maanantai 30. joulukuuta 2013
Hiljattainen hiljaiselo sekä sen syy
Blogikirjoittelu on ollut hieman vähäistä viime aikoina, koska elämäntilanteeni on ollut sellainen... Ettei ole ollut paljon asiaa. En ole nimittäin prosessoinut oikeastaan mitään moneen viikkoon. En enää etsi rakkautta (I have found it), joten ei ole tarvinnut enää pohtia ja puntaroida tapaamisprosesseihin ja miehen etsintään liittyviä kimurantteja kysymyksiä vaan olen tapaillut erästä ihmistä ja kaikki on sujunut kaiken aikaa hyvin sekä ongelmitta. Nyt kun elämä alkaa hiljalleen taas muuntua tasapainoisemmaksi olosuhteiltaan, alkaa se näkyä siinä, että aivoni ehtivät taas prosessoimaan muutakin kuin... No, kaaosta. Eli hiljalleen alkanen palailla kiinnostuksen kohteideni pariin. Kaipa se 8,5 vuoden mittaisesta suhteesta lähteminen väkisinkin on omanlaisensa kriisi ja mullistus ja vie aikansa, että siihen sopeutuu. Uuteen elämään. Tai saa aseteltua uuden elämän palaset paikoilleen. Tai jotain. Mutta tässä sitä ollaan. Palaset ehkä alkavat olla paikoillaan taas.
Joten kenties tänne rupeaa taas tulemaan innostuneita pohdintoja milloin mistäkin aiheesta. Tietoinen itsehallinta ja aivoplastisiteetti ainakin tuntuvat olevan aivojani tällä hetkellä miellyttäviä aiheita.
Hip. :)
Joten kenties tänne rupeaa taas tulemaan innostuneita pohdintoja milloin mistäkin aiheesta. Tietoinen itsehallinta ja aivoplastisiteetti ainakin tuntuvat olevan aivojani tällä hetkellä miellyttäviä aiheita.
Hip. :)
Aivojen automaattisten ohjelmointien muokkaaminen (tapojen muuttaminen)
Luen NIIIIIIN ihania kirjoja ja ne punoutuvat kiehtovilla tavoilla yhteen ja päähäni alkaa rakentua teorioita ja olen NIIIIIIN lumoutunut neuropsykologiasta ja menen sen kanssa naimisiin. :) Luen siis McGonigalin The Willpower Instinctiä ja Duhiggin The Power of Habittia. Hyllyssä odottaa vielä Barkleyn Executive Functions, joka käsittelee samaa aihetta (tietoinen itsehallinta) edellisten kanssa, mutta kolmannesta näkökulmasta. LOVE IT!!!!
Olen saapunut itseni korjaamisessa, tutkimisessa ja eheyttämisessä pisteeseen, jossa oleellisin edessä oleva asia on tietoisen itsehallinnan kehittäminen.
Self-discipline is a very powerful tool that can be developed for achieving about anything which you can dream.
Itsekuri. Tahdonvoima. Toiminnanohjaus. Itsehillintä.
The Power of Habit käsittelee automaattisia ohjelmointeja, joita päämme on täynnä. Kun jokin tilanne on uusi, meidän pitää opetella toimimaan siinä. Oli kyse millaisesta tilanteesta tahansa. Meidän on täytynyt opetella KAIKKI asiat elämässämme. Olemme oppineet tietynlaisia ruokailutapoja, olemme oppineet, miten uutta vuotta vietetään, olemme oppineet tiskaamaan ja ajamaan pyörällä, olemme oppineet tervehtimään jne. Kun asia tulee eteen ensimmäistä kertaa, aivoissamme ei ole sitä koskevaa valmista ohjelmointia. Jos otamme sademetsästä alkuasukkaan tänne keittiöömme ja laitamme sen pesemään likaisia astioita, tilanne on hänelle uusi. Hän ei tunne tiskiainetta, tiskiharjaa eikä asiaan liittyviä "proseduureja". Kuitenkin, kun henkilö toistaa tämän tapahtuman riittävän monta kertaa, se ohjelmoituu aivoihin. Tällainen toimintojen automatisoituminen ja ohjelmoituminen on hyödyllistä, koska meidän ei tarvitse tällöin pitää joka ikistä osatekijää tietoisesti mielessämme ja erikseen joka kerralla miettiä, miten mikäkin asia tehdään. Asiat automatisoituvat. Se on taloudellista.
Mutta se on myös ongelmallista, koska aikuisiällä aivomme alkavat olla "valmiiksi ohjelmoituja" ja suuri osa KAIKESTA toiminnastamme perustuu opittuihin tapoihin. Juuri näitä ohjelmointeja haluan ruveta kitkemään/muokkaamaan aivoissani saadakseni aivoni paremmin TIETOISEEN hallintaan. Haluan itse päättää, miten toimin.
Olen esimerkiksi pohtinut yhä enemmän sitä, miksi syön aina aamupalaksi leipää. Koska todellisuudessa en halua syödä leipää vaan valita enemmän arvojeni mukaisen aamiaisen eli jotakin terveellisempää. Kuten smoothien. Miksi se sitten on niin hankalaa? Miksi on helpompaa tehdä se typerä voileipä? Todellisuudessa smoothien tekeminen tuskin olisi kovinkaan paljon vaivalloisempaa. Ainakaan sitten, jos sen tekeminen automatisoituisi! Siinäpä se. Voileivän tekeminen ravinnoksi on tapa. Se tuntuu nopealta ja helpolta, kosa sen tekeminen on puoliksi automatisoitunutta toimintaa.
Habit loop: vihje – rutiini – palkkio.
Vihje voi olla vaikkapa aamu. Herään, on aamu, tarvitsen aamupalaa. Tämä on vihje. Palkkio on vatsan täyttyminen ja ravinnon saaminen. Rutiini on voileipä.
Nyt kun olen lukenut Duhiggin kirjaa olen alkanut huomata, miten elämäni on tupaten täynnä vastaavanlaisia tapoja. Ohjelmointeja. En elä arvojeni mukaista elämää, koska minut on aiemmin elämässä opetettu toimimaan jollain toisenlaisilla tavoilla ja valmiita tapoja on vaikea lähteä muuttamaan.
Jotta voisi muuttaa itsensä enemmän ihanneminänsä kaltaiseksi, saavuttaa unelmansa ja elää tietoista, arvojensa mukaista elämää, täytyy puuttua noihin valmiisiin ohjelmointeihin ja muuttaa niitä. Habit looppeja pitää rukata parempaan uskoon. Jotta tämän työn voi aloittaa, ensin on hyvä tulla tietoiseksi siitä, mitä tavat ovat ja mikä tapojen neurologinen perusta on ja sitten alkaa analysoimaan omaa elämäänsä, tutkia, minkälaisia tapoja itselle on aivoihin ohjelmoitunut. SITTEN niitä voi lähteä peukaloimaan.
Peukaloinnissa tarvitaan kuitenkin apuna itsekuria ja tahdonvoimaa (sekä motivaatiota). Näitä käsitellään McGonigalin kirjassa The Willpower Instinct.
Jatkan aiheesta myöhemmin toisessa artikkelissa.
Olen saapunut itseni korjaamisessa, tutkimisessa ja eheyttämisessä pisteeseen, jossa oleellisin edessä oleva asia on tietoisen itsehallinnan kehittäminen.
Self-discipline is a very powerful tool that can be developed for achieving about anything which you can dream.
Itsekuri. Tahdonvoima. Toiminnanohjaus. Itsehillintä.
Self-discipline is the ability to get yourself to take action regardless of your emotional state. –Pavlina (artikkelissa: Self-Discipline)
The Power of Habit käsittelee automaattisia ohjelmointeja, joita päämme on täynnä. Kun jokin tilanne on uusi, meidän pitää opetella toimimaan siinä. Oli kyse millaisesta tilanteesta tahansa. Meidän on täytynyt opetella KAIKKI asiat elämässämme. Olemme oppineet tietynlaisia ruokailutapoja, olemme oppineet, miten uutta vuotta vietetään, olemme oppineet tiskaamaan ja ajamaan pyörällä, olemme oppineet tervehtimään jne. Kun asia tulee eteen ensimmäistä kertaa, aivoissamme ei ole sitä koskevaa valmista ohjelmointia. Jos otamme sademetsästä alkuasukkaan tänne keittiöömme ja laitamme sen pesemään likaisia astioita, tilanne on hänelle uusi. Hän ei tunne tiskiainetta, tiskiharjaa eikä asiaan liittyviä "proseduureja". Kuitenkin, kun henkilö toistaa tämän tapahtuman riittävän monta kertaa, se ohjelmoituu aivoihin. Tällainen toimintojen automatisoituminen ja ohjelmoituminen on hyödyllistä, koska meidän ei tarvitse tällöin pitää joka ikistä osatekijää tietoisesti mielessämme ja erikseen joka kerralla miettiä, miten mikäkin asia tehdään. Asiat automatisoituvat. Se on taloudellista.
Mutta se on myös ongelmallista, koska aikuisiällä aivomme alkavat olla "valmiiksi ohjelmoituja" ja suuri osa KAIKESTA toiminnastamme perustuu opittuihin tapoihin. Juuri näitä ohjelmointeja haluan ruveta kitkemään/muokkaamaan aivoissani saadakseni aivoni paremmin TIETOISEEN hallintaan. Haluan itse päättää, miten toimin.
Olen esimerkiksi pohtinut yhä enemmän sitä, miksi syön aina aamupalaksi leipää. Koska todellisuudessa en halua syödä leipää vaan valita enemmän arvojeni mukaisen aamiaisen eli jotakin terveellisempää. Kuten smoothien. Miksi se sitten on niin hankalaa? Miksi on helpompaa tehdä se typerä voileipä? Todellisuudessa smoothien tekeminen tuskin olisi kovinkaan paljon vaivalloisempaa. Ainakaan sitten, jos sen tekeminen automatisoituisi! Siinäpä se. Voileivän tekeminen ravinnoksi on tapa. Se tuntuu nopealta ja helpolta, kosa sen tekeminen on puoliksi automatisoitunutta toimintaa.
Habit loop: vihje – rutiini – palkkio.
Vihje voi olla vaikkapa aamu. Herään, on aamu, tarvitsen aamupalaa. Tämä on vihje. Palkkio on vatsan täyttyminen ja ravinnon saaminen. Rutiini on voileipä.
Nyt kun olen lukenut Duhiggin kirjaa olen alkanut huomata, miten elämäni on tupaten täynnä vastaavanlaisia tapoja. Ohjelmointeja. En elä arvojeni mukaista elämää, koska minut on aiemmin elämässä opetettu toimimaan jollain toisenlaisilla tavoilla ja valmiita tapoja on vaikea lähteä muuttamaan.
Jotta voisi muuttaa itsensä enemmän ihanneminänsä kaltaiseksi, saavuttaa unelmansa ja elää tietoista, arvojensa mukaista elämää, täytyy puuttua noihin valmiisiin ohjelmointeihin ja muuttaa niitä. Habit looppeja pitää rukata parempaan uskoon. Jotta tämän työn voi aloittaa, ensin on hyvä tulla tietoiseksi siitä, mitä tavat ovat ja mikä tapojen neurologinen perusta on ja sitten alkaa analysoimaan omaa elämäänsä, tutkia, minkälaisia tapoja itselle on aivoihin ohjelmoitunut. SITTEN niitä voi lähteä peukaloimaan.
Peukaloinnissa tarvitaan kuitenkin apuna itsekuria ja tahdonvoimaa (sekä motivaatiota). Näitä käsitellään McGonigalin kirjassa The Willpower Instinct.
Jatkan aiheesta myöhemmin toisessa artikkelissa.
Artikkeleita aiheesta:
lauantai 28. joulukuuta 2013
Miksi minä uskon Jumalaan?
Uskoni ON älyllisesti perusteltua. Filosofian pääsykoekirjassa oli joku juttu. Kaivetaanpas. Joku TERMI. Tai teoria.
Teorioiden ja todellisuuden vertaaminen toisiinsa. "Ehdottomien totuuksien etsinnän aika on ohi. Tiedollisen epävarmuuden kanssa on tultava toimeen".
"(Metodologinen) instrumentalismi on tieteenfilosofinen näkemys, jonka mukaan käsitteet ja teoriat ovat hyödyllisiä instrumentteja ja niiden arvoa ihmisille ei mitata sillä, ovatko ne tosia vai epätosia (tai kuvastavatko ne totuutta), vaan sillä kuinka tehokkaasti ne selittävät ja ennustavat ilmiöitä." wikipedia
"Paras teoria jäsentää havainnot paremmin." (Määttä s. 139) "Instrumentalistin kanta avaruuden kaarevuuteen on samanlainen. Ei ole mitään syytä etsiä riippumatonta suoraviivaisuuden kriteeriä. Sellaista ei tarvita, eikä sellista edes ole. Teoriat vain jäsentävät kerätyt havainnot eri tavalla. Suhteellisuusteoria jäsentää havainnot kattavammin ja tehokkaammin, sen selitysvoima on parempi. Tämän vuoksi sitä on pidettävä parempana, ei sen vuoksi, että se olisi todenmukaisempi kuva maailmasta."
Jumala selittää tällä hetkellä kaiken parhaiten. Jumala-teoria ON paras teoria tällä hetkellä. Se jäsentää kerätyt havainnot parhaiten. Se selittää ne kattavimmin ja tehokkaammin. Itse asiassa vaihtoehtoisia teorioita ei oikestaan ole. On vain AUKKOJA.
Tieteen ja empirisimin fanaattisilla kannatajilla on ainoastaan suuri määrä AUKKOJA, joihin heillä ei ole mitään selitystä ja heidän uskontonsa on ODOTTAA jääräpäisesti, USKOA jääräpäisesti ja kärsivällisesti, että tiede ja empiria tulevat aikanaan täyttämään aukot. In the meantime on vain AUKKOJA.
Jumala-teoria selittää KAIKKI aukot. Se siis selittää havainnot kattavammin ja tehokkaammin ja on minusta siksi PALJON parempi teoria ja valinta kuin roikkua kiinni jossain tietede ja empiria ihanteessa.
Mulla ei ole YHTÄÄN syytä, miksi AUKOT olisi parempi asia kuin Jumala. Miksi IHMEESSÄ mieluummin eläisin äärettömän ihmeellisessä todellisuudessa, joka on monelta osin aivan selittämätön ja täynnä ilmiöitä, joiden edessä tiede on ihan avuton, eikä ole mitään takeita, että tiede KOSKAAN tulee näitä aukkoja täyttämään. Evoluutioteorian VAKAVAT puutteet, kuolemanrajakokemukset, tietoisuus, kvanttifysiikka ja havaitsijan ongelma, ihmisten kokemukset uskosta ja Jumalasta, luonnon ja ympäröivän todellisuuden sanoinkuvaamaton ihmeellisyys ja monimutkaisuus, joka muka perustuisi SATTUMALLE tai muulle yhtä AIVOTTOMALLE kasalle yhteensattumia tai luonnonvalinnalle tms aivan älytöntä skeidaa.....
Jumala-teoria ratkaisee JOKAISEN aukon. Se selittää kaiken. Ja vieläpä HELVETIN hyvin. Ihmisten pitäisi lukea amit goswamin god is not dead, koska siinä perustellaan kvanttifysiikan pohjalta Jumalan olemassaoloa ja myös kvanttifysiikka on ajautumassa umpikujiin, joihin Jumala tuo ratkaisun.
Mitä pidemmälle tieteet kehittyvät, sitä lähemmäs Jumalaa ne tulevat. Ne ajautuvat umpikujiin, joihin EI OLE muuta ratkaisua kuin Jumala. Tähän hyvä kirja on Lee Strobelin Case for Creator.
Jumalaa ei koskaan saada mikroskoopin alle. Ihminen EI VOI havainnoida Jumalaa empriisesti. Koskaan. IKINÄ. Ainoa tapa todistaa Jumalan olemassaolo on LOGIIKKA. Se, että KAIKKI olemassaoleva tieto, havainnot tukevat Jumala-teoriaa enemmän kuin mitään muuta teoriaa ja että jumala-teori SELITTÄÄ kaikki aukot ja vieläpä helvetin loogisesti hyvin ja uskottavasti (paitsi jääräpäisille empiristeille). Ehkä voisi sanoa, että Jumala on rationaalinen ei empiirinen vastaus.
Kun tieteet, joka ikinen tiede, kehittyy pisteeseen, jossa edessä on vain aukkoja, joit ei kerta kaikkiaan voida selittää muulla kuin Jumalalla... Mitä se tarkoittaa?
Minusta Jumalan olemassaolo on silloin todistettu. Koska Jumalaa EI VOI havainnoida suoraan ja empiirisesti. On vain aihetodisteita. On palapeli, joka rakentuu Jumalan, puuttuvan palan ympärille, mutta KAIKKI PALAT viittaavat Jumalaan ja tukevat Jumala-teoriaa.
Eli ei. Minulla ei ole YHTÄÄN syytä ajatella, että Jumalaa ei olemassa. Ei ensimmäistäkään. Pidän koko ajatusta järjettömänä. Se on vain nykyajan empirismi-fanaatikoiden pakkomielle. Takertua empiriaan.
Empiria my ass. Olen rationalisti ja idealisti ja intuitivisti ja loogisisti. Mitä tahansa mutta empiria on vain yksi väline, ei mikään helvetin kuningas.
Kaikkien elämässäni keräämien todisteiden, tiedon ja havaintojen alossa Jumala-teoria ON ylivoimaisesti paras teoria, koska se selittää todellisuuden, tehdyt havainnot, tieteelliset aukot (kuten evoluutioteoria, kvanttifysiikka jne) jne.
Ja siihen päälle kun lisätään vielä se, että mitä enemmän olen alkanut uskoa, sitä paremmaksi elämäni muuttuu. Mitä totaalisemmin uskallan heittäytyä siihen uskoon ja antaa sen ohjata elämäni, sitä paremmin kaikki menee. Se on viimeinen, subjektiivinen todiste minulle.
Minulle, kaikkien yllä esiteltyjen rationaalisten perusteluiden lisäksi, Jumala TUNTUU todelliselta saan viestejä, koen sen puhuvan minulle intuition kautta ja tunnen saavani ohjausta, johon luotan joka päivä enemmän.
Miksi en uskoisi Jumalaan?
En ole koskaan löytänyt moiselle järjettömyydelle mitään hyviä perusteluita. Joten Jumala-teoria on minun valintani.
Teorioiden ja todellisuuden vertaaminen toisiinsa. "Ehdottomien totuuksien etsinnän aika on ohi. Tiedollisen epävarmuuden kanssa on tultava toimeen".
"(Metodologinen) instrumentalismi on tieteenfilosofinen näkemys, jonka mukaan käsitteet ja teoriat ovat hyödyllisiä instrumentteja ja niiden arvoa ihmisille ei mitata sillä, ovatko ne tosia vai epätosia (tai kuvastavatko ne totuutta), vaan sillä kuinka tehokkaasti ne selittävät ja ennustavat ilmiöitä." wikipedia
"Paras teoria jäsentää havainnot paremmin." (Määttä s. 139) "Instrumentalistin kanta avaruuden kaarevuuteen on samanlainen. Ei ole mitään syytä etsiä riippumatonta suoraviivaisuuden kriteeriä. Sellaista ei tarvita, eikä sellista edes ole. Teoriat vain jäsentävät kerätyt havainnot eri tavalla. Suhteellisuusteoria jäsentää havainnot kattavammin ja tehokkaammin, sen selitysvoima on parempi. Tämän vuoksi sitä on pidettävä parempana, ei sen vuoksi, että se olisi todenmukaisempi kuva maailmasta."
Jumala selittää tällä hetkellä kaiken parhaiten. Jumala-teoria ON paras teoria tällä hetkellä. Se jäsentää kerätyt havainnot parhaiten. Se selittää ne kattavimmin ja tehokkaammin. Itse asiassa vaihtoehtoisia teorioita ei oikestaan ole. On vain AUKKOJA.
Tieteen ja empirisimin fanaattisilla kannatajilla on ainoastaan suuri määrä AUKKOJA, joihin heillä ei ole mitään selitystä ja heidän uskontonsa on ODOTTAA jääräpäisesti, USKOA jääräpäisesti ja kärsivällisesti, että tiede ja empiria tulevat aikanaan täyttämään aukot. In the meantime on vain AUKKOJA.
Jumala-teoria selittää KAIKKI aukot. Se siis selittää havainnot kattavammin ja tehokkaammin ja on minusta siksi PALJON parempi teoria ja valinta kuin roikkua kiinni jossain tietede ja empiria ihanteessa.
Mulla ei ole YHTÄÄN syytä, miksi AUKOT olisi parempi asia kuin Jumala. Miksi IHMEESSÄ mieluummin eläisin äärettömän ihmeellisessä todellisuudessa, joka on monelta osin aivan selittämätön ja täynnä ilmiöitä, joiden edessä tiede on ihan avuton, eikä ole mitään takeita, että tiede KOSKAAN tulee näitä aukkoja täyttämään. Evoluutioteorian VAKAVAT puutteet, kuolemanrajakokemukset, tietoisuus, kvanttifysiikka ja havaitsijan ongelma, ihmisten kokemukset uskosta ja Jumalasta, luonnon ja ympäröivän todellisuuden sanoinkuvaamaton ihmeellisyys ja monimutkaisuus, joka muka perustuisi SATTUMALLE tai muulle yhtä AIVOTTOMALLE kasalle yhteensattumia tai luonnonvalinnalle tms aivan älytöntä skeidaa.....
Jumala-teoria ratkaisee JOKAISEN aukon. Se selittää kaiken. Ja vieläpä HELVETIN hyvin. Ihmisten pitäisi lukea amit goswamin god is not dead, koska siinä perustellaan kvanttifysiikan pohjalta Jumalan olemassaoloa ja myös kvanttifysiikka on ajautumassa umpikujiin, joihin Jumala tuo ratkaisun.
Mitä pidemmälle tieteet kehittyvät, sitä lähemmäs Jumalaa ne tulevat. Ne ajautuvat umpikujiin, joihin EI OLE muuta ratkaisua kuin Jumala. Tähän hyvä kirja on Lee Strobelin Case for Creator.
Jumalaa ei koskaan saada mikroskoopin alle. Ihminen EI VOI havainnoida Jumalaa empriisesti. Koskaan. IKINÄ. Ainoa tapa todistaa Jumalan olemassaolo on LOGIIKKA. Se, että KAIKKI olemassaoleva tieto, havainnot tukevat Jumala-teoriaa enemmän kuin mitään muuta teoriaa ja että jumala-teori SELITTÄÄ kaikki aukot ja vieläpä helvetin loogisesti hyvin ja uskottavasti (paitsi jääräpäisille empiristeille). Ehkä voisi sanoa, että Jumala on rationaalinen ei empiirinen vastaus.
Kun tieteet, joka ikinen tiede, kehittyy pisteeseen, jossa edessä on vain aukkoja, joit ei kerta kaikkiaan voida selittää muulla kuin Jumalalla... Mitä se tarkoittaa?
Minusta Jumalan olemassaolo on silloin todistettu. Koska Jumalaa EI VOI havainnoida suoraan ja empiirisesti. On vain aihetodisteita. On palapeli, joka rakentuu Jumalan, puuttuvan palan ympärille, mutta KAIKKI PALAT viittaavat Jumalaan ja tukevat Jumala-teoriaa.
Eli ei. Minulla ei ole YHTÄÄN syytä ajatella, että Jumalaa ei olemassa. Ei ensimmäistäkään. Pidän koko ajatusta järjettömänä. Se on vain nykyajan empirismi-fanaatikoiden pakkomielle. Takertua empiriaan.
Empiria my ass. Olen rationalisti ja idealisti ja intuitivisti ja loogisisti. Mitä tahansa mutta empiria on vain yksi väline, ei mikään helvetin kuningas.
Kaikkien elämässäni keräämien todisteiden, tiedon ja havaintojen alossa Jumala-teoria ON ylivoimaisesti paras teoria, koska se selittää todellisuuden, tehdyt havainnot, tieteelliset aukot (kuten evoluutioteoria, kvanttifysiikka jne) jne.
Ja siihen päälle kun lisätään vielä se, että mitä enemmän olen alkanut uskoa, sitä paremmaksi elämäni muuttuu. Mitä totaalisemmin uskallan heittäytyä siihen uskoon ja antaa sen ohjata elämäni, sitä paremmin kaikki menee. Se on viimeinen, subjektiivinen todiste minulle.
Minulle, kaikkien yllä esiteltyjen rationaalisten perusteluiden lisäksi, Jumala TUNTUU todelliselta saan viestejä, koen sen puhuvan minulle intuition kautta ja tunnen saavani ohjausta, johon luotan joka päivä enemmän.
Miksi en uskoisi Jumalaan?
En ole koskaan löytänyt moiselle järjettömyydelle mitään hyviä perusteluita. Joten Jumala-teoria on minun valintani.
torstai 5. joulukuuta 2013
Ahdistuksen käsittely (self-soothing skills)
Niin paljon on päässä korjattavaa. Uusin "oppiaineeni" on ahdistuksen käsittely. Spesifimmin ilmaistuna tavoitteena on päästä eroon tarpeesta hakea vakuutteluja ja vahvistusta muilta ihmisiltä silloin, jos olo on epävarma. Englanninkielinen termi on "reassurance". Ahdistushäiriöistä ja pakko-oireisista häiriöistä kärsivät ihmiset etsivät yleisesti itsensä ulkopuolelta jonkinlaista vahvistusta sille, että kaikki on OK, koska sisimmässään he tuntevat, että kaikki ei ole OK, mistä seuraa hätääntynyt, turvaton ja pelokas olo. Vahvistuksia on kolmenlaisia OCD Center of Los Angeles -blogin artikkelin mukaan (Reassurance Seeking in OCD and Anxiety). Itsevahvistamisessa henkilö tarkistaa yhä uudelleen jonkin asian mielessään (käy esimerkiksi yhä uudelleen läpi tiettyä tilannetta) tai konkreetissa todellisuudessa (onko hän varmsti sammuttanut lieden). Henkilö voi hakea vahvistusta myös muilta ihmisiltä eli tavalla tai toisella kalastaa joltain toiselta ihmiseltä vakuutteluja sille, että kaikki on ok. Henkilö saattaa myös hakea vahvistusta hakemalla tietoa internetistä tai kirjoista.
Todellisuudessa vahvistuksen hakeminen edellä mainituilla tavoilla vain ruokkii ahdistusta. Se saattaa tuoda tilapäisen, hyvin lyhytaikaisen helpotksen, mutta sitten ahdistus palaa ja tarvitaan LISÄÄ vakuutteluja. Tämä johtuu (edellä mainitun artikkelin mukaan) mm. siitä, että hakemalla ratkaisuja itsensä ulkopuolelta, henkilö opettaa aivoilleen, ettei hän selviä ahdistuksen tunteista; että hän ei kykene rauhoittamaan itseään vaan hän TARVITSEE ulkopuolisia apukeinoja selviytyäkseen. Vakuuttelujen hakeminen heikentää itseluottamusta, koska henkilön aivot alkavat uskoa, etteivät ne selviä itse edessä olevasta haasteesta (Gagnon). Ja mitä tapahtuu, kun itseluottamus alkaa laskea? Henkilöstä tulee epävarma. Epä varma tarkoittaa pelokasta ja ahdistunutta... Ja jos henkilö on oppinut kyseisessä tilassa hakemaan VAHVISTUSTA itsensä ulkopuolelta... Kierre on valmis.
Ratkaisu ongelmaan onkin se, että pitäisi oppia sietämään ahdistusta ja opetella keinoja, joilla voi itse rauhoittaa itsensä.
Aion korjata asian. Alan siis opetella ahdistuksen käsittelyä. Seuraava askel on ruveta kehittämään uusia keinoja itsen rauhoittamiseen (self-soothing). Luulen, että ahdistuneena voisin esimerkiksi laittaa musiikin soimaan ja ruveta SIIVOAMAAN. Jynssätä ja jynssätä. Mieluummin kuin vaivaan muita ihmisiä loputtomasti ja haen vakuutteluja siihen, että kaikki on OK, etenkin, jos TIEDÄN, että kaikki on ok, mutta typerät aivoni ovat vaan ahdistuneet siitä huolimatta. Alan opetella YKSIN OLEMISTA. Ja tällä tarkoitan sitä, etten saa edes ottaa YHTEYTTÄ kehenkään. Tutkin, millaisia tuntemuksia se minussa herättää ja opettelen käsittelemään niitä.
Alla olevassa linkkilistassa on oikein hyvä artikkeli, jossa esitellään ahdistuksen hallintakeinoja. Minä tulostan sen heti paikalla ja alan opetella uusia taitoja.
Aiheesta lisää:
Todellisuudessa vahvistuksen hakeminen edellä mainituilla tavoilla vain ruokkii ahdistusta. Se saattaa tuoda tilapäisen, hyvin lyhytaikaisen helpotksen, mutta sitten ahdistus palaa ja tarvitaan LISÄÄ vakuutteluja. Tämä johtuu (edellä mainitun artikkelin mukaan) mm. siitä, että hakemalla ratkaisuja itsensä ulkopuolelta, henkilö opettaa aivoilleen, ettei hän selviä ahdistuksen tunteista; että hän ei kykene rauhoittamaan itseään vaan hän TARVITSEE ulkopuolisia apukeinoja selviytyäkseen. Vakuuttelujen hakeminen heikentää itseluottamusta, koska henkilön aivot alkavat uskoa, etteivät ne selviä itse edessä olevasta haasteesta (Gagnon). Ja mitä tapahtuu, kun itseluottamus alkaa laskea? Henkilöstä tulee epävarma. Epä varma tarkoittaa pelokasta ja ahdistunutta... Ja jos henkilö on oppinut kyseisessä tilassa hakemaan VAHVISTUSTA itsensä ulkopuolelta... Kierre on valmis.
Ratkaisu ongelmaan onkin se, että pitäisi oppia sietämään ahdistusta ja opetella keinoja, joilla voi itse rauhoittaa itsensä.
"...you cannot always rely on others to relieve your fear and stress. You have to learn to cope and manage your anxiety. In effect, you must learn to “deal with it”." –DooleyKun luen näitä artikkeleja, minusta alkaa tuntua... tai ainakin minua alkaa kiinnostaa pohtia, että missä määrin pakonomainen tarpeeni koko ajan olla yhteydessä muihin ihmisiin johtuu siitä, etten osaa muuta tapaa käsitellä ahdistustani? Toisin sanoen haen aina ahdistuneena vakuutteluja ja "lohdutusta" muilta ihmisiltä enkä osaa lohduttaa itse itseäni eli palauttaa ITSE turvallisuudentunnettani. Piileekö tässä syy siihen, etten osaa oikeastaan olla "yksin". Viihdyn kyllä fyysisesti yksin, mutta koen pakonomaista tarvetta koko ajan olla yhteydessä muihin. Voisiko olla niin, että tietämättäni olen koko ajan ahdistunut, minulla on turvaton olo ja haen vahvistuksia... Ehkä olen opettanut aivoni olemaan pärjäämättä yksin.
Aion korjata asian. Alan siis opetella ahdistuksen käsittelyä. Seuraava askel on ruveta kehittämään uusia keinoja itsen rauhoittamiseen (self-soothing). Luulen, että ahdistuneena voisin esimerkiksi laittaa musiikin soimaan ja ruveta SIIVOAMAAN. Jynssätä ja jynssätä. Mieluummin kuin vaivaan muita ihmisiä loputtomasti ja haen vakuutteluja siihen, että kaikki on OK, etenkin, jos TIEDÄN, että kaikki on ok, mutta typerät aivoni ovat vaan ahdistuneet siitä huolimatta. Alan opetella YKSIN OLEMISTA. Ja tällä tarkoitan sitä, etten saa edes ottaa YHTEYTTÄ kehenkään. Tutkin, millaisia tuntemuksia se minussa herättää ja opettelen käsittelemään niitä.
Alla olevassa linkkilistassa on oikein hyvä artikkeli, jossa esitellään ahdistuksen hallintakeinoja. Minä tulostan sen heti paikalla ja alan opetella uusia taitoja.
Aiheesta lisää:
- Dooleyn artikkeli Why we always seek reassurance
- STOP SEEKING REASSURANCE AND REGAIN CONFIDENCE IN YOURSELF
- The 10 best ever anxiety management techniques
- From reassurance to self-assurance (henkilökohtainen kertomus My Anxiety Journey -blogista)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)