Työkokeilu

Huraa!!!! Aloitan työkokeilun Punnitse ja säästä -kaupassa ensi kuussa! Huraa!!! Ja saan sieltä mahdollisesti töitä sen jälkeen, jos kaikki sujuu hyvin. Huraa!!!! Kaikista paikoista halusin ENITEN töihin juuri sinne!!! (tai Ruohonjuureen) Huraa!!!

Ainoa työpaikka, missä olen tykännyt olla, oli Filmtown, ja PS:ssä on varmaan aika samanlaista. Jos kaikki sujuu mallikkaasti voin olla siellä, kunnes pääsen yliopistoon ja valmistun! Huraa!!!

Unelmien saavuttaminen eli miten opin työskentelemään pitkäjänteisesti asioiden eteen

• Kirjoittamastani facebook-viestistä:
• 
  

1. SITOUTUMINEN

• Muistan aina sen yhden hetken, jolloin mun päässä syttyi lamppu. Olin ollut AINA, koko elämäni, lyhytjänteinen ja impulsiivinen. Sain aina ideoita ja rupesin tekeen niitä suurella innolla ja hetken kuluttua se into loppui ja homma jäikin siihen. AIna toi sama kaava. Innostus, hirveällä tarmolla alotin jotain, sitten innostus loppui ja homma päättyi siihen, AINA. En saanut koskaan mitään valmiiksi. Kaikkialla lojui vain keskeneräisiä asioita ja tuntui mahdottomalta, että koskaan saavuttaisin mun unelmia, koska ne kaikki vaati pitkäjänteistä työskentelyä ja sitoutumista (kirjan kääntäminen, kirjan kirjoittaminen, yliopistoon pääseminen)

  
  

  Ja silloin eräänä päivänä mä TAJUSIN, että on olemassa asioita, jotka mun on PAKKO saada tehtyä tässä elämässä tai muuten tunnen, että mun elämä meni hukkaan tai ohi ja tulen vanhana katkeraksi. Varsinkin, kun se, että ne meni ohi, on MINUSTA kiinni, mun syytä. Tajusin, että on olemassa asioita, jotka HALUAN kokea tän elämän aikana ja ne kaikki oli sellasia, että kyse on AIKAANSAAMISESTA. Vain siitä. Vain siitä, että teen TÖITÄ niiden asioiden eteen. Tajusin, että en voi IKINÄ kääntää kirjaa, jos odotan innostusta ja teen töitä vain kun olen innostunut. Se ei vaan toimi niin. Tajusin, että jotta saa aikaan pitkäjänteisyyttä vaativia asioita, on opeteltava SITOUTUMAAN. SItoutuminen. Eli kun aloittaa sen projektin, siihen sitoutuu, eli tekee, kunnes se on valmis. Ei vaan luovuta.

  
  

  Ja siitä alkaen olen pystynyt pitkäjänteisesti viemään asioita loppuun ja saavuttanut unelmiani.

  Tajusin, että sitoutuminen ja asian vieminen loppuun edellyttää sitä, etten enää seuraa impulssejani. Kun aloitan projektin, en saa aloittaa MITÄÄN muuta projektia ennen kuin se eka projekti on tehty loppuun. Tämä oli ehdoton sääntö, etten alkaisi pomppimaan taas asiasta toiseen ja kaikki jää kesken. Valitsin aina yhden projektin/asian, jonka halusin tehdä ja SITOUDUIN siihen ja en saanut aloittaa MITÄÄN muuta projektia niin kauan kuin se on esken, vaikka mua olisi kuinka paljon yhtäkkiä huvittanut alkaa kirjoittaa vaikka kirjaa tai mitä ikinä, niin ei. Kirjotin aina ylös listaan asioita, jos mun mieleen tuli uusia ideoita tai asioita joita halusin tehdä ja ne toimi PALKINTONA. Näin: "Sitten kun saan tämän projektin loppuun, saan PALKINNOKSI, aloittaa tuon super kiinnostavan uuden asian, jonka aloittamista odotan tuli perseessä".

  Se todella motivoi tekemään sen projektin loppuun! Odotin innolla sitä palkintoa! Uutta projektia. Joka oli super hauskaa kun sen aloitti ja sitten se muuttui työksi, jonka lopussa odotti taas UUSI palkinto (projekti).
• 9:

  Tein tätä' useamman vuoden. Suomensin kaksi kirjaa ja saavutin yhden niistä tavoitteista, jotka kuului listaani "asiat, jotka mun on PAKKO saada kokea / saada aikaan tän elämän aikana". Jäljellä on kirjan kirjoittaminen ja yliopistoon pääseminen.

  tosin en enää tiedä onko mun pakko kirjoittaa kirjaa

  yliopistoon on vaan pakko päästä, se ei jätä rauhaan

2. TARKKAAVAISUUDEN HALLINTA

• 
  

  Tää on vaan niin hankalaa, kun ei SAA tehä kuin sitä yhtä asiaa. Mulla on yksi käsikirjoitus Sylvi-sanni mannisen kirjoittama, sen mielisairaalakokemuksista Yhdysvalloista, se on engannniksi. Voisin kääntää sen ja julkaista ja se ois hauskaa. Mutta. Mun yli prioriteetti on nyt se yliopisto. Mun on pakko saada jo koulutus ja päästä työelämään. Olen kohta vanhus muuten ja en voi vaan aina olla työtön ja lojua tässä välitilassa.

  Joten en voi kääntää sitä. Vähän väliä huomaan pääni alkavan miettiä, että jos mä KUITENKIN voisin kääntää sitä... Mutta sitten saon itselleni: "EI. Jos sen teen, mun opiskelut epäonnistuu. Koska mun fokus irtoaa opiskelusta ja seuraus voi olla todella katastrofaalinen. Siis saatan kadottaa motivaation ja kyvyn opiskella ja mun aivot siirtyy kääntään tai sitten ne alkaa pomppia asiasta toiseen ja projektista toiseen, kun kerran vapautin ne ohjaksista ja lipsahidin kerran niin voin lipsahtaa sitten tuhat kertaa... Ja voi olla, etten saa itseäni keskittyyn ja orientoituun ja motivoituun siihen opiskeluun esimerkiksi 3 kuukauteen tai vuoteen tms....
• 10:10

  
  

  
  

  olen huomannut, että jos katkaisen mun fokuksen johkin asiaan, sitä on tosi vaikea saada takasin. Koenkin, että avain hyperfokuksen hyötykäyttöön on siinä, että 1) se pitää saada kohdistumaan toivottuun asiaan eli pitäisi jotenkin saada itsensä ainakin jossain määrin INNOSTUMAAN asiasta (motivaatio) ja haluamaan tehdä asiaa, tässä voi käyttää esim mielikuvaharjoittelua, ja se voi aktivoitua ihan silläkin, että asiaa alkaa TEKEMÄÄN ja sitten 2) hyperfokus pitää pitää lukittuna siihen asiaan eli sitä ei saisi päästää siirtymään muuhun asiaan... Eli tekee vain sitä yhtä projektia, keskittyy vain siihen yhteen asiaan kerrallaan. Näin ainakin minulla.

Liikunnallisen elämän aloittaminen

Olen yllättynyt. Siitä, miten elimistöni reagoi liikuntaan. Minulla täytyy olla paljon paskempi kunto, kuin olen kuvitellut. Ylikunto käy päälle todella helposti. En ole varma, onko se ihan oikea termi, mutta parempaakaan en tiedä. Heti kun lipsahtaa ahnehtimisen puolelle (jumppaan vähänkään liikaa), iskee hirvittävä energiakato ja väsymys ja mädäntyneisyys, joka kestää monta päivää. Silloin Gogohun liittymisen jläkeen en aluksi tajunnut tätä kuviota ja jatkoin vaan sitkeästi ja silloin se taisi mennä ainakin ihan virallisesti ylikunnoksi, nyt havaitsin oireet heti, kun ne tulivat, ja tiesin, että jaahas, nyt sitten maataan taas velttona ja levätään, kunnes olo muuttuu takaisin energiseksi.

Olin asettanut itselleni säännön, että saan jumpata vain 3 kertaa viikossa ja välissä on aina vähiuntään 1 lepopäivä ja sykehuipputunnit on kiellettyjä. Jotenkin sitten taas villiinnyin ja kävin maanantaina spinningissä, mikä sopii tähä kuntotasoon erinomaisesti, koska siinä pysytään varsin tasaisesti kestävyyskuntosykealueella; torstaina kävin 30 minuutin cxworksissa ja 30 minuutin bodystepissä. Puolen tunnin bodystep sujuu hyvin, laudan pidän alatasolla. Mutta sitten karkasi mopo käsistä. Menin perjantaina bodybalanceen ja ajattelin, että se nyt on niin nynny tunti, että voin ihan hyvin mennä vielä shabamiin (tanssitunti). En tiedä miksi, mutta en voinutkaan. Vaikka meninkin. Bodybalance oi tosi kivaa ja sujui hyvin, mutta talsin sieltä toiseen Gogohun tanssimaan ja tunsin jo pukuhuoneessa, että pitäs lähteä kotiin, väsynyt olo ja energiaa ei tarpeeksi, mutta en uskonut... Tanssitunnilla energia oli ihan nollassa ja en olisi jaksanut yhtään ja halusin vaan häipyä sieltä, mutta en kehdannut.

Ja eilen olin vielä sopinut meneväni omyogakouluun tanssitapahtumaan. Siellä olin liikkeessä eilen pari tuntia.

Ja herranjumala sitä väsymyksen ja energiattomuuden määrää. Tulin eilen kotiin tanssitapahtumasta niiiiiiin väsyneenä, että olo oli kirjaimellisesti aivan eloton. Raahauduin sänkyyn syömään iltapalaa ja nukahdin heti sen jälkeen. Nukuin kuin tukki ja heräsin aamulla väsynenää noin 9 tunnin unien jälkeen. Äsken nukuin 2 tunnin päiväunet.

Ongelma on myös se, että minun on todella vaikea syödä päivän aikana tarpeeksi. Olen vasta havahtunut tähän ongelmaan ja alkanut laskea kaloreita varmistaakseni, että syön tarpeeksi, mutta vaikka YRITÄN syödä tarpeeksi, käy usein köpelosti. Eilen jäi noin 1000 kaloriin, kun aamupala oli myöhäinen yms.

Äh.

Taistelu jatkuu. Nyt lepään, kunnes tunnen energiatason korjautuneen ja yritän sitten, taas kerran, pitää tämän liikkumishimoni aisoissa.

Miten ihmeessä ei muka jaksa mennä BODYBALANCEN jälkeen tanssitunnille?

Ei käsitä.

Tietty voi olla, että jos en olisi torstaina käynyt jumpassa ja jos oisin syönyt paremmin perjantaina, olisin jaksanutkin mennä.

Nyt yritän tunkea kaloreita ja ravintoaineita vatsaani. Näyttää tulevan taas vajaakaloripäivä :(. Nyrkkisäännöksi olen ottanut, että yritän saada aamupalalla kasaan noin 500 kcal, ainakin 400, muuten on mahdotonta syödä enää tarpeeksi sinä päivänä. Tai ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Samoin lounas ja päivällinen pitäs olla sitä 400-500 kcal luokkaa. Sitten vielä välipalat. Niinä päivinä, kun en liiku, pitäs syödä noin 1600 kcal ja liikkumispäivinä jotain 2000.

Toinen nyrkkisääntö on se, että yhtään ateriaa ei saisi jäädä väliin.

Plääääääääääääääääääääääääääääääääh.

Vaikeus.

Tentti tulossa

Pläääp. Ensi viikolla on ensimmäinen tentti (avoin yliopisto ja biologia). Toivottavasti kallooni on imeytynyt jotain. Informaatiota. Tuntuu, ettei ole, mutta kai sinne on pakostikin JOTAIN imeytynyt.

Eevi on kiva.

Mitä muuta... Niin, katson Big brotheria. HAHHAHHAHAHAAA. Ja kuuntelen ROBINIA. EN kyllä mitenkään aktiivisesti vaan viime päivinä olen tutkinut, millaista musiikkia sillä on, ja minusta sen biisit on kivoja. Ideana oli siis esitellä sitä Eeville, mutta tykkäsinkin siitä itse. Osaan olla hyvin nolo ihminen :D. Tiedän, kaikesta aspergeriudesta huolimatta, että on noloa katsella bigbrotheria ja kuunnella robinia. Bigbrotheria olen seurannut ehkä kaksi kertaa aikaisemmin. Yleensä kyllästyn jossain kohtaa ja jätän sikseen. Nyt aloin katsella sitä, koska ei ole muutakaan katseltavaa ja välillä on hauskaa katsella JOTAIN. Ja tykkään lähinnä reality teeveestä, koska tutkin millaisia ihmiset on ja miten ne käyttäytyy ja reagoi ja ajattelee ja puhuu ja toimii. Ihmiset on kiinnostavia. Ehkä siksi, että sitä kautta opin paremmin ymmärtämään itseäni ja paikkaani maailmassa.

Elokuvat on liian pitkiä. Tai sellaisia keskittymismöykkyjä. Pitää orientoitua kerralla sellaiseen möykkyyn. Se on jotenkin liian vaativaa nykyään. Ne kerrat kun olen yrittänyt katsoa elokuvaa, keskeytän vähän väliä ja kipitän ympäri taloa ja teen sitä sun tätä ja palaan taas katsomaan ja se on ihan naurettavaa koko touhu, joten en ole jaksanut enää vaivautua.

Etsin töitä. Työkkäriin on aika reilun viikon päästä, jos vaikka saisin duunikortin tai menisin työharjoitteluun työmarkkinatuella jonnekin, missä saisin kassakokemusta.

Biologiasta on eka kurssi kohta siis tentitty ja kyllä sen nyt läpi pitäisi mennä, en nyt voi NIIIIIN huono olla, ettei menisi ja ilmoittauduin seuraavalle kurssille.

Eevi on kiva (edelleen) ja parisuhde hyvä.

Mutta henkilökohtainen vointi koko ajan persiillään. Väsynyt ja energiaton ja näivettynyt apina. Tosin nyt on taas joku tauti. Olen jotenkin kipeä, mutta inhoan tällaista kipeänä olemista, kun ei ole kunnolla kipeä eikä oel kuumetta ja sitten ei tiedä, onko kipeä vai ei. Mutta olo on kaamea.

Jumpassa en ole käynyt kuin 1 kerran viikossa (tämä ja viime viikko). Odotan, että tämä typerä kipeys menee pois ja aloitan sitten kuntoilun uudelleen ja maltillisesti. En kuvittele enää mitään kuntotasoni suhteen. En yritä olla paras ja häikäisevä ja täydellinen. Ajattelen nyt asian niin, että minulla on paska kunto, olen raihnainen mummo, ja menen siellä sen mukaisesti ja toivon, että jonain päivänä kuntoni on kohonnut.

Loppu.

Suuri läpimurto

Olen vihdoin paikallistanut ja nimennyt suuren mädännäisyyden pesäkkeen, ja nyt kun pedolla on kasvot, voin alkaa nujertaan sitä. Olen tiennyt, että jotain suurta on yhä korjaamatta psyykessäni, mutta olen nähnyt vain sen erilaisia ilmentymiä, oireita, jolloin niihin ei ole voinut tarttua eikä niitä ole voinut korjata. Vasta nyt, kun ymmärrän, että kyse on perfektionismista ja epätäydellisyyden pelosta, olen löytänyt kaiken pahan alkulähteen ja SYYN; monikasvoisen kärsimyksen yhteisen nimittäjän.

Alan opetella olemaan epätäydellinen.

Pelkästään asian tiedostaminen on jo aloittanut eheytymisprosessin ja alkanut parantaa. Tunnistan sen tietyn tunteen, joka aktivoituu sisälläni, kun alan stressata jostain asiasta ja tavoitella täydellisyyttä, ja pystyn pysähtymään ja hellittämään. Sanon silloin itselleni: "Tee tämä epätäydellisesti, säästä itseäsi" tai "Se ei ole oikeasti noin vakavaa, anna olla, relax".

En ole kestänyt kritiikkiä ja negatiivista palautetta niiden asioiden suhteen, joissa eniten olen yrittänyt saavuttaa kokemusta täydellisyydestä, mutta jo nyt, kun tiedostan kaiken tämän ja opettelen olemaan epätäydellinen (olemaan sitä ilman, että se vaivaisi minua), huomaan, että sekin liittyi vain tähän samaan soppaan. Jos yritän olla täydellinen, en tietenkään kestä sitä, jos kuulen epäonnistuneeni, koska suunnillen henkeni riippuu asiasta. Kaikki on niin mustavalkoista. Joko olen täydellinen tai täysi paska. Ei kai silloin pysty kestämään negatiivista palautetta. Mutta jo nyt tuntuu, että sitten kun hyväksyy oman epätäydellisyyden, negatiivinen palaute on ihan ok.

Tästä alkaa suuri eheytymisprosessi. Olen onnellinen, kun ymmärsin nämä asiat. Ehkä jonain päivänä minulla on resursseja normaalimpaan elämäänkin, kun en koko ajan ylikuormita itseäni stressaamalla kaikesta.

Perfektionismi ja hallinnan tarve

Hyvä artikkeli perfektionismista:
Imperfect advise to perfectionists

Perfectionism isn’t usually a tamed beast. People who have perfectionist tendencies tend to be that way in other areas of their lives as well. Diet. Exercise. Appearance. Parenting. Work. Plans. The list goes on…

Olen tiennyt, että minulla on perfektionistisia taipumuksia, ja tiennyt, että ne aiheuttavat toisinaan ongelmia (kuten estävät osallistumasta pääsykokeisiin), mutta tajuan vasta nyt, että juuri tämä on sisälläni yhä jäytävä musta mädännäisyyden juuri, joka tuhoaa valtavasti voimavarojani ja mahdollisuuksiani. Vaadin itseltäni koko ajan hirveästi enkä osaa rentoutua. Ei ihme, että kuppi on koko ajan täynnä.


What if…

You relinquish control (just once in a while) and become a passenger instead of always a driver.

The upside is that you may learn to complete a task, make a recipe, plan a vacation (fill in the blank) someone else’s way, not just your way. And you could end up with extra time to use productively in some other manner. Liberating!

Perfektionismiin liittyy pakottava hallinnan tarpeeni. Se on syy siihen, miksi pyrin suunnittelemaan kaiken aina huolellisesti etukäteen. Suunnittelen jokaisen päivän aina etukäteen. Täydellisyys täydellisyys kaikkialla. Kaiken pitäisi olla aina täydellisesti. Täydellinen ulkonäkö, täydellinen ruokavalio, täydellinen liikuntaelämä, täydellinen äitiys, täydellinen tyttöystävyys... Ruoskin itseäni. Vaadin itseltäni järjettömästi. Koko ajan.

Nyt alan opetella tästä eroon. Minun ei tarvitse olla täydellinen. Alan opetella epätäydellisyyttä.

Perfektionismi

Alan vihdoin päästä jyvälle eräästä asiasta. Erittäin suuri syy jatkuvaan ylikuormitukseen on perfektionismini. Vaadin itseltäni todella paljon, ja aina jos tunnen, etten täytä vaatimuksiani ja yllä vaatimalleni tasolle, romahdan, iskee jokin kauhea pelko ja kauhu ja tunne täydellisestä epäonnistumisesta.

Löysin hyvän artikkelin perfektionismin voittamisesta.

"Having a problem with perfectionism is a lot like having a “phobia” of making mistakes or being imperfect"

Todellakin. Minulla on epätäydellisyysfobia. Just precis.

Facing fears in a gradual and consistent manner is the most effective way to overcome phobias, and is called “exposure”. For example, the best way to overcome a dog phobia is to gradually spend time with dogs, to learn that they are not as scary and dangerous as you initially thought. 

Similarly, overcoming your “phobia” of making mistakes or being imperfect involves
doing just that–gradually and purposely making mistakes and coming across as
imperfect. This technique also involves gradually putting yourself into situations that you usually avoid out of a fear that things won’t work out perfectly.

Jos haluaa voittaa pelkonsa, pitää altistaa itsensä sille mitä pelkää.

Minun pitää siis ruveta tekemään itseäni tarkoituksellisesti naurunalaiseksi :D. Hahahhaaa.

Tässä on tuosta artikkelista vinkkejä siihen, millaisilla tavoilla voi harjoitella tämän pelon kohtaamista:

• myöhästy tapaamisesta 15 minuuttia
• käytä vaatetta, jossa on selvä tahra
• anna tarkoituksella epämukavien hiljaisten hetkien laskeutua sinun ja jonkun työkaverin välille lounaalla
• kerro ihmisille, että olet väsynyt (tai jokin muu asia, jota pidät heikkoutena)

HIHHHIHHHIIIII!

Alan harjoitella epätäydellisyyttä.

Minun on pakko opetella rentoutumaan, että saan typerän resurssiongelmani hallintaan.

Miikka sanoi: "Entäs jos olisit täydellisempi silloin, jos et yritä olla täydellinen". Aivan. Varmasti olisinkin. Entäpä jos haluni vapautua perfektionismista on OSA perfektionismia? :D

Kirjoja: 

Some helpful resources for more information on overcoming perfectionism:

When Perfect Isn’t Good Enough: Strategies for Coping with Perfectionism by M. M. 

Antony & R. P. Swinson (New Harbinger Publications)

Never Good Enough: How to Use Perfectionism to Your Advantage without Letting It 

Ruin Your Life by M.R. Basco (Simon & Schuster)

Perfectionism: What’s Bad about Being Too Good? By M. Adderholdt-Elliott, M. Elliott, & 

J. Goldberg (Monarch Books)