Tämän alistimulaatiotilan on pakko olla "äärimmäinen" dopamiinivajetila. Ja tämä tosiaan muistuttaa täydellisesti masennusta, vaikka siitä ei ole kysymys. Alistimulaatiotilassa motivaatio, aloitekyky ja toimintakyky katoavat. En pysty edes syömään. Kaikki on mahdotonta.
Olisi HYVIN mielenkiintoista kokeilla, mitä tapahtuisi, jos tässä tilassa ottaisi tyrosiinia. Harmi, ettei minulle ole sitä. Eikä sitä saa lähitienoilta. Muutaman kilometrin päästä saisi, jos sinne pyöräilisi. Mutta ei ole rahaa.
Auttaisikohan se tähän.
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Alistimulaation vaarat
Juuri nyt olen helvetin tylsistynyt. Minulla ei ole käynnissä kiinnostavia projekteja. Ei ole ollut itseasiassa aikoihin. Niitä on yleensä silloin, kun olen hypomaaninen ja en ole ollut sitä. En tiedä miksi. Eevi on mökillä ja lojun kotona yksin. Olen liian laiska poistumaan kotoa. Laiska, laiska, laiska. Ja vaikka voisin tehdä kaikenlaista hyödyllistä, kuten jumpata, mennä lenkille, tehdä oppimistehtävää... Olen liian alistimuloituneessa tilassa tehdäkseni mitään.
Asia nimittäin menee niin, että kun minusta tulee alistimuloitunut, kadotan kaiken enegian ja aloitekyvyn ja muutun elottomaksi, katatonisesi, letargiseksi valaaksi, joka ei kykene tekemään MITÄÄN.
Alistimulaatiotila on siksi vaarallinen. Se johtaa pitkittyessään masennuksen kaltaiseen tilaan. En usko, että kyse on, ainakaan alusi, oikeasti masennuksesta, vaan syvästä letargiasta. Katatoniasta. Halvaantumisesta. Ehkä se on se, mihin ADHD piireissä viitataan termillä "paralysis of will". Motivaatio katoaa. Toimintakyky katoaa.
Siksi en voi olla yksin kotona kovin paljon. Se on vaarallista.
Mutta jos olen liikaa pois kotoa seuraa ylikuormittuminen eli ylistimulaatiotila. Joka lähtee pois vain olemalla yksin kotona.
Jo on ihmeen nuorallakävelyä :). Olen psyykkinen diabeetikko. Minun täytyy tarkkailla mentaalista verensokeria.
Yksinolo tuntuu tällä hetkellä pelottavalta. Tiedän kokemuksesta, mihin alistimulaatiotila johtaa pitkittyessään. En myöskään PYSTY rikkomaan sitä omin avuin. Kyseinen tila muistuttaa lähes täysin masennusta. Vaikka se voi alkaa parissa vuorokaudessa toisin kuin masennus. Olen ollut joskus myös masentunut ja se on ihan sama olotila. Ehkä se on jonkinlaista vakavaa dopamiinipuutosta kummassakin.
Siksi en ole introvertti. Saan energiaa ihmisistä ja aktiviteeteista. Mutta toisaalta ylikuormitun myös helposti ja minun täytyy riittävästi olla yksin kotona latautumassa, että jaksan ihmisiä ja aktiviteetteja. Kumpaankaan suuntaan ei saa vetää liikaa.
Sitte on vielä se hitsin ADD-letargia, joka pahentaa alistimulaatiota. Eli jokin minussa vetää koko ajan kohti katatonista tilaa, jossa makaisin vain sängyssä elottomana. Se on pysyvä ongelma. Ollut ihan aina. Lukemani perusteella se johtuu ADD:sta.
Mieleni on levoton ja vilkas, mutta ruumiini letarginen. Tai sitten ruumiini sätkii hyperaktiivisena, mikä on sellaista epänormaalia, levotonta energiaa. Joko olen siis alienerginen ja letarginen tai hyperaktiivinen ja levoton. Hyvin pitkälti.
Silloinkin, kun vaikutan ulospäin normaalilta, sisälläni on jatkuvasti se kamala letargia ja väsymys ja energiattomuus, taistelen vain sitä vastaan. Pakkohan se on. Enhän minä nyt VOI vain maata sängyssä elottomana koko elämääni.
Nyt toivon vain, että kello olisi pian puoli 4 ja lähden mökille isän synttärikemuihin ja pääsen ulos tästä olotilasta. Saan virikkeitä ja herään henkiin. Sitten olen mökillä päivän tai pari. Sielläkin on kyllä aika tylsää. Ja outoa. Mutta en ainakaan ole yksin.
Asia nimittäin menee niin, että kun minusta tulee alistimuloitunut, kadotan kaiken enegian ja aloitekyvyn ja muutun elottomaksi, katatonisesi, letargiseksi valaaksi, joka ei kykene tekemään MITÄÄN.
Alistimulaatiotila on siksi vaarallinen. Se johtaa pitkittyessään masennuksen kaltaiseen tilaan. En usko, että kyse on, ainakaan alusi, oikeasti masennuksesta, vaan syvästä letargiasta. Katatoniasta. Halvaantumisesta. Ehkä se on se, mihin ADHD piireissä viitataan termillä "paralysis of will". Motivaatio katoaa. Toimintakyky katoaa.
Siksi en voi olla yksin kotona kovin paljon. Se on vaarallista.
Mutta jos olen liikaa pois kotoa seuraa ylikuormittuminen eli ylistimulaatiotila. Joka lähtee pois vain olemalla yksin kotona.
Jo on ihmeen nuorallakävelyä :). Olen psyykkinen diabeetikko. Minun täytyy tarkkailla mentaalista verensokeria.
Yksinolo tuntuu tällä hetkellä pelottavalta. Tiedän kokemuksesta, mihin alistimulaatiotila johtaa pitkittyessään. En myöskään PYSTY rikkomaan sitä omin avuin. Kyseinen tila muistuttaa lähes täysin masennusta. Vaikka se voi alkaa parissa vuorokaudessa toisin kuin masennus. Olen ollut joskus myös masentunut ja se on ihan sama olotila. Ehkä se on jonkinlaista vakavaa dopamiinipuutosta kummassakin.
Siksi en ole introvertti. Saan energiaa ihmisistä ja aktiviteeteista. Mutta toisaalta ylikuormitun myös helposti ja minun täytyy riittävästi olla yksin kotona latautumassa, että jaksan ihmisiä ja aktiviteetteja. Kumpaankaan suuntaan ei saa vetää liikaa.
Sitte on vielä se hitsin ADD-letargia, joka pahentaa alistimulaatiota. Eli jokin minussa vetää koko ajan kohti katatonista tilaa, jossa makaisin vain sängyssä elottomana. Se on pysyvä ongelma. Ollut ihan aina. Lukemani perusteella se johtuu ADD:sta.
Mieleni on levoton ja vilkas, mutta ruumiini letarginen. Tai sitten ruumiini sätkii hyperaktiivisena, mikä on sellaista epänormaalia, levotonta energiaa. Joko olen siis alienerginen ja letarginen tai hyperaktiivinen ja levoton. Hyvin pitkälti.
Silloinkin, kun vaikutan ulospäin normaalilta, sisälläni on jatkuvasti se kamala letargia ja väsymys ja energiattomuus, taistelen vain sitä vastaan. Pakkohan se on. Enhän minä nyt VOI vain maata sängyssä elottomana koko elämääni.
Nyt toivon vain, että kello olisi pian puoli 4 ja lähden mökille isän synttärikemuihin ja pääsen ulos tästä olotilasta. Saan virikkeitä ja herään henkiin. Sitten olen mökillä päivän tai pari. Sielläkin on kyllä aika tylsää. Ja outoa. Mutta en ainakaan ole yksin.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
25 satunnaista asiaa minusta
- Olen mukavuudenhaluinen ja hedonistinen apina, joka juoksee välittömän mielihyvän perässä ja taistelee saadakseen aivonsa (ja sitä kautta koko järjestelmän) paremmin hallintaansa.
- Rakastan tietoa. Haluan lukea, oppia, tietää.
- Olen itseni pahin vihollinen. Minä haluan usein eri asioita kuin kurja fysiologinen järjestelmäni enkä ole tarpeeksi vahva alistaakseni sitä ja tehdäkseni siitä tahtoni alaista tottelijaa.
- Kissat on kivoja, mutta oikeastaan lemmikkieläimistä on vaivaa ja stressiä ja toisaalta lemmikkinä oleminen, ainakaan näin laiskan apinan kanssa, ei liene täysin eettistä, vaan eläinten tulisi sijaita luonnossa vapaina (tosin aidossa elinypäristössään, ei missään väärässä paikassa ihmisten sinne tuomina) jne....
- Eettisenä ihmisenä minun pitäisi olla kasvissyöjä, mutta impulsiivisena, hedonistisena apinana en ole sellaiseen kyennyt.
- Olen suuri herkkuperse. Jokaiseen päivään kuuluu herkutteluhetki.
- Olen järkyttävän epärealistinen rahankäyttäjä ja järjestänyt itselleni velkaa ties minne osamaksuilla... Onneksi aivoni hahmottavat kokonaistilanteen kutienkin siinä määrin, etten saata itseäni liian suureen liriin ja nyt, kun aloitan opiskelun, maksan ne POIS opintolainalla ja olen ilmoittanut itseni estolistalle mm. Klarnaan, jotten enää voi toteuttaa impulsiivisia ideoitani.
- Aloitan filosofian opinnot yliopistossa.
- Minulla on ollut 15 välivuotta. Halusin lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan psykologiaa tai filosofiaa, mutta monimutkaisista syistä johtuen en ole näiden vuosien aikana ollut edes pääsykokeissa kuin 2 kertaa (joista toisella tärppäsi). Lyhyesti ongelma on ollut ADHD/asperger, pitkästi ja eriteltynä perfektionismi, puutteelliset opiskelutaidot, puutteelliset kognitiiviset kyvyt, puutteellinen toiminnanohjaus jne.
- Rakastan Eeviä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta äitiys on minulle hyvin vaikea asia, tarvitsen paljon yksinolemisaikaa ja jaksan huonosti pitkäjaksoista ihmisten kanssa olemista.
- Kykyni tuntea rakkautta on puutteellinen. Tunnen universaalia rakkautta kaikkea olevaa kohtaan (agape), mutta yksilötasolla tai yksilöihin kohdistuvana (oli kyseessä sitten eläimet tai ihmiset) asia mutkistuu..
- Minä olen onnekas ja minulla on hyvin empaattinen, kiltti, älykäs ja hyvä mies. Koska sellainen tahtoo olla kanssani, se tarkoittaa, etten voi olla aivan pilallinen.
- Jos kehtaisin, sanoisin, että olen melkoinen epeli vällyissä. Joissain asioissa hullusta, estottomasta ja villiintyneestä aivotoiminnasta on hyötyä.
- Haluaisin oppia nöyryyttä. Pidän itseäni liian tärkeänä ja spesiaalina ja tuijotan suuresti omaan napaani ja olen itsekeskeinen ällöpylly.
- Olen usein tyytymätön ulkonäkööni. Toisinaan taas hirveän tyytyväinen.
- Haluaisin harrastaa runsaasti liikuntaa. Mutta olen vetelä. Paitsi aivosoluiltani.
- Kotona on tosi kivaa.
- Karkkipussit on liian isoja. En tajua, miksei niitä pikkuisia karkkipussiversioita voida tehdä kaikista karkeista. Niillä jättisäkeillä ei tee mitään. En jaksa syödä kuin pari samanlaista karkkia ja siten kyllästyn. Niissä säkeissä on aina jotain 5 eri karkkia loputtomia määriä. Ja en tarvitse sellaista karkkimäärää. En voi myöskään syödä vain vähän ja säästää loppuja. Ne kulkeutuvat suuhuni. Joten heitän loput lillumaan vesiastiaan, että ne menee pilalle ja en voi syödä niitä. Tai oikeastaan en osta niitä. Paitsi hyvin harvoin. Irtsarit on siksi hyvä juttu. Mutta aika harvoin ostan karkkia silti. Ostan mieluummin pullan.
- En voi leipoa kovin usein, kun syön kaiken, mitä teen (esim kaikki korvapuustit päivässä tai kahdessa) ja sitten tulisin pulleaksi.
- Olisi kivaa vielä jonain päivänä elättää itse itsensä.
- En tiedä, voinko elää ilman ssri-lääkkeitä. Olen vähentänyt annoskokoa 10 mg:sta 5-7,5 mg:aan. Tavoitteena 5mg ja jättää se sitten toistaiseksi siihen.
- Ajattelen kirjoittamalla ja puhumalla. Joskun puhun yksinäni voidakseni ajatella.
- Elämä on hyvin haastavaa. Tai ei kai hengittäminen ja syöminen ja elämän mekaaninen suorittaminen, mutta toisaalta kyllä, sillä jos ihminen masentuu, se voi lakata kyseisten asioiden tekemisen. Ja itsensä estäminen masentumasta on yksi niistä haasteista. Kaikkien muiden haasteiden keskellä.
- Olen hirveä sottaporsas. Miikan äiti järkyttyi asuntoni "tilasta", kun kävi ruokkimassa kissoja ja näki painajaisia... Hmmmmm.... Siivoan kyllä vähän väliä jotain, mutta se ei jotenkin auta.
- Elämä on kiehtovaa. Kiehtova tutkimusmatka. Kiehtovinta elämässä on tieto. Ymmärtäminen. Yhä syvempien ymmärryksen kerrosten esiin kaivaminen.Näin.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Buddhalaisuus
Pakko tutkia löytyisikö sieltä jotain vastauksia.
"In fact it's attachment that makes us restless..."
"In fact it's attachment that makes us restless..."
...we have many attachments when we are unenlightened that cause our suffering (called “Dukkha” which is part of the four noble truths) such as:
- Suffering on things because they don’t measure up to our expectations (because of impermanence [things change]): physical appearance and beauty, strength, gadgets (smartphones, electronics, etc.), etc (Wake Up! Understanding Enlightenment in Buddhism
Vapaus ulkonäköpaineista
Onko ainoa keino löytää ratkaisu edellä kuvattuun ongelmaan (Ulkonäköpakkomielteet ja sisäinen rauha?) se, että lakkaa välittämästä siitä, miltä näyttää?
Mitä tarkoittaa käytännössä se, että ei välitä siitä, miltä näyttää?
Se, ettei välitä siitä miltä näyttää, ei tarkoita sitä, ettei välittäisi itsestään. Ihminen, joka välittää itsestään ja arvostaa itseään, huolehtii itsestään. Mitä on itsestään huolehtiminen? Ainakin sitä, että huolehtii terveydestään.
Mutta entä kaikenlainen kauneudenhoito?
Meikkaamisessa koen ongelmaksi juuri tämän: "Harmless in themselves, makeup and adornment represent the desire to make things appear different from what they actually are." (Guide to buddhism)
Sitä juuri olen vuosia pohtinut. Tarve meikata tarkoittaa, että on tarve näyttää muulta kuin on. Se taas tarkoittaa, ettei pidä sitä, millainen on luonnostaan, tarpeeksi hyvänä. Mikä kielii asioiden kurjasta tilasta...
Katsooko "buddhalainen" peiliin? Tarkoitan buddhalaisella tässä yksinkertaisesti (onko asiassa jotain yksinkertaista?) ihmistä, joka on vapautunut ulkonäköpaineista ja elää harmoniassa itsensä ja ulkoisen kuorensa kanssa.
Miksi ihminen, joka pitää aidosti itsestän, katsoisi peiliin? Mitä hän sieltä etsii? No, tietysti voi katsoa, onko tukassa töyhtöjä. Tai onko hamapiden välissä roska. Tosin sekin kielii siitä, että on HUOLESTUNUT ulkonäöstään.
Kieliikö peili aina siitä, että on huolestunut? Kieliikö se aina potentiaalisesta tyytymättömyydestä? peloista?
Minusta kyllä.
Artikkeleja:
Don't look now: US bloggers claim avoiding the mirror can improve your image
Mitä tarkoittaa käytännössä se, että ei välitä siitä, miltä näyttää?
Se, ettei välitä siitä miltä näyttää, ei tarkoita sitä, ettei välittäisi itsestään. Ihminen, joka välittää itsestään ja arvostaa itseään, huolehtii itsestään. Mitä on itsestään huolehtiminen? Ainakin sitä, että huolehtii terveydestään.
Mutta entä kaikenlainen kauneudenhoito?
Meikkaamisessa koen ongelmaksi juuri tämän: "Harmless in themselves, makeup and adornment represent the desire to make things appear different from what they actually are." (Guide to buddhism)
At least twice a month serious lay Buddhists abstain from applying makeup and give themselves to recognizing, accepting and being content with the present reality. Monks and nuns are asked not to use ‘garlands, perfumes, cosmetics, ornaments and adornments’ for the reasons just stated and also because they require so much time and expense (D.I,5).
Sitä juuri olen vuosia pohtinut. Tarve meikata tarkoittaa, että on tarve näyttää muulta kuin on. Se taas tarkoittaa, ettei pidä sitä, millainen on luonnostaan, tarpeeksi hyvänä. Mikä kielii asioiden kurjasta tilasta...
Katsooko "buddhalainen" peiliin? Tarkoitan buddhalaisella tässä yksinkertaisesti (onko asiassa jotain yksinkertaista?) ihmistä, joka on vapautunut ulkonäköpaineista ja elää harmoniassa itsensä ja ulkoisen kuorensa kanssa.
Miksi ihminen, joka pitää aidosti itsestän, katsoisi peiliin? Mitä hän sieltä etsii? No, tietysti voi katsoa, onko tukassa töyhtöjä. Tai onko hamapiden välissä roska. Tosin sekin kielii siitä, että on HUOLESTUNUT ulkonäöstään.
Kieliikö peili aina siitä, että on huolestunut? Kieliikö se aina potentiaalisesta tyytymättömyydestä? peloista?
Minusta kyllä.
Artikkeleja:
Ulkonäköpakkomielteet ja sisäinen rauha?
Elämässäni lähestynee uudenlainen aikakausi. Vaikuttaisi hieman siltä. Sisälläni on monenlaisia levottomia tunnetiloja, jotka johtavat impulsiiviseen käytökseen, ahdistukseen ja tyytymättömyyteen. Tähän asti olen elämässäni toiminut aina niin, että kun ympäristön ärsykkeet aktivoivat näitä levottomia tunnetiloja, olen alkanut tohottaa hysteerisenä ja tehdä kaikenlaisia impulsiivisia toimenpiteitä paetakseni ahdistusta, joka täyttää sisuskaluni. Maanista, levotonta, impulsiviista, ahdistunutta toimintaa.
Kuitenkin olen alkanut hiljalleen havaita sisälläni ituja uudenlaisesta valinnan mahdollisuudesta.
Aloitetaan kuitenkin konkreettisesta esimerkistä.
Olen vasta nyt tajunnut, että minä vertailen itseäni muihin ihmisiin jatkuvasti, ja kun havaitsen ympäristössäni ihmisiä, jotka herättävät minussa jonkinlaisia kateuden tai ihailun tunteita joko suuren kauneuden, upean tyylin tai milloin minkäkin sellaisen asian takia, jonka haluaisin myös ITSELLENI ahdistun. Alan tuntea riittämättömyyttä. Silloin tulen levottomaksi ja saatan alkaa maanisesti tilailla internetistä vaatteita ja meikkejä ja ties mitä osamaksulla. Tai juoksen päätäpahkaa kampaajalle ja leikkelen hiukseni. Tai ostan hiusväriä ja värjään ne. Teen jotakin, mikä saisi minut tuntemaan suurempaa tyytyväisyyttä ulkoista olemustani kohtaan.
Ahdistus.
Kyse ei oikeastaan ole kateudesta vaan siitä, että alan HALUTA sitä asiaa, minkä näen. Tai sitten se asia saa minut tuntemaan riittämättömyyttä. Tai se muistuttaa minua turhamaisista unelmistani, jotka olen päässyt unohtamaan. Ytimessä lienee kuitenkin aina tunne tyytymättömyydestä. Se, mitä on nyt, ei kelpaa/riitä, jolloin ahdistun, tulen levottomaksi ja alan tohottaa muutoksia.
Voi myös olla niin, että näen jotain, minkä haluan internet-kaupassa, kaupungilla, jossain, ja sitten impulsiivisesti ostan sen, koska minun on PAKKO saada se.
Tai sitten tutkin terveystietoa ja minulle tulee pakkomielle saada ties mitä lisäravinteita ja alan tilailla niitä.
Kaikkea tätä yhdistää levottomuus, HALU, impulsiivisuus, ahdistus, stressi.
Idut, joita sisälläni olen alkanut havaita, ovat sellaisia, että kun tuo levottomuus iskee, sen sijaan, että lähtisin "act upon it" eli toteuttamaan sitä, tai sen sijaan, että antaisin sen muuttua hulluksi moottoriksi, joka ajaa minua eteenpäin, sen sijaan, että antaisin sen muuttua tuleksi, joka polttaa persiissäni, minä istuisinkin alas ja rauhoittuisin. Ehkä se on jonkinlaista meditointia. En tiedä. Mutta istuisin joka tapauksessa alas, hengittäisin rauhallisesti, mietiskelisin, rauhoittuisin. Sammuttaisin sen tulen. Etsisin sisältäni rauhaa ja antaisin sen täyttää minut, huuhtoa sen kauhean palonesteen pois.
Voisin opetella rauhottumaan. Ajattelemaan rationaalisesti (olla ostamatta asioita, joihin ei ole rahaa ja miettimään, TARVITSENKO jotain asiaa oikeasti ja voisinko kenties LUOPUA halusta, joka sisälläni on).
Ulkonäön kanssa minulla on todella paljon psyykkisiä ongelmia. Rauhattomuutta. Tyytymättömyyttä.
Tämä on se, miltä minun pitäisi mielestäni näyttää. Siis tässä kuvassa ruumillistuu täydellisesti se, millaiseksi itseni KOEN. Miltä koen näyttäväni, jos voisin toteuttaa oman visioni siitä, kuka olen.
Mutta minä en tiedä, miten saisin hiukseni tummanruskeiksi. En halua käyttää hapetusvärejä ja kasviväreillä tummanruskean tukan hankkiminen on osoittautunut hyvin hankalaksi.
Minulla ei ole rahaa ostaa vaatteita. Ja en ole oikein tiennyt, mistä saisin itseni näköisiä vaatteita. Nyt alan tietää. Voin tilata niitä etsystä ja vastaavista paikoista. Haluaisin uudistaa vaatekaappini. Kunpa vain saisin jostain pari tonnia rahaa ja voisin laittaa koko vaatetyylini kerralla kuntoon. Perusteellisesti. Haluaisin ulkoisen tyylini heijastavan sisäistä maailmaani. Haluaisin näyttää siltä, millaiseksi koen itseni SISÄLLÄNI.
Ja hiukset... Olin JUURI saanut ne aika pitkiksi, kun sain jonkun hepulin ja menin ja leikkelin ne. ZIISUS. Ja etuhiukset. Aina menen ja pilkon ne ennen kuin saan ne pitkiksi.
Ja kiharat. Hiusteni on pakko olla tikkusuorat. Ja en jaksa laittaa niitä. Joten ne ovat tikkusuorat. :( Inhotus.
Hitsin vitsi.
En tiedä, miten yhdistäisin toisiinsa esteettisyyden tajuni ja voimakkaan visioni ulkoisesta olemuksestani sisäiseen rauhaan. Kumoavatko ne aina toisensa`?
Vihaan hiuksiani ja vaatteitani. Jos saisin ne jotenkin fiksattua, olisin tyytyväinen. Mutta ne voi fiksata vain rahalla (tai odottamalla satoja vuosia, kunnes hitaasti kasvatan hiuksiani ja ostan uusia vaatteita ja niin kauan minua vituttaa).
Raha.
Typerä raha.
Jos hieman kärjistetään, niin jos joku suomalainen 30-vuotias joutuisi jostain syystä pukeutumaan aina mustaan jätesäkkiin, niin pitäisikö hänen olla siihen tyytyväinen ja nauttia sisäisestä rauhasta? Varmaan se tietysti on viisasta, jos asiaa ei voi muuttaa. Mutta hei come on.... Musta jätesäkki? Aina. Kaikkialla. Onko jotenkin IHME, jos se ihminen haluaisi saada muunkinlaisia vaatteita? Jos se haluaisi näyttää paremmalta? Tyylikkäämmältä....
Tai jos olisi pakko olla sellaisessa tukassa, että on muuten kalju, mutta kahdessa täysin satunnaisessa kohdassa sojottaa 10cm pitkä hiustuppo.
Varmaan on teitysti optimaalista, jos voi vaan hyväksyä asianlaidan sellaisena kuin se on ja elää suuressa sisäisessä rauhassa. Mutta.... YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK. Jos on esteettinen ihminen ja rakastaa kauneutta ja haluaa näyttää kauniilta....
Miten voisi olla yhtä aikaa esteettinen ja kauneutta rakastava ihminen JA nauttia sisäisestä rauhasta?
Buddhalaiset tietävät, että haluaminen on kärsimyksen aiheuttaja.
Mutta kun minä HALUAN olla kaunis!!! Haluan. Se on minulle tärkeä arvo. Se on pinnallinen arvo. Mutta kauneus on KAUNISTA! Kauneus hivelee silmää. Tuottaa esteettistä nautintoa. Ja arvostan itseäni niin paljon, että haluan olla esteettisesti miellyttävä. Enkä mikään hitsin rupilisko.
Joten MITEN yhdistän nämä kaksi asiaa. Jos minulle putoaisi jostain rahaa, asia olisi ainakin suureksi osaksi sillä selvä. Ainakin vaatteiden osalta. Hiusten kanssa minulla on joku ikuinen kriisitila.
Jos hyväksyisin itseni tällaisena kuin olen, tarkoittaako se väistämättä sitä, että lakkaan meikkamasta ja laittamasta hiuksia ja haluamasta näyttää kauniilta? Koska jos hyväksyn itseni juuri tällaisena, miksi mitään tarvisi enää muuttaa?
TAI voisiko olla niin, että tällä hetkellä ulkonäöllisiin pyrkimyksiini liittyy epäterveitä tunnetiloja eli pelkoa, tyytymättömyyttä, muiden miellyttämisen halua... Ja VOISI olla mahdollista, että joku haluaisi näyttää kauniilta ihan vain itseään varten, se kumpuaisi silloin enemmänkin ILOSTA ja itsensä toteuttamisesta?
Luulen, että kyllä.
Luulen, että on olemassa kaksi toisistaan selvästi poikkeavaa tapaa panostaa kauneuteen ja ulkonäköön. Toinen on sairas ja taustalla on paljon pelkoja ja tällöin tunnetiloina on usein tyytymättömyyttä, stressiä, vihaa, itseinhoa, kateutta jne. Toinen on terve, jolloin henkilö yksinkertaisesti nauttii kauneudesta ja ilmaisee itseään ulkonäköönsä vaikuttamalla ja tällöin tunnetiloina on iloa ja onnea. Tällöin henkilö tekee näitä asioita vilpittömästi ITSELLEEN. Omaksi ilokseen.
Jälkimmäisessä tapauksessa henkilö saattaa esimerkiksi meikata kummallisella tavalla, koska häntä miellyttävät tietyt värit tai kuviot tai mikä vaan, ja hän ei välitä siitä, onko hän muiden mielestä kaunis vaan kokee ilmaisevansa itseään sillä, mitä tekee. Tekee sitä omaksi ilokseen.
Kuinkahan pääsisi eroon noista sairaista aspekteista ja löytäisi vain tuon itselleen tekemisen ilon.
Olen kyllästynyt tähän vaurioon sisuksissani. Se on ainoa osa-alue, jota en ole osannut parantaa. En saa siitä otetta. Se vain on ja pysyy ja häiriköi.
Koska tämä on pahin mielenrauhani ja onnellisuuteni turmelija ja stressin ja tyytymättömyyden aiheuttaja, alan tutkia, miten hitsissä korjaisin tämän asian sisuksistani. Jokin ratkaisu ON oltava olemassa.
Kuitenkin olen alkanut hiljalleen havaita sisälläni ituja uudenlaisesta valinnan mahdollisuudesta.
Aloitetaan kuitenkin konkreettisesta esimerkistä.
Olen vasta nyt tajunnut, että minä vertailen itseäni muihin ihmisiin jatkuvasti, ja kun havaitsen ympäristössäni ihmisiä, jotka herättävät minussa jonkinlaisia kateuden tai ihailun tunteita joko suuren kauneuden, upean tyylin tai milloin minkäkin sellaisen asian takia, jonka haluaisin myös ITSELLENI ahdistun. Alan tuntea riittämättömyyttä. Silloin tulen levottomaksi ja saatan alkaa maanisesti tilailla internetistä vaatteita ja meikkejä ja ties mitä osamaksulla. Tai juoksen päätäpahkaa kampaajalle ja leikkelen hiukseni. Tai ostan hiusväriä ja värjään ne. Teen jotakin, mikä saisi minut tuntemaan suurempaa tyytyväisyyttä ulkoista olemustani kohtaan.
Ahdistus.
Kyse ei oikeastaan ole kateudesta vaan siitä, että alan HALUTA sitä asiaa, minkä näen. Tai sitten se asia saa minut tuntemaan riittämättömyyttä. Tai se muistuttaa minua turhamaisista unelmistani, jotka olen päässyt unohtamaan. Ytimessä lienee kuitenkin aina tunne tyytymättömyydestä. Se, mitä on nyt, ei kelpaa/riitä, jolloin ahdistun, tulen levottomaksi ja alan tohottaa muutoksia.
Voi myös olla niin, että näen jotain, minkä haluan internet-kaupassa, kaupungilla, jossain, ja sitten impulsiivisesti ostan sen, koska minun on PAKKO saada se.
Tai sitten tutkin terveystietoa ja minulle tulee pakkomielle saada ties mitä lisäravinteita ja alan tilailla niitä.
Kaikkea tätä yhdistää levottomuus, HALU, impulsiivisuus, ahdistus, stressi.
Idut, joita sisälläni olen alkanut havaita, ovat sellaisia, että kun tuo levottomuus iskee, sen sijaan, että lähtisin "act upon it" eli toteuttamaan sitä, tai sen sijaan, että antaisin sen muuttua hulluksi moottoriksi, joka ajaa minua eteenpäin, sen sijaan, että antaisin sen muuttua tuleksi, joka polttaa persiissäni, minä istuisinkin alas ja rauhoittuisin. Ehkä se on jonkinlaista meditointia. En tiedä. Mutta istuisin joka tapauksessa alas, hengittäisin rauhallisesti, mietiskelisin, rauhoittuisin. Sammuttaisin sen tulen. Etsisin sisältäni rauhaa ja antaisin sen täyttää minut, huuhtoa sen kauhean palonesteen pois.
Voisin opetella rauhottumaan. Ajattelemaan rationaalisesti (olla ostamatta asioita, joihin ei ole rahaa ja miettimään, TARVITSENKO jotain asiaa oikeasti ja voisinko kenties LUOPUA halusta, joka sisälläni on).
Ulkonäön kanssa minulla on todella paljon psyykkisiä ongelmia. Rauhattomuutta. Tyytymättömyyttä.
Tämä on se, miltä minun pitäisi mielestäni näyttää. Siis tässä kuvassa ruumillistuu täydellisesti se, millaiseksi itseni KOEN. Miltä koen näyttäväni, jos voisin toteuttaa oman visioni siitä, kuka olen.
Mutta minä en tiedä, miten saisin hiukseni tummanruskeiksi. En halua käyttää hapetusvärejä ja kasviväreillä tummanruskean tukan hankkiminen on osoittautunut hyvin hankalaksi.
Minulla ei ole rahaa ostaa vaatteita. Ja en ole oikein tiennyt, mistä saisin itseni näköisiä vaatteita. Nyt alan tietää. Voin tilata niitä etsystä ja vastaavista paikoista. Haluaisin uudistaa vaatekaappini. Kunpa vain saisin jostain pari tonnia rahaa ja voisin laittaa koko vaatetyylini kerralla kuntoon. Perusteellisesti. Haluaisin ulkoisen tyylini heijastavan sisäistä maailmaani. Haluaisin näyttää siltä, millaiseksi koen itseni SISÄLLÄNI.
Ja hiukset... Olin JUURI saanut ne aika pitkiksi, kun sain jonkun hepulin ja menin ja leikkelin ne. ZIISUS. Ja etuhiukset. Aina menen ja pilkon ne ennen kuin saan ne pitkiksi.
Ja kiharat. Hiusteni on pakko olla tikkusuorat. Ja en jaksa laittaa niitä. Joten ne ovat tikkusuorat. :( Inhotus.
Hitsin vitsi.
En tiedä, miten yhdistäisin toisiinsa esteettisyyden tajuni ja voimakkaan visioni ulkoisesta olemuksestani sisäiseen rauhaan. Kumoavatko ne aina toisensa`?
Vihaan hiuksiani ja vaatteitani. Jos saisin ne jotenkin fiksattua, olisin tyytyväinen. Mutta ne voi fiksata vain rahalla (tai odottamalla satoja vuosia, kunnes hitaasti kasvatan hiuksiani ja ostan uusia vaatteita ja niin kauan minua vituttaa).
Raha.
Typerä raha.
Jos hieman kärjistetään, niin jos joku suomalainen 30-vuotias joutuisi jostain syystä pukeutumaan aina mustaan jätesäkkiin, niin pitäisikö hänen olla siihen tyytyväinen ja nauttia sisäisestä rauhasta? Varmaan se tietysti on viisasta, jos asiaa ei voi muuttaa. Mutta hei come on.... Musta jätesäkki? Aina. Kaikkialla. Onko jotenkin IHME, jos se ihminen haluaisi saada muunkinlaisia vaatteita? Jos se haluaisi näyttää paremmalta? Tyylikkäämmältä....
Tai jos olisi pakko olla sellaisessa tukassa, että on muuten kalju, mutta kahdessa täysin satunnaisessa kohdassa sojottaa 10cm pitkä hiustuppo.
Varmaan on teitysti optimaalista, jos voi vaan hyväksyä asianlaidan sellaisena kuin se on ja elää suuressa sisäisessä rauhassa. Mutta.... YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK. Jos on esteettinen ihminen ja rakastaa kauneutta ja haluaa näyttää kauniilta....
Miten voisi olla yhtä aikaa esteettinen ja kauneutta rakastava ihminen JA nauttia sisäisestä rauhasta?
Buddhalaiset tietävät, että haluaminen on kärsimyksen aiheuttaja.
Mutta kun minä HALUAN olla kaunis!!! Haluan. Se on minulle tärkeä arvo. Se on pinnallinen arvo. Mutta kauneus on KAUNISTA! Kauneus hivelee silmää. Tuottaa esteettistä nautintoa. Ja arvostan itseäni niin paljon, että haluan olla esteettisesti miellyttävä. Enkä mikään hitsin rupilisko.
Joten MITEN yhdistän nämä kaksi asiaa. Jos minulle putoaisi jostain rahaa, asia olisi ainakin suureksi osaksi sillä selvä. Ainakin vaatteiden osalta. Hiusten kanssa minulla on joku ikuinen kriisitila.
Jos hyväksyisin itseni tällaisena kuin olen, tarkoittaako se väistämättä sitä, että lakkaan meikkamasta ja laittamasta hiuksia ja haluamasta näyttää kauniilta? Koska jos hyväksyn itseni juuri tällaisena, miksi mitään tarvisi enää muuttaa?
TAI voisiko olla niin, että tällä hetkellä ulkonäöllisiin pyrkimyksiini liittyy epäterveitä tunnetiloja eli pelkoa, tyytymättömyyttä, muiden miellyttämisen halua... Ja VOISI olla mahdollista, että joku haluaisi näyttää kauniilta ihan vain itseään varten, se kumpuaisi silloin enemmänkin ILOSTA ja itsensä toteuttamisesta?
Luulen, että kyllä.
Luulen, että on olemassa kaksi toisistaan selvästi poikkeavaa tapaa panostaa kauneuteen ja ulkonäköön. Toinen on sairas ja taustalla on paljon pelkoja ja tällöin tunnetiloina on usein tyytymättömyyttä, stressiä, vihaa, itseinhoa, kateutta jne. Toinen on terve, jolloin henkilö yksinkertaisesti nauttii kauneudesta ja ilmaisee itseään ulkonäköönsä vaikuttamalla ja tällöin tunnetiloina on iloa ja onnea. Tällöin henkilö tekee näitä asioita vilpittömästi ITSELLEEN. Omaksi ilokseen.
Jälkimmäisessä tapauksessa henkilö saattaa esimerkiksi meikata kummallisella tavalla, koska häntä miellyttävät tietyt värit tai kuviot tai mikä vaan, ja hän ei välitä siitä, onko hän muiden mielestä kaunis vaan kokee ilmaisevansa itseään sillä, mitä tekee. Tekee sitä omaksi ilokseen.
Kuinkahan pääsisi eroon noista sairaista aspekteista ja löytäisi vain tuon itselleen tekemisen ilon.
Olen kyllästynyt tähän vaurioon sisuksissani. Se on ainoa osa-alue, jota en ole osannut parantaa. En saa siitä otetta. Se vain on ja pysyy ja häiriköi.
Koska tämä on pahin mielenrauhani ja onnellisuuteni turmelija ja stressin ja tyytymättömyyden aiheuttaja, alan tutkia, miten hitsissä korjaisin tämän asian sisuksistani. Jokin ratkaisu ON oltava olemassa.
Hiustenpidennykset
Nyt en kestä enää. Haluan otsahiuksiin pidennykset että saan ne pois ja haluan muuallekin pidennykset. Olen kasvattanut otsahiuksia pitkiksi satoja vuosia, koska leikkaan ne aina jossain vaiheessa, kun menetän hermoni ja sitten impulsiivisesti niks naks ja sinne meni kasvatus taas hukille. Ja juuri kun sain nää vähän pitkiksi, menin keväällä impulsiivisessa hermoromahduksessa kampaamoon ja niks naks tuli lyhyet. Joten nyt riittää. En KESTÄ enää tätä hiton vuosien odottelua.
Pidennykset siis.
Nyt tutkin menetelmiä ja hintoja ja parhaita kampaamoja toimenpiteen suorittamiseen.
"Mago on markkinoiden kevyin ja luonnollisin hiustenpidennystekniikka – pidennykset/tuuhennukset kiinnitetään ainoastaan puuvillalangalla eikä koko prosessissa käytetä mitään kemikaaleja."
Ahaa!
Tamperelainen Rasta-kampaamo kiinnostaisi. "Rasta on tamperelainen hyvän meiningin parturi-kampaamo". Haluaisin löytää luottokampaajan, jolla voisin aina käydä. Tosin optimaalista olisi, jos se sijaitsisi Nokialla. Mutta en tiedä, onko tällaisessa tuppukylässä asennekampaajia.
Hyi olkoon. Pidennykset maksaa 400-500 €. Se siitä sitten. Paitsi jos ehkä saisi vaan noihin etuhiuksiin. Se olisi ehkä se oleellisin asia. En kestä niitten kasvatusta enää yhtään.
Pidennykset siis.
Nyt tutkin menetelmiä ja hintoja ja parhaita kampaamoja toimenpiteen suorittamiseen.
"Mago on markkinoiden kevyin ja luonnollisin hiustenpidennystekniikka – pidennykset/tuuhennukset kiinnitetään ainoastaan puuvillalangalla eikä koko prosessissa käytetä mitään kemikaaleja."
Ahaa!
Tamperelainen Rasta-kampaamo kiinnostaisi. "Rasta on tamperelainen hyvän meiningin parturi-kampaamo". Haluaisin löytää luottokampaajan, jolla voisin aina käydä. Tosin optimaalista olisi, jos se sijaitsisi Nokialla. Mutta en tiedä, onko tällaisessa tuppukylässä asennekampaajia.
Hyi olkoon. Pidennykset maksaa 400-500 €. Se siitä sitten. Paitsi jos ehkä saisi vaan noihin etuhiuksiin. Se olisi ehkä se oleellisin asia. En kestä niitten kasvatusta enää yhtään.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Epätäydellisyys on osa elämää
Vaikka ei se paljon auta tiedostaa, että fysiologinen minä haluaa eri asioita kuin henkinen minä. Koska olen kiinni tässä ruumiissa ja aistin tämän kehon tunteita, ja niiden vastustaminen on kovaa työtä. Ei jaksa omistaa elämäänsä pelkästään tuulimyllyjä vastaan taistelemiselle. Joskus kyse voi olla ihan vaan siitäkin, että tieto lisää tuskaa. Kun syön herkkuja, tiedostan, että se on epäterveellistä. Ja minulle tulee siksi henkisesti paha olo ja haluaisin olla tekemättä niin.
Mutta minulle tulee myös paha olo, jos koko ajan tappelen niitä tunteita vastaan.
Loppujen lopuksi kaikki kiertyy siihen tosiasiaan, että elämä on epätäydellistä. Negatiiviset tunteet ja epätäydellisyys ovat osa elämää.
Jokin minussa ajaa kohti täydellisyyttä, unelmoi siitä, pyrkii sitä kohti, yrittää ratkaista jokaisen eteen tulevan ongelman, kuvitellen, että jonain päivänä ne kaikki on ratkaistu ja sisälläni on aina hyvä olo, ei negatiivisia tunteita, mutta eihän se ole realistista. Aina tulee uusia ongelmia. Aina on negatiivisia tunteita.
Onko sen niin kauheasti väliä, jos syön 70g perunalastuja illalla?
Kai sitä on tärkeämpiäkin asioita maailmassa mietittävänä.
Mutta minulle tulee myös paha olo, jos koko ajan tappelen niitä tunteita vastaan.
Loppujen lopuksi kaikki kiertyy siihen tosiasiaan, että elämä on epätäydellistä. Negatiiviset tunteet ja epätäydellisyys ovat osa elämää.
Jokin minussa ajaa kohti täydellisyyttä, unelmoi siitä, pyrkii sitä kohti, yrittää ratkaista jokaisen eteen tulevan ongelman, kuvitellen, että jonain päivänä ne kaikki on ratkaistu ja sisälläni on aina hyvä olo, ei negatiivisia tunteita, mutta eihän se ole realistista. Aina tulee uusia ongelmia. Aina on negatiivisia tunteita.
Onko sen niin kauheasti väliä, jos syön 70g perunalastuja illalla?
Kai sitä on tärkeämpiäkin asioita maailmassa mietittävänä.
Fysiologinen minä ja henkinen minä
Minulle tuli äsken oivallus. Se ei kyllä kuulosta kummoiselta näin jollekin toiselle lausuttuna.
Minun tekee joka päivä mieli herkkuja. Se on sellainen jäytävä tunne takaraivossa. Tarve. Riippuvuus. Mutta kun sitten vaellan kauppaan, minun ei välttämättä tee mieli mitään, mitä siellä on. Vaellan siellä keksihyllyltä karkkihyllylle ja jätskihyllylle ja leipomohyllylle ja taas takaisin. Aivoni haluavat jotakin, mutta se halu ei konkretisoidu mihinkään todelliseen.
Koska kyse on nimenomaan vain siitä. Halusta. Aivojen mielihyväjärjestelmä. Dopamiini. Aivot ovat oppineet yhdistämään herkut mielihyvään ja ne vaativat sitä lisää. Ne vaativat toistoa."Lisää sitä samaa!" Se on kuin paikoilleen juuttunut levy. Juuri siitä riippuvuuksissa on kyse.
Olen myös viime päivinä tehnyt sellaista, että erotan toisistaan tunteen ja ajatuksen. Saatan ajatella, että haluaisin mennä lenkille, mutta minusta tuntuu siltä, että en halua. Ajatus ja tunne ovat eri asiat. Olen lohkonut niitä erilleen viime päivinä. Teoriassa, mitä paremmin kykenen erottamaan ne toisistaan, sitä paremmin kykenen tulevaisuudessa valitsemaan vapaasti, kumpaa seuraan.
Nyt sitten istuskelen tietokoneella, katselen Orphan Blackia ja aistin sen jäytävän tunteen. "Herkkuja!" Se on alati läsnä. Päivästä toiseen. Aamusta iltaan.
Ja yhtäkkiä tuli sellainen kirkastumisen hetki, kun selvästi NÄIN MINUT erillisenä tästä biologisesta halusta, aivoistani, fysiologiastani.
Jotkut kutsunevat sitä egoksi, minä en, koska se on minusta harhaanjohtavaa. Kyse kun on yksinkertaisesti biologiasta. Aivojen toiminnasta, hemostosta, kemiasta, elimistön toiminnasta jne.
Minä biologisena olentona on "täysin" irrallaan minusta henkisenä olentona.
Ja se pirun biologinen kapistus, jossa olen kiinni, on hyvin alkeellinen, primitiivinen, vajavainen ja haluaa kaikenlaisia vääriä asioita ja pyrkii hyvin pitkälti terrorisoimaan aina oikean minäni tavoitteita.
Niiden kahden välillä on jatkuva taistelu.
Freudilaisittain kyse lienee idistä ja egosta+super egosta. Id vs. ego
Ja sitten ne ties mitkä buddhalaistyypit taas kutsuu egoksi sitä, mikä freudilla lienee id.
No, minä kutsun niitä biologiseksi minäksi ja henkiseksi minäksi. Minä ajatuksena ja minä vietteinä, tunteina, biologiana.
Minun henkeni räytyy tämän kurjan ruumiin sisällä, joka parhaansa mukaan estää henkeäni olemasta sellainen, kuin se haluaisi olla.
Hmph.
Mutta itseasiassa myös Freudin superegoksi nimeämä osa voi johtaa harhaan. Siellä sijaitsevat ihanteet, jotka voivat olla ulkoapäin omaksuttuja tai itse asennettuja. Ihanteet eivät läheskään aina ole oikeita eli hyviä. Voi esimerkiksi jatkuvasti haaveilla laihuudesta ja stressata asiasta ja olla hyväksymättä itseään. Tämä voi olla hyvä tavoite ja ihanne tai huono. Riippuu ihan tilanteesta ja ihmisestä. Ihanteitakin tulee tarkastella kriittisesti ja kyseenalaistaen.
Mutta superego lienee osa biologista ja fysiologista rakennelmaa. Kysehän on aivoihin tallentuneista ohjelmista. Ohjelmoinnista. Ohjelmoidut asiat voivat olla hyviä, perustua oikeille arvoille, tai vääriä, perustua ihan vaan ympäristön aivopesuun, suodattamattomaan oppimiseen tms.
Hirveää tasapainoilua kaikki.
Egon, minuuden, henkisen minän, pitäisi sitten idin ja superegon seassa etsiä totuutta. Tasapainoa. Itse valittujen, oikeaksi kokemieen arvojen mukaista elämää.
Minun tekee joka päivä mieli herkkuja. Se on sellainen jäytävä tunne takaraivossa. Tarve. Riippuvuus. Mutta kun sitten vaellan kauppaan, minun ei välttämättä tee mieli mitään, mitä siellä on. Vaellan siellä keksihyllyltä karkkihyllylle ja jätskihyllylle ja leipomohyllylle ja taas takaisin. Aivoni haluavat jotakin, mutta se halu ei konkretisoidu mihinkään todelliseen.
Koska kyse on nimenomaan vain siitä. Halusta. Aivojen mielihyväjärjestelmä. Dopamiini. Aivot ovat oppineet yhdistämään herkut mielihyvään ja ne vaativat sitä lisää. Ne vaativat toistoa."Lisää sitä samaa!" Se on kuin paikoilleen juuttunut levy. Juuri siitä riippuvuuksissa on kyse.
Olen myös viime päivinä tehnyt sellaista, että erotan toisistaan tunteen ja ajatuksen. Saatan ajatella, että haluaisin mennä lenkille, mutta minusta tuntuu siltä, että en halua. Ajatus ja tunne ovat eri asiat. Olen lohkonut niitä erilleen viime päivinä. Teoriassa, mitä paremmin kykenen erottamaan ne toisistaan, sitä paremmin kykenen tulevaisuudessa valitsemaan vapaasti, kumpaa seuraan.
Nyt sitten istuskelen tietokoneella, katselen Orphan Blackia ja aistin sen jäytävän tunteen. "Herkkuja!" Se on alati läsnä. Päivästä toiseen. Aamusta iltaan.
Ja yhtäkkiä tuli sellainen kirkastumisen hetki, kun selvästi NÄIN MINUT erillisenä tästä biologisesta halusta, aivoistani, fysiologiastani.
Jotkut kutsunevat sitä egoksi, minä en, koska se on minusta harhaanjohtavaa. Kyse kun on yksinkertaisesti biologiasta. Aivojen toiminnasta, hemostosta, kemiasta, elimistön toiminnasta jne.
Minä biologisena olentona on "täysin" irrallaan minusta henkisenä olentona.
Ja se pirun biologinen kapistus, jossa olen kiinni, on hyvin alkeellinen, primitiivinen, vajavainen ja haluaa kaikenlaisia vääriä asioita ja pyrkii hyvin pitkälti terrorisoimaan aina oikean minäni tavoitteita.
Niiden kahden välillä on jatkuva taistelu.
Freudilaisittain kyse lienee idistä ja egosta+super egosta. Id vs. ego
Ja sitten ne ties mitkä buddhalaistyypit taas kutsuu egoksi sitä, mikä freudilla lienee id.
No, minä kutsun niitä biologiseksi minäksi ja henkiseksi minäksi. Minä ajatuksena ja minä vietteinä, tunteina, biologiana.
Minun henkeni räytyy tämän kurjan ruumiin sisällä, joka parhaansa mukaan estää henkeäni olemasta sellainen, kuin se haluaisi olla.
Hmph.
Mutta itseasiassa myös Freudin superegoksi nimeämä osa voi johtaa harhaan. Siellä sijaitsevat ihanteet, jotka voivat olla ulkoapäin omaksuttuja tai itse asennettuja. Ihanteet eivät läheskään aina ole oikeita eli hyviä. Voi esimerkiksi jatkuvasti haaveilla laihuudesta ja stressata asiasta ja olla hyväksymättä itseään. Tämä voi olla hyvä tavoite ja ihanne tai huono. Riippuu ihan tilanteesta ja ihmisestä. Ihanteitakin tulee tarkastella kriittisesti ja kyseenalaistaen.
Mutta superego lienee osa biologista ja fysiologista rakennelmaa. Kysehän on aivoihin tallentuneista ohjelmista. Ohjelmoinnista. Ohjelmoidut asiat voivat olla hyviä, perustua oikeille arvoille, tai vääriä, perustua ihan vaan ympäristön aivopesuun, suodattamattomaan oppimiseen tms.
Hirveää tasapainoilua kaikki.
Egon, minuuden, henkisen minän, pitäisi sitten idin ja superegon seassa etsiä totuutta. Tasapainoa. Itse valittujen, oikeaksi kokemieen arvojen mukaista elämää.
Yliopisto
Jaa niin...... Pääsin yliopistoon!!! Huraa!!! Tuntuu täsmälleen siltä, että ekaa kertaa lukion jälkeen elämäni jatkuu. Välissä on ollut nimenomaan välivuosia. 15 kappaletta. Lukion jälkeen halusin yliopistoon. Se oli ja on aina ollut ainoa paikka, johon tunnen kuuluvani. Kauan vaan kesti päästä sinne. Enkä ole koko aikana edes ollut pääsykokeissa kuin kaksi kertaa... Nyt ja pari vuotta sitten. Se on tämä hitsin adhd ja asperger. Perfektionismi, joka lamauttaa, keskittymisongelmat.... Kaikki sonta.
Mutta NYT se toteutui!!! Huraa!!!
Siis filosofia. Filosofian opiskelija. On kansalainen nyt.
Psykologiasta teen sivuaineopinnot. Ainakin.
Nyt alkaa suuri opiskelijaelämä. Opiskeleminen on niin hauskaa!
Mutta NYT se toteutui!!! Huraa!!!
Siis filosofia. Filosofian opiskelija. On kansalainen nyt.
Psykologiasta teen sivuaineopinnot. Ainakin.
Nyt alkaa suuri opiskelijaelämä. Opiskeleminen on niin hauskaa!
Eskapistinen vs. tulkitseva kirjallisuus
Kun tajusin jokin aika sitten, että rakastan eniten scifi ja fantasia tv-sarjoja, ymmärsin, että kaipaan yhä toisiin maailmoihin eläytymistä. Kadotin kykyni lukea fiktiota joskus kun olin yli 20-vuotias. Sitä ennen ahmin fantasiaa ja kauhua, joita siihen aikaan ei tosin kovin paljon vielä ollut tarjolla. Nyt olen yli 10 vuotta lukenut lähes pelkkiä tietokirjoja ja elämäkertoja. Päätin kuitenkin antaa fiktiolle nyt uuden mahdollisuuden. Lainasin kirjastosta fantasiakirjan (Gregory Maguire: Noita), kauhukirjan (Guillermo del Toron vampyyrisarjan ekan osan; Vitsaus) ja yhden jonkun muun ja lisäksi Harry Potter -sarjan ekan osan sekä suomeksi että englanniksi. Lisäksi mukaan tarttui tietysti pari elämäkertaa (Dalai Laman sekä punakhmerien terrorista selvinneen kambodzalaisnaisen kirjan).
Näistä ahmin ensimmäisenä tietysti kambodzalaisnaisen elämäkerran. Se houkutteli eniten.
Aloitin Potterin, luin sitä sekä suomesi ja englanniksi ja pohdin kumpi olisi parempi, mutta totesin pian, että ei kumpikaan. Aivan liian lapsellinen kirja. Kirjoitettu ipanoille. Yök.
En aikonut lannistua, joten aloin lukea del Toron Vitsausta. (del Toro on sikahyvä elokuvaohjaaja, joka on ohjannut mm. Panin labyrintin). En ole edennyt juuri alkua pidemmälle, mutta jaksan ainakin vielä lukea sitä. Tosin minua myös oksettaa samalla kun luen sitä, koska... No, tässä päästään juuri siihen, että minulta puuttuu termit kirjallisuuden kuvaamiseen. Yritin hieman tutkia netistä asiaa ja tulin siihen tlokseen, että kyse on interpretiivisen ja eskapistisen kirjallisuuden erosta. Luin aiheesta sattumalta jo jokin aika sitten, joten palasin tutkimaan asiaan, josko siinä olisi kaipaamani termit, ja näin vaikuttaisi olevan.
Artikkeli: Escape vs. Interpretive Fiction
Eskapistinen kirjallisuus keskittyy puhtaasti vain viihdyttämään lukijoita ja hakee suoria suoria reaktioita.
Tämä ei ole kovin syvällistä. "There’s not really a deep meaning to a death or a couple getting together."
Interpretiviinen eli tulkitseva kirjallisuus on syvällistä. Se voi olla symbolista, se panee ajattelemaan.
Seuraavaksi artikkelissa tarkastellaan esimerkkejä eskapistisesta ja tulkitsevasta kirjallisuudesta.
Nälkäpeli ja Twilight-sarja ovat eskapistisia. Niissä esimerkiksi ulkonäkö on tärkeä asia. Tässä artikkelin luettelot:
The Hunger Games
-The inequality between the rich and poor
-Suffering for entertainment
-Evolving Identity
-The importance of appearances
Twilight
-Family
-Physical and self Isolation
-Personal choices
-Forbidden love
Verratkaapa näitä sitten interpretiivisen kirjallisuuden esimerkkeihin:
1984
-The dangers of totalitarianism
-Psychological Manipulation
-Control of Information and History
-Language as mind control
The Giver
-Escaping the world through death
-Importance of human emotion
-The dangers of stability and predictability
-The relationship between memories and wisdom
Huomaatteko eron?
Vitsaus on eskapistinen romaani. Ja se aiheuttaa minulle pahoinvointia. Kuitenkin arvostan sitä, että kirja on saanut minut tuntemaan jännitystä. Voi kuitenkin olla, että kun nyt etenen noilta alkusivuilta vähän eteenpäin, pahoinvointi muuttuu oksenteluksi ja kirja lentää seinään. Siinä vaiheessa os kuulen yhdenkin kerran päähenkilöitä kuvattavan "Hän oli todella kaunis...." lentää laatta ja tiedän, etten kestä enempää.
Vihaan romaaneja, joissa päähenkilöt kuvataan kauniiksi ja komeiksi ja kaikki on sellaista hitsin epärealistista pintakiiltopaskaa. YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK.
Jos kirjassa aletaan jauhaa tuollaista sontaa, tiedän, että se on läpikotaisin paskaa, koska se paljastaa kirjoittajan pinnallisuuden. Eikä pinnalliselta kirjoittajalta voine odottaa muuta kuin pinnallista paskaa.
Eli en kestä eskapistista kirjallisuutta.
Scifiä ja fantasiaa ja fiktiota löytyy myös tulkitsevana. Pitää etsiä sellaisia. Tai sitten pitäydyn elämäkerroissa ja tietokirjallisuudessa.
Annan del Toron kirjalle kuitenkin mahdollisuuden, mutta voipi olla, etten kestä kovin kauan. Riippuu vähän, miten suureen pinnallisuuteen kirjassa mennään.
Ökkö ökkö.
Tässä on ehkä paras lukemani kirja:
Kieli on todella kaunista ja myös tarina ihana. Pitää lukea se tänä vuonna uudestaan. Rakastan sitä!
Näistä ahmin ensimmäisenä tietysti kambodzalaisnaisen elämäkerran. Se houkutteli eniten.
Aloitin Potterin, luin sitä sekä suomesi ja englanniksi ja pohdin kumpi olisi parempi, mutta totesin pian, että ei kumpikaan. Aivan liian lapsellinen kirja. Kirjoitettu ipanoille. Yök.
Artikkeli: Escape vs. Interpretive Fiction
Eskapistinen kirjallisuus keskittyy puhtaasti vain viihdyttämään lukijoita ja hakee suoria suoria reaktioita.
For example: if a character dies, they’re hoping the readers feel sorrow (or joy if it’s the antagonist) and if two lovers finally get together, they want people to feel elation towards the event.
“Yah they’re finally together! They were made for each other!”
Tämä ei ole kovin syvällistä. "There’s not really a deep meaning to a death or a couple getting together."
Interpretiviinen eli tulkitseva kirjallisuus on syvällistä. Se voi olla symbolista, se panee ajattelemaan.
"Interpretive literature is meant to expand life awareness and to communicate truths of human existence."Artikkelissa sanotaan, että suurin osa elämäkerroista on interpretiivisiä.
"Most biographies are interpretive non-fiction as the person the story is about discovers something that changes their life, creating a dominant theme in the story."Toki eskapistisissakin romaaneissa on teema. Kirjoissa on aina teema.
Seuraavaksi artikkelissa tarkastellaan esimerkkejä eskapistisesta ja tulkitsevasta kirjallisuudesta.
Nälkäpeli ja Twilight-sarja ovat eskapistisia. Niissä esimerkiksi ulkonäkö on tärkeä asia. Tässä artikkelin luettelot:
The Hunger Games
-The inequality between the rich and poor
-Suffering for entertainment
-Evolving Identity
-The importance of appearances
Twilight
-Family
-Physical and self Isolation
-Personal choices
-Forbidden love
Verratkaapa näitä sitten interpretiivisen kirjallisuuden esimerkkeihin:
1984
-The dangers of totalitarianism
-Psychological Manipulation
-Control of Information and History
-Language as mind control
The Giver
-Escaping the world through death
-Importance of human emotion
-The dangers of stability and predictability
-The relationship between memories and wisdom
Huomaatteko eron?
Vitsaus on eskapistinen romaani. Ja se aiheuttaa minulle pahoinvointia. Kuitenkin arvostan sitä, että kirja on saanut minut tuntemaan jännitystä. Voi kuitenkin olla, että kun nyt etenen noilta alkusivuilta vähän eteenpäin, pahoinvointi muuttuu oksenteluksi ja kirja lentää seinään. Siinä vaiheessa os kuulen yhdenkin kerran päähenkilöitä kuvattavan "Hän oli todella kaunis...." lentää laatta ja tiedän, etten kestä enempää.
Vihaan romaaneja, joissa päähenkilöt kuvataan kauniiksi ja komeiksi ja kaikki on sellaista hitsin epärealistista pintakiiltopaskaa. YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK.
Jos kirjassa aletaan jauhaa tuollaista sontaa, tiedän, että se on läpikotaisin paskaa, koska se paljastaa kirjoittajan pinnallisuuden. Eikä pinnalliselta kirjoittajalta voine odottaa muuta kuin pinnallista paskaa.
Eli en kestä eskapistista kirjallisuutta.
Scifiä ja fantasiaa ja fiktiota löytyy myös tulkitsevana. Pitää etsiä sellaisia. Tai sitten pitäydyn elämäkerroissa ja tietokirjallisuudessa.
Annan del Toron kirjalle kuitenkin mahdollisuuden, mutta voipi olla, etten kestä kovin kauan. Riippuu vähän, miten suureen pinnallisuuteen kirjassa mennään.
Ökkö ökkö.
Tässä on ehkä paras lukemani kirja:
Kieli on todella kaunista ja myös tarina ihana. Pitää lukea se tänä vuonna uudestaan. Rakastan sitä!
"Hän heräsi pikku loiskahduksiin puron solinassa ja veden helkkeeseen kivimaljoissa. Hän kurkisti saniaisensiipien välistä ja näki jotain. - Pahkilas periköön, hän sanoi itsekseen. Sillä jos hän mitään ihaili maailmassa niin jalkoja. Ja tuolla hänen alapuolellaan puron vedessä, kaikkein sammaleisimmassa kivenkolossa, peseskeli joku olento parhaillaan jalkojaan. Ja niissä jaloissa oli varpaat, valkeat kuin ukonkivi kuulaassa vedessä, ja kun ne liikahtelivat, kuului liplatus joka oli herättänyt hänet, vaikka olikin niin pienenpientä että hädin tuskin erottui." (s. 22)
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Kirjojen poistomyynti
Laitoin huutonettiin myyntiin kirjoja. Alla teokset ja linkit huutonettiin.
Kurcinka: Raising your spirited child
"The spirited child — often called "difficult" or "strong-willed" — can easily overwhelm parents, leaving them feeling frustrated and inadequate. Spirited kids are, in fact, simply "more" — by temperament, they are more intense, sensitive, perceptive, persistent, and uncomfortable with change than the average child..."
7 €
Stop Me Because I Can't Stop Myself : Taking Control of Impulsive Behavior
" Drs. Jon Grant and S. W. Kim, the nation's leading specialists on impulse control disorders, offer the latest research and practical help for those who engage in all types of impulse-related behaviors."
5 €
Webb ym.: Misdiagnosis and dual diagnoses of gifted children and adult
"Physicians, psychologist, and counselors are unaware of characteristics of gifted children and adults that mimic pathological diagnoses. Six nationally prominent health care professionals describe ways parents and professionals can distinguish between gifted behaviors and pathological behaviors."
10 €
Naomi Klein: No logo - Tähtäimessä brändivaltiaat
5 €
Russell Barkley: Taking charge of adult ADHD
"For adults with ADHD, problems with attention, planning, problem solving, and controlling emotions can make daily life an uphill battle. Fortunately, effective help is out there. No one is a better guide to how to get the best care—and what sufferers can do for themselves—than renowned ADHD researcher/clinician Russell A. Barkley."
10 €
Kelly & Ramundo: You mean I'm not lazy, stupid or crazy
"The classic self-help book for adults with attention deficit disorder"
7 €
Dalai Lama: Toward a True Kinship of Faiths: How the World's Religions Can Come Together
"May the effort of this book be of benefit to the emergence of a genuine understanding between the world's great religions, and may it foster in us deep reverence toward each other." The Dalai Lama
5 €
Begich: Angels don't play this HAARP
"The United States Navy and Air Force have joined with the University of Alaska, Fairbanks, to build a prototype for a ground based "Star Wars" weapon system located in the remote bush country of Alaska. ...describes the science and the political ramifications of this technology. "
5 €
Deepak Chopra & Leonard Mlodinow: Maailmankatsomusten taistelu
"Mitä tapahtuu, kun yhdistetään henkisyyden sanansaattajan Deepak Chopran ja huippufyysikko Leonard Mlodinowin vastakkaiset näkemykset maailmankaikkeudesta? Syntyy vähintäänkin mieltä avartava keskustelu ihmisyydestä."
10 €
Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
Nick Arrojo: Great hair
8€
"The spirited child — often called "difficult" or "strong-willed" — can easily overwhelm parents, leaving them feeling frustrated and inadequate. Spirited kids are, in fact, simply "more" — by temperament, they are more intense, sensitive, perceptive, persistent, and uncomfortable with change than the average child..."
7 € Stop Me Because I Can't Stop Myself : Taking Control of Impulsive Behavior
" Drs. Jon Grant and S. W. Kim, the nation's leading specialists on impulse control disorders, offer the latest research and practical help for those who engage in all types of impulse-related behaviors."
5 €
Webb ym.: Misdiagnosis and dual diagnoses of gifted children and adult
"Physicians, psychologist, and counselors are unaware of characteristics of gifted children and adults that mimic pathological diagnoses. Six nationally prominent health care professionals describe ways parents and professionals can distinguish between gifted behaviors and pathological behaviors."
10 €
5 €
"For adults with ADHD, problems with attention, planning, problem solving, and controlling emotions can make daily life an uphill battle. Fortunately, effective help is out there. No one is a better guide to how to get the best care—and what sufferers can do for themselves—than renowned ADHD researcher/clinician Russell A. Barkley."
10 €
"The classic self-help book for adults with attention deficit disorder"
7 €
Dalai Lama: Toward a True Kinship of Faiths: How the World's Religions Can Come Together
"May the effort of this book be of benefit to the emergence of a genuine understanding between the world's great religions, and may it foster in us deep reverence toward each other." The Dalai Lama
5 €
"The United States Navy and Air Force have joined with the University of Alaska, Fairbanks, to build a prototype for a ground based "Star Wars" weapon system located in the remote bush country of Alaska. ...describes the science and the political ramifications of this technology. "
5 €
Deepak Chopra & Leonard Mlodinow: Maailmankatsomusten taistelu"Mitä tapahtuu, kun yhdistetään henkisyyden sanansaattajan Deepak Chopran ja huippufyysikko Leonard Mlodinowin vastakkaiset näkemykset maailmankaikkeudesta? Syntyy vähintäänkin mieltä avartava keskustelu ihmisyydestä."
10 €
Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
8€
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)