Sami Minkkinen: Havaintoja parisuhteesta -blogi

Siis OMG miten hyvin tuo mies osaa kirjoittaa!!! Aivan upeaa tekstiä. Ja vielä tärkeistä aiheista.

"Jokaisen parisuhde muistuttaa kenen tahansa muun parisuhdetta. Parisuhteen alun sähkökemiallinen orgastinen aika, jolloin koko maailma lepää kumppanin sylissä ja kaikki ulkopuolella oleva on pelkkää maisemaa.

Siitä seuraava rakkauspsykoosista havahtuminen ja kumppanin sylistä irtaantuminen ja ulkopuolella olevan maiseman muuttaminen takaisin eläväksi aineeksi. Tässä kohtaa parisuhde saavuttaa uuden tason, jossa vasta oikeasti ensimmäistä kertaa testataan sen toimivuus.

Minä uskon arjen romantiikkaan. Se on yksinkertaisesti sanottuna sitä, että lakanoita vedettäessä ja niitä kokoon taittaessa koskettaa kumppaniaan kevyesti poskelle. Sanoo jonkin kauniin sanan, kun toinen näyttää sitä kaipaavan. Tulee eteiseen vastaan, kun toinen tulee pitkän päivän päätteeksi kotiin. Tuo pyytämättä kaupasta tullessaan pussin irtokarkkia kumppanilleen. Vie koiran pissalle, vaikka ei ole oma vuoro viedä. Ja kaikki tämä vastavuoroisesti.

Ne ovat niitä pieniä asioita, jotka tekemättä jättämällä johtavat myöhemmin päivään, jolloin sormuksia ruuvataan irti sormesta ja laitetaan lipastonkaappiin pölyttymään."

Ne pienet tehdyt asiat 

Minusta tulee aikaansaamisguru

Olen uhmakas.

Olen oivaltanut nyt sen, että minulla on ollut väärä asenne. Olen ollut LAISKA. Laiska, huvittelunhaluinen ja löysä. Eli en ole ottanut opiskelemista tosissani. Vetelehdin koko syksyn, mitä nyt kävin luennoilla istumassa, ainakin useimmiten, kun niitä oli, mutta muuten en tehnyt mitään. Hyvin tyypilliseen tapaan alooin ponnistella vasta tentin lähestyessä. Ja opin, ettei moinen metodi toimi. Jos haluaa oikeasti oppia ja omaksua koko kurssin sisällön, muutama päivä on liian vähän aikaa – tai vaikkei olisikaan, on se, että yrittää omaksua niin ison tietomäärän niin pienessä ajassa ERITTÄIN stressaavaa.

Ei.

Nyt on tapahtunut muutos.

Opiskelemiseen pitää käyttää aikaa. Se ON tietyssä mielessä tärkein asia elämässäni. Ei tietenkään lastani tärkeämpi, mutta jossain mielessä kuitenkin.

Oivalsin muutama päivä sitten, että olen valinnut miltei aina, mitä tulee ajankäyttöön, HELPOIMMAN tien. Tietokonepeleihin, "hupikirjoihin", elokuviin yms. on HELPPO keskittyä. Oikeastaan päinvastoin, ne IMEVÄT huomiotani puoleensa. Opiskelemiseen on taas paljon VAIKEAMPI keskittyä. Se vaatii ponnistelua. Sitkeyttä.

Aion tästä lähin käyttää aikani opiskelemiseen. Kun minulla on "vapaa-aikaa", se ei ole VAPAA-aikaa, vaan opiskeluaikaa. Koska minulla on Eevi, minulla on olemattoman vähän "vapaa-aikaa" eli aikaa, jonka voin käyttää johonkin, mihin syvennyn rauhassa.

En enää käytä aikaa helppoihin asioihin. Ajan käyttäminen elokuviin, netissä surffailuun tms. ei ole oikeasti edes yhtään rentouttavampaa tai hauskempaa kuin ajan käyttäminen opiskelemiseen. Se on vain HELPOMPAA. Sellaisiin asioihin on helpompi suunnata ja kiinnittää tarkkaavaisuus ja ylläpitää keskittymistä pitkiä aikoja. Oikeastaan on vaikeampaa olla suuntaamatta tarkaavaisuutta niihin.

Haistakoot helppo keskittyminen siis paskan.

Hyvin harvoin suon itselleni enää moista aivokuolleisuutta ja vetelyyttä ja helppoutta. Vain silloin, jos on sellainen maaginen hetki (jollaista tuskin tulee olemaan), ettei ole MITÄÄN opiskeltavaa TAI jos vapaa-aikaa on esimerkiksi kokonainen vuorokausi (jos Eei on vaikkapa viikonlopun mökillä), niin toki silloin voi jonkin lohkon suoda aivottomuudellekin.

Ja nyt, sen sijaan, että pelaisin Heroios of Might Magicia, opiskelen utilitarismia.

Hyvää yötä ja näkemiin.

Opiskelustrategian päivittäminen

Syksy on nyt aika lailla takana. Siis opiskelujen osalta. Eka lukukausi siis suoritettu enemmän tai vähemmän mallikkaasti. Suurin opetus lienee se, että nykyinen opiskelustrategiani ei toimi. Arvosanat kyllä olleet kelvokkaita eli pelkkiä 5sia. Tosin tän päivän tentistä ei todellakaan tule 5 vaan 2 tai 3. Opiskelustrategiani ei toimi, koska olen jättänyt opiskelun vasta tenttejä edeltäviin päiviin ja siinä on kyllä liian paljon materiaalia omaksuttavana muutamassa päivässä ja iskee hirveä stressi!

Jos haluan OIKEASTI oppia ja omaksua opetettavat asiat, ilman stressiä, minun täytyy alkaa ottaa opiskelut paljon vakavammin. Eli tehdä koko ajan töitä, mutta vähän kerrallaan. Eikä niin, että vetelehdin koko syksyn, mitä nyt vaivaudun ehkä luennolle istumaan, ja sitten yritän vähän ennen tenttiä opetella koko alueen. Stressi tulee siitä, jos opeteltavaa asiaa suhteessa käytettävään aikaan on liikaa. Tästä on päästävä.

Skippaan etiikan tentin, joka olisi perjantaina. En ole lukenut siihen mitään enkä enää jaksa mitään hirveää paniikkikaaoslukemisstressiä. Nyt riitti. Siirryn "joululomalle", joka ei varsinaisesti ole loma, koska opiskelen koko loman ajan. Alan nyt harjoitella uutta opiskelustrategiaani. Opiskelemisesta pitää tehdä elämäntapa. Sellainen asia, mitä teen koko ajan. Luen, pohdin, omaksun.

Uusi asenne alkaa nyt.

Loman jälkeen teen etiikan tentin ja uusin sen tämän päivän pilalle menneen öklötyksen. Loman ajan opiskelen kaikessa rauhassa ja yritän oikein nautiskella siitä opiskelusta. Loman aikana pitäisi myös katsoa kehityspsykologian 6 luentoa ja opetella ne asiat ja tenttiä sekin tammikuussa.

Siis mikä loma?

En tiedä. Ehkä saan lukea yhden huvikirjan loman kunniaksi.

Ruokaelämäni on pilattu

Yhyyyyy. Minun ruokaelämäni on pilattu. Mitään ei saa syödä. Ei lihaa, ei kalaa, ei kanaa ei vehnäjauhoja ei maitotuotteita ei sokeria ei mitään. Vain porkkanaa ja papuja. Olen syvästi kyllästynyt. VITUTTAA. KYLLÄSTYTTÄÄ. Mutta en pääse tästä yli enkä ympäri. Gluteenin ja viljat voisin vielä armahtaa koska mulla ei ole TODETTU mitään ongelmia niistä, mutta noi muut... :( En kerta kaikkiaan vaan kykene tekemään sitä, että söisin lihaa, kalaa jne. En vaan voi. Koska se on NIIN väärin. Jos ne eläimet saisi elää luonnollista, hyvää elämää ja ne lopetettaisiin mahdollisimman kauniisti nurmikolla (esim. ampumalla pam, kuin metsästyksessä), JA jos maapallo ei olisi niin helvatun täynnä ihmisiä, niin sitten se ois totaalisen ok. MUTTA nyt se ei ole. En halua/voi tukea sitä kamalaa järjestelmää, joka lihan tuottaa. Painajaisjärjestelmää, jossa eläimet ovat piinattuja, rääkättyjä tehotuotteita. Ja kala taas... Suomen järvikalat on ok. Mutta tonnikalat ja sen sellaiset on niiiiiiiin ylikalastettuja, että niitä ei tosiaankaan saisi syödä KUKAAN. Oli kuinka MSC-sertifioituja hyvänsä. Kananmunat aion sallia, mutta nekin tarvis ostaa jostain esim. munaeggspressiltä tai vastaavasta, tai kasvattaa kanat ite. Tehotuotannon luomumunat on aika lailla samaa rääkkäyskamaa kuin muutkin tehotuotetut rääkkäysmunat.

Mutta miten KURJAA onkaan ruokaelämä ilman lihaa. Niiiiiiiiin kurjaa, ankeaa, tylsää, paskaa. Ja minun on koko ajan nälkä. Ja en tosiaan jaksa tunkea niitä hitsin rehuja kitaani valtavia määriä.

Ja sit tuohon päälle vielä ne muut rasitukset, kun en luota vehnään ainakaan yhtään, kaura lienee ok, ja josKus syön ohraa ja ruistakin (syön kyllä vehnääkin, mutta koko ajan  tuntuu, ettei pitäisi). yhyyy. Ja kun ei saisi herkutellakaan, kun sekin on väärin.

Syömisestä on tehty kaameaa rakettitiedettä ja hyvin vaikeaa ja rasittavaa ja moraalisesti kuormittavaa.

Unhappiness.

Ja sit se ikuinen stressaaminen LIIKUNNASTA. Vihaan liikunnan harrastamista. Minä vain vihaan. Hyötyliikunta on ok, mutta tällä hetkellä sitä (esim. kävelyä) tulee liian vähän nykyisistä koulu ym matkoista. Ja sitten liikuntaakin PITÄISI harrastaa kaiken aikaa ja minä EN HALUA, mutta olisi pakko ja sitten saa siitäkin stressata koko ikänsä.

INHOTUS.

Kalorien riittävän saannin vaikeus

Voi munanen. Nyt kun en syö lihaa (tai kanaa) on koko ajan nälkä, ja jos minun oli vaikeaa saada tarpeeksi kaloreita JO ENNEN, niin lihattomuus ei asiaa kyllä auta. PAH. Syön kyllä kalaa niin paljon kuin kykenen ja toisinaan munasia ja maitotuotteita (hyvin vähän niitä).

Tarvii alkaa rasvapuolelta kerään lisäkaloreita. Pähkinäjutuista ja ostin juuri kookosöljyä. En vaan voi syödä pähkinöitä ilman liotusta tai tulee ongelmia (vietin 2 viikkoa helvetillisissä vatsakivuissa pari vuotta sitten pähkinöiden takia).

Valmistin juuri special-herkkuani: sulatettua kookosöljyä, raakakaakaojauhetta, saksanpähkinöitä pienittyinä, kaurahiutaleita ja hiukan sokeria sekoitetaan ja laitan sen jääpalamuotteihin ja pakastimeen. Sieltä sitten popsin suihini. Väsäsin juuri satsin, koska siitä saan kaloreita ja ravintoaineita. Aika hassua, kun tarvii syödä jotain noin herkullista saadakseen ravintoa.
Nyt puputan itsetehtyä mysliä eli kasa pähkinöitä ja rusinoita ja kaurahiutaleita.

Virallisuus on olemassaoloni antiteesi

En kyllä KOSKAAN enää rupea yrittäjäksi. Tämä äärettömän boheemi, leväperäinen, itsevaltainen ADHD-pää EI sovi siihen. YHTÄÄN. JOS mukana on käytännön ihmisiä, jotka hoitavat KAIKKI käytännön asiat ja saan keskittyä pelkkään luovaan osuuteen, sitten voi harkita. Mutta olen silloinkin epäluotettava, koska voin koska tahansa esim. keksiä, etten jaksa tai kykene tekemään mitään ja sitten vaan häivyn.

VASTUU ei sovi minulle. Olen äärimmäisen vastuuntuntoinen MUTTA kun sisäinen ääneni ilmoittaa jotain, SE on aina se, jota viime kädessä kuuntelen. Ja muutenkin tulkitsen asioita usein omituisesti. Ei. Kaikkien kannalta on parasta, jos minulle ei anneta vastuuta mistään – paitsi ehkä työn tuloksista TAI lyhytaikaista vastuuta, sillä tiedän kyllä milloin pystyn sitoutumaan ja panostamaan johonkin asiaan HETKELLISESTI.

Suurin ongelma on pyrokraattisuus? En tiedä, onko se oikea termi asialle. Eli se, että olen hyvin luotettava ja vastuuntuntoinen ihminen, mutta sen voi tietysti tietää vain ihminen, joka TUNTEE minut. Tämän takia, koska tekemisissä ollaan yleensä tuntemattomien ihisten kanssa, yritysmaailmassa, työelämässä ja muissa vastaavissa instansseissa luotettavuutta ja uskottavuutta ilmaistaan toimimalla tiukasti protokollan, erilaisten sääntöjen yms. mukaan. Ja sellaiseen en pysty. En sitten MITENKÄÄN. Se on olemassaoloni täydellinen antiteesi. Minä kuljen aina oman rumpuni tahtiin ja tulkitsen sääntöjä joustavasti ja ajattelen tehdä asiat omalla tavallani ENKÄ protokollan tms. mukaan.

Ulospäin en siksi anna tällöin kovin luotettavaa vaikutelmaa missään virallisissa instansseissa. Luotettavuuden voi kyllä havaita tavastani viestiä, mutta se on hyvin epävirallinen eikä sovell VIRALLISEEN kanssakäymiseen.

Kenties suurimman "vikani" tässä suhteessa voisi siis ilmaista sanalla EPÄVIRALLISUUS. Olen hyvin epävirallinen ihminen ja virallisuus on olemassaoloni antiteesi.

Joten ei. Minä yrittäjänä = katastrofi. Siksi lopetinkin moisen touhun. Aavistin, etten kauan kykene enää kannattelemaan pystyttämiäni kulisseja ja ongelmia on varmasti tulossa, jos jatkan. Kaikkien käytännön asioiden hoitaminen oli yhtä tuskaa ja yhteydenpitoni er tahojen kanssa hyvn EPÄVIRALLISTA ja puutteellista ja arveluttavaa.

Nyt ne ongelmat sitten posahtivatkin eteeni, nyt, kun olen jo lopettanut. Eräs yhteistyötaho oli lähettänyt todella kiihtyneen sähköpostin täynnä syytöksiä... Mitä ne olivatkaan? Tietojen pimittämisestä ja vääristelystä ja olen muka velkaa heille ties mitä jne. Ja ottavat kuulemma tuota pikaa yhteyttä poliisiin.

Olisiat tietysti voineet ENSIN puhua kanssani ja odottaa, että toimitan kirjanpitotiedot, ennen kuin alkavat syytellä ja vaahdota. Sillä kaiken pitäisi kyllä olla kunnossa. Ja se alkoi heillekin kyllä jo selvitä, kun asiaa lähdettiin käymään läpi.

Ongelma ei siis ole luotettavuus vaan yksinkertaisesti se, että olen liian boheemi ja leväperäinen ja epäselvä ajoittain tai usein (virallisissa asioissa).

Mutta osasin odottaa ongelmia, koska tiedän, ettei toimintani ole ollut mallikasta kaikilta osin ja parempaan en tällä persoonalla pysty. Olen epäkäytännöllinen, super luova, teoreettinen asperger/ADHD idealisti. Käytännöllisyyteni rajoittuu hyllyjen järjestelemiseen (mikä on todella hauskaa, paitsi ei kotona).

Toivottavasti minulle joskus vielä maksetaan ajattelemisesta...

Arvaa, kumpi olen MINÄ?