Mikä on alitajunta? Kvanttifysiikkaan perustuva selitysmalli

Amit Goswami esittää kirjassaan God is not dead äärettömän kiinnostavia ajatuksia alitajunnasta ja tietoisuudesta. Goswamin kvanttifysiikkaan perustuva teoria selittää meille, mikä on alitajunta, mistä syntyy subjekti-objekti (minä-maailma) kokemus eli minäkokemus, mitä on luovuus. Tämän tekstin pohjaksi voi halutessaan lukea aikaisemman kirjoitukseni Tietoisuus luo materiaalisen todellisuuden, jossa esittelen kvanttifysiikan perusteita Goswamin kirjan pohjalta ja joka voi auttaa hahmottamaan sitä, mistä tässä puhutaan.

Alitajunta

Meillä kaikilla on alitajunta, jota Freud kutsui tiedostamattomaksi. Lisäksi meillä on tietoisuus.

Goswamin mukaan alitajunnassa tapahtuu prosessointia, mutta ei kvanttiaaltojen romahdusta (kuten sanoin, lukekaa se edeltävä kirjoitus, jos haluatte ymmärtää tästä jotakin). Toisin sanoen alitajunta on supertajunta, jumalatajunta, kvanttitajunta... Siellä olemme yhteydessä universumiin, muihin ihmisiin, Jumalaan ja kaikkeen mitä on olemassa. Jung kutsui sitä kollektiiviseksi alitajunnaksi. Siellä me kaikki olemme yhtä. Siellä "possibility objects interact with other possibility objects" toisin sanoen alitajunnassa olemme yhteydessä mahdollisuuksien kvanttiaaltoihin, uimme mahdollisuusaaltojen valtameressä, olemme yhteydessä kaikkeen, kaikkiin olemassa oleviin mahdollisuuksiin.

Tiedostamaton ja tietoisuus ovat tässä kohtaa hieman ongelmallisia termejä, sillä alitajunta on tietoisuutta, mutta ei sellaista tietoisuutta, josta olemme tietoisia... Englanninkielessä tarjolla on paremmat termivaihtoehdot eli on consciousness ja awareness. Alitajunnan suhteen: "no awareness". Eli meidän egomme ei ole tietoinen alitajunnasta, vaikka kyse on omanlaisestaan (kosmisesta) tietoisuudesta (meneekö tarpeeksi hankalaksi?).

Mutta sillä hetkellä kun tapahtuu romahdus ja mahdollisuusaallot jähmettyvät hiukkasmuotoon ja todellisuus aktualisoituu eteemme, saa ilmenemismuodon, tapahtuu valinta, sillä hetkellä syntyy tietoisuus eli se tietoisuus, jolla tarkoitetaan tätä meidän arkitajuntaa. Himputin termit.

 Alitajunta, kosminen tietoisuus, tekee valinnan, valitsee yhden mahdollisuuksien aalloista, ja kun valinta on tehty ja aallot kiteytyvät hiukkasiksi ja todellisuus rakentuu silmiemme eteen sekä me itse rakennumme olemassa oleviksi, sillä hetkellä syntyy minäkokemus, arkitajunta ja kaikki se, mikä on konkreettisesti olemassa.

Minäkokemus

Minäkokemus on illuusio. Minä-muu maailma -vastakkainasettelu ei ole todellinen. Mutta se on väistämätön seuraus romahduksesta (hetkestä, jolloin valinta tapahtuu ja aallot ottavat hiukkasmuodon), sillä romahduksen hetkellä syntyy sekä subjekti, se, joka havaitsee, että objekti, se joka havaitaan.

Sitä en tiedä, että miksi näin on. Miksi tarvitaan subjekti ja objekti. Miksi tämä kaikki rakentuu tänne. Miksi kosminen tietoisuus valitsee tämän tuolin, tämän pöydän, tämän maailman, nämä ihmiset.

Luovuus

Tärkein todiste alitajuisesta työskentelystä, joka istuu täydellisesti kvanttifysiiseen selitysmalliin, on luovuus. Luova prosessi muodostuu 4 vaiheesta (Wallas, 1926): valmistelut, alitajuinen prosessointi, oivallus ja toteutus. Ensimmäinen ja viimeinen ovat ihan selviä. Valmisteluun sisältyy lukemista ja perehtymistä siihen, mitä aiheesta jo tiedetään. Toteutusvaiheessa tai tuottamisvaiheessa uusi idea saa jonkinlaisen konkreettisen muodon.

Sen sijaan kaksi keskimmäistä vaihetta ovat hyvin kiinnostavia. Alitajuisen prosessin aikana mahdollisuuksien aalto leviää eli asia työstyy kosmisessa kvanttitodellisuudessa, mahdollisuusaaltojen valtameressä. Oivalluksen (insight) hetkellä tapahtuu valinta eli aalto romahtaa, ottaa hiukkasmuodon ja ilmaantuu arkitajuntaan (egon tietoisuuteen) eli tulemme tietoisiksi tästä suuresta oivalluksesta.

Tietoisuus luo materiaalisen todellisuuden (kvanttifysiikkaa selkokielellä)

Tiesittekö seuraavaa:

Joka ikinen asia todellisuudessa koostuu hiukkasista JA aalloista. Jokaisen materiasta koostuvan objektin olemus koostuu hiukkasista ja aalloista. Tätä kutsutaan aalto-hiukkasdualismiksi (wave-particle dualism).

Tämä on tärkeää.

Hiukkaset ovat ajassa ja paikassa sijaitsevia asioita, jotka muodostavat koko sen todellisuuden, jonka me havaitsemme. Tässä ei ole mitään liian mysteeristä.

Aallot sen sijaan ovat hyvin merkillisiä. Niitä kutsutaan mahdollisuuksien aalloiksi (waves of possibility). Richard Gillin sanoin: "The past is particles, the future is a wave".

Koitan nyt kertoa selkokielellä, mitä aallot ovat. Ne ovat siis mahdollisuuksia. Todellisuus on mahdollisuuksien jäsentymätön valtameri, kunnes joku tekee valinnan. Tämä joku on tarkkailija (observer). Sinä, minä, joku. Valinnan tekee tietoisuus.

Toisin sanoen tietoisuus rakentaa tämän materiaalisen todellisuuden, jonka silmiemme edessä havaitsemme. Ennen tietoisuuden tekemää valintaa ei ole materiaalista (hiukkasista muodostuvaa) todellisuutta vaan ainoastaan aaltomahdollisuuksien valtameri.

Kun joku tulee keskelle aaltomahdollisuuksien valtamerta, hän tekee valinnan. Valinnan hetkellä mahdollisuuksien aallot jähmettyvät hiukkasiksi, aktuaaliseksi todellisuudeksi. Tämä kutsutaan aaltofunktion romahdukseksi (collapse of wave function).

Ja tämän vuoksi menneisyys on hiukkasia, tulevaisuus aaltoja. Joka hetki jähmetämme aaltotodellisuutta hiukkastodellisuudeksi. Teemme valintoja. Rakennamme todellisuutta.

We and our consciousness reside on the boundary between the past (particles) and the future (a wave of potentialities). As the present moves relentlessly forward the "past" crystallizes out of it, randomly. (Richard Gill)

Tuolia, jolla istut, ei ole, ennen kuin joku valitsee sen siihen. Sinä. Tietoisuus.

Ja nyt pääsemme (nytkö vasta?) jännittävään vaiheeseen.

Wignerin ystävä -paradoksi.

Jos Wigner kävelee kohti liikennevaloja ja hänen ystävänsä on tulossa toisesta suunnasta samaan aikaan samoihin liikennevaloihin, ja kummatkin tietysti haluavat, että liikennevalo on vihreä heidän saapuessaan. Mutta koska he saapuvat eri suunnista, valo ei voi olla samaan aikaan molemmille vihreä. Jos siis Wignerin tietoisuus tekee valinnan "vihreä liikennevalo" ja hänen ystävänsä tekee saman valinnan samaan aikaan, kumman valinta voittaa (ja romauttaa aaltotodellisuuden kiinteiksi partikkeleiksi)?

Kolme fyysikkoa eri aikoina ja eri paikoissa keksivät saman ratkaisun: tietoisuus on yksi, ei-paikallinen ja kosminen. Yksi tietoisuus tekee valinnan kummankin puolesta niin, ettei ristiriitaa synny.

Ja asiassa on vielä toinen, entistä hämmentävämpi paradoksi. "Tarkkailija valitsee objektin tarjoamista kvanttimahdollisuuksista todellisen kokemuksensa. Mutta ennen mahdollisuuksien romahtamista tarkkailija itse (hänen aivonsa) muodostuu mahdollisuuksista eikä ole olemassa."

Yhtä aikaa rakentuu kvanttimahdollisuuksista sekä kokija että kokemus. Kuka siis rakentaa kokijan, joka rakentaa kokemuksen? HAH!

Miettikää sitä.


(lähde: Amit Goswami: God is not Dead)

Todisteita universaalista, jaetusta tietoisuudesta

Kuolemanrajakokemuksissa kliinisesti kuolleet ihmiset ovat elvyttyään kertoneet nahneensä oman leikkauksensa tai elvytyksensä kuin olisivat leijuneet yläpuolella katselemassa tai he ovat kertoneet nähneensä, miten heidän vanhempansa ovat istuneet itkien leikkaussalin ulkopuolella ja kertoneet yksityiskohtaisesti yhtä sun toista sellaista, mitä heidän ei mitenkään pitäisi tietää. Jopa sokeat ihmiset ovat kertoneet näkevänsä tällaisen kokemuksen aikana.

Amit Goswami sanoo, että nämä ihmiset näkevät toisten ihmisten silmillä. Meidän alitajuntamme on osa kosmista, universaalia, kaikille yhteistä tietoisuutta (lue teksti Mikä on alitajunta? Kvanttifysiikkaan perustuva selitysmalli). Sillä hetkellä, kun tilapäisesti kuolleen henkilön aivot aktivoitu takaisin olemassaoloon, kuoleman aikana kollektiivisen tietoisuuden kautta nähdyt asiat palaavat muistiin (Goswami, s. 91). Laboratorio-olosuhteissa on todistettu, että ketju romahtamattomia kvanttiaaltomahdollisuuksia voi romahtaa yhtä aikaa ajassa taaksepäin. Joten sillä hetkellä, kun potilaan aivot käynnistyvät, nämä "viivästyneet" romahdukset käynnistyvät ja henkilö muistaa, mitä on nähnyt kliinisen kuolemansa aikana.

Eikö ole huippua!


Olen käsitellyt kuolemanrajakokemuksia tässä blogissa jo aiemmin. Kuolemanrajakokemukset.

Näin ohjelmoit aivosi uudelleen! (opi uusia tapoja/hankkiudu eroon huonoista)

Aihetta sivutaan jo yhdessä tekstissä tässä blogissa, Rutiinikyvyttömyyden neurologinen tausta, mutta nyt asetetaan tämä kiehtova asia valokeilaan.

Lontoossa tehdyn tutkimuksen mukaan aivoilta vie 18-254 päivää omaksua uusi tapa. Vaihteluväli on suuri, koska erilaiset tekijät vaikuttavat siihen, miten nopeasti asia ohjelmoituu aivoihin. Tähän vaikuttaa se, mitä yritetään ohjelmoida, kuinka usein harjoitellaan (vahvistetaan uutta kytkentää/heikennetään vanhaa kytkentää) ja retkahdusten määrä yms. Yleensä uusi kytkentä aivoissa syntyy 66 päivässä. (lähde: This is your brain on habits)

Mistä uuden tavan omaksumisessa todella on kyse? Tietysti aivojen uudelleen ohjelmoinnista. Ajan kuluessa aivosi ovat ohjelmoituneet täyteen mitä erilaisimpia kytkentöjä, jotka ovat automatisoituneet. Jos haluat ruveta muuttamaan näitä yksittäisiä kytkentöjä, siitä vain!

Mitä sitten tarkoittaa, jos sanotaan, että uuden tavan omaksuminen vie, sanotaan nyt vaikkapa 66 päivää? Sitä, että uuden kytkennän muodostuminen aivoihisi vie sen verran aikaa.

Jos siis haluat vaikkapa oppia pyyhkimään keittiön tasot heti, kun niihin ilmestyy sotkua, sinun täytyy pakottaa itsesi toistamaan tätä asiaa 18-254 päivän ajan, jonka jälkeen uusi kytkentä on muodostunut ja toiminto automatisoituu osaksi sinua.

Ennen kuin uusi kytkentä muodostuu, joudut taistelemaan, koska toimit vanhaa kytkentääsi vastaan. Toimit vastoin aivojesi sen hetkistä ohjelmointia. Aivosi eivät halua toimia niin. Sinun täytyy siksi olla sitkeä. Kirjoita ylös kalenteriin tai jonnekin numeroita, kauanko olet harjoitellut, ja taistele, ole sitkeä! Kerää ainakin 66 merkintää, sillä useimmiten uusi kytkentä on syntynyt siihen mennessä.

Minusta tämä on kiehtovaa! Olen usein (kuten varmaan moni muukin) yrittänyt omaksua uusia tapoja/oppia pois vanhoista, mutta siitä ei ole tullut mitään – koska olen jatkanut korkeintaan 14 päivää, yleensä en sitäkään. No, 14 päivän aikana uutta kytkentää ei todellakaan ole syntynyt.

Minä en ainakaan ole kyennyt jatkamaan taistelua pidempään siksi, ettei minulla ole ollut konkreettista tietoa siitä, miten tällainen aivojen uudelleen ohjelmointi toimii, että uusia kytkentöjä voidaan muodostaa ja se vie tämän ja tämän verran aikaa. Kun pystyy hahmottamaan mielessään tämän prosessin, että uusien kytkentöjen muodostuminen vie ainakin sen 66 päivää, on mahdollista löytää motivaatio taisteluun.

Alan siis ohjelmoida aivojani uudelleen. Miten kiehtovaa!

Toiminnanohjauksen kehittäminen

Hyviä uutisia!!! Tahdonvoima on kuin lihas, jota voi vahvistaa! Jos tahdonvoima on heikko, se väsähtää helposti. Harjoittelemalla se kuiienkin vahvistuu!

Tahdonvoimalla tarkoitamme tässä itsehallintaa/itsehillintää/kykyä itsesäätelyyn eli henkilön kykyä tietoisesti hallita tunteitaan, ajatuksiaan ja tekojaan.

Tietysti, arvoista ADD/ADHD- ja asperger-kansalaiset, tämä kytkeytyy täydellisesti yhteen toiminnanohjauksen kanssa. Voivatko neurologisesti poikkeavat, joilla tunnetusti on ongelmia toiminnanohjauksessa, myös vahvistaa tätä kallisarvoista lihasta? Sanoisin, omakohtaisen kokemukseni perusteella, kyllä.

Toiminnanohjaus ja itsehallinta kehittyvät aina, kun niitä käytetään. Voit aloittaa pienistä asioista ja lihaksen vahvistuessa, pystyt siirtymään suurempiin asioihin.

What is something you can start doing today to put more self-regulation into your life? You can create more structure. Whether you decide that you will pre-pack your lunch so you don’t have something unhealthy at the local café. Or whether you schedule out exercise time for the remainder of the week. Or whether you clean your room. Or whether you decide to pay attention to posture. Or decide that you will open your email only every three hours – 9am, noon, 3pm, 6pm, 9pm – for no more than a half hour each time. Structure something concrete into your life. That’s the best way to develop self-regulation. Structure something simple into your life so it doesn’t turn everything in your life upside down but so that it does create some structure.

Lähde:

Create new habits: Self-regulation

Liian kiinnostavia kirjoja

Minun pitäisi lukea psykologian oppikirjoja esseitä varten, mutta sen sijaan huomaan lukevani Jumalasta ja kvanttifysiikasta... Hmph. No, siinä ei kauan mene, kun saan kirja käytyä loppuun. Aina kun aihe on kiinnostava, imen kirjaa taukoamatta. Yritin tänään saada luettua 300 sivua englanninkielellä kirjoitettua kvanttifysiikkatietoutta yhdeltä istumalta, mikä ei kumma kyllä ollut mahdollista. Pyh. Haluan ne tiedot päähäni HETI.

Pitänee alistua siihen, että tilasin liian kiinnostavia kirjoja, jotta voisin olla lukematta niitä heti kun ne saapuvat. Ja jatkaa psykologiaa mahd pian. Ja olla tilaamatta ainakaan ENEMPÄÄ kirjoja ennen kuin psykologian tehtävät on tehty.

Ja nyt siirryn imemään tietoa päähäni, kunnes nukahdan. Menossa siis Goswamin God is not dead.

Click

En lue takatekstejä

Kun valitsen elokuvaa, en koskaan lue takakansitekstejä. Minusta elokuvat on tarkoitettu katsottavaksi ilman ennakkotietoja. Silloin kaikki tulee yllätyksenä ja elokuvan tapahtumat herättävät niitä tunteita, joiden niiden on tarkoituksin herättää. Vilkaisen kuvauksia nopeasti, katselen kuvia ja muodostan sen varassa mielipiteeni. Aika hyvin onnistun valitsemaan sellaisia, joista pidän. Aika harvoin tulee eteen huonoja elokuvia. Osin varmaan siksi, että osaan vältellä valmiiksi takuu varmoja floppeja (typerät komediat kuten Blondin kosto tai Scary Movie ja tusinatoimintapläjäykset yms.) ja toisaalta eläydyn niin helposti ihmisiin ja tarinoihin, että nautin usein keskiverroistakin elokuvista kohtuullisessa määrin. Tietysti suurin osa putoaa lopulta keskinkertaisten kategoriaan, mutta sekin voi olla ihan hauska kategoria.