Todellisuudessa vahvistuksen hakeminen edellä mainituilla tavoilla vain ruokkii ahdistusta. Se saattaa tuoda tilapäisen, hyvin lyhytaikaisen helpotksen, mutta sitten ahdistus palaa ja tarvitaan LISÄÄ vakuutteluja. Tämä johtuu (edellä mainitun artikkelin mukaan) mm. siitä, että hakemalla ratkaisuja itsensä ulkopuolelta, henkilö opettaa aivoilleen, ettei hän selviä ahdistuksen tunteista; että hän ei kykene rauhoittamaan itseään vaan hän TARVITSEE ulkopuolisia apukeinoja selviytyäkseen. Vakuuttelujen hakeminen heikentää itseluottamusta, koska henkilön aivot alkavat uskoa, etteivät ne selviä itse edessä olevasta haasteesta (Gagnon). Ja mitä tapahtuu, kun itseluottamus alkaa laskea? Henkilöstä tulee epävarma. Epä varma tarkoittaa pelokasta ja ahdistunutta... Ja jos henkilö on oppinut kyseisessä tilassa hakemaan VAHVISTUSTA itsensä ulkopuolelta... Kierre on valmis.
Ratkaisu ongelmaan onkin se, että pitäisi oppia sietämään ahdistusta ja opetella keinoja, joilla voi itse rauhoittaa itsensä.
"...you cannot always rely on others to relieve your fear and stress. You have to learn to cope and manage your anxiety. In effect, you must learn to “deal with it”." –DooleyKun luen näitä artikkeleja, minusta alkaa tuntua... tai ainakin minua alkaa kiinnostaa pohtia, että missä määrin pakonomainen tarpeeni koko ajan olla yhteydessä muihin ihmisiin johtuu siitä, etten osaa muuta tapaa käsitellä ahdistustani? Toisin sanoen haen aina ahdistuneena vakuutteluja ja "lohdutusta" muilta ihmisiltä enkä osaa lohduttaa itse itseäni eli palauttaa ITSE turvallisuudentunnettani. Piileekö tässä syy siihen, etten osaa oikeastaan olla "yksin". Viihdyn kyllä fyysisesti yksin, mutta koen pakonomaista tarvetta koko ajan olla yhteydessä muihin. Voisiko olla niin, että tietämättäni olen koko ajan ahdistunut, minulla on turvaton olo ja haen vahvistuksia... Ehkä olen opettanut aivoni olemaan pärjäämättä yksin.
Aion korjata asian. Alan siis opetella ahdistuksen käsittelyä. Seuraava askel on ruveta kehittämään uusia keinoja itsen rauhoittamiseen (self-soothing). Luulen, että ahdistuneena voisin esimerkiksi laittaa musiikin soimaan ja ruveta SIIVOAMAAN. Jynssätä ja jynssätä. Mieluummin kuin vaivaan muita ihmisiä loputtomasti ja haen vakuutteluja siihen, että kaikki on OK, etenkin, jos TIEDÄN, että kaikki on ok, mutta typerät aivoni ovat vaan ahdistuneet siitä huolimatta. Alan opetella YKSIN OLEMISTA. Ja tällä tarkoitan sitä, etten saa edes ottaa YHTEYTTÄ kehenkään. Tutkin, millaisia tuntemuksia se minussa herättää ja opettelen käsittelemään niitä.
Alla olevassa linkkilistassa on oikein hyvä artikkeli, jossa esitellään ahdistuksen hallintakeinoja. Minä tulostan sen heti paikalla ja alan opetella uusia taitoja.
Aiheesta lisää:
- Dooleyn artikkeli Why we always seek reassurance
- STOP SEEKING REASSURANCE AND REGAIN CONFIDENCE IN YOURSELF
- The 10 best ever anxiety management techniques
- From reassurance to self-assurance (henkilökohtainen kertomus My Anxiety Journey -blogista)
Sama aihe on minullakin pyörinyt päässä. Etenkin paniikkikohtaukset on vaikea käsitellä yksin. Koitankin kokoajan ammentaa itsestäni sitä voimaa mitä luulen muilta saavani. Aikaa tämä vie varmasti, mutta uskoisin sen olevan toodella vapauttavaa! :-)
VastaaPoista