Miksi en halua iltaisin mennä nukkumaan ja miten voisin muuttaa asian?

Haluan jotenkin saada pääni haluamaan aikaista nukkumaan menemistä. Eevi on ollut kaksi viikkoa mökillä ja menen joka "ilta" nukkumaan ehkä 2:lta yöllä. En pidä siitä. Uskon, että tämän typerän asian ratkaiseminen ratkaisisi monta ongelmaa elämästäni.

Kun Eevi on kotona, menen nukkumaan Eevin kanssa samaan aikaan ja se onkin elämässäni ollut ainoa toimiva keino saada itseni ajoissa unten maille.

Olen yrittänyt pohtia, miksi en halua mennä nukkumaan aikaisin (on merkillistä, miten ihmisen sisällä on yhtä aikaa monenlaisia, myös ristiriitaisia haluja).

Huomaan, että tulen illalla levottomaksi. Koen sen olevan kapinointia. En halua mennä nukkumaan ja päivän päättyvän, joten rauhoittumisen sijaan muutun levottomaksi. Kapinoin.

Huomaan, että jos ajattelen nukkumaan menemistä, tulen surulliseksi ja ahdistuneeksi. Sisälläni on tunne: "En halua päivän päättyvän! Haluan vielä elää ja tehdä ja olla olemassa!"

Eilen illalla yritin parhaani mukaan mennä pääni sisälle ja tutkia näitä tuntemuksia ja niiden merkityksiä, ja minusta tuntuu, että oleellinen syy sille, miksi alan iltaisin kapinoida ja tuntea suurta vastenmielisyyttä nukkumaan menoa kohtaan on se, että koen jonkin loppuvan ja en halua sen loppuvan. Haluan vielä elää!

Voin aivan hyvin nukkua päivällä. Olen ihmetellyt, että miksi minua ei haittaa mennä päivällä nukkumaan, mutta illalla en halua. No, päivällä mikään ei lopu. Voin mennä nukkumaan ja kun herään, päivä jatkuu.

Jokin sisälläni kapinoi kaikin voimin päivän loppumista vastaan ja venyttää sitä mahdollisimman pitkälle. Menen nukkumaan vasta sitten, kun olen niin väsynyt, etteivät aivoni enää kerta kaikkiaan toimi enkä jaksa tai edes voi tehdä enää mitään. Silloin menen mielelläni sänkyyn, koska valvomisessa ei ole enää mitään mieltä ja nukkumisen jälkeen olen taas virkeä. Silloin nukkuminen huvittaa minua.

Ongelman kytkeytymisen keinotekoiseen käsitteelliseen segmentointiin viittaa sekin, että tuijotan iltaisin aina kelloa, ja 12 asti yöllä tunnen ahdistusta ja kapinointia ja halua vitkutella ja valvoa, mutta kun kello on ylittänyt puolenyön, sillä ei enää ole niin väliä. Mikään ei enää lopu, uusi päivä on jo alkanut.


Jos ongelma on siis siinä sisäisessä kokemuksessa, että päivä loppuu ja en halua sen loppuvan, voisinko jotenkin muuttaa tätä ajattelutapaa. Mikäänhän ei oikeasti lopu. En tiedä, koenko jotenkin alitajuisesti päivän päättymisen pieneksi kuolemaksi, koska sisälläni selvästi on sellainen olo, että en halua mennä nukkumaan, vaan haluan vielä elää. Mutta loppujen lopuksi yöuni ei eroa mitenkään päiväunista. Ne ovat vain pidemmät. Mikään ei lopu ja ala, oikeastaan. Tapamme jaotella aika pieneksi ajallisiksi segmenteiksi, joita kutsumme päiviksi, on puhtaasti käsitteellinen. Niin ei tarvitsisi olla. Jos eläisimme alkukantaisissa olosuhteissa luonnossa, eikä meillä olisi lainkaan kieltä, ehkä emme ajattelisi, että on olemassa päiviä vaan mieltäisimme elämämme yhdeksi jatkumoksi, jota ei ole pilkottu osiin. Ehkä silloin ei illalla kokisi jonkin loppuvan vaan kokisi elävänsä ajallisesti rajattomassa putkilossa, jossa välillä nukutaan ja sitten taas herätään ja kaikki sulautuu yhteen ja virtaa.

Onko ongelma päivän käsitteessä?

Jos on, voisinko muuttaa ajattelutapaani? Voisinko lakata pilkkomasta aikaani pieniksi kokonaisuuksiksi, joita kutsutaan päiviksi, ja joilla on alku ja loppu.?


Tietysti iso ja ratkaiseva osa ongelmaa on nykyaikainen yhteiskunta sähkövaloineen ja elektronisine vempaimineen. En usko, että sitä niin kauheasti huvittaisi olla pitkään hereillä, jos illalla tulisi pimeää ja ei ole juuri mitään tekemistä. Silloin herkemme kuuntelisi keoh viestejä, huomaisisi olevansa väsynyt ja toteaisi, että no, voin aivan hyvin mennä nukkumaan.

Mutta en pääse eroon nykyaikaisesta yhteiskunnasta.

Making things worse, you have few distractions in the evening when stores are closed and people are home in bed. You should be one of those people, but working at night gets very attractive when you have nothing to stop you from focusing on what you want to do. (Adam Dachis)

Adam Dachis esittelee kirjoituksessaan vaihtoehtoja, joiden avulla voi, jossain määrin, yrittää päästä eroon nykyajan sähköhärveleiden ja -valaisinten häiritsevyydestä. Tietokoneen voi esimerkiksi säätää sammumaan tiettyyn kellonaikaan illalla ja ostaa pistotulpallisiin valaisimiin ajastimen, joka kytkee ne tiettyyn aikaan pois päältä. Artikkeli: "Force Quit" Yourself to Get Your Sleep Schedule Back on Track and Avoid Another Day of Fatigue.

Omalla kohdallani en usko mihinkään tuollaisiin konsteihin, koska kytken vain kaiken takaisin päälle, jos minulla on jotain kesken ja minua ei vielä huvita lopettaa.

Koen, että minun täytyy suoraan kohdata ne psykologiset tekijät, joista tässä on kysymys.

Asioita, jotka voisivat toimia:

• Sovin itseni kanssa, että tietyn kellonajan jälkeen, en saa enää avata tietokonetta (televisiota minulla ei ole). Tämä kellonaika voisi olla vaikkapa 21. Sen jälkeen saan tehdä mitä minua huvittaa, mutta koska en voi enää hengata netissä ja tuijotella ohjelmia, olettaisin, että en valvo kovin myöhään. (Ero Dachisin ajastettuun tietokoneen sammumiseen on siinä, että teen itse lopettamispäätöksen ja sitoudun siihen. Ajastimen käyttö tarkoittaisi kohdallani sitä, että en ole sisäisesti sitoutunut asiaan vaan yritän pakottaa tietokoneen pois päältä, vaikka en vielä haluaisi, ja silloin se ei toimi. Tietysti voisin yhdistää nämä kaksi ja tiedän, että tietokone tulee sammumaan kello 21, mutta koska olen henkisesti sopinut itseni kanssa, että kello 21 suljen sähkölaitteet, ajastimelle ei ole tarvetta, sillä sammutan koneen itse. Jos en sammuta sitä itse, ei siinä ajastimet auta. Silloin en aio joka tapaukessa totella...)
• Omistan illan rauhoittumiselle. Sähkölaitteiden sulkemisen lisäksi pidän valaistuksen hämäränä ja suoritan iltapesutoimenpiteet ja mielellään harrastan hetken aikaa mietiskelyä tai meditointia saadakseni itseni rauhalliseksi. Mietiskelyllä tarkoitan sitä, että:
• Keskityn ajattelemaan nukkumaan menemistä ja valmistelen itseäni siihen henkisesti. Käyn läpi päivän päättymiseen, nukkumaan menemiseen liittyviä tunteita. Käyn läpi sisälläni sitä surua, jota tunnen päivän päättymistä kohtaan, hyväksyn tuon surun ja muistutan itseäni siitä, että mikään ei oikeasti lopu.
• Teen mielikuvaharjoituksia, joissa visualisoin itseäni seuraavana päivänä hyvin nukutun yön jälkeen ja eläydyn siihen, miltä seuraavana päivänä tuntuu, jos olen nukkunut hyvin ja mennyt ajoissa nukkumaan.
• Rentoudun
• Yritän opetella olemaan pilkkomatta elämääni päivän pituisiksi paloiksi ja nähdä ja kokea elämäni elämän mittaisena jatkumona, jossa illat eivät merkitse minkään loppumista.
• Yritän ajatella iltaa (kello 21 eteenpäin) rauhoittumisaikana eikä tekemisaikana. Kun sammutan sähkölaitteet kello 21, siitä eteenpäin alkaa rauhoitumisaika, johon kuuluvat tietyt rituaalit, kuten iltapesut, lukeminen, ehkä meditointi/mietiskely ja valojen himmentäminen.

Ongelma vain on siinä, että jotta nuo toimisivat, minun pitää olla motivoitunut ja keskittynyt. Ja sitoutunut. Hirveän helposti sitä iltaisin unohtaa kaikki hienot suunnitelmat ja posottaa menemään entiseen tyyliin.

Nyt tälle ilmiölle on annettu nimikin. Nukkumaanmeno prokrastinointi (bedtime procrastination). 

“We speculate that it is not so much a matter of not wanting to sleep, but rather of not wanting to quit other activities ('Bedtime procrastination': the 'modern phenomenon' causing sleep deprivation)

Ongelma liittyy itsekuriin ja toiminnanohjaukseen.

“people who have low self-regulation skills are more likely to keep watching the late night movie, or play yet another computer game despite knowing they might regret it the next morning when waking up tired.” (What Keeps You Up at Night)

Ongelma liittyy siihen, että sitä jää JUMIIN eikä osaa lopettaa.

"Part of the problem is that we get sucked into the things we are doing in the evening because the things we’re doing these days are kind of addictive" (HOW TO BREAK YOUR SLEEP PROCRASTINATION HABIT)

Jep.

Mutta se, että tietää nämä asiat, ei ratkaise ongelmaa.


Loppujen lopuksi kyse on motivaatiosta. Jos haluaa tarpeeksi paljon mennä ajoissa nukkumaan, siihen pystyy varmasti. Jos tiedät, että joku tulee ampumaan sinut kuoliaaksi, jos et ole nukkumassa kello 22, niin kyllä ihan varmasti olet...

Minulle on ainoa riittävän suuri motivaatiotekijä elämässäni ollut se, että jaksan olla lapseni kanssa. Jos olen liian väsynyt, saan raivokohtauksia ja en jaksa keskittyä lapseeni, leikkiä, olla läsnä. Koska lapseni on minulle elämäni tärkein asia, motivaatio nousi niin korkeaksi, että pystyin muuttamaan tapojani. Tosin tässäkin onnistun vain silloin, jos menen nukkumaan yhtä aikaa Eevi kanssa (nkutaan samassa sängyssä). Kun siinä pötköttelen ja odottelen, että Eevi nukahtaa, pääsee oma väsymys esiin, hiljenee ja rauhoittuu ja nukahtaa itsekin.


Entä jos ratkaisua ei ole? Entä jos me vain haluamme mennä nukkumaan ajoissa, mutta aina kun ilta tulee, emme haluakaan. Juoksemme välittömän mielihyvän perässä.


Voit muuttua, jos haluat sitä tarpeeksi... Mutta vain silloin.


Huokaus.

Pitää yrittää nyt tuota, että sammutan kaikki härvelit kello 21 (tai 22) illalla ja siitä eteenpäin aloitan rauhoittumisrituaalin.

“It's like when we go to the mall and we feel we deserve a new pair of shoes, but we don't have the money for it. In the same way that we can spend money we don't have, we can also spend time we don't have (because we feel we deserve that time) by not going to bed.” (Joel Anderson)