En tajua tunnetta nimeltä ikävä

En tajua tunnetta nimeltä ikävä. En koe sellaista. Se puuttuu minusta. Onko sellainen tunne OIKESTI olemassa, siis jokin TUNNE, joka on nimeltään ikävä ja joka eroaa muista tunteista? Vai onko ikäväksi nimetty asia jokin ei-tunne, jonka ei pitäisikään tuntua miltään vaan ihmiset vaan sanovat ikävöivänsä jotakuta muodon vuoksi? Onko ikävää olemassa (tunteena)?

Minun ei koskaan ole ikävä mitään eikä ketään. Ei edes lastani. En tiedä, tulisiko minun ikävä lastani, jos se olisi poissa TODELLA kauan. Miltäköhän se voisi tuntua.

Huomaan "ikävän" ehkä sitten, kun en ole nähnyt jotakuta pitkään aikaan ja kohdataan. Esim kun lapseni tulee kotiin oltuaan viikon poissa. Silloin tulee hassu olo. Silloin tunnen ehkä "ikävää", mutta mitä järkeä on tuntea ikävää, kun toinen on jo siinä?

Kauhean hankalaa aina, kun poikaystävät kyselee, jos ei ole nähty vaikka KOLMEEN PÄIVÄÄN, että onko ikävä. No ei tosiaan ole. Kolmessa päivässä? Saati sitten kahdessa päivässä. Ei ole viikossakaan. En tiedä, onko koskaan. Kiva aina vastata, että "en koskaan tunne ikävää".

Saatan ajatuksen tasolla AJATELLA, että olisi kiva nähdä joku tietty ihminen. Mutta se on vain ajatus. Ei minkäänlaista tunnetta. En kaipaa ihmisiä. Saatan olla ollut liikaa YKSIN ja puhtaasta itsekeskeisyydestä käsin kokea, että tarvisin seuraa ja sitten AJATTELEN, että kenet haluaisin tavata mieluiten.

Ikävä? En tajua.