Kuolemanrajakokemukset

Olen siirtynyt agnostikosta teistiksi. Tulen aina keikkumaan noiden kahden välisellä rajalla, sillä viime kädessä en usko, että voimme tietää mitään, mutta tästä huolimatta uskon tietäväni, että Jumala on olemassa.

Siirtymiseni sinetöi kirja. Bernard Jacobyn Tie tuolle puolen – Miltä kuoleminen tuntuu on kirja, joka voi mullistaa elämän. Jacoby on tutkinut 30 vuotta kuolemaa ja kuolemanrajakokemuksia. Kuolemanrajakokemukset todistavat miltei tieteellisesti, että Jumala ON todellinen ja että kuoleman jälkeen tietoisuutemme (sielumme) jatkaa elämää.

Bernard Jacoby

Bernard Jacobyn haastattelu niille, jotka haluavat perehtyä tarkemmin kirjan kirjoittajaan.




Kuolemanrajakokemuksia (near-death experiences) tutkitaan nykyään tieteellisesti, ja käynnissä on mm. mielenkiintoinen AWARE-tutkimus, jossa selvitetään ihmismielen, tietoisuuden ja aivojen suhdetta toisiinsa. Sydänpysähdyksen kokeneista potilaista osa kertoo toivuttuaan irtaantuneensa ruumistaan ja kertoo nähneensä ja kuulleensa toimenpidehuoneessa olevia asioita tänä aikana. Tutkimuksessa kätketään toimenpidehuoneeseen merkkejä (esimerkiksi valkoinen paperi, jossa on iso punainen rasti) esimerkiksi korkeiden kaappien päälle, jotta voidaan selvittää, näkevätkö potilaat sydänpysähdyksen aikana nuo merkit (vaikka sen ei fysiologisesti pitäisi olla mahdollista).

Sydänmaailman asukkaat

Olen lukenut äärettömän kiehtovan kirjan, Iris Johanssonin omaelämäkerran, Toinen maailma jonka tunnen - autistin tarina (2008). Iris kasvoi suurperheessä Länsi-Göötanmaalla. Hän oli syntymästään asti syvästi autistinen, "ollessaan kaksitoistavuotias Iris päätti lopulta tulla pois autistisesta, epäkommunikatiivisesta maailmastaan ja ruveta "tavalliseksi". "Iris ei onnistunut tulemaan "tavalliseksi". Mutta hänestä tuli paljon enemmän. Hän on sopeutunut niin hyvin "tavalliseen" elämään, ettei kukaan, joka hänet nykyään tapaa, uskoisi, että hänellä on ollut lapsena noita vaikeita ongelmia."


Kaksi ihmistä, jotka Iris koki lapsuudessaan tärkeiksi, olivat heidän kotonaan asuva, etäinen sukulainen, iäkäs Emma ja lähellä metsässä asuva erakko nimeltä Fil. Heidän kanssaan hän viihtyi ja pääsi aitoon kontaktiin. "He näkivät asiat samalla tavoin kuin minä, me olimme oikeassa maailmassa, ja siksi kykenin kommunikoimaan heidän kanssaan ja olemaan aivan luottavainen heidän seurassaan...Mutta heti kun mukana oli muita ihmisiä, jotka elivät tavallisessa maailmassa, arvojen maailmassa, kouristukset palasivat."

Iris kertoo tavallisesta maailmasta, arvojen maailmasta, ja oikeasta maailmasta, jonka ystäväni nimesi sydänmaailmaksi. Tavallinen maailma, statusmaailma, on täynnä arvoja: joistakin asioista puhuminen on rumaa, ei ole sopivaa kävellä paljain jaloin työpaikalla, pitää pukeutua tietyllä tavalla jne.

"Useimmat ihmiset olivat tässä rajoittuneessa tilassa koko ajan, mutta oli olemassa myös ihmisiä, jotka elivät oikeassa maailmassa mutta jotka siitä huolimatta olivat kiinnostuneita tavallisesta arvojen maailmasta ja halusivat kuulua siihen. He halusivat sitä, koska sillä oli statusta, se laskettiin ja sitä arvostettiin, siellä sai valtaa ja tuli hyväksytyksi. Minulle oli mahdoton ajatus hylätä oikea maailma ja tukehtua arvoasetelmiin ja eristykseen oikeasta todellisuudesta."

Mikä on oikea maalma? Se on maailma, jossa sydän puhuu ja johdattaa. Se on sydämen maailma. Iris tiesi tytön, jolla "oli ihana lauluääni. Tyttö halusi kehittää ääntään, opiskella ja saada ilmaista itseään laulamalla. Aina kun hän puhui laulamisestaan ja toiveistaan, hän oli oikeassa maailmassa. Mutta hänen läheisensä eivät ymmärtäneet hänen haaveitaan vaan kutsuivat niitä "mielikuvituksellisiksi fantasioiksi" ja olivat sitä mieltä, että laulu oli ehkä jotakin, jota hän voisi harrastaa "siinä sivussa". Tärkeintä oli, että hän menisi naimisiin ja hankkisi "kunniallisen ammatin". Lopulta hän itsekin omaksui nämä arvot ja katosi oikeasta maailmasta."

Jo ennen kuin luin tätä, olin tullut siihen tulokseen, että se mikä on autistiselle ihmiselle kaikista tunnusomaisinta (ja kenties myös ADHD-ihmisille?), on heidän syvä tarpeensa elää sisältäpäin. Kuten eräs ystäväni asian ilmaisi: "Meillä on niin vahva sisäinen pakko seurata omaa tietä että muulla ei ole väliä."

Hän kirjoitti myös: "Niille toisille ihmisille on tärkeää ja aitoa se statusmaailma. Se on niille yhtä tärkeä kuin
meille sydänmaailma."

Iris Johansson

Suhteeni Jumalaan

Etsikkoaikani alkoi, kun olin 18 ja suuressa kriisissä. Silloin aloin etsiä Jumalaa. Sukuni on etenkin äidin puolelta varsin kristillistä, mutta olin itse tuntenut lapsesta asti pelkkää vastenmielisyyttä asiaa kohtaan. 18-vuotiaana aloin kuitenkin kaivata Jumalaa.

Jossain vaiheessa yritin puristaa itseni väksini instituutiokristinuskon sisään, mutta se tuntui todella pahalta ja väärältä. Se tuntui siltä, että yritin pakottaa itseni uskomaan muiden ihmisten mielipiteisiin, lakata ajattelemasta itse ja aivopestä itseni. Siihen tilaan jääminen olisi pilannut elämäni. Silloin totesin, että on väärin pelotella ihmisiä helvetillä. Helvetillä pelotteleminen tekee ihmisistä orjia. Totesin, ettei moinen pelotteleminen voi olla lähtöisin Jumalasta. Se on ilmiselvästi peri-inhimillinen kiristämisyritys, ja osa kristinuskon instituutiota. Vapautin itseni tuosta pelosta ja päätin seurata Jumalaa RAKKAUDEN enkä pelon tähden.

Uskon, että Jumala on rakkaus. Jumala = rakkaus. Nuo kaksi sanaa ovat synonyymejä.

Siellä, missä vallitsee rakkaus ja rakkaus ohjaa elämää, on Jumala. Jumala tuli Jeesuksen kautta puhumaan meille, mutta ihmiset ovat satojen ja tuhansien vuosien aikana vääristäneet koko jutun instituutioksi ja tehneet seurakunnasta organisaation – alunperinhän seurakunta tarkoitti yksinkertaisesti Jeesukseen uskovien ihmisten joukkoa, joka tapasi toisiaan säännöllisesti. Mutta ei Jumala tuollaista halunnut ihmisten tekevän. Instituutioita ja organisaatioita. Jumala lähetti Jeesuksen tänne kertomaan rakkaudesta. Ohjaamaan meitä oikealle tielle. Ja kenties kuolemaan syntiemme tähden eli Jeesuksen ristinkuoleman kautta meille annettiin anteeksi se, että olemme syntisiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei meidän tarvitse pelätä joutuvamme kuolinpäivänämme tuomiolle pahoista teoistamme. Olemme jo saaneet ne anteeksi. Ihminen ei pysty olemaan synnitön ja nuhteeton. Olemme aina mätiä. Silloinkin, kun teemme parhaamme. Sitä tarkoittaa perisynti.

Tärkeintä on elää rakkaudessa. Antaa rakkauden ohjata elämäänsä.

Jeesuksesta kerron vielä sen verran, että monen vuoden ajan Jeesuksen käsite jäi minulle vieraaksi, jopa välttelin sitä. Sitten käteeni osui kirja Tapaus Kristus. Suosittelen sitä. Sen on kirjoittanut Yhdysvaltalainen Yalen yliopistossa lakia ja journalismia opiskellut Lee Strobel. Lee oli alunperin ateisti, mutta kun hänen vaimonsa tuli uskoon, hän huomasi tässä tapahtuvan paljon positiivisia muutoksia ja kiinnostui asiasta. Hän suhtautui Jeesukseen kuitenkin epäilevästi ja lähti selvittämään "tapaus Kristusta" kuin rikosoikeudellista tapausta todistusaineiston pohjalta. Hän kävi tapaamassa evankeelisia, korkeastioppineita asiantuntijoita ja kirja pohjautuu Leen tekemiin haastatteluihin. Kohta kohdalta hän käy läpi tapaus kristuksen ja tutkii, löytyykö Kristuksen olemassaolon puolesta mitään uskottavia todisteita. Ja niin käy, että matkansa päätteeksi, Leelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin – USKOA. Ja täytyy sanoa, että argumentointi oli todella pätevää ja kirjan luettuaan ainoa syy, miksi ei uskoisi Jeesukseen, on se, ettei halua uskoa yliluonnollisiin kertomuksiin. Todisteet Jeesuksen olemassaolon puolesta ovat varsin kiistattomat.

Kristinusko on vääristynyt kaavamiseksi vankilaksi. Kristityt ovat antaneet kahlita itsensä pelolla, mutta minä kieltäydyn pelon kahleista. Uskalsin astua ulos kaavamaisesta instituutiouskosta, sillä pelko on rakkauden vastakohta eikä siis peräisin Jumalasta. Pelko on Saatanasta. Eli rakkauden vastakohta. Hyvän vastakohta. Sen, jota meidän pitää kuunnella, vastakohta. Kun rakkaus ohjaa, tietää, että tie on oikea.

Saatana vaikuttaa kristinuskon sisällä. Mikäpä sen pirullisempaa. Juuri kristisnuskon kaavamaisuus ja institutionaalisuus harhauttavat ihmisiä aidosta rakkaudesta ja jumalyhteydestä. Monet, ehkä suuri osa, kristityistä ovat toki oikealla tiellä ja elävät aidossa jumalyhteydessä, rakkauden tiellä, mutta monet harhautuvat opinkappaleiden ja dogmien sokeiksi seuraajiksi ja kuvittelevat sillä pelastuvansa, vaikka elävää uskoa ei ole. En pidä instituutiouskosta. Olen sanoutunut siitä irti.

Jumalaan ei mikään mahti maailmassa saa minua olemaan uskomatta (pidän sitä ainakin erittäin epätodennäköisenä).

Olen testannut uskoani lukemalla ateismista ja sellaisia kirjoja kuin Jumalharha ja perehtynyt ateistien perusteluihin siitä, miksi Jumalaa  ei ole. Minusta ne ovat kaikki naurettavia ja jopa suoranaista idiotismia. Tästä aiheesta voi lukea enemmän tämän blogin jutusta Against ateism.

Olen agnostikko. Minusta emme voi tietää mitään. Voimme valita, mihin uskomme.

Against ateism

Lueskelin Bagginin ohuen teoksen nimeltä Ateismi - lyhyt johdanto. Se sattui eteeni kirjastossa ja halusin perehtyä kyseisen käsitteen sisältöön. Minä en siis todellakaan ole ateisti enkä toivottavasti koskaan tule olemaan.

Ateisti, lyhyesti sanottuna, ei siis usko Jumalan tai minkään muunkaan yliluonnollisen asian (keijut, aaveet tai vaikkapa telepatia) olemassaoloon. Ateistit ovat naturalisteja eli he uskovat, että on olemassa vain luonnollinen maailma. Ateistit kuitenkin (ainakin pääsääntöisesti) uskovat sellaisten ei-fysikaalisten asioiden olemassaoloon kuin tunteet ja mieli ja ajatukset. (Baggini, 2003.)

Olen joskus myös tutkaillut Dawkinsin teosta Jumalharha. En lukenut sitä tuolloin kokonaan ja haluaisin joskus palata sen pariin.

En lue tuon kaltaisia teoksia siksi, että etsisin yhä omaa maailmankatsomustani tai siksi, että epäilisin omaa maailmankatsomustani. Olen oman tieni valinnut, mutta minulla on avoin ja utelias mieli ja minusta kertoo jonkinlaisesta ajatusrakenteiden vinoutumisesta, jos ei uskalla lukea sellaisista asioista, jotka uhkaavat omia näkemyksiä. Silloin ihminen pelkää kuollakseen, että jokin loisi säröjä hänen uskomustensa tarkasti varjeltuun panssariin. Tai sitten hän on niin dogmaattinen ja suvaitsematon, että suorastaan vihaa eriäviä mielipiteitä ja tuomitsee ne suoralta kädeltä. En ole dogmaattinen eikä minulla ole pelkoja omien uskomusjärjestelmieni suhteen. Minusta on kiehtovaa haastaa omat näkemykseni ja katsoa, pitävätkö ne yhä, jos vähän koettelen niitä.

Hyvin ovat pitäneet.

Jumalharhan ja koko ateismin vika, minun silmissäni, on järjen ja tieteen liiallinen korostaminen. Kun aloin lukea Jumalharhaa, tuli heti ensi sivujen aikana täysin selväksi, mikä on kirjoittajan lähtökohta sille väitteelle, ettei Jumalaa ole ja sitä myöten totesin saman tien, ettei tämä kirjoittaja ainakaan pysty koskaan vakuuttamaan minua Jumalan olemattomuudesta. Dawkinsin maailmankatsomus perustuu siis siihen, että mitään mitä ei voida todistaa tieteellisesti ja empiirisesti todeksi, ei ole olemassa (ainakaan sellaisen olemassaoloon ei kannata uskoa).

Minusta on huono asia, että ihmiset ovat niin fanaattisen kiinni tieteessä, empirismissä ja järjen käytössä. Elämästä katoaa paljon kiehtovia tasoja. Minä olen lapsesta asti aistinut jonkinlaista yhteyttä yliluonnolliseen todellisuuteen. En puhu uskonnosta. Vastustin jyrkästi kristinuskoa koko lapsuuden ja nuoruuden (enkä siis edelleenkään kytke itseäni siihen). Olen vain aina aistinut, että täällä on muutakin kuin vain luonnollinen maailma. Nykyaikana sellaiseen ei kuitenkaan sovi uskoa tai se on lapsellista, tyhmää tai hulluutta.

Mikä ihmeen tiedepakkomielle ihmisillä on? Aivan varmasti on olemassa asioita, jotka ovat ihmisjärjen ulottumattomissa, joita meillä ei ole kykyä ymmärtää, eikä koskaan tule olemaankaan. Näin ollen emme koskaan saa noita asioita pyydystettyä tieteellämme. Tarkoittaako se, ettei noita asioita ole olemassa? Ei. Kuvittelevatko ihmiset, että pystymme selvittämään minkä tahansa asian tieteen avulla? Ettei ole käsityskykymme ylittäviä asioita? Aika ylimielinen ajatus. Ihminen todella kuvittelee olevansa maailmankaikkeuden edistynein luomus.

Minulla on sellainen ajatusleikki, että ihminen ei voi koskaan ymmärtää ihmistä itseään suurempia asioita (ihmistä edistyneempiä elämänmuotoja tai todellisuudentasoja tms.). Mietitäänpä muurahaista. Jos se saisi ihmisen älyn, niin tulisiko se koskaan tajuamaan mitä nuo massiiviset, liikkuvat asiat ovat, jotka tulla tömistelevät aika ajoin heidän tielleen (ihmiset)? Kuinka muurahainen alkaisi tutkia ihmistä tieteellisesti? Miten se pystyisi hahmottamaan niin valtavan olennon kokonaisuutena puhumattakaan tuon massiivisen olennon perinpohjaisesta anatomisesta tuntemisesta, hermoston ja aivojen toiminnasta, sielunelämästä jne. Voisiko muurahaiset saada selvää ihmisten puheesta ja oppia tulkitsemaan ja ymmärtämään ihmisten kieltä?

Pystyisikö muurahainen edes tajuamaan ihmistä eläväksi olennoksi valtavan koko eron takia? Tietysti jos ihminen seisoo paikallaan, muurahaiset voivat kiivetä ihmistä pitkin ja ottaa pieniä koepaloja ja viedä ne tutkittavaksi laboratorioihinsa. Mutta kuinka hyvin voisi ihmisen pikkuvarpaan kynttä pienempi olento koskaan käsittää ihmisen kokonaisuutta ja pyrkimyksiä?

Muurahaisen ja ihmisen välisessä suhteessa on kuitenkin se etu, että kumpikin on samanlainen carbon-based olento. Siis lihaa ja verta ja suolenpätkiä tai jotain sen suuntaista. Mutta entä jos on olemassa muunkinlaisia elämänmuotoja? Jotain mitä emme ikinä voi edes kuvitellakaan rajallisella käsityskyvyllämme?

Eräs ajatusleikki, josta pidän on sellainen, että mitäpä jos me olemme jonkinlaisia soluja jonkin valtavan olennon kehossa? Kaikki meidän pienet toimemme, kuten coca colan juominen ja lattian lakaiseminen ja jopa tieteen edistäminen liittyvätkin tuon jättimäisen olennon elintoimintoihin ja elämänkaaren toteutumiseen! Ja havaitsemamme planeetat ovat esimerkiksi tuon elimistön elimiä.

Mistä hitosta voimme tietää yhtään mitään? Muuta kuin ihmistä pienemmät asiat? Voimme oppia ymmärtämään meitä alempia elämänmuotoja (ehkä) ja omaa elinympäristöämme, mutta on hyvin todennäköistä, että emme koskaan pysty selittämään tyhjentävästi edes ihmistä itseään!

Sitä sietää miettiä, jos ruvetaan lässyttämään siitä, ettei Jumalaa voida todistaa tieteellisesti todeksi. Ei tietenkään voida! Kuvitteleeko ihminen voivansa ymmärtää Jumalan? Tutkivansa Jumalaa? Analysoivansa sitä tieteellisesti, ottavansa siitä koepaloja? Luojan tähden, Jumala ylittää inhimillisen käsityskyvyn tsiljoona kertaisesti. Emme voi edes alkaa ymmärtämään sen kaltaisia asioita näillä surkeilla ihmisen aivoillamme.

Se ei todista, että Jumala on olemassa. Mutta kuvittelevatko ihmiset todella olevansa korkein elämänmuoto? Suurin ja älykkäin olento maailmassa?

Ateistit saavat siihen puolestani uskoa. Minusta ateismi on kuitenkin typerää ja kuvastaa ihmisen ylimielisyyttä tai turhan suurta käsitystä itsestään. Minä en rajoita itseäni tieteen ja ihmisjärjen rajoilla vaan uskon, että on muutakin. Uskon, että voimme havaita vivahteita, vilauksia ja aavistuksia suuremmista voimista ja olennoista ja olemassaolon tasoista, mutta järjellä emme niitä pysty koskaan ymmärtämään eikä niin ole tarkoituskaan. Minusta on upeaa, kun ihminen on yhteydessä noihin vilauksiin ja kajastuksiin ja uskaltaa uskoa niihin! :)

Minä olen alkanut uskoa niihin omassa elämässäni. En ole uskonnollinen enkä kytke itseäni mihinkään uskontoon. Mutta uskon korkeampiin voimiin. Uskon "Jumalaan". Uskon kaikenlaiseen jännittävään.

Ja mitä enemmän uskallan uskoa ja uskallan heittäytyä ei-järjellisten asioiden vietäväksi, sitä parempia asioita on elämässäni alkanut tapahtua. Johdatus.

Elämä on hyvin jännittävää. :)

Mitä on lahjakkuus?

Lahjakkuus ja älykkyys EIVÄT ole synonyymeja!

Tai toisin muotoillen: älykkyyttä on monenlaista.

Yksi yleinen tapa jaotella älykkyyttä on herra Gardnerin moniälykkyysteoria, jossa älykkyys jaetaan 8 osa-alueeseen. Gardner on Yhdysvaltalainen psykologi ja älykkyysosamäärän ja älykkyyden kriitikko (Wikipedia).

Hei härregyyt!!!! Tämähän on kiehtova kuva! Tässä on YHDEKSÄN älykkyyden osa-aluetta!! Ylimääräisenä on "Existential". Pitääkin heti ottaa selvää asiasta. WAU!! Siistiä! repeän liitoksistani.

Eli älykkyyden osa-alueet Gardnerin mukaan suomennettuina ja tarkemmin esiteltyinä, olkaa hyvät:

Eksistentiaalinen (existential): Tämä on tuorein lisäys moniälykkyysmallissa. Se on niin uusi, ettei sitä löydy kovinkaan monista kirjoista eikä esimerkiksi Suomen Wikipediasta. Kyky pohtia aistikokemuksen ulkopuolella olevia ilmiöitä ja kysymyksiä. Henkilöllä on herkkyyttä ja kykyä elämää suurempien, syvien kysymysten pohtimiseen esimerkiksi elämän tarkoituksesta, siitä, miksi olemme täällä, miksi kuolemme, mitä on tietoisuus, miten tulimme tänne. Tätä älykkyyden lajia voidaan kutsua "ajattelun lahjaksi" tai metafyysiseksi älykkyydeksi. (http://www4.uwsp.edu/education/lwilson/learning/ninthintelligence.htm). Tällaisia ihmisiä voivat olla esimerkiksi shamaanit, papit, filosofit tai psykologit.


Kielellinen älykkyys: Kielellisesti älykkäällä on taito tuottaa virheetöntä ja ymmärrettävää kieltä sujuvasti ja monimuotoisesti. Hän osaa ilmaista itseään ja tunteitaan sanoilla, ja hän ymmärtää muiden viesteistä kielellisiä vivahteita. Yleensä kielellisesti älykäs ihminen pitää sanoilla leikkimisestä ja vivahteikkaan kielen tuottamisesta. (Wikipedia)


Matemaattislooginen älykkyys: Matemaattis-looginen älykkyys ei tarkoita pelkkää laskutaitoa, vaan laajemmin kykyä loogiseen ongelman ratkaisuun, esimerkiksi päässälaskutehtäviin. Tällä tavoin lahjakas nauttii yleensä myös johdonmukaisuudesta ja pyrkii hahmottamaan millaisia loogisia rakenteita ja malleja todellisuudessa esiintyy. (Wikipedia)


Musiikillinen älykkyys: älykäs ihminen muistaa helposti melodioita sekä kappaleita. Hän kuulee musiikissa paljon erilaisia vivahteita ja mm. erottaa tarkasti eri instrumenttien stemmat. Hän nauttii musiikista muita enemmän ja pystyy ilmaisemaan musiikilla itseään. Luultavasti hän kiinnittää muiden puheessa huomiota sen musiikillisiin elementteihin, äänen korkeuteen ja rytmiin. Hän saattaa myös opetella puhelinnumeroita sekä sanalistoja rytmittämällä niitä. Musiikin säveltäminen ja esittäminen voidaan paikantaa aivoissa. Esimerkiksi autistiset lapset, jotka eivät pysty kommunikoimaan kielellisesti, voivat taas menestyä musiikkiesityksissä erityisen hyvin. (Wikipedia)


Avaruudellinen ja visuaalinen älykkyys: Tällainen ihminen pystyy hahmottamaan hyvin tiloja, ja hänellä on erittäin hyvä suuntavaisto. Hänen on helppo lukea karttaa, ja hän oppii helposti peruuttamaan peräkärryllistäkin autoa. Hän saattaa ilmaista itseään esimerkiksi piirtämällä tai valokuvaamalla. Visuaalisesti älykäs henkilö hahmottaa esineet eri asennoissa, erottaa värejä ja muotoja, näkee eri osien väliset suhteet ja tajuaa olennaiset piirteet jostakin geometrisesta, figuratiivisesta tai plastisesta rakenteesta. Visuaalinen älykkyys sijaitsee oikeassa aivolohkossa. Oikean aivopuoliskon vaurioissa on voitu tutkia, miten tutunkin hahmon tunnistaminen on osoittautunut mahdottomaksi, vaikka henkilö näkee kohteen tarkkarajaisesti. Henkilön on esimerkiksi ollut lähes mahdotonta piirtää näkemäänsä yksinkertaista kuviota. (Wikipedia)


Liikunnallinen älykkyys: Liikunnallisesti älykäs kykenee hallitsemaan omia asentojaan, liikkeitään ja kehoaan hyvin, nauttii liikkumisesta sekä ilmaisee itseään liikkeen, ryhdin, tanssin ynnä muun avulla. Kyseessä on lahjakkuus, joka liittyy ketteryyteen, tasapainoon ja notkeuteen. Näihin asioihin liikunnallisesti älykäs henkilö kiinnittää huomiota myös muissa ja hän osaa tulkita kehon kieltä. (Wikipedia)


Intrapsyykkinen älykkyys: Intrapsyykkinen älykkyys on kykyä ymmärtää itseään syvällisesti: henkilö pystyy käsittelemään omia heikkouksiaan ja vahvuuksia realistisesti. Mutta tällä tavalla älykäs osaa analysoida myös motiivejaan ja on valmis näkemään vaivaa itsetuntemuksensa kehittämiseksi. Tämän lajin älykkyyttä tarvitaan myös silloin kun yritämme selvittää omia tunteitamme ja ristiriitojamme. Intrapsyykkisesti älykäs henkilö on pohtija, jolle totuus on mukavuutta tärkeämpää. Heikosti intrapersoonalliset ihmiset eivät pysty näkemään itseään yksilönä, vaan ainoastaan osana ympäristöä. (Wikipedia)


Interpersoonallinen älykkyys: Interpsyykkinen älykkyys on kykyä olla toisten kanssa vuorovaikutuksessa. Tätä kutsutaan myös sosiaaliseksi lahjakkuudeksi, taidoksi tulla ihmisten kanssa hyvin toimeen. Interpersoonallisesti lahjakas henkilö kykenee aistimaan toisten ihmisten mielenmuutokset, jännitykset, motivaatiot ja aikomukset. Interpsyykkisesti lahjakas viihtyy usein ryhmissä ja on taitava tekemään yhteistyötä. Hän saa usein myös muutkin viihtymään ja sosiaaliset tilanteet sujumaan. Hänen on helppo eläytyä muiden asemaan ja ymmärtää heitä. Sosiaalinen älykkyys voi monella alalla viedä omistajansa hyvin korkealle yhteiskunnan hierarkiassa. Kyseinen älykkyys sijaitsee aivojemme etulohkossa. Jos alue tuhoutuu tai tuhotaan esimerkiksi lobotomialla, samalla tuhoutuu ihmisen persoonallisuus ja hänen kykynsä olla toisten kanssa vuorovaikutuksessa. (Wikipedia)


Luonnon ymmärtämisen kyky: Kokevat syvää yhteyttä luonnon kanssa, ja ovat usein kiinnostuneita ympäristönsuojelusta ja sen tutkimisesta sekä eri lajien opettelemisesta. Nauttivat usein luonnossa liikkumisesta. Voivat työskennellä esimerkiksi biologeina tai ympäristönsuojelijoina. (http://psychology.about.com/od/educationalpsychology/ss/multiple-intell_9.htm). Jostain muistan myös lukeneeni, että tähän kategoriaan kuuluvat myös kaikenmaailman eläinkuiskaajat.

Juttu positiivisesta disintegraatiosta

Olen suuri Dabrowski fani. Käänsin ja työstin tuon tekstin tosi nopeasti, joten se ei ole ehkä täydellinen ja osin luonnosmainen. Käänsin sen itseasiassa omia tarpeitani varten, minun täytyi suomentaa se, jotta ne asiat kunnolla iskostuisivat tajuntaani, tarvitsen kyseistä informaatiota oman kirjani kirjoittamisessa. Ajattelin sitten lätkäistä sen samalla tänne, koska mielestäni teoria on loistava - ja toistaiseksi Suomessa ilmeisen tuntematon.

Teoria positiivisesta disintegraatiosta (eli henkisestä kasvusta)

Positiivinen disintegraatio on kaksivaiheinen prosessi: 1) alempien psyykkisten rakenteiden ja toimintojen purkaminen ja 2) korkeampien muotojen luominen.

Hajoamisvaiheessa ihminen kärsii. Ulkoisia ja sisäisiä ristiriitoja, jotka synnyttävät voimakkaita negatiivisia tunteita. Tämän voi alunperin laukaista jokin kehityksellinen virstanpylväs, kuten murrosikä, tai jokin kriisi, kuten läheisen ihmisen kuolema. Seurauksena ihminen tulee aiempaa tietosiemmaksi itsestään ja maailmasta. He ahdistuvat yhä enemmän ja enemmän havaitessaan ristiriidan sen välillä, millainen maailman pitäisi olla ja millainen se on. Tätä Dabrowski kutsui ”psykoneuroottiseksi ristiriidaksi”. Kun henkilö tulee tietoiseksi tästä ristiriidasta, negatiiviset kokemukset kohdistetaan aiempaa enemmän sisäänpäin. Tällainen kokemus tuhoaa yksilöllä ennestään olleen psyykkisen järjestyksen, joka ohjasi hänen päivittäistä elämäänsä.

Tavallaan positiivisen integraation ensimmäinen vaihe luo monitulkintaisuuden tilan. Primaarinen integraatio on korkeasti jäsentynyt tila, joka ei edellytä ihmisiltä juurikaan ajattelua. Kun psyykkinen järjestys romahtaa, ihminen ahdistuu ja hänen olonsa voi parantua ainoastaan, jos hän luo uuden järjestyksen. Korkeamman tasoiset psyykkiset järjestykset syntyvät sellaisista voimista kuin itsetietoisuus, itseohjautuvuus ja autonomia, sekä sellaisten arvojen valitsemisesta, joiden mukaan hän tulee elämään. Nämä ja muut niihin liittyvät voimat luovat uuden, korkeatasoisen psyykkisen järjestyksen ja ratkaisevat näin sisäisen ristiriidan sekä aiemmin syntyneen ahdistuksen. Kun yksilö käy läpi prosessin molemmat osat, Dabrowski kutsuu sitä positiiviseksi disintegraatioksi tai globaaliksi disintegraatioksi.”

Dabrowski tunnisti myös kaksi muuta disintegraatiota – negatiivisen ja osittaisen. Negatiivinen disintegraatio toteutuu silloin, jos ihminen käy läpi vain sen romahtamisosan – psyykkisen järjestyksen romahtamisen. Tällöin yksilö jää tavallaan jumiin tuohon hajoamistilaan, kokee kärsimystä ja sisäisiä ristiriitoja ilman, että ratkaisua on näkyvissä, eivätkä he silti pysty palaamaan integraation edelliseenkään vaiheeseen. Krooniset psykoottiset sairaudet ja itsemurhat ovat todennäköisesti negatiivisen disintegraation ilmentymiä. Osittainen disintegraatio ei johda yhtä dramaattisiin lopputuloksiin. Tällöin seuraukset voivat olla monenlaisia: henkilö saattaa palata aiempaan, alemman tason toimintaansa, muodostaa osittaisen uuden, korkean tason psyykkisen rakenteen tai päätyä globaaliin disintegraatioon.

VAIHE YKSI: primaarinen integraatio

• psyykkinen rakenne, jonka tarkoitus on tyydyttää yksilön biologisia vaistoja, viettejä ja tarpeita, joihin lukeutuvat myös sosiaaliset tarpeet.
• Käyttäytyminen yleensä automaattista
• ITSETIEDOSTUS VÄHÄISTÄ
• sisäiset ristiriidat harvinaisia, ristiriidat liittyvät yleensä ulkoiseen maailmaan ja siellä joko turhautumiseen viettien/tarpeiden tyydyttämisessä tai sosiaaliseen hyväksyntään
• kokevat normaaleja elämänkiertoon liittyviä kriisejä ja haasteita, mutta ne eivät muuta heitä
• jotkut ihmiset tällä tasolla ovat erityisen sosiaalisia ja heitä ohjaa ennen kaikkea muiden hyväksyntä
• toinen alaryhmä ovat sosiopaattiset ihmiset. Heitä kiinnostaa vain omien tarpeiden tyydyttäminen ja muiden hyväksikäyttäminen. Rikollisuus.

Henkinen kasvu, persoonallisuuden kehitys edellyttää primaarisen integraation hajoamista.

Taso 2 (unilevel disintegration):

• ensimmäinen merkki siitä, että kehitystä on alkanut tapahtua, hajoamisprosessi käynnistynyt
• jokin ristiriita käynnistää: kehityksellinen virstanpylväs kuten murrosikä, tai jokin kriisi kuten epäonnistuminen koulussa/työssä tms > ristiriita aiheuttaa voimakkaita negatiivisia tunteita kuten turhautumista, epätoivoa ja ahdistusta.
• Negatiiviset tunteet johtavat epävarmuuteen.
• Epäselvyyttä omasta identiteetistä (kuka minä olen) ja mielialojen vaihtelua
• taso 2 on siirtymävaihe integraatiosta disintegraatioon eikä se ole pysyvä: pitkittynyt vaihe 2 johtaa usein joko siihen, että henkilö palaa kehityksellisesti alemmalle tasolle tai psykopatiaan/itsemurhataipumuksiin
• ihmisillä ei ole valmiina keinoja ristiriidan aiheuttamien voimakkaiden tunteiden käsittelemiseen. Jotkut alkavat lääkitä itseään alkoholilla, huumeilla – ääritapauksissa itsemurha
• jotkut alkavat etsiä tehokkaampia keinoja ahdinkonsa käsittelemiseen > he astuvat näin yhä suuremman hajoamisen polulle, menevät kohti suurempaa disintegraatiota, ja mahdollisen kehityksen tielle
• Kriisiä ei voi ratkaista turvautumalla sellaisiin asioihin, jotka yksilö on aiemmassa sosiaalistumisprosessissaan oppinut. Kun ihminen yrittää ratkaista ristiriitojaan turvautumalla aiemmin oppimaansa, hän huomaa, ettei mikään keino tunnu oikein auttavan. Sosiaaliset normit ja arvot, joille he ovat altistuneet, kyseenalaistetaan ja lopulta hylätään. Myös sellaiset käyttäytymispiirteet, jotka pohjautuvat biologisiin vietteihin ja tarpeisiin, käydään läpi ja kyseenalaistetaan. Tällöin ahdistus kasvaa.
• Ihmisellä on vain kaksi vaihtoehtoa: palata takaisin aiemmalle kehitystasolle tai siirtyä seuraavalle tasolle – tai kokea kohtalokkaita seurauksia

Taso 3 (multilevel disintegration):

• Dabrowskin mukaan siirtyminen yksitasoisesta vaiheesta monitasoiseen on sekä ratkaiseva persoonallisuuden kehitykselle että odottamaton tapahtuma ihmisen kehityksessä. Toisin sanoen siirtymä ei ole pehmeä. Kyseessä on jättimäinen loikka, jolloin todellisuus aletaan kokea monitasoisesti tavalla, jota ei voida tulkita yksitasoisesta tilasta. ”Miten perhonen on loogisesti sisällytettynä toukkaan?” Perhosen potentiaali on jo olemassa toukassa. Toisin sanoen monitasoisuuden potentiaali on jo alunperin olemassa ihmisessä (kehityspotentiaali), varsinkin yliherkillä ihmisillä ja kolmannen tekijä läsnäollessa.
• Vaiheessa 2 alkanut primaarisen integraation hajoaminen muuttuu spontaaniksi ja tahdosta riippumattomaksi uskomusten, asenteiden ja tunteiden tutkimiseksi, ja ne, jotka todetaan arvottomiksi, torjutaan.
• Monenlaiset negatiiviset tunteet ja itsekriittiset asenteet aloittavat sisäisen psyykkisen todellisuuden rakentamisen lisäten yksilön tietoisuutta itsestään.
• Negatiiviset tunteet palvelevat prosessia ja lisäävät yksilön tietoisuutta itsestään objektina
• yksilön sisällä alkaa herätä ristiriitoja sen suhteen, että se, miten asioiden pitäisi olla ei vastaa sitä, miten ne ovat. Tämä ihanne-todellisuus-ristiriita syvenee, kun yksilö tulee tietoisemmaksi itsestään ja sosiaalisista arvoista
• Monitasoisuuden saavuttaminen johtaa vallankumoukseen siinä, miten yksilö havaitsee itsensä ja maailman.
• Heille ei enää riitä biologisten tarpeiden tyydyttäminen tai sosiaalisten normien automaattinen noudattaminen
• heissä on käynnistynyt prosessi, jossa he siirtyvät viettipohjaisesta ja konformistisuudesta kohti autonomiaa ja aitoutta suhteessaan itseeensä ja muihin. He ovat alkaneet luoda arvohierarkiaa ja käyttää sitä psyykkisten tilojensa, käyttäytymisensä ja muihin ihmisiin suhtautumsiensa ohjaamiseen.

Taso 4 (organized multilevel disintegration)

• tämän tason pääpiirre on se, että yksilö ohjaa tietoisesti kehitystään: ihmisistä tulee itserakentuvia.
• Tasolla 4 nousee esiin sellaisia kehityksellisiä dynamismeja kuin autonomia, aitous, itsekasvatus ja autopsykoterapia (autopsychotherapy) ja kolmas tekijä. Kolmannen tekijä ohjaamina yksilöt valitsevat korkeamman tason arvoja ja hylkäävät alemmat. Liskäsi ihmisille kehittyy tässä vaiheessa voimakas vastuuntunto itseä ja muita kohtaan.
• Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taju ja empaattinen suhtautuminen toisiin ihmisiin leimaavat sosiaalista kanssakäymistä
• Taso 4 merkitsee sekundaarisen integraation alkua, kun ihmisestä on tullut itseään kasvattava ja korjaava henkilö. Hän tulee tietoiseksi alueista, joissa oppimista tarvitaan ja etsii siihen tarvittavaa tietoa. Kriisien sattuessa hän pystyy itse auttamaan itseään, jolloin hänestä kirjaimellisesti tulee oma terapeuttinsa.
• Arvojen hierarkia on selvästi muodostunut ja ohjaa käyttäytymistä

Taso 5: sekundaarinen integraatio

• ihmiskehityksen huipulla yksilö on saavuttanut persoonallisuuden. Ihminen kokee harmoniaa ja elää sovussa itsensä kanssa. He elävät elämäänsä toteuttaen henkilökohtaista ihannettaan, jolloin heidän itse rakentamansa arvojen hierarkia ohjaa heidän käyttäytymistään. Käytännöllisesti katsottuna minkäänlaisia ristiriitoja ei esiinny, sillä alemman tason motivaatiot on tuhottu ja korvattu empatian, autonomia ja autenttisuuden korkeammilla arvoilla.

Kolmas tekijä

• Voima, jonka ansiosta ihmisistä tulee sisältäohjautuvampia ja sellaisia, että he hallitsevat elämäänsä sisäisen äänensä ja arvojensa kautta.
• Kun kolma tekijä on aktivoitu, yksilö ei ole enää biologisten tarpeiden ja sosiaalisten sovinnaistapojen armoilla

Kirjasta: Dabrowskis's Theory of Positive Disintegration 2008, kirjoittanut Mendaglio, suomentanut minä