti suhdetta. Joten ei, en halua flirttailla. Minulla ei ole nyt tarvetta tutustua kehenkään.

Jos ei halua flirttailla... Mitä silloin pitää tehdä, jos joku katselee ja hakee huomiotani? Ilmeisesti ignoorata. Se vain tuntuu jotenkin tylyltä. Mutta ehkä se on oikea tapa toimia. Ennen minä vaan... Olin riippuvainen miesten huomiosta, koska tarvitsen vakuutusia siitä, että olen kelvokas. Luulen. Mutta en enää. Nyt voin varmaan vain ignoorata."