Asperger meltdown ja shutdown

Aspergeriin liittyy keskeisesti sellaiset tilat kuin meltdown ja shutdown. Kyse on käytännössä samasta asiasta eli stressi- ja kuormitustilan aiheuttama reaktio, mutta meltdown "puhaltaa ulospäin" eli henkilö "räjähtää", voi huutaa ja paiskoa tavaroita tms. Shutdownissa sen sijaan henkilö "menee kiinni" eli sulkeutuu itseensä suojatakseen itseään enemmältä kuormitukselta. Riippuu persoonallisuudesta kumpia saa enemmän. Joillekin tulee vain meltdowneja ja toiset käpertyy aina itseensä piiloon.

Henkilökohtaisesti olen ehdottomasti shutdown-tyyppiä. Meltdownejakin sattuu, mutta harvoin. Hyvä jos kerran vuodessa. Sillon lentää yleensä joku astia seinään...

Shutdowneja sen sijaan on usein. Silloin olen kuormittuneessa tilassa ja kaikki ulospäinsuuntautuva energia katoaa. En kykene ottamaan kontaktia ihmisiin. Vetäydyn yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen latautumaan. Eilen puistotapahtumassa olin shutdown-tilassa ja halusin vain juosta pakoon ja piiloon jonnekin olemaan yksin kerällä.

Meltdown itseasiassa tulee yleensä silloin, jos olen shutdown tilassa eli ylikuormittunut enkä kykene vastaanottamaan enempää sosiaalisia ärsykkeitä ja joku ihminen puskee ja puskee, vaikken kestä enempää... Sillon lopulta räjähtää. Pari vuotta sitten olin järkyttävän kuormittunut ja äiti soitti mulle. En vastannut ja laitoin viestin, etten pysty nyt puhumaan. Ja ei, kun se sano että TÄYTYY puhua. Sitten vastasin, olin tyhmä enkä kuunnellut itseäni, ja sitten se alko jauhaan vielä jostain ärsyttävästä asiasta ja mun aivot kerta kaikkiaan tilttasi täysin ja aloin huutaan kuin eläin ja paiskasin puhelimen kiinni ja heitin hillopurkin pöydältä seinään miljoonaksi palaksi...

Et jos mä sanon, että EN JAKSA, kannattaa uskoa.

Romanttisen tutustumisen äärimmäinen kuormittavuus

Ajattelin pitää ainakin vuoden loppuun asti taukoa miehistä ja yöelämästä. Se ois IHANAA. Saisi vaan levätä ja voida hyvin. Tarvin sitä. LOMAA kaikesta tollasesta kuluttavasta.

Jos nyt puhutaan ihmissuhderintamasta, en voi käyttää resurssejani turhiin ihmisiin. Tutustuminen on mulle emotionaalisesti tosi rankkaa. Jännitän hirveesti, oon epävarma, stressaan, pelkään... Riippuu tosin aika paljon toisesta ja miten se käyttäytyy. En kestä yhtään epämääräisyyttä, epätietoisuutta, epävarmuutta enkä muutakaan mikä luo turvattomuuden tunteita. Ihannetapauksessakin se on stressaavaa, koska jo ne POSITIIVISETKIN tunteet on hirveen overwhelming ja sekottaa pään... Helposti menee toimintakyky ja keskittymiskyky täysin. Jos lähen investoimaan, niin sen pitää olla jotain aidosti todella potentiaalista, että on järkee maksaa siitä.

Eli en voi normaalien ihmisten tavoin vaan tapailla ihmisiä, ja harrastaa yhden yön juttuja tms. tai ylipäätään tehdä oikeastaan MITÄÄN. Ellen halua maata toimintakyvyttömänä ja kuoliaaksi kuormittuneena kaikkea elinaikaani. Pahinta on, että jos ALOITAT tutustumisen, et tiedä yhtään mitä on luvassa. Ja mulla ei oo varaa maksaa sitä hintaa noista tutustumisista... Ei riitä resurssit. Liian rankkaa.

Mut näin tää on. Jotta voin enää lähtee tutustuun, sen tarvii JOTENKIN vaikuttaa todella lupaavalta ja potentiaaliselta, että kannattaa lähtee sijottaan siihen. En tiedä mistä sen sit tietäs, onko se todella potentiaalista... No, ehkä sen sit tietää. Tai meen vaan karkuun kaikkia, jos en tiedä. TAI kysyn heti ekalla sekunnilla kriittisiä kysymyksiä, kuten "Haluutko vain seksiä ta hauskanpitoa?" jne. Et kartottas ees jotenkin toisen motiiveja eikä lähe turhaan vähänkä mukaan mihinkään hyödyttömään sontaan.

Mut nyt vois kyl pitää (ainakin) loppuvuoden lomaa KAIKESTA romanttiseen tutustumiseen viittaavastakaan. Yritän piileskellä, ettei kukaan keksi tulla tutustuun muhun.

Läheisriippuvuus ja kyvyttömyyys lähteä suhteesta, jossa voi huonosti

Okei. Tunnustan. Jotkut mieshenkilöt saa minusta esiin hirviön. Obsessiivisen ja impulsiivisen ja epävakaan kilipään. Mutta sinällään sillä ei oo merkitystä, paitsi sikäli, et se aiheuttaa mulle kärsimystä, mutta ei sikäli, että menettäsin mitään karkottamalla sellaiset mieshenkilöt, jotka saa minussa tällaista aikaan, koska tällaisen saa aikaan VAIN, jos kohtelee minua kurjasti. Välinpitämättömyys... Kylmyys. Etäinen käytös... Mun tulee tosi paha olla, mut jostain älyvapaasta syystä johtuen jään jumiin, jos fyysinen vetovoima on suuri. Jään siihen killuun kidutettavaksi. Ja absurdeinta on, et musta tuntuu, et JOS se ukkeli alkaskin kohdella mua hyvin ja kivasti, en oisi siitä ees kiinnostunut... Mut niin kauan, kun se EI ole kiva, en pysty sanoon sille, et häivy.

Jos toinen käyttäytyy kivasti ja järkevästi ja on älykäs ja keskustelukykyinen ja kypsä, niin ei mulla oo sillon syytä käyttäytyä mitenkään vammasesti. Sit voi käyttäytyä normaalisti.

Jotenkin mun on ratkastava tuon kidutuskillumisen arvoitus. Katkottava moiselta siivet. I will succeed. Ja luultavasti oon jo aika lähellä ratkaisua. Onnistuin yhden välinpitämättömästi käyttäytyvän komentaan siististi pois, mikä oli mulle suuri saavutus, joskin tässä tapauksessa en tuntenut suurta fyysistä vetovoimaa, vaikka hiukan potentiaalista vetovoimaa tunsinkin. Mut se tietysti autto siinä, et oli helpompi päästää sit irti, kun totesi, ettei se oo mulle hyväksi.

Mut joittenkin kaa näköjään vieläkin toistan sitä mun IKUISTA kuviotani... ja jään obsessoimaan. Tajusin tänään, että vapauteni avain on siinä, että tajuan, etten HALUA sitä ihmistä (koska mulle tulee siitä ihmisestä paha olo). Pitää vaan sanoa, että mene pois, vaikka tunnepuoli huutaisi vastaan. Tunneihmisenä on vaikea joskus toimia järkevästi.

Absurdeinta on, et täs viimesimmässä tapauksessa mä SANOIN, et mene pois ja MELKEIN onnistuin siinä... Heti kun se ALOTTI epäilyttävän käytöksen. Mutta sitten... mokasin. Eli aloin kyseenalaistaa tekemääni JÄRKEEN perustuvaa päätöstä, koska TUNTEET hönki sen ihmisen perään. Ja aloin kuunnella tunteita, jotka selitti kaikenlaista liirumlaarumia siitä, miten se ihminen EI VÄLTTÄMÄTTÄ käyttäydy huonosti myöhemmin... "Tää saatto olla poikkeus"... Ja siinä kohtaa peli oli sit menetetty, kun lähin sille tielle ja peruin tekemäni päätöksen häipyä. Mieshenkilö ei enää minua huolinut, koska olin käskenyt sen häipyä, ja jäin obsessoimaan uskoen, että JOTENKIN saan sen vielä haluaan mut. Oikein mahtavaa. Kun vaan oisin pysynyt päätöksessäni... Koska oon lähes 100 % varma, et se sen epäilyttävä käytös ei ollut mikään sattuma vaan ensi-ilmentymä persoonallisuudesta, johon kuuluu epäempaattinen, kylmä ja välinpitämätön käytös ainakin ajoittain eli olisi varmaa, et se satuttaisi mua yhä uudestaan ja voisin huonosti.

Uskon, et toi johtuu läheisriippuvuudesta (josta oon onneksi paranemassa). Niinhän nekin naiset aina ajattelee, joita mies hakkaa, että "ehkä tää kerta oli vaan poikkeus", "se lupasi muuttua".... Jne. Ihan sama kuvio. Onneksi mulle ei oo tullut eteen ketään, joka löisi. Pelottaa, et oisinko osannut lähteä.

EHKÄ ens kerralla osaan jo paremmin......

Rakkaudessa pettymisestä, torjutuksi tulemisesta ja sydänsuruista

"A major of suffering for many of us is our attachment to illusions."

Mua ei haittaa sinänsä pätkän vertaa, jos joku, josta oon kiinnostunut, ei oo kiinnostunut musta. Mutta mua haittaa se, että oon tosi herkkä ja kun tapahtuu negatiivisia asioita, joita mun aivojen täytyy prosessoida, meen epätasapainoon. Ja koska oon herkkä se, että meen epätasapainoon, tarkottaa sit todellakin EPÄTASAPAINOA ja voin tosi paskasti ja kaikki on päin hevon persiitä. Eli mua haittaa siinä se, että mun elämästä menee x määrä päiviä kaaokseen, jotka mieluummin oisin voinut hyvin ja tasapainoisesti.

On hemmetin ärsyttävää, et jos joku kohtelee huonosti tms. ja haluut vaan unohtaa koko ihmisen iäksi, niin sun typerät aivot ei voi unohtaa sitä NAPS. Ettei oo mitään katkasijaa, josta voi sammuttaa asiaa koskevat virtapiirit vaan se on aina PROSESSI ja vie jonkun verran aikaa. Se ei vie ees kauan. Oon tän kevään aikana saanut harjotella aika monta kertaa ja huomannnut, et ei se vie kuin about viikon, JOS hoidat asian järkevästi. MUTTA, kuten valtettavan helposti sorrun tekeen, jos alkaa käyttäytyä typeräsi, kuten 1) jatkaa viestittelyä tai toivossa roikkumista tai 2) alkaa etsiä heti UUTTA mieshenkilöä, johon kohdistaa romanttiset haaveilunsa, kun se, kehen ne ensin kohdistui, osoittautui epäkelvoksi, eli laastariksi, pitkittää asiaa – joskus jopa kuukausilla.

Sinänsä olen kiitollinen, et oon saanut harjoitella nyt niin monta kertaa, koska harjoitus tekee mestarin. Koko kevät meni oikeasaan LAASTAROIDESSA. Se alkaa ensimmäisestä pettymyksestä. Tapasit jonkun, joka sai sut haaveileen romanttisista asioista ja rakastumisesta ja sitten ne haaveet ei toteutuneetkaan sen ihmisen kanssa. Seuraa kipu. Ja sitten alkaa etsiä heti UUTTA kohdetta niille haaveille, ettei tarvisi tuntea sitä luopumisen tuskaa. Ja sillon oot liikkeellä ihan väärin aikein ja voit olla aika varma, et tulet pettymään vaan UUDESTAAN. Ja tätä voi sit jatkaa huomattavan pitkään.

Vain yhden pettymyksen onnistuin hoitaan hemmetin hyvin eli sanoin bye-bye (koska toisen käytös ei miellyttänyt, vaikka muuten pidin tyypistä) ja prosessoin asiaa joitain päiviä viestimällä sille ja sit poistin facebookin muutamaksi päiväksi – sillon en voi odottaa toiselta sitä myyttistä viestiä, jossa minulle paljastuu, että kaikki suurimmatkin unelmani ovat sittenkin totta ja irtipäästäminen helpottuu – ja näin sain oikein siististi itseni ulos siitä kuviosta. Enkä alkanut ettiin korviketta/laastaria.

Olen oppinut, että sellanen hetki, kun pitäs päästää irti ihmisestä, johon romanttiset rakastumishaaveet on kohdistuneet, on hetki, jollon enemmän kuin koskaan muullon minun pitäs toimia puhtaan JÄRKEVÄSTI. Eli vaan kärsiä se paska läpi. Sillä se menis ohi nopeimmin – ja siis helpoiten. Ja siiihen ei oikeasti mene kovin kauan, JOS sen hoitaa fiksusti. Pahin paska helpottaa muutamassa päivässä. Jos oot ottamatta yhteyttä ja etsimättä korvikkeita, viikon kuluttua alat olla jo selvinnyt hommasta.

Korvikkeen/laastarin etsimisessä pahin ongelma on siinä, että oot liikkeellä ihan väärästä syystä ja tavallaan epätoivoinen, koska haet jotakuta poistaan sen, et suhun sattuu. Ja SE johtaa lähes väistämättä siihen, et uusinnat kipukokemuksen, koska jos ja kun löydät jonkun, jonka KUVITTELET olevan uusi kohde romanttisille haaveillesi, se on lähes varmasti ihan epäkelpo kohde, josta ei tuu mitään muuta kuin uusi pettymys.

Eli, jos sattuu ja toipuu pettymyksestä, ENNEN kuin "etsii" mitään uutta ihmistä, pitäs elää se kärsimys läpi, jotta sitten ei enää ole liikkeellä vääristä syistä. Itsellä ainakin se "etsiminenkin" lakkaa sitten, kun on aiemmista paskoista toipunut, koska oon onnellinen yksin ja voin hyvin enkä oikeastaan ees tarvi ketään. Mutta kummalla tavalla vaan heti kun joku tulee jostain puskista ja tekee yllätyshyökkäyksen ja saa sut unelmoimaan rakastumisesta ja sit vetää maton jalkojen alta, niin huomaa yhtäkkiä miettivänsä, et pitäskö mennä Tinderiin tai lähtee viihteelle. Mut onneksi oon nyt viisastunut. En mene enkä lähde. Ei korvikkeita, ei laastareita. On vaan kärsittävä läpi se kipu, kun joudut luopumaan HAAVEISTASI.

En sure sitä, että en saanut jotain tiettyä ihmistä. Suren sitä, ettei mun unelmat toteutuneet. Kipu tulee haaveista. Sä kuvittelet mielessäsi, miten IHANAA sen toisen kanssa olisi. Kuitenkaan sulla ei välttämättä todellisuudessa ole koskaan sellasta ihanaa kyseisen ihmisen kanssa ollut. Tai on ollut ja ei ole enää. Roikut kiinni siis illuusioissa ja muistoissa ja jossain mitä ei ole, ja kipu tulee siitä, että halusit jotain, mitä et saanut.

Joten ei. Mua ei haittaa sinänsä se, että joku ei tykkää musta, koska en minä sure sen nimenomaisen ihmisen menetystä vaan suren sitä, ettei se, mistä haaveilin, toteutunut. Kuitenkin se, mistä haaveilin, voi toteutua yhtä lailla vielä jonain päivänä jonkun muun kanssa.

Mutta kyllä. Mua haittaa se, ettei joku tykkää musta sikäli, että muhun sattuu se, ettei mun haaveet toteutuneet ja joudun luopumaan kaikesta siitä, mistä ehdin haaveilla. Ja se on joka kerta kivulias prosessi. Huomaan aina silloin toivovani, että mut voitaisiin vaivuttaa uneen siksi aikaa, että mun aivot on prosessoineet asian ja sit saisin herätä, kun se on valmis. En haluaisi elää läpi sitä kipua. Se on raskasta. Ja koen, että myös turhaa, koska menee päiväkausia elämästä kipuiluun ihan turhan asian kanssa. Rakensit jotain haaveissasi ja sitten joudut luopumaan siitä, mitä päässäsi rakensit. Mitä hyödyllistä siinä kipuprosessissa on?

En taas kerran jaksaisi käydä sitä läpi... Mutta ei oikein ole vaihtoehtoa.