Olen valtavan suuri EGO-hirviö

Kaikki on hyvin jännittävää! En todellakaan kuvitellut, että voisin valaistua vielä tämän elämän aikana. Voi olla, etten valaistukaan (vapaudu egosta), mutta olen selvästi siirtynyt lähemmäs kyseistä päämäärää ja valmis etenemään kasvussani. Vielä muutama kuukausi sitten en voinut kuvitellakaan, että pystyisin luopumaan egostani. Tai oikeastaan, vielä muutama viikko sitten. Mutta itseasiassa huomaan nyt useita merkkejä, jotka kertovat siitä, että alitajuisesti muutosprosessi on ollut käynnissä jo aika kauankin. Ja se nimenomaan on jännittävää! Miten tietämättäni olen alkanut luopua egosta jo ennen kuin aloin tehdä sitä tietoisesti.

Se, miksi olen ajautunut identiteettikriisiin, johtuu juuri siitä, kuten nyt ymmärrän, että olen alkanut luopua egosta eikä minulla ole ollut mitään tilalle. Saavuin vaiheeseen, jossa aloin kyseenalaistaa tekemiäni valintoja, tavoitteita, minuuteni osia, koska, tiedostamattani, aloin tajuta, että ne eivät ole todellista minua vaan vääristyneitä egon osia. Egon haluja.

Absurdia on sekin, että kuvittelin jo olevani aika valaistunut ja viisas ja henkisesti kehittynyt olento ja nyt tajuan, että en todellakaan ole ollut vaan lähinnä ameeban tasolla. Täysin egon vallassa, egon orja. Pelkkää egoa egoa egoa.

Pidän artikkelista Enlightenment is a failure. Valaistuminen on egon käsitys häviöstä. Se on hyvin sanottu. Sillä ego haluaa tuntea olevansa erityinen. Ego haluaa mainetta ja kunniaa ja rikkauksia ja kauneutta. Valaistumisessa ihminen luopuu sellaisten asioiden tavoittelusta. Niillä ei ole merkitystä. Valaistunut ihminen ei ajattele olevansa spesiaali. Jumala voi ohjata hänet tekemään työtä, josta ei saa mainetta, ei ehkä edes kiitosta. Egolle se on kamalaa. Ego haluaa olla SUURI.

Mitä on valaistuminen? Tässä hyvä kohta artikkelista. Ylempi (kylmää) kuvaa olotilaa, jossa olen viettänyt viime vuodet. Alempi (lämpimämpää) kuvaa sitä, mitä valaistuminen oikeasti muistuttaa.


Cold
I am experiencing a tremendous spiritual growth. My God given abilities are strengthening rapidly. At this point I am a very Strong Empath. I have other wonderful God given gifts, but the Empath is the strongest. I have known since I was very small that I was special and always had a Guardian Angel with me. I was not taught this by my parents or anyone, I just knew. Of course, at that age I wasn't sure what all this meant. However, I now know what my purpose on this Earth in this lifetime is through Meditation.


Warm
I've been struggling to rise beyond ego, and to have the faith necessary to turn my life over to the Divine energy that is God. It is a constant preoccupation and I am repeatedly filled with a sense of failure and doubt. I know that my ego is wounded much too easily, and that I then act defensively and purely in the service of ego. I think that I also need to learn to be gentler with myself and my human failings. In fact, I believe that my preoccupation with whether I am acting egoistically reflects my egocentricity.


Olen ollut täysi ääliö. Nyt näen, että olen vain valtavan suuri EGO. Ego ohjaa elämääni. Yök.


Mutta olen iloinen siitä, että nyt näen sen. Ja kirja, jota nyt luen (Singerin Kahleeton sielu), on kuin suoraan kirjoitettu minulle, se vastaa kaikkiin kysymyksiin, jotka juuri nyt ovat ajankohtaisia, ja joiden kaikkien olemassaoloa en edes tiedostanut ennen kuin näin akuuteimmat ongelmani kirjassa kuvattuina ja sain myös vastaukset siihen, miten pääsen eteenpäin.

Kirja auttoi minua ymmärtämään, että minä en ole ego. Ego kuuluu ruumisminääni (minun termini, jota käytän puhuessani itselleni). Ego on kiinni kehossani, sen tarpeissa, ehdollistumissa, aivojen virheohjelmoinneissa. Mutta egon takana on puhtaan kokemuksen tila, minä, joka vain on. Se on minun henkeni, sieluni. Se olen minä. Ego on täysin irrallinen tuosta henkisestä minästä. Ja nyt osaan erottaa ne kaksi toisistaan ja osaan mennä tuohon puhtaan kokemuksen tilaan, jossa voin aistia puhtaan minuuteni ja katsella sieltä egon puuhia, ajatuksia ja tunteita ja jossa ymmärrän, ettei niillä ole merkitystä, ei oikeasti.

Mutta olen vielä aivan heikko ja vasta tieni alussa. Minä alan vasta opetella. Nyt olen kuitenkin vain suuri ego-hirviö. Valtava mätäpaise. Ei ihme, ettei minulla koskaan ole energiaa ja olen aina väsynyt. Vaikka olen kuvitellut olevani kovinkin nerokas ongelmieni ratkaisemisessa ja pitkällä kasvussani, näen nyt, että olen pelkkä raakile ja TÄYNNÄ ongelmia, tukkeutunutta energiaa. Keskeneräisiä energiamuodostelmia, kuten Singer nimeää kirjassaan. Sanskritin kielessä niitä kutsutaan samskaroiksi, vaikutelmiksi. Samskarat ovat tukoksia, menneisyydestä peräisin olevia vaikutelmia, jotka hallitsevat elämää.

Kirjan luku Sisäisen piikin poistaminen oli hyvinkin ravistava. Se puhui kuin suoraan minusta. Siinä puhutaan vertauskuvallisesti käsivarressa olevasta piikistä. Sen voi joko ottaa pois tai sitten voi yrittää elää sen kanssa niin, että koko ajan varoo sitä. Singer kirjoittaa, miten henkilö, joka elää piikin kanssa, kehittää mitä mielikuvituksellisimpia ratkaisuja, ettei mikään osuisi piikkiin ja tuottaisi kipua. Nukkuessa hän yrittää pysyä asennossa, jossa piikki ei tuota kipua. "Ehkäpä voisit rakentaa jopa jonkinlaisen telineen, joka toimii suojalaitteena. Jos todella paneudut asiaan ja saat rakennettua toimivan laitteen, arvelet ratkaisseesi ongelman. Sanoisit: ”Nyt voin nukkua. Ja arvaapa mitä? Minua pyydettiin televisio-ohjelmaan kertomaan tapauksestani. Kaikki, joilla on piikkiongelma, voivat saada suojalaitteeni, ja minulle maksetaan jopa tekijänoikeusmaksuja’."

Totuus on, että ongelmaa ei ole ratkaistu. Piikki hallitsee kyseisen henkilön elämää täydellisesti. "Se vaikuttaa kaikkiin päätöksiisi: minne menet, kenen kanssa voit olla, kuka voi olla kanssasi. Se päättää, missä voit työskennellä, millaisessa talossa asua... Piikki kerta kaikkiaan hallitsee elämäsi kaikkia puolia."

Se olen minä. Piikki-ihminen. Sillä mitä muuta minä olenkaan tehnyt viime vuodet kuin rakentanut elämääni piikkini ympärille, luovuttanut kaiken sen hallintaan. Olen asperger ja erityisherkkä ja minulla on adhd-piirteitä. Sen takia olen invalidi. Minulla on resurssirajoitteita. En pysty siihen tähän ja tuohon. Koko elämäni pyörii piikkini ympärillä. Se hallitsee elämääni.

Ja sitten jos keksin ratkaisuja piikin kanssa elämiseen, olen kuin esimerkin henkilö, joka pääsee televisioon. Haluan kertoa kaikille, joilla on piikkiongelma, suojalaitteista, joita olen rakentanut.

Aivojen uudelleenohjelmointi, josta olen ollut niin tohkeissani. Mitä se on? Se on vain egon ympärillä pyörimistä. Egon muokkaamista. Sillä ego on ruumiini minä. Ruumisminä. Voin muokata egoani.

Mutta puhtaan minuuteni kannalta tällä millään ei ole mitään merkitystä. Puhdas minuuteni on ehjä. Valmis. Kaunis. Se vain on. Sitä ei voi muokata tai muuttaa.

Pitää päästä egon taakse.

Minä en ole asperger. Minä en ole erityisherkkä. Ne ovat ruumiini ominaisuuksia. Ne kuuluvat egooni. Minä en ole egoni. Ne eivät siis määritä minua, ne määrittävät vain egoani. Niillä on merkitystä vain egoni kannalta, ei minun puhtaan minuuteni kannalta.

Kun vapautuu egosta, sellaisilla asioilla ei enää ole merkitystä.

Egosta vapautuminen tosin ei ole helppoa. Periaatteessa on, mutta ei silti ole. Sitä, mitä ego on, erittelen seuraavassa kirjoituksessa.

Letting go of ego

Siinä on uusin tavoitteeni. Tiedostan ja myönnän olevani yhä täysin egon vallassa. Egon orja. En ole antautunut. En ole valaistunut. Alan lukea aiheesta ja tutkia omaa egoani ja sen vaikutusta elämässäni. Opettelen tunnistamaan egoni ja sen, miten se ohjailee minua ja sitten hylkäämään sen.

"The only true spiritual victory is ego death."
(Enlightenment is a failure)

Third Essential Life Skill: Let Go, Transcend the Ego - See more at: http://spiritualityhealth.com/blog/eve-hogan/third-essential-life-skill-let-go-transcend-ego#sthash.ZlgjB9YP.dpuf

Third Essential Life Skill: Let Go, Transcend the Ego - See more at: http://spiritualityhealth.com/blog/eve-hogan/third-essential-life-skill-let-go-transcend-ego#sthash.ZlgjB9YP.dpuf

Sisäisen energian vapauttaminen

Olen innoissani! Luen Michael A. Singerin kirjaa Kahleeton sielu, ja se sisältää juuri ne vastaukset, joita juuri nyt tarvitsen päästäkseni eteenpäin henkisessä kasvussani. Huraa!!! On aika kasvaa seuraavalle tasolle!

"Mitä enemmän pysyt avoimena, sitä enemmän energiaa pääsee virtaamaan."

Meidän on mahdollista tuntea iloa, innostusta ja rakkautta koko ajan. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun on todella innostunut jostain asiasta tai rakastunut ja miten energinen olo silloin on. Meidän on mahdollista olla sellaisessa olotilassa koko ajan, jos emme sulkeudu. Lapset ovat vielä avoimia ja energia kulkee heissä vapaana. Ja jokainenhan tietää, että lapset ovat täynnä iloa, innostusta ja rakkautta ja energiaa.

Mitä on sulkeutuminen ja miten pysytään avoimina?

"Sydän sulkeutuu menneisyytesi varastoituneiden, keskeneräisten energiamuodostelmien takia... Elämän eläminen tarkoittaa lävitse kulkevan hetken kokemista, sitten seuraavan hetken kokemista, ja jälleen seuraavan. Lävitsesi tulee ja menee monia erilaisia kokemuksia."

Meillä on kuitenkin menneisyytemme takia painolastia. Jotkut kokemukset eivät virtaakaan lävitsemme vaan takerrumme niihin. Joku sanoo jotakin, mikä alkaa vaivata sinua. Tai näet todella kauniit hiukset jollakulla ja tulet kateelliseksi. "Mitä tapahtuu kokemukselle, joka ei pääse virtaamaan lävitsesi? ...Elämän on nyt kamppailtava tämän tukkeutuneen tapahtuman kanssa huomiostasi... Ajattelet sitä lähes jatkuvasti. Pyrit löytämään tavan käsitellä asiaa mielessäsi... Koska vastustit, se jäi kiinni, ja nyt sinulla on ongelma."

"Kaikki sisäinen meteli on vain yritystäsi käsitellä tukkeutunutta energiaa ja saada se pois tieltäsi."

Myös erityistä nautintoa tuottavat asiat voivat aiheuttaa energian tukkeutumista. "Kun koet jotain ihanaa, kokemus ei pääse läpi, koska tarraudut siihen."

"Kahdenlaiset kokemukset voivat siis tukkia sydämen (energian). Koetat joko työntää energioita pois, koska ne vaivaavat sinua, tai koetat pitää ne lähelläsi, koska pidät niistä. Et anna niiden mennä ohitse kummassakaan tapauksessa ja kulutat arvokasta energiaa, koska tukit virran vastustamalla tai takertumalla."

Mitä voimme tehdä?

Meidän tulee opetella päästämään asiat virtaamaan lävitsemme. Emme tartu niihin. "...sinun tulee vain antaa elämän kokemusten tulla sisään ja mennä lävitsesi...Avaudu, rentouta sydämesi, anna anteeksi, naura, tai tee mitä haluat."

"Aloita katsomalla elämää ja panemalla merkille, että ihmisten ja tilanteiden jatkuva virta osuu sinun herkkiin kohtiisi päivittäin. Kuinka usein huomaat yrittäväsi suojella ja puolustaa heikkoja kohtiasi? ...Vapautuminen on palkkio siitä, että et suojele psyykeäsi. ...Kun olet sitoutunut vapauttamaan itsesi sisäisestä pelokkaasta ihmisestä, huomaat selvän päätöksentekokohdan, jossa kasvusi tapahtuu. Henkisessä kasvussa on kyse kohdasta, jossa tunnet energiasi muuttuvan. Joku esimerkiksi sanoo jotain, ja tunnet sisäisen energiasi muuttuvan jotenkin erikoiseksi. Alat itse asiassa tuntea kiristymistä. Se on vihje, joka kertoo, että on aika kasvaa. Ei ole aika puolustautua sillä et halua sitä osaa itsestäsi, jota pitää puolustaa. Jos et halua sitä, anna sen mennä."

"Lopulta tulet niin tietoiseksi, että osaat pysähtyä silloin, kun huomaat energian muuttuvan kummalliseksi. Pysähdyt, etkä mene energian mukaan. Jos se yleensä saa sinut puhumaan, lopetat puhumisen. Sinä vain lopetat, vaikka keskellä lausetta, sillä tiedät, mitä jatkamisesta seuraa. Sinä hetkenä, kun huomaat sisäisen energiasi menevän epätasapainoon, sinä hetkenä, kun huomaat sydämen jännittyvän ja puolustautuvan, sinä vain lopetat."

Mitä tarkoittaa tuo lopettaminen? Hellittämistä. Et mene energian mukaan. Päästät irti. "Sinulla on kyky olla menemättä mukaan mihinkään näistä ajatuksista... Ajatus tai tunne ilmaantuu, huomaat sen, ja se menee ohitse koska annat sen mennä."

Kyllä. Juuri tätä tarvitsen ja juuri tämän haluan nyt oppia ja olen valmis oppimaan. Huraa! Irrotan. Hyväksyn. Vapaudun.

Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista

Yksin oleminen on minulle tärkeä asia. Se on tarve ja suurimman onnellisuuteni lähde. Jos joku, esimerkiksi poikaystäväni, yrittäisi estää minua olemasta yksin (koska haluaisi, että vietän aikaa hänen kanssaan), hän ei rakastaisi minua vaan olisi jollain lailla takertunut minuun ja ajattelisi itseään, omia tarpeitaan. Aina kun yrittää rajoittaa toisen vapautta ei rakasta vaan vangitsee ja ajattelee itseään. Silti on tärkeää etsiä kumppani/ystävä, jonka tarpeita ja arvoja oma vapaus ja itsen toteuttaminen ei tallo. Ja myös toisinpäin. Voi olla, että joku ei hyväksyisi yksin olemistani, koska se on ristiriidassa hänen läheisyyden tarpeensa kanssa liian pahasti. Silloin emme sovi yhteen ja tämä tulee myöntää ja etsiä kumppani/ystävä, joka ollessaan oma itsensä, sopii riittävän hyvin tarpeisiimme ja vastaa riittävästi arvojamme.

Jos toisen valinnoista tulee paha mieli, sitä ei saisi kaataa toisen päälle. Eli ei saisi alkaa syyllistämään, koska syyllistäminen on yritys rajoittaa toisen vapautta ja onnellisuutta. Jos ei pidä toisen valinnoista, tavasta viettää aikaa tai toteuttaa itseään ja/tai jos ne jotenkin vahingoittavat omia tarpeita tai arvoja, se on hyvä tuoda esiin, mutta ei syyllistämällä eikä muulla epäkypsällä tavalla eikä pidä jankuttaa ja yrittää muuttaa toista vaan lähteä sitten, jos vaikuttaa siltä, että omat tarpeet eivät suhteessa täyty tai se on liikaa omien arvojen vastainen (suhde tai toisen käytös).

Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista. Se on myös oman vapauden kunnioittamista.

Uuden identiteetin rakentaminen

Huoh. Blogi oli hetken piilossa. Koska minä mietin. Mietin. Elämäni on jotenkin kummallisessa vaiheessa ja käyn läpi jotain identiteettikriisiä. Olen kenties luomassa nahkaani ja syntymässä uudelleen. Ja en enää ole varma, miksi pidän blogia. Kuten en ole varma monesta muustakaan asiasta. Että mitkä ne todelliset motiivit ovat ja palvelevatko ne, tietyt asiat, rikkinäisen minuuteni tarkoitusperiä, vai ovatko ne osa ehjää minuuttani. Näitä selvittelen. Sillä olen alkanut syvällisellä tasolla ymmärtää, että monet asiat, joita olen elämässäni tavoitellut, tai joita olen pitänyt tärkeinä, ovatkin "vääriä" eivätkä palvele aitoa, eheää minuuttani vaan ovat ehdollistumien ja virheohjelmointien, haavojen, selviytymiskeinojen yms. tuotosta. Haluan eroon sellaisista. Olen esimerkiksi aina halunnut yliopistoon ja suurimpia syitä asialle on, että koulukiusaamisen takia olen halunnut jotenkin todistaa, että olen älykäs ja hieno ihminen, ja olen ruoskinut itseäni mahdollisimman korkeaan älylliseen asemaan yhteiskunnassa tästä syystä. Jonkinlaista julkisuutta taas olen tavoitellut siitä syystä (julkisuutta älyn tms. kautta), että jokin osa minussa toivoo, että kiusaajani lukisivat lehtihaastattelujani, kirjoittamiani kirjoja tms. ja toteaisivat, että olen sittenkin tosi hyvä tyyppi.

En ole varma, kuka olen, ja mitä haluan, jos kitken tuollaiset väärät motivaatiotekijät. Mitä MINÄ todella itse haluan elämältä? Kuka olen? Mitä haluan opiskella? Mitä tehdä työkseni? Haluanko oikeasti pitää blogia? Haluanko oikeasti kirjoittaa kirjoja? Haluanko oikeasti esiintyä lehtihaastatteluissa?

Kuka minä olen?

Kysyin näitä kysymyksiä itseltäni yhtä suurella intensiteetillä noin 16-vuotiaana. Toki olen pohtinut tuota kysymystä kaiken aikaa, mutta niin, että kyseessä on selkeä identiteettikriisi, valtava tarve selkeyttää itselleen, että KUKA MINÄ OLEN, koska en enää ole varma. Koska se, mitä on ollut, on jollain tapaa romahtanut, ja en tiedä, mitä rakentaisin tilalle.


Hämmennys.

Sosiaaliset jyvät ja akanat

Tämä maailma on hyvin kummallinen paikka. Osapuilleen yläasteiässä on eräs seikka pahimmillaan. Sosiaalinen eriarvoisuus. Ihmisten jaotteleminen sosiaalisiin jyviin ja akanoihin. On ne, jotka kuuluvat sosiaalisesti suosittuihin. Sosiaalinen kerma. Johon en todellakaan kuulunut. Kuuluin superakanoihin. Sitten on jonkinlainen keskisarja, sellaisia nörtihtäviä/nörttejä henkilöitä. Ja sitten on sellaisia todella poikkeavia ja erikoisia persoonallisuuksia. Kuten minä.

Kummallisinta tässä kaikessa minusta on se, että se sosiaalinen high class, joka määrittelee sosiaaliset arvot, oikeasti juuri ne ihmiset ovat sisäiseltä ja älylliseltä elämältään kaikkein köyhimpiä. Juuri ne ihmiset, jotka sosiaaliselta statukseltaan ovat hylkiöitä, ovat oikeasti kaikkein kiehtovimpia, älykkäimpiä, luovimpia ja sisäisesti rikkaimpia ihmisiä. Eräs tuttavani, joka on älykäs, kirjoja lukeva ja hieman introvertti ihminen, on joutunut tietoisesti tekeytymään tyhmemmäksi mitä on, tullakseen paremmin hyväksytyksi tuossa sosiaalisten jyvien maailmassa. Siellä kun kirjojen lukemista ei arvosteta ja jos pukeutuu liian tyylikkäästi (hienosti), kuulee vittuilua ja missään nimessä ei saa vaikuttaa liian älykkäältä, syvälliseltä ja lukeneelta. Ei, pitää käyttää lenkkareita ja lippistä (jos sellaiset asusteet sattuvat kuulumaan kyseisessä porukassa suosittuun pukeutumistyyliin) ja kiroilla niin on cool. Luoja. Ja tietysti RYYPÄTÄ. Sehän vasta onkin hohdokasta ja hyvin coolia. Joukosta ei saa poiketa tai heti tuomitaan. Pukeudu kuten muut. Puhu kuten muut. Käyttäydy kuten muut. "Arvostamme vain sellaisia, jotka ovat samanlaisia kuin me olemme". Kuinka kehittynyttä... Henkinen kehitys ameeban tasolla.

Joten miksi ihmeessä juuri se tietty, kohtuullisen aivokuollut, ihmislajike on muka paras (eli SOSIAALISESTI arvostetuin??

Poikaystäväni sanoi, että hänen mielestään se johtuu siitä, että niitä on eniten. Kyllä, kuulostaa järkevältä. Enemmistö jyrää. Enemmistö määrittelee arvot, joilla kaikki tuomitaan. Ja asettaa tietysti itsensä kruunuksi, johon muita verrataan ja todetaan kelvottomiksi.

Ja sitten nämä sisäisesti rikkaimmat yksilöt, ne toisen ihmislajin edustajat, saavat lähes jokainen täyttyä kuka minkäkin asteisista vaurioista, joita sosiaalisena hylkiönä oleminen aiheuttaa. Kiusaamista tai tavalla tai toisella sen kokemista, ettei tule hyväksytyksi, ei riitä, on viallinen. Sosiaalisesti viallinen.

Vaikka oikeasti ei ole sosiaalisesti viallinen, on vain ERILAINEN kuin se sosiaalista valtaa hallussaan pitävä enemmistö.

Pyh, sanon minä. Miten tästä typeryydestä pääsisi eroon, etteivät kaikki kauniit, luovat, nörtihtävät, introvertit ihmiset täyty haavoista?

Pyh, pyh, pyh.

Punaisen/oranssin/keltaisen hävittäminen hiuksista

No niin, nyt tulee harvinainen kauneusasioita koskeva postaus. Minulla on nimittäin meneillään projekti, jonka tavoite on saada hiukset sen värisiksi, mitä ne olisivat luonnostaan. Tosin en ole nähnyt aitoa hiusväriäni noin 20 vuoteen, joten arvailuksi menee, mutta otaksuttavasti se on ainakin lähellä sitä, mitä se oli joskus. Päätin ottaa Eevin (tyttäreni) hiusvärin ohjenuoraksi, koska ei se ainakaan kauas mene. Kaivan ehkä esiin vielä pari vanhaa valokuvaa ja tutkin, mitä niissä näkyy. Lopputuloksen ei tarvitse olla 100 % identtinen oman värini kanssa, kunhan menee niin lähelle, että omaa väriä on sitten luonteva kasvatella sieltä esiin.

Oli oma värini mikä tahansa, sen tiedän, että punaista/oranssia/keltaista pitää taittaa pois ja KUNNOLLA. Oma värini on joku sellainen maantienruskea eli tuhkanruskea. Kuitenkin ihossani on lämmin ja keltainen sävy, joten liian tuhkaiseksi ei hiusväri saane muuttua. Kultaan vivahtava tuhkanruskea voisi olla aika hyvä. Ja mikä vain tuhkanruskea lienee lähellä omaa väriä joka tapauksessa, joten olen tyytyväinen, kunhan pääsen lähelle kyseistä lopputulemaa.

Tässä asiaa ahkerasti tutkittuani olen todennut, että Suomesta ei oikeastaan saa tuhkanruskeita kotivärejä. Naurettavaa. Pitääkö minun alkaa maahantuomaan niitä? Ulkomailta nimittäin löytyy Lorealin Preference-sarjassa True brunettes -alasarja, josta löytyy tuhkanruskeita vaikka muille jakaa. Niitä voi tilata vaikka Amazonin verkkokaupasta: tuhkanruskeat hiusvärit. Tuon Ultra light ash brown -värin voisin laittaa tilaukseen.

Paitsi ne näyttävät olevan jotain vaalentavia värejä ja olen jo blondannut hiukseni ihan nakuiksi. No, ei se mitään, sillä löysin myös yhden Suomessa myytävän värin, joka vaikuttaa tismalleen tarkoituksiini sopivalta: Olian sävy 7.13 Kultainen tummanvaalea tuhka. Just precis! Halusin juurikin vaaleus/tummuusasteen 7 ja kampaamokaupoissa myytävässä Four seasons sarjassa oli sävy 913, jota harkitsin taittosävyksi, mutta se on aivan liian vaalea. Metsästän siis käsiini tuon Olian värin.

Olen värjäillyt hiuksiani heikkopäisenä nyt kohta puoli vuotta. Ne olivat tummanruskeat vuoden verran, mutta sitten tammikuussa vedin värinpoistot ja muutuin keltaoranssiksi :). Johon vetäisin päälle kunnon kuparit. Mutta sitten värjäsin taas tummanruskeaksi ja sitten mustaksi, ja pari päivää mustaksi värjäämisen jälkeen tein taas värinpoiston... Ja olin taas oranssikeltainen. Laitoin siihen tummanvaalean värin ilman lisäsävyjä (pelkkä 7) ja käytin keltaista taittavaa hoitoainetta ja tulos oli tosi kiva. Harmi vaan, että se inhoittava keltainen alkoi puskea heti takaisin pintaan ja kohta olin ällön keltainen. Ensn meinasin alkaa taistella sitä keltaista vastaan ja löysn hopeashampoot netistä, mutta sitten ajattelin, että ehkä helpompi mennä lämpimien sävyjen mukana kun tapella vastaan ja värjäsin vähän tummemmalla punaruskealla... Mutta sekin pian haalistui ja olin ällön punaruskea, siis sävy ei sopinut yhtään.

Koko tämän kaaoksen taustalla on siis laajemminkin elämässäni käynnissä oleva jokin suuri muutos, identiteettikriisi. Haen itseäni. Ja olen jo jonkun aikaa halunnut kasvattaa oman hiusvärin takaisin, mutta en todellakaan jaksa alkaa kasvatella sitä milli kerrallaan ja odotella, joten vaihtoehdot on, että värjään ne oman väriksi ja sitten en enää värjää tai että leikkaan hiukset pois ja sitten sieltä alkaa tulla omaa väriä. Mieluiten siis vaihtoehto yksi.

Kun tein mustaan tukkaan viimeksi värinpoiston, halusin jo lähteä työstämään omaa väriä hiuksiin, mutta lannistuin niiden keltaisten/oranssien sävyjen edessä. Nyt nousen taistoon!

Eli nyt on taas blondattu ja hiukset todella vaaleat (varmaan numero 8, luonnonvaalea), mutta oranssit. Mangopää :). Väri on kuitenkin tasainen ja tosi kiva ja melkein voisin pitää sen :). En vain tunne näyttäni omalta itseltäni yhtään. Olen brunetti. Haluan ruskean tukan. Projekti siis jatkukoon.

Suunnitelma on siis sellainen, että nyt ostan sen taittavan värin, Olian sävyn 713, jossa oleva tuhka taittanee jonkun verran niitä ei-toivottuja sävyjä veks ja sitten ostan hopeashampoota. Näillä eväillä toivon viimein saavani hiukset haluamani värisiksi ja saavuttavani hiusrauhan. Minulle on yhdentekevää, missä kunnossa hiukseni ovat. Ne on joka tapauksessa vielä aika lyhyet ja kasvatusprosessi menossa, joten sitten vaan pilkon latvoja ahkeraan veks ja kasvatan uutta tilalle. Kunhan löydän lopulta tyylin, jossa tunnen viihtyväni ja olevani oma itseni. Mieluiten lakkaan värjäämisen kokonaan ja olen oman väriseni.