Jotain hyötyä Tinderistä

Täytyy todeta, että Tinderistä ja vastaavista on ollut itseasiassa paljon hyötyä viime aikoina, mutta aika yllättävällä tavalla. Minulla on aina ollut todella huono kyky valita itselleni sopivanlaisia kumppaneita. Olen tuntenut vetoa aivan vääränlaisiin ihmisiin. Päässäni on siinä kohtaa joku huomattava vika. Kun minun PITÄISI olla kiinnostunut sellaisista hipahtavista maailmanparantajista ja syvällisistä pohdiskelijoista jne. niin ei, kun minun typerä limbinen järjestelmäni on tuntenut vetoa renttuihin (ns. koviksiin, päihdeongelmaisiin tms.) tai hyvin maskuliinisiin miehiin tai jotain muuta typerää. Eli joko ne on olleet varsin norminmukaisia ihmisiä, joilla on köyhä sisäinen maailma, tai sitten sellaisia, joilla on todella paljon ongelmia. Mutta en ole ikinä tuntenut mitään romanttista mielenkiintoa juuri sitä ihmistyyppiä kohtaan, joka on ainoa sopiva. Todella typerää.

No, anyway minä nyt sinkkuna olen käynyt välillä pyörähtämässä Tinderissä tai jossain, pystytän profiilin, tutkin kansalaisia, poistan profiilin vuorokauden sisällä. On kuitenkin tapahtunut jotain kiinnostavaa, sillä noissa paikoissa voi selata suuria määriä ihmisiä läpi ja se on oikeastaan aika opettavaista. Siinä alkaa hahmottaa, millaisia ihmisiä on olemassa. Tinderissä havaitsin, että on olemassa aika selviä kategorioita (olen selannut vain miehiä, joten naisten kategorioista en tiedä): on sellaisia trendikkästi pukeutuvia kakaroita, jotka harrastaa bilettämistä ja kuntosalilla käymistä; on lihaskimppuja, jotka käy hirveästi salilla ja esittelee ylpeinä kroppaansa, mutta nämä eroaa selvästi noista trendi-ipanoista pukeutumisen ja iän osalta ja muutenkin; sitten on suurin osa kansalaisista sellasia taviksia, jotka ei erotu oikein mitenkään, jotka pukeutuu tavallisesti ja näyttää aika värittömiltä; sitten on boheemeja tyyppejä, jotka selkeästi tuntuvat jakautuvan kahteen ryhmään: toisessa on sellaset rokimmat tyypit, joilla on usein pitkä tukka, kuuntelee raskaampaa musiikkia ja no, ylipäätään MUSIIKKI on todella keskeinen asia elämässä; toisessa on sitten näitä hipahtavia hyypiöitä, kuten minä. Ja on tietysti ihmisiä, jotka ei ole oikein mitään näistä, mutta aika selkeästi on havaittavissa tällaisia kategorioita. Ja kai on vielä joku pukumiesten kategoria.

No, se mitä olen oppinut on se, millaisen ihmisen kanssa minun kuuluu elää elämäni. Se on tullut täysin selväksi nyt, kun olen noissa paikoissa piipahdellut. Olen tajunnut, ettei mun oo MITÄÄN järkeä tykätä (sovelluksissa usein kuuluu tykätä toisesta, että voi kommunikoida) tai viestittää minkään muun kategorian ihmiselle, kuin niille hipahtaville. Tunnen FYYSISTÄ vetoa lihaskimppuihin ja johkin komeisiin "normaaleihin" ihmisiin, ehkä johkin noihin muusikkotyyppeihin (niissä on vähän sitä "kovis"asennetta monasti), mutta mun EI oo järkeä kommunikoida niitten kanssa. Ei MITÄÄN järkeä. Mä etsin mun sukulaissielua. Hengenheimolaista. Haluan löytää sellasen kumppaniksi. Joku tyyppi, joka profiilissaan ilmentää vain kiinnostusta salilla käymiseen ja käy töissä ja kattelee elokuvia ja harrastaa moottoripyöriä ja jotain... Ööööö... Ei. Missä on se rikas sisäinen elämä? Ei missään. En tee mitään seksikkäällä miehellä, joka ei ole minun sukulaissielu. Ja mua ei kiinnosta mitkään rokkimiehet ja sen sellaset. En ole erityisen kiinnostunut musiikista ja jos minun mies on fanaattisen omistautunut musiikille ja kitaroinnille tai rummuille ja bändijutuille jne. niin ööööö, en koe, että meillä ois kauheasti yhteistä.

Joten aluksi tykkäilin esim. Tinderissä kaikenlaisista minun mielestä komeista miehistä. Mut siinä niitä ihmisiä selatessa mun ymmärrys alkoi laajentua. Aloin tajuta, että en voi valita ihmisiä, joihin tunnen fyysistä vetovoimaa, koska ne on ihan vääränlaisia. En tosin voi valita niitäkään, joihin en tunne fyysistä vetovoimaa. Eli olen hiukan pattitilanteessa. En kuitenkaan ikinä aio tinkiä enää siitä, että haluan jakaa elämäni hengenheimolaiseni kanssa.

Koin eilen lopullisen valaistumisen, sillä näin suomi 24:ssä TÄYDELLISEN profiilin (mitä tulee ihmisen sisäiseen puoleen). Se ihminen oli vaan niin täysin sisäisesti sellanen, minkälaisen ihmisen kanssa haluan elää. Ja näin siellä siis itseasiassa muutaman todella hyvän profiilin. Jos nyt erehdyn tuollasiin deittipaikkoihin, etsin minunlaisia ihmisiä, ihan vain uteliaisuudesta, koska kuten sanottu, en tunne fyysistä vetovoimaa ja en halua olla niihin yhteydessä romanttisessa mielessä. Mutta tutkin niitä uteliaisuudesta ja koska voisihan sitä alkaa tutustumaan inspiroiviin ja kiinnostaviin ihmisiin muuten vain. Jos siis olisi aikaa. Mitä ei ole. Joten en tutustu. Mutta VOISIN teoriassa tutustua.

Joten Tinder ja vastaavat ovat kirkastaneet minulle sen, millaisen ihmisen kanssa haluan elää (ja millaisia on aivan turha katsella).

Haluan elää yhdessä yksin

Olen alkanut huomata, oltuani ruhtinaallisen about kuukauden sinkku, että EN halua olla yksin. Järki on kyllä sitä mieltä, että nyt on terveellistä olla yksin vuosi. Mutta minusta TUNTUU, ettei se ole kivaa. Kaipaan kumppanuutta. Ihmistä rinnalle. En toistaiseksi ole havainnut mitään kaipausta seksiä tai fyysistä läheisyyttä kohtaan, viime suhteessa oli niiden suhteen pysyvä yliannostustila tai ainakin koin, että minulta odotetaan niitä liikaa ja en nyt kaipaa niitä, mutta ikävöin kumppanuutta.

Enpä vaan tiiä, mistä joku ihminen poksahtaisi elämääni. Oon miettinyt miksi Tinderit yms. ahdistaa mua. Arvelen, et se johtuu siitä, että ne ihmiset siellä on ihan sikoja säkeissä. Ei mulla ole MITÄÄN hajua siitä, onko se toinen kiinnostava tipan tippaa ennen kun on nähty. Mut en ala näkeenkä juttelematta ensin. Ja sellanen intensiivinen viestiminen ja sitten vielä pitäs TREFFAILLA… Sellaseen tarvii hirveästi aikaa ja energiaa. Joita mulla EI ole. Ja mun pitäs käyttää siis hirveästi aikaa ja energiaa toimintaan, joka erittäin todennäköisesti EI johda mihkään eli investoin todella paljon resursseja lähes varmasti turhaan toimintaan. On ihan eri asia, jos livenä kiinnostuu jostain ihmisestä, ja aloittaa tutustumisen, silloin siinä edes tietää olevan potentiaalia, kun siihen jotain alkaa investoimaan.

Mun elämässä ei ole aikaa viestitellä täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ja vielä vähemmän alkaa harrastaan sellaisten NÄKEMISTÄ. Mä en muutenkaan jaksa nähdä koskaan ketään, jaksa tai ehdi, saati sitten jotain ihan tuntemattomia tyyppejä vain nähdäkseni JOS sattuisi, että mua kiinnostaa. Siinä ei vaan ole järkeä.

Välillä käyn siellä kurkkimassa, JOS tapahtus joku ihme ja jostain syystä joku tuntuisi hyvin vahvasti tutustumisen arvoiselta. Mut tuskin tapahtuu. Mua vaan ahdistaa.

Kun kävin badoossa, siellä oli yksi hyypiö, joka selvästi oli mun maailman asukas. Huvin vuoksi tykkäsin siitä ja se tykkäsi takasin (badoossa on toi kiva juttu, et näkee kuka tykkää ja se usein motivoi tykkään takasin eli lisää sen toisen kiinnostavuutta). Juttelin sen kaa vähän, se jutteli tosi innokkaasti mulle, ja toi kokemus oli siinä opettavainen, että huomasin, miten selkeä ero on siinä, jos juttelen samanhenkisen ihmisen kaa kuin niitten ”normaalien” kaa. Siellä oli myös yksi hyvin kiinnostava, jopa tutustumisen arvoinen, ihminen, komea ja sanoi olevansa puhelias introvertti kuten minä, mutta se asuu jossain TORNIOSSA. Just. Ja sil on jo lapsia eli se on jumissa siellä ja minä täällä joten ei siitä voi mitään tulla. Ja se katosi tietysti, kun poistin profiilini.

Kaipaan kumppania. En minä yksin tykkää olla. Tykkäisin, et on kumppani ja voin olla yksin, mutta samalla on kumppani. Yksin ja ei-yksin. Yhdessä yksin. Se ois mukavaa. Ja joskus vähän halitaan tai pidetään kädestä. Ei mitään yletöntä romantiikkaa ja iilimatoilua. En esim. kauheasti tajua, miksi nukkumaanmennessä tarvisi suorittaa joku hemmetin halailurituaali. Kun menen nukkuun, haluan alkaa nukkuun. Voi antaa suukon tms. mutta jos tarvii joka ilta asettua sylikkäin ja hengata siinä, niin en vaan tajua. Pitkästyttävää. Mulle riittää sellanen luonnollinen eri tilanteiden yhteydessä tapahtuva koskeminen. Kun kävellään ulkona, on kiva pitää kädestä. Ja kun toinen tulee kotiin tai lähtee kotoa, on kiva jotenkin tervehtiä vaikka pusulla tai pikku halauksella, mutta ei siitäkään mitään hirveää numeroa tarvi tehdä. Ja kun kattotaan elokuvaa, on kiva painautua toisen kainaloon. Sellasta. Pientä, asioiden ohessa tapahtuvaa koskemista. Ja ois kiva, jos toinen tuoksuu hyvältä. Nuuskiminen on kivaa. Mutta suutelemista en kauheasti tajua. Alkuhuumassa joo, mut sen jälkeen.... Yh. Pusut on ihan kivoja. Mut en tiedä, kun oon huomannut, että eri ihmisten kaa on aina ihan erilaiset kemiat ja asiat tuntuu erilaisilta niin ei voi sanoa ihan tarkaan, mistä tykkää ja mistä ei. Yksi poikaystävä ei pessyt hampaita kovinkaan usein, joten sen jälkeen suut on tuntunut minusta aika etovilta paikoilta. Olen saanut trauman.

Ois kiva olla ihmisen kaa, joka viihtyy omissa oloissaan ja itsekseen paljon. Voitas elellä yhdessä mutta itsekseen. Ja sit kuitenkin ois aina toinen siinä jossain. Elämässä. Lähistöllä. Jakamassa.

Ja kyl varmaan pitäs asua yhdessä, koska sillon on helpointa opetella oleileen yhdessä yksin. Luulisin. Jos SEURUSTELEE eli tapailee eli asuu eri asunnoissa, pitää aina erikseen JÄRJESTÄÄ näkemisiä, ja se on minusta ärsyttävää puuhaa ja sillon minusta on vaikeaa nähdä niin, että hengattas yhdessä yksin. Kuka nyt soittaisi mulle ja sanoisi: "Moi, voisin tulla sun taloon lukeen kirjaa"? Ehkä joku. Mut miksi joku tulisi hengaan yksin mun taloon? Mä en ainakaan lähtisi jonkun luo hengaileen kuin kotonani, jos voin olla kotonani. Ja sellasta et se näkeminen on aina suuri sosiaalinen tapahtuma, jossa keskitytään toisiimme, en jaksa. Tai siis joskus joo, mut aika harvoin kaipaan sellasta.

Yhdessä asuminen on vaikeaa, koska oon tottunut oleen yksin ja omaan tilaan, mut kai se sit tarvis vaan opetella. Et osaa olla itsekseen, vaikka siellä ehkä on joku muukin jossain kotona. 

Läheisyyden ja etäisyyden sovittaminen yhteen on suuri haaste.

Vuotava vene

Olen nyt huomannut, että kun olen ilman parisuhdetta, musta tuntuu kuin mun sisällä ois joku outo reikä, joka vuotaa, kuin olisin vene joka vuotaa, ja parisuhde aina täyttää sen reiän niin, etten huomaa sitä, mut yksin se heti alkaa vuotaa, ja eilen tiedostin, että alan paeta sitä oloa, sitä levotonta outoa oloa, joka tulee siitä reiästä, sillä, että alan etsiä jotain (vaikka en just nyt ees halua löytää mitään). Tinderin selaaminen, treffailu, ihastumiset yms. auttaa kääntään huomion pois siitä reiästä. Mutta en halua enää sellasta vaan halun nyt KOHDATA sen typerän reiän ja sulkea sen ihan itsenäni. Siksi, muun muassa, mun tehtävä on olla nyt yksin toistaseksi. Käyttäydyn kuitenkin sekavasti, koska saatan pölähtää johkin tinderiin paetessani outoa oloani, mutta sit en halua kuitenkaan löytää mitään, ja olen siis hyvin ristiriitainen ja hämmentävä.

Lisäksi, mä en tiä miksi, mut parisuhteessa oleminen ahdistaa mua. Tunnen etten ole vapaa. En tarkota vapaa oleen muiden miesten kaa, koska mua ei kiinnosta seksi kuin yhden ihmisen kaa, vaan tunnen että suhteessa muhun kohdistuu odotuksia ja velvollisuuksia ja ne ahdistaa mua. Voi johtua siitä kun oon niin kiltti ja miellyttämishaluinen ja empaattinen. Siksi en kestä nyt yhtään ajatusta sellaisesta vankilasta taas. Jo sellanen intensiivinen tutustumisputki, jossa keskitytään johki ihmiseen jatkuvasti ja mielessä häämöttää joku rakkaus ja parisuhdeunelma tavoitteena tai haaveena taustalla ja sitä tavoitellaan tms tuo sen ahdistuksen. Halun olla nyt vapaa. Jotenkin toivon et joskus olisi mahdollista, et tapaan jonkun ja voin olla sen jonkun kaa niin että voin samalla olla vapaa ja ilman ahdistusta. En tiä mitä se sit edellyttää mut ehkä aika näyttää. Tai sit oon yksin jos niin on parempi.

Mun elämässä on nyt sellanen hetki, kun mun tarvii olla ypöyksin ainakin vuosi, ehkä pitempään ja selvittää päätäni. Paikata reikiä. Pohdiskella. Kohdata pelkoja. Oon seurustellut nyt noin 12 vuotta putkeen... Koska oon pelännyt olla yksin. No more...

Chakrat epätasapainossa

Tein chakratestin, huvin vuoksi. En tiedä mitä ajattelen chakroista, uskonko niihin vai en. Suhtaudun niihin uteliaasti ja avoimesti, mutta en ole mikään pöhelö ei-kriittinen ajattelija, joka nielee mitä vaan. Kuitenkin yhtä typerää, kuin uskoa esim. chakroihin kritiikittömästi, olisi suhtautua niihin suoralta kädeltä täysin torjuvasti. Minusta niillä voi leikitellä.

Tein siis chakratestin. Hyvin mielenkiintoista on, että chakrani ovat aika järjestelmällisesti sitä enemmän epätasapainossa, mitä ALEMPANA ne sijaitsevat. Juurichakra oli testin mukaan eniten pielessä ja 55%:sti kunnossa. 2. chakra eli sakraalichakra on myös osin tukossa, testin mukaan 65 %:sti kunnossa. Sakraalichakran tukokset voi vaikuttaa heikentävästi kurkkuchakraan, joka olikin sitten kolmanneksi huonoin eli 70% siitä on kunnossa. Siinä välissä olevat 3. (solar plexus) ja 4. (sydän) chakra olivat kuitenkin paremmalla tolalla. Solar plexus 85 % kunnossa ja sydän 80 %.

Kuten osasin odottaa, kruunuchakra on aika hyvä eli 85 % kunnossa ja kolmas silmä eli toisiksi ylin 80 %.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa?

Epätasapainoiset chakrat voivat toimia heikentyneesti tai ylikierroksilla.

Aloitetaan sakraalichakrasta, koska uskon, että se on minulla osin tukossa ja tämän testin tekeminen ja asian tiedostaminen ja pohtiminen voivat oikeasti muuttaa elämääni ja energioitani. Sakraalichakra liittyy seksuaalisuuteen, tunteisiin, intohimoihin, haluihin... "Chakran tukkeutuneisuus ja vajaatoiminta vaikeuttavat nauttimista ja heikentävät yhteyttämme seksuaalisuuteemme ja luomisvoimaan....Etäännymme omista haluistamme." Ylitoiminta taas: "Kadotamme omien halujemme hallinnan, ja kulutamme energiaamme tarpeettomasti saadaksemme vain vähän lisää mielihyvää. Tämä saa energiamme keskittymään toiseen chakraan, ja virtaamaan pois kaikista muista chakroista." (sitaatit sivulta: Chakrat - opas ihmisen chakroihin)

Voikohan chakra olla jotenkin molempia... Siis tukossa ja ylitoiminnassa.... Minä nimittäin tunnistan molemmanlaista oireilua. Joillain osa-alueilla olen tukossa ja tiedän sen. En uskalla kuunnella musiikkia, koska se aiheuttaa liian voimakkaita tunteita. Pelkään hallinnan menettämistä, jos annan voimakkaille tunteilleni vapauden toteutua. Taustalla ihan yksiselitteinen trauma, kun nuoruudessa tämä chakra (jos chakroihin uskoo, puhun niistä nyt leikillisesti tai vertauskuvallisesti) oli aika varmasti ylikierroksilla, minulla on siihen synnynnäinen taipumus (ADHD?) ja meinasin tuhota itseni sen takia. Siksi pelästyin ja vedin jarrut päälle ja aloin pelätä asioita (musiikki, biletys, juominen...), jotka ovat yhteydessä tuohon menneisyyden hallinnan menetykseen ja tuhon uhkaan.

Mutta sitten toisaalta minulla on edelleen ongelmia hedonismin kanssa. Halut hallitsevat minua, enkä minä niitä. Eli joo, tämä chakra on minulla aivan piparina.


Entä juurichakra? No kappas! Kuulostaa hyvin tutulta... "Tämän chakran tukkeutuneisuus aiheuttaa elottomuutta ja elinvoiman puutetta. Emme ole silloin kosketuksissa maahan, jolloin syntyy juurettomuuden tuntu. Heikko yhteys maahan aiheuttaa ajelehtimista ja pää pilvissä elämistä, emmekä ole silloin ankkuroituneet todellisuuteen. Fyysinen kehomme ja sen tarpeet voivat tuntua kaukaisilta ja etäisiltä." Minulla todella on tällaisia ongelmia.

"Individuals with a blocked root chakra find it difficult to “settle down” with anything, including where they want to live and work." (http://www.chakras.info/root-chakra/root-chakra-blockage/)
Taas, quilty.


Sekä sakraalichakran että juurichakran avaamiseen suositellaan tanssimista. Juurichakran puhdistamiseen käy fyysinen aktiivisuus muutenkin. Yhteys omaan fyysisyyteen, fyysiseen toiminnallisuuteen. Tämä alempien chakrojen epätasapainoisuus ja ylempien voimakkuus voi hyvinkin liittyä juuri siihen, että minä elän pää pilvissä, ajatuksissani, olen erittäin ei-fyysinen ja -kehollinen ja ikään kuin IRTI kehostani, elän pelkkinä ajatuksina ja ideoina


Pitäisi ehkä alkaa vahvistaa elämässä noita alemman tason energiakeskuksia eli olla vähän vähemmän aina siellä ajatuksissa ja enemmän myös fyysinen ja aistiva ja tunteva (tunteva = uskaltaa irrottaa enemmän tunteita ja aistimuksia ajatusten ja hallinnan pyrkimyksen kahleesta).