Minua vaivaa järjetön uupumus. Liikunta ei ole auttanut väsymykseen, päinvastoin olen tällä hetkellä väsyneempi kuin pystyn muistamaan olleeni aikoihin. Ymmärrän nyt syyn siihen. Minua syö stressi kaikesta siitä, mitä yritän ehtiä tekemään. Kun alotin liikunnan, tuli lisää ajankäytöllisiä haasteita.
On aika karsia rankalla kädellä. Priorisoida.
Haluan liikkua niin paljon kuin mahdollista. Tarvitsen aikaa myös levolle eli rentoutumiseen ja päiväunille. En myöskään halua luovuttaa, ainakaan vielä, biologian opiskelun suhteen.
Karsin kaiken muun. Kaiken ylimääräisen. Ei enää uusia projekteja. Laittaisin yritykseni jäihin eli tauolle, mutta se ei ole kuitenkaan kannattavaa, jo olemassaolevien tuotteiden postittaminen ja tilausten käsittely ei kuitenkaan vie paljon aikaa, mutta en aloita uusia projekteja. Lakkaan tekemästä freelance-käännöstöitä Idiomalle, koska niillä ei kuitenkaan elätä itseään. Haluan sen sijaan jonkin oikean työn.
Haluan siis käyttää aikani (etenkin arkipäivät, kun Eevi on eskarissa) liikkumiseen, päiväuniin, työnhakuun ja kotiaskareisiin. Haen jotain osa-aikaista työtä, josta saisi juuri ja juuri sen mitä tarvitsen.
Opiskelen biologiaa sen mitä ehdin, mutta jos alkaa tuntua, etten ehdi ilman, että asiasta tulee liian suuri stressi, annan olla.
Vaadin itseltäni liikaa. Perfektionistinen suorittaja...
tiistai 23. syyskuuta 2014
maanantai 22. syyskuuta 2014
Muutosvastarinta?
Muutosvastarinta liittyy ihmismielen taipumukseen puolustaa vanhoja tottumuksiaan. Muutosvastarinta on luonnollinen osa mitä tahansa muutosprosessia. (Wikipedia)Tässä myös artikkeli aiheesta: Stressivapaa vyöhyke - Miten ylittää muutosvastarinta?
On muuten kiinnostava artikkeli ja täytyykin tehdä siinä kuvattu harjoitus, sillä elän juuri luultavasti pahassa muutosvastarintavaiheessa.
Heräsin yöllä vessaan, ja tajusin, etten ole ok. Minulle oli koko eilisen päivän tosi paha olo ja yöllä tajusin, että voin edelleen huonosti ja aloin pohtia asioita.
Huomaan, että aivojeni uudelleenohjelmointi on alkanut tuottaa vahvoja tuloksia. Mutta samalla muutos pelottaa. Alkuvuodesta pystyin ensimmäistä kertaa elämässäni noudattamaan haluamanilaista ruokavaliota, kun vähensin hiilihydraattien syönnin alle 100 grammaan päivässä ja söin varsin kurinlaisesti. En ollut uskonut, että koskaan pystyisin sellaiseen. Sorruin kyllä ajoittain herkutteluihin, mutta pääsääntöisesti pysyin ruodussa koko noin 3 kuukauden ajan, kunnes mahakivut pakottivat lopettamaan ja palasin vastentahtoisesti entiseen syömiselämääni.
Nyt huomaan saavuttaneeni saman, hieman pakkomielteisen, olotilan liikunnan suhteen (eikö tiukan kurinalainen elämä ole aina väistämättä jotenkin pakkomielteistä? Siltä se ainakin tuntuu tällaisesta (ex)-äärihedonistista.). Liityin VIHDOINKIN Gogohun (liikuntakeskus), jossa kävin melkein 10 vuotta sitten 3 vuoden ajan, ja olen vuosien ajan kaivannut sinne takaisin, koska olen ymmärtänyt, että se on minulle AINOA tapa harrasta liikuntaa. Rakastan Les Millsin tunteja. Musiikki ja sen mukana liikkuminen on minulle avain liikkumishaluun ja Les Millsin tunneilla on paljon konemusiikkia ja muuta menevää jytkettä ja nyt esimerkiksi Bodyjam tunneilla tulee ihan sellaiunen olo kuin kävisi reiveissä tai diskossa bailaamassa!!! Se on NIIIIIIIN huippua. Olen vuosien ajan halunnut harrastaa paljon liikuntaa, koska tavoitteenani on niin täydellinen hyvinvointi kuin pystyn asiaan vaikuttamaan ja liikkuminen on oleellinen osa tätä minun fyysisen koneistoni huoltoa ja optimaalista vireessä pitämistä, mutta en kuollaksenikaan pysty käymään missään LENKILLÄ. YÖK. Se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tylsää. Tai uimahallissa..... Uida sitä typerää allasta päästä päähän, päästä päähän. Hyi olkoon. Ei ihminen pysty liikkumaan niin, että se itse suoritus tuntuu yhtä piinaavalta kuin jos pitäisi hakata urheiluhallin seinä täyteen, vieri viereen, pieniä nauloja, kunnes se on kokonaan täytetty... Mutta nyt kun liityin takaisin gogohun, jossa liikkuminen on KIVAA, olen äärettömän motivoitunut ja haluaisin käydä siellä koko ajan.
Kykenen häikäisevään kurinalaisuuteen ja teen tahallani sellaisia harjoituksia, että vaikka olisin kuoleman väsynyt, raahaan itseni tunnille, ja päätän katsoa vasta tunnin JÄLKEEN, oliko valinta oikea vai väärä. Kun on todella väsynyt, ei todellakaan tee mieli liikkua. Itseasiassa minusta tuntuu aina silloin siltä, että jos menen jumppaan, alan kuitenkin itkeä kesken tunnin. Mutta olen päättänyt, että minähän menen silti, vaikka kuolisin niin menen. Koska tiedän, että harrastamalla paljon liikuntaa, voin ehkä vaikuttaa mullistavalla tavalla fyysiseen hyvinvointiini, ja koska tavoitteenani on voida niin hyvin kuin mahdollista, tämä on tie, jota haluan kulkea.
Enkä ole itkenyt yhdelläkään tunnilla. Yllätyksekseni olen jaksanut jumpata täysillä ja jumpan jälkeen tulee aina se superihana euforinen olotila, jota rakastan. Joka kerta on päätös lähteä ollut oikea. Ja kun huomaan tämän, on seuraavalla kertaa kun väsyttää, helpompi lähteä, koska tietää, että jumpan jälkeen tuntuu hyvältä.
Minusta on tulossa kurinalainen ihminen. Aivoni todellakin muuttuvat tekemäni työn ansiosta. Minusta on tulossa itseohjautuva ihminen.
Mutta se muutosvastarinta.
Minä pelkään. Kuten yllä olevassa artikkelissa sanotaan, me haluamme asioita, mutta sitten kuitenkin pelkäämme muutosta ja sabotoimme muutosyrityksemme. Taustalla on aina pelko.
Minä olen vuosien vuosien ajan hokenut itselleni, että en kestä mitään, että uuvun, jos en makaa koko ajan kotona, että olen yliherkkä ja hajoan, jos en pysy kotona lepäämässä. Joten kun nyt ravaan jumppaamassa harva se päivä enkä makaakaan turvassa kotona, mieleni suistuu hiljalleen täyteen paniikkiin. Mieleni on varma siitä, että tuhoudun.
Ja minähän en voi mitenkään tällä hetkellä tietää sitä, että ovatko psyykkiset oireet, joita olen alkanut havaita, merkkejä siitä, etten lepää tarpeeksi kotona vai muutosvastarintaa. Mutta en voi luovuttaa. En halua olla sellainen kuin olen aina ollut. Haluan muuttua. Joten aion jatkaa, pusken ja pusken. Luovutan vain, jos hajoan niin täysin, että on pakko tajuta luovuttaa. Niinkuin sen ruokavalion kanssa, kun tuli niin hirveät mahakivut, etten pystynyt iltaisin tekemään muuta kuin makaamaan kippurassa, silloin tietää, että tie jota kulkee on väärä. Mutta muussa tapauksessa en anna periksi. EN nyt, kun olen niin lähellä voittoa. Niin lähellä sitä ihmistä, joka niin kauan olen halunnut olla.
Hedonistinen ajattelu eli mielihyväkoukussa
Olen erinomaisen tietoinen siitä, että hedostinen ajatusmaailmani on syyllinen suurimpaan osaan niistä ongelmista, jotka ovat raahautuneet mukana vielä aikuisiälle.
Hyvä artikkeli: Hedonistic thinking
Hedonismi tarkoittaa sitä, että tavoittelen jatkuvasti mielihyvää ja välttelen mielipahaa. Hedonistinen henkilö ei kestä pahaa oloa ollenkaan. Hän pyrkii välttelemään sitä kaikin tavoin. Välitön mielihyvä ohjaa elämää.
On hyvä muistaa tärkeä asia, jonka joskus jostain luin, ja jota olen sen jälkeen usein toistellut itselleni: mielihyvä ja onnellisuus ovat eri asioita. Jokin asia voi tuottaa mielihyvää lisäämättä onnellisuutta. Mielihyvää tuottava asia voi jopa vähentää onnellisuutta. Sen sijaan onnellisuuutta voivat lisätä monet sellaiset asiat, jotka eivät tuota välitöntä mielihyvää vaan mielihyvä, hyvä olo, tulee vasta viiveellä palkinnoksi ponnisteluista. Monet välitöntä mielihyvää tuottavat asiat aiheuttavat etenkin hedostinisille ihmisille riippuvuutta. Riippuvuus ei ole onnellisuutta, se on orjana olemista. Välitöntä mielihyvää voi saada tietokonepeleistä, televisio-ohjelmista, herkuista, huumeista... Hedostinen ihminen täyttää elämänsä asioilla, joista hän saa välitöntä mielihyvää, mutta jotka eivät auta pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamisessa eikä henkilö ohjaa tietoisesti elämäänsä arvojensa ja tavoitteidensa pohjalta vaan elää vain hetkestä toiseen hakien hyvää oloa, hyvää fiilistä.
Osaan nykyään tiedostaa jo hyvin, milloin jokin asia tuottaa mielihyvää, mutta vähentää onnellisuutta ja on todellisten tavotteideni tiellä. Kun syön herkkuja, se tuottaa mielihyvää, mutta on todellisteni arvojeni ja tavoitteideni esteenä eli terveellisten elämäntapojen ja itsestä huolehtimisen. Toisaalta, jos herkuttelee kohtuudella, se voi olla pientä luksusta ja itsensä hemmottelemista terveellä tavalla. Kyllähän ihmisen kuuluu myös nauttia elämästä. Kun pelasin Miikan kanssa playstationilla diablo 3:sta, tajusin nopeasti, että peli aiheutti addiktiota ja tuotti valtavaa mielihyvää, mutta vähensi rajusti onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämään. Peli sai valvomaan liian myöhään, jolloin nukuin liian vähän ja elämänlaatu kärsi väsymyksen seurauksena. Lisäksi käytin paljon aikaa asiaan, joka on aivan merkityksetöntä, ja olisin paljon mieluummin käyttänyt sen ajan ihan muihin asioihin. Hetken aikaa taisteltuani mielihyvä vs. onnellisuus -painissa, lopetin pelaamisen ja päätin, etteivät videopelit enää kuulu elämääni. Minulla on paljon parempaakin käyttöä ajalleni kuin moinen aivoton mielihyvän tahkoaminen masiinasta.
Eräs ystäväni sanoi osuvasti, kun puhuin sokeri/nopeat hiilihydraatit -addiktiostani, että olen mielihyväkoukussa enkä missään sokerikoukussa. Tajusin hänen olevan oikeassa. Olen koukussa herkkuihin, koska saan niistä mielihyvää. Kyse ei ole suoranaisesti sokerista tai nopeista hiilareista. Kyse on siitä, millaiset asiat tuottavat mielihyvää. Eli toisin sanoen sellaiset syötävät asiat, jotka paukuttavat aivojeni mielihyväkeskusta täydellä tykkitulella, saavat minut orjan tavoin vaeltamaan luokseen yhä uudelleen. En kuitenkaan söisi pelkkää sokeria pussista, vaikka mitään muuta herkuksi luokiteltavaa ei olisi tarjolla 10 vuoteen. YÖK. En saa mielihyvää pelkän sokerin puputtamisesta. Kyse ei voi siis olla riippuvuudesta pelkkään substanssiin. Siihen liittyy muutakin. En myöskään saa kovinkaan suuria kiksejä jäätelöstä, ja jos pakastimessani lojuisi litran jäätelöpaketti, se voisi hyvinkin unohtua sinne, vaikka maailman tappiin asti. Jäätelö ei tuota minulle sen suurempaa mielihyvää kuin ruisleipäkään.
Olen mielihyväkoukussa.
Hedostinen ajattelu liittyy hyvin läheisesti tunneohjautuvuuteen, jota olen käsitellyt aiemmin blogissani. Sitä käsittelevät artikkelit löytyvät blogin oikeassa reunassa olevasta aihehakemistosta kohdasta "tunneohjautuvuus". Hedonismi ja tunneohjautuvuus ovat oikeastaan sama asia.
En koe, että tunneohjautuvuus ja siitä seuraava hedostinisuus olisi henkilön oma vika. Oli kyse sitten perimästä ja aivojen rakenteellisesta tai toiminnallisesta ominaispiirteestä tai ympäristötekijöiden vaikutuksesta, henkilö ei lapsuus- ja nuoruusiässä voi juurikaan vaikuttaa asiaan. Minulla kyse on ainakin todella vahvasta valmiista ohjelmoinnista, jonka muuttaminen on pirun vaikeaa.
Tiedostettuani asian ongelmaksi ja alettuani tutustua ilmiöön itsessäni ja elämässäni kehittäen tietoisuuttani ja itsetuntemustani asian suhteen, ensimmäiset askeleet asian muuttamiseksi olen ottanut oikeastaan siten, että olen alkanut sanoa itselleni eri tilanteissa: "Kyse on TUNTEESTA", jolloin ymmärrän, että vaikka minusta tuntuu, että haluan esimerkiksi kaupassa munkin, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että minun täytyy tehdä niinkuin minusta tuntuu. Aivojeni on jostain syystä äärimmäisen vaikea käsittää tätä asiaa. Että tunne ei tarkoita sitä, että niin tarvitsee tehdä. Minä voin tulla tunteen ja toiminnan väliin ja valita järjen ja ajattelun avulla, miten toimin.
Olen opetellut tuota varsin yksinkertaisen kuuloista asiaa jo yli vuoden. Hiljalleen se vahvistuu ja alan yhä useammin tiedostaa H-hetkellä, että "hei, tämä on taas se TUNNE, minun ei tarvitse totella sitä".
Tunteiden valta minuun on valtava. En pidä siitä. En hyväksy sitä. Haluan eroon siitä. Haluan hallita ITSE omaa elämääni. Päättää itse asioista. Elää arvojeni ja korkeampien tavoitteideni mukaista elämää.
Hedonismi ja tunneohjautuvuus painutkoon hevontuuttiin.
Olen tehnyt nyt reilun vuoden töitä asian kanssa. Käytän erilaisia harjoituksia, joiden avulla yritän muuttaa aivojani asian suhteen.
Hyvä artikkeli: Hedonistic thinking
Hedonismi tarkoittaa sitä, että tavoittelen jatkuvasti mielihyvää ja välttelen mielipahaa. Hedonistinen henkilö ei kestä pahaa oloa ollenkaan. Hän pyrkii välttelemään sitä kaikin tavoin. Välitön mielihyvä ohjaa elämää.
On hyvä muistaa tärkeä asia, jonka joskus jostain luin, ja jota olen sen jälkeen usein toistellut itselleni: mielihyvä ja onnellisuus ovat eri asioita. Jokin asia voi tuottaa mielihyvää lisäämättä onnellisuutta. Mielihyvää tuottava asia voi jopa vähentää onnellisuutta. Sen sijaan onnellisuuutta voivat lisätä monet sellaiset asiat, jotka eivät tuota välitöntä mielihyvää vaan mielihyvä, hyvä olo, tulee vasta viiveellä palkinnoksi ponnisteluista. Monet välitöntä mielihyvää tuottavat asiat aiheuttavat etenkin hedostinisille ihmisille riippuvuutta. Riippuvuus ei ole onnellisuutta, se on orjana olemista. Välitöntä mielihyvää voi saada tietokonepeleistä, televisio-ohjelmista, herkuista, huumeista... Hedostinen ihminen täyttää elämänsä asioilla, joista hän saa välitöntä mielihyvää, mutta jotka eivät auta pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamisessa eikä henkilö ohjaa tietoisesti elämäänsä arvojensa ja tavoitteidensa pohjalta vaan elää vain hetkestä toiseen hakien hyvää oloa, hyvää fiilistä.
Osaan nykyään tiedostaa jo hyvin, milloin jokin asia tuottaa mielihyvää, mutta vähentää onnellisuutta ja on todellisten tavotteideni tiellä. Kun syön herkkuja, se tuottaa mielihyvää, mutta on todellisteni arvojeni ja tavoitteideni esteenä eli terveellisten elämäntapojen ja itsestä huolehtimisen. Toisaalta, jos herkuttelee kohtuudella, se voi olla pientä luksusta ja itsensä hemmottelemista terveellä tavalla. Kyllähän ihmisen kuuluu myös nauttia elämästä. Kun pelasin Miikan kanssa playstationilla diablo 3:sta, tajusin nopeasti, että peli aiheutti addiktiota ja tuotti valtavaa mielihyvää, mutta vähensi rajusti onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämään. Peli sai valvomaan liian myöhään, jolloin nukuin liian vähän ja elämänlaatu kärsi väsymyksen seurauksena. Lisäksi käytin paljon aikaa asiaan, joka on aivan merkityksetöntä, ja olisin paljon mieluummin käyttänyt sen ajan ihan muihin asioihin. Hetken aikaa taisteltuani mielihyvä vs. onnellisuus -painissa, lopetin pelaamisen ja päätin, etteivät videopelit enää kuulu elämääni. Minulla on paljon parempaakin käyttöä ajalleni kuin moinen aivoton mielihyvän tahkoaminen masiinasta.
Eräs ystäväni sanoi osuvasti, kun puhuin sokeri/nopeat hiilihydraatit -addiktiostani, että olen mielihyväkoukussa enkä missään sokerikoukussa. Tajusin hänen olevan oikeassa. Olen koukussa herkkuihin, koska saan niistä mielihyvää. Kyse ei ole suoranaisesti sokerista tai nopeista hiilareista. Kyse on siitä, millaiset asiat tuottavat mielihyvää. Eli toisin sanoen sellaiset syötävät asiat, jotka paukuttavat aivojeni mielihyväkeskusta täydellä tykkitulella, saavat minut orjan tavoin vaeltamaan luokseen yhä uudelleen. En kuitenkaan söisi pelkkää sokeria pussista, vaikka mitään muuta herkuksi luokiteltavaa ei olisi tarjolla 10 vuoteen. YÖK. En saa mielihyvää pelkän sokerin puputtamisesta. Kyse ei voi siis olla riippuvuudesta pelkkään substanssiin. Siihen liittyy muutakin. En myöskään saa kovinkaan suuria kiksejä jäätelöstä, ja jos pakastimessani lojuisi litran jäätelöpaketti, se voisi hyvinkin unohtua sinne, vaikka maailman tappiin asti. Jäätelö ei tuota minulle sen suurempaa mielihyvää kuin ruisleipäkään.
Olen mielihyväkoukussa.
Hedostinen ajattelu liittyy hyvin läheisesti tunneohjautuvuuteen, jota olen käsitellyt aiemmin blogissani. Sitä käsittelevät artikkelit löytyvät blogin oikeassa reunassa olevasta aihehakemistosta kohdasta "tunneohjautuvuus". Hedonismi ja tunneohjautuvuus ovat oikeastaan sama asia.
En koe, että tunneohjautuvuus ja siitä seuraava hedostinisuus olisi henkilön oma vika. Oli kyse sitten perimästä ja aivojen rakenteellisesta tai toiminnallisesta ominaispiirteestä tai ympäristötekijöiden vaikutuksesta, henkilö ei lapsuus- ja nuoruusiässä voi juurikaan vaikuttaa asiaan. Minulla kyse on ainakin todella vahvasta valmiista ohjelmoinnista, jonka muuttaminen on pirun vaikeaa.
Tiedostettuani asian ongelmaksi ja alettuani tutustua ilmiöön itsessäni ja elämässäni kehittäen tietoisuuttani ja itsetuntemustani asian suhteen, ensimmäiset askeleet asian muuttamiseksi olen ottanut oikeastaan siten, että olen alkanut sanoa itselleni eri tilanteissa: "Kyse on TUNTEESTA", jolloin ymmärrän, että vaikka minusta tuntuu, että haluan esimerkiksi kaupassa munkin, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että minun täytyy tehdä niinkuin minusta tuntuu. Aivojeni on jostain syystä äärimmäisen vaikea käsittää tätä asiaa. Että tunne ei tarkoita sitä, että niin tarvitsee tehdä. Minä voin tulla tunteen ja toiminnan väliin ja valita järjen ja ajattelun avulla, miten toimin.
Olen opetellut tuota varsin yksinkertaisen kuuloista asiaa jo yli vuoden. Hiljalleen se vahvistuu ja alan yhä useammin tiedostaa H-hetkellä, että "hei, tämä on taas se TUNNE, minun ei tarvitse totella sitä".
Tunteiden valta minuun on valtava. En pidä siitä. En hyväksy sitä. Haluan eroon siitä. Haluan hallita ITSE omaa elämääni. Päättää itse asioista. Elää arvojeni ja korkeampien tavoitteideni mukaista elämää.
Hedonismi ja tunneohjautuvuus painutkoon hevontuuttiin.
Olen tehnyt nyt reilun vuoden töitä asian kanssa. Käytän erilaisia harjoituksia, joiden avulla yritän muuttaa aivojani asian suhteen.
- Yksi harjoitus on se, että tiedostan itse tilanteessa, halutessani jotain, että kyse on tunteesta ja että voin päättää toisin, päättää järjen ja ajatusten avulla toimia toisin. Jos esimerkiksi alan nyt pohtia, että haluaisin käydä ostamassa jotain hyvää, vaikka suklaata, kaupasta, voin tiedostaa, "hei, tämä on taas se tunne, minä haluan suklaata", kyse on vain haluamisesta, ja voin päättää vapautua tuosta halusta.
- Kun haluan jotain, kiellä asian tahallani itseltäni tai kun minua huvittaa jokin asia, en tee sitä, vaan jotain ihan muuta. Tämä vahvistaa aivoissani kykyä tietoisesti ohjata toimintaani järjen avulla sen sijaan, että tekisin aina automaattisesti sen, miltä tuntuu.
- Teen tahallani asioita, joita minua ei huvita sillä hetkellä tehdä.
- Teen valtavasti töitä tunteiden hallinnan kanssa pystäkseni käsittelemään negatiivisia tunteita ja selviytymään niistä, jotta kykyni sietää hetkellistä epämukavuutta ja pahaa oloa kasvaa.
Kun toistuvasti teen asioita, joita minua ei sillä hetkellä huvita tehdä, tai olen tahallani tekemättä asioita, joita minua sillä hetkellä huvittaa tehdä, vahvistan aivoissani niitä alueita, jotka vastaavat tietoisesta itsehallinnasta. Päivä päivältä, vuosi vuodelta aivoni toimivat yhä paremmin kyseisten asioiden suhteen ja tietoisesta itsehallinnasta tulee lopulta osa elämää.
Se on hidasta. Mutta luovuttaakaan en voi. En suostu olemaan invalidi. En vain SUOSTU olemaan tällainen, mikä olen. En s-u-o-s-t-u. Olen päättänyt korjata aivoni ja piste.
perjantai 29. elokuuta 2014
Sokeri on yhä mörkö
Lueskelin eilen pari kiinnostavaa artikkelia sokeriasiasta.
Olen paljon miettinyt viime aikoina juuri tuota. Että minusta on alkanut tuntua siltä, että tuo todella on ainoa tapa päästä eroon addiktiosta. Minun tapauksessani herkutteluaddiktiosta. Jos sille antaa pikkusormen, niin se on sitten bye-bye. Se vie heti mukanaan.
Kamala ajatus, "complete abstinence", mutta niin se kai on.
Haluan eroon sokerista ja valkoisista vehnäjauhoista. Se ON tavoitteeni. Ja minähän en luovuta. Vaikka tämä olisi taistelu, jossa tulen häviämään, niin minä EN luovuta. Taistelen silti. Tuulimyllyjä vastaan.
Tästä lähtien hoen itselleni "complete abstinence" ja kuvittelen olevani alkoholisti, joka ei voi koskaan enää juoda kulaustakaan. Onneksi tässä tapauksessa lipsahtaminen ei ole VALTAVA katastrofi, kuten alkoholismissa tai huumeriippuvuudessa. Vaikka sokeri on myrkky, se ei ole sentään niin kaamea myrkky ainakaan välittömiltä vaikutuksiltaan kuin alkoholi tai huumausaineet.
Mieleeni tulee rinnastus siitä, miten joskus ehkä 1940-luvulla tai koska nyt olikaan, tupakan ei vielä tiedetty olevan terveydelle vaarallista ja ihmiset pössyttelivät tyytyväisinä hirveitä määriä ja kaikki tupakoivat työpaikoilla ja kotona. Katselin sitä tv-sarjaa... Jossa kuvataan Amerikkaa joskus tuohon aikaan. Mad men? Juu, niin siinä eletään juuri tuota aikaa, ja tupakan terveyshaitoista on alettu vasta tehdä tutkimuksia tms. ja Mad men -sarjan mainosmiehet mainostavat tupakkaa terveyttä edistävänä! Niin siitä tulee mieleen nykypäivä ja sokeri. Miten tyytyväisinä kaikki puputtavat hirveitä määriä sokeria ja sitä saa lisätä kaikkiin ruokiin ja maailma on vasta hiljalleen havahtumassa siihen, että sokeri on kamalaa myrkkyä. Odotan päivää, jolloin sokerin haitallisuus todella iskee tajuntaan ja sitä aletaan rajoittaa lainsäädännössä tms. Olisi hauskaa nähdä tuotteita, joissa lukee: "Varoitus! Tuote sisältää haitallisen määrän sokeria!"
Aika siirtyä sokerittomaan aikakauteen. Ja sama koskee valkoisia vehnäjauhoja ja valkoista riisiä ja kaikkea valkoista guttaperkkaa myös.
Sugar: Eliminate This ONE Ingredient and Watch Your Health Soar
Jälkimmäinen artikkeli päättyy seuraavasti:
"There is only one thing that consistently works for true addicts to overcome their addiction and that is complete abstinence.
This is what worked for me giving up drugs and this is the only way I have ever been able to cut back on my consumption of sugar and other junk foods."
Olen paljon miettinyt viime aikoina juuri tuota. Että minusta on alkanut tuntua siltä, että tuo todella on ainoa tapa päästä eroon addiktiosta. Minun tapauksessani herkutteluaddiktiosta. Jos sille antaa pikkusormen, niin se on sitten bye-bye. Se vie heti mukanaan.
Kamala ajatus, "complete abstinence", mutta niin se kai on.
Haluan eroon sokerista ja valkoisista vehnäjauhoista. Se ON tavoitteeni. Ja minähän en luovuta. Vaikka tämä olisi taistelu, jossa tulen häviämään, niin minä EN luovuta. Taistelen silti. Tuulimyllyjä vastaan.
If you’ve ever tried to cut back on sugar, you may have realized how incredibly difficult it is. In some cases it may seem downright impossible.
Tästä lähtien hoen itselleni "complete abstinence" ja kuvittelen olevani alkoholisti, joka ei voi koskaan enää juoda kulaustakaan. Onneksi tässä tapauksessa lipsahtaminen ei ole VALTAVA katastrofi, kuten alkoholismissa tai huumeriippuvuudessa. Vaikka sokeri on myrkky, se ei ole sentään niin kaamea myrkky ainakaan välittömiltä vaikutuksiltaan kuin alkoholi tai huumausaineet.
Mieleeni tulee rinnastus siitä, miten joskus ehkä 1940-luvulla tai koska nyt olikaan, tupakan ei vielä tiedetty olevan terveydelle vaarallista ja ihmiset pössyttelivät tyytyväisinä hirveitä määriä ja kaikki tupakoivat työpaikoilla ja kotona. Katselin sitä tv-sarjaa... Jossa kuvataan Amerikkaa joskus tuohon aikaan. Mad men? Juu, niin siinä eletään juuri tuota aikaa, ja tupakan terveyshaitoista on alettu vasta tehdä tutkimuksia tms. ja Mad men -sarjan mainosmiehet mainostavat tupakkaa terveyttä edistävänä! Niin siitä tulee mieleen nykypäivä ja sokeri. Miten tyytyväisinä kaikki puputtavat hirveitä määriä sokeria ja sitä saa lisätä kaikkiin ruokiin ja maailma on vasta hiljalleen havahtumassa siihen, että sokeri on kamalaa myrkkyä. Odotan päivää, jolloin sokerin haitallisuus todella iskee tajuntaan ja sitä aletaan rajoittaa lainsäädännössä tms. Olisi hauskaa nähdä tuotteita, joissa lukee: "Varoitus! Tuote sisältää haitallisen määrän sokeria!"
Aika siirtyä sokerittomaan aikakauteen. Ja sama koskee valkoisia vehnäjauhoja ja valkoista riisiä ja kaikkea valkoista guttaperkkaa myös.
tiistai 26. elokuuta 2014
Kohti yrityksen aktualisoimista
- Pääoma yrityksen perustamiseen... Tulee mistä? Pohtii hän. Jonkinmoinen laina ilmeisesti. Ajatushattu Kustannuksen pystyin perustamaan ilman varsinaista alkupääomaa, mutta vaatekauppa onkin toinen juttu, kun tarvii tehdä hankintoja, jotta on mitä myydä. Samoin kahvila/tanssipaikka, kun tarvitaan liiketilat ja ne pitää sisustaa ja sitten tarvitaan henkilökuntaa yms. Vaatekauppa voisi olla nyt se seuraava askel.
- Alkupääoma
- Kotisivut (Esimerkiksi: Kotisivukone.fi)
- Myyntiartikkeleita
Hiimuvaatteita!!!
Ehkä voisin viimein perustaa sen vaatekaupankin mistä olen haaveillut! Alankin pohtia asiaa ja sen toteuttamista.
Kahvila/tanssipaikka Rauha
Huraa! Minulla on valtavan lystikäs idea! Haluaisin perustaa kahvilan/tanssipaikan! Se olisi ekologinen, kiltti ja lempeä paikka. Siellä voisi tanssia, mutta se ei olisi lainkaan tavallinen disko/baari. Siellä olisi tanssimista varten oma paikka, mutta myös hiljaista ja rauhallista tilaa seurusteluun ja rauhalliseen ajan viettämiseen. Siellä ei myytäisi alkoholia. Ja siellä EI soitettaisi hittimusiikkia. Siellä voisi olla vaikka erilaisia teemailtoja. Usein soitettaisiin psykeä tai muuta kiehtovaa konemusiikkia, mutta siellä voisi olla myös reggaeta tai rokimpaa musiikkia. Tanssia voisi jo 8lta tai 9ltä illalla ja paikka sulkeutuisi 2lta. Erittäin tärkeää kuitenkin olisi pitää tunnelma kotoisana ja lempeänä eli siellä ei olisi tavanomaista yökerhomentaliteettia. Pitää pohtia, miten tähän päästäisiin. Jostain syystä iso merkitys paikan tunnelmalle on minun mielestäni sillä, että ihmiset riisuvat kenkänsä eteiseen... En osaa sanoa miksi. Siellä pitää olla kodinomainen ja rauhallinen tunnelma. Kotoisaa. Tanssia voisi varpasillaan tai sisäkengillä. Ehkä jonkinlaisista tavallisen asuinhuoneiston tiloista voisi saada toimivat, kuten Om Yoga -koululla. Silloin tosin täytyy lopettaa metelöinti aikaisin illalla, mutta toisaalta haittaako sekään.. Jos perjantaisin ja lauantaisin olisi tanssi-ilta, ja siellä voi tanssia koko ILLAN (eikä yötä). Miksi tanssia pitäisi öisin?
Päiväaikaan paikka toimisi kahvilana. Siellä olisi leikkipaikka lapsille, jotta lapsen omaavat aikuiset voisivat tulla pelaamaan pelejä, lukemaan ja seurustelemaan rauhassa samalla, kun lapset leikkivät. Tanssilattialla voisi pitää päivädiskoja lapsille! :) Se olisi hauskaa.
Se voisi olla samalla myös kissakahvila ja siellä voisi hengailla kissoja.
Kahvilassa soitettaisiin hiljaisella äänellä rauhallista musiikkia, joka edistää mielentyyneyttä tai luonnonääniä.
Siellä olisi KIRJOJA. Kirjat olisivat henkistä kasvua ja kaikkea tärkeää edistäviä.
Paikka olisi lähellä Jumalaa. Siellä olisi kaikkialla sitaatteja, jotka edistävät valaistumista ja henkistä kasvua.
Sisustuksessa käytettäisiin mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja.
Kahvilassa tarjottaisiin smoothieita ja kasvisruokaa ja kaikkea terveellistä ja kiehtovaa, mutta myös herkkuja, joiden valmistuksessa ei ole käytetty valkoisia vehnäjauhoja tai valkoista sokeria tms. Vaikka sellaisiakin herkkuja voi olla, mutta pääpaino toisenlaisissa tuotteissa.
Päiväaikaan paikka toimisi kahvilana. Siellä olisi leikkipaikka lapsille, jotta lapsen omaavat aikuiset voisivat tulla pelaamaan pelejä, lukemaan ja seurustelemaan rauhassa samalla, kun lapset leikkivät. Tanssilattialla voisi pitää päivädiskoja lapsille! :) Se olisi hauskaa.
Se voisi olla samalla myös kissakahvila ja siellä voisi hengailla kissoja.
Kahvilassa soitettaisiin hiljaisella äänellä rauhallista musiikkia, joka edistää mielentyyneyttä tai luonnonääniä.
Siellä olisi KIRJOJA. Kirjat olisivat henkistä kasvua ja kaikkea tärkeää edistäviä.
Paikka olisi lähellä Jumalaa. Siellä olisi kaikkialla sitaatteja, jotka edistävät valaistumista ja henkistä kasvua.
Sisustuksessa käytettäisiin mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja.
Kahvilassa tarjottaisiin smoothieita ja kasvisruokaa ja kaikkea terveellistä ja kiehtovaa, mutta myös herkkuja, joiden valmistuksessa ei ole käytetty valkoisia vehnäjauhoja tai valkoista sokeria tms. Vaikka sellaisiakin herkkuja voi olla, mutta pääpaino toisenlaisissa tuotteissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)