Autismin kirjo – työmuisti ja autismin "parantaminen"

Carl Delacato oli mies, joka mullisti käsityksen autismista. Delacato oli ensimmäinen, joka kiinnitti huomiota autististen lasten aistiongelmiin (aistien yli- ja aliherkkyyteen) ja ymmärsi, että juuri poikkeava aistitiedon prosessointi on syynä näiden lasten ongelmiin (Doman 2004). Jos haluaa lukea enemmän tästä aiheesta, kannattaa lukea Delacaton kirja Muukalainen keskuudessamme.

Seuraava tärkeä askel autismin ymmärtämisessä oli sekventiaalisen prosessoinnin merkitys. Autistisilla lapsilla on yleensä heikko työmuisti. He eivät pysty käsittelemään edes yhtä asiaa kerrallaan. Heidän mielensä on kaaos. Doman kirjoittaa, että henkilö, jolla on vakavia aistiongelmia ja äärimmäisen huono työmuisti, on syvästi autistinen. Sen sijaan henkilö, jolla on vain lieviä aistiongelmia ja kohtuullisen hyvä työmuisti, kuuluu autismikirjon lievään päähän ja voi saada diagnoosiksi esimerkiksi PDD:n (muu laaja-alainen kehityshäiriö) tai jopa ADHD:n.

Robert J. Domanilla on internetissä loistava artikkeli nimeltä "Autismin kirjo". Siinä hän kertoo, että jos autistisen henkilön työmuistia ja aistiongelmia pystytään parantamaan, henkilö siirtyy autismikirjolla kohti sen lievää päätä. Doman kertoo kiehtovan tarinan texasilaisesta lapsesta, joka oli diagnosoitu vaikeasti autistiseksi. Kun Doman kumppaneineen oli työskennellyt lapsen kanssa 3 kuukautta, lapsi testattiin uudestaan, ja kouluviranomaiset totesivat: "Hups! Erehdyimme. Lapsi onkin lievästi autistinen". Taas he työskentelivät lapsen kanssa 3 kuukautta ja tehtiin uudet testit. Tällä kertaa tulos oli: "Hän ei olekaan autistinen vaan PDD". Tätä jatkui, lapsi arvioitiin aina kolmen kuukauden välein ja "she went from severely autistic to autistic, to mildly autistic, to PDD, to ADHD, to learning disabled, to typical, to gifted. The last time I talked to the family, they informed me their daughter was in the gifted program."

Autistinen lapsi, jolla on todella huono työmuisti ja kyky käsitellä peräkkäisiä asioita (sequential processing) ei kykene prosessoimaan edes yksittäisiä asioita tai hyvin yksinkertaisia ohjeita kuten "taputa käsiäsi" tai "kosketa nenääsi". Tällaiset lapset ovat hyvin, hyvin autistisia. He viettävät suurimman osan ajastaan aistiensa vietävissä, keskittyvät tuijottamaan pölyhiukkasta tai maton säikeitä, koska he eivät pysty ajattelemaan. Heidän globaali neurologinen toimintansa on yksivuotiaan tasolla.

Kun siirrytään autismikirjon asteikolla ylemmäs lapsiin, jotka pystyvät käsittelemään yksittäisiä asioita hyvin, muutokset ovat valtavia. Nämä lapset alkavat olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. He puhuvat muutamia sanoja, jotka voivat liittyä siihen, mitä heidän ympärillään tapahtuu, tai sitten eivät liity. He ovat edelleen vahvasti aistiensa pauloissa. Heidän ajattelunsa tapahtuu lähinnä yksinomaan kuvina.

Lapset, jotka pystyvät käsittelemään kaksiosaisia asioita (two pieces of information), alkavat reagoida yhä enemmän ympäristössään oleviin ihmisiin. He nauttivat yhä aistileikeistä (stimmaus) ja jumittuvat asioihin ja ovat visualisoijia. Tässä vaiheessa olevat lapset saavat usein raivokohtauksia, sillä he pystyvät kuvittelemaan, miten asioiden heidän mielestään tulisi olla ja raivostuvat, jos asiat eivät vastaa heidän kuviaan.

Eli ratkaiseva merkitys lapsen toimintakyvylle on sillä, kuinka monta asiaa he pystyvät käsittelemään mielessään. Tätä voidaan testata esimerkiksi luettelemalla numeroita ja katsomalla, kuinka monta tietoyksikköä lapsi pystyy käsittelemään eli toistamaan muistista. Yhden numeron? Kaksi numeroa? Kolme?  Kyse on siis työmuistin kapasiteetista. Kuinka monta tietoyksikköä henkilö pystyy pitämään kerrallaa mielessään. Ratkaiseva hetki on siirtyminen tasolta 5 eteenpäin. "Silloin maailma muuttuu näille lapsille". Sen jälkeen heidät saa siirtymään kohti normaaliutta melko nopeasti.

Yksi ongelma, jonka Doman kumppaneineen on kohdannut, on se, että autistiset lapset eivät muutu mielellään! Kun he olivat saaneet eräänkin lapsen oppimaan kaiken tarvittavan, jotta tämä voisi kävellä, heiltä meni vuosi suostuttelemiseen, että he saivat lapsen ajattelemaan, että käveleminen kannattaa! Heidät täytyy melkeinpä pakottaa muuttumaan.

Toinen ongelma liittyy stimmaukseen. Autistisen lapsen aistileikki eli stimmaus on addiktio. Doman (2004) kutsuu sitä "heikentäväksi aistiriippuvuudeksi". Kun lapsi stimmaa, se tuottaa mielihyvää, endorfiineja. Mitä enemmän lapsi stimmaa, sitä voimakkaammaksi riippuvuus kasvaa. Lopulta tullaan pisteeseen, jossa lasta ei kiinnosta tehdä enää mitään muuta kuin stimmata. Doman kertoo vanhemmista, jotka ovat tehneet töitä autistisen lapsensa kanssa ja lähteneet sitten viikonlopuksi jonnekin jättäen autistisen lapsensa isovanhempien hoitoon, ja palattuaan takaisin he joutuvat tekemään kuukauden töitä päästäkseen sille tasolle, jolla he olivat ennen (koska isovanhemmat antoivat lapsen stimmata).

Lopuksi, autistiset lapset ovat usein visuaalisia ajattelijoita. Kaikki ihmiset aloittavat elämänsä visuaalisina ajattelijoina – aluksihan meillä ei ole kieltä. Tavallisesti lapset alkavat hallita kieltä aika hyvin noin 2-vuotiaaseen mennessä. Tällöin lapselle alkaa vähitellen kehittyä tasapaino kuvallisen ja kielellisen ajattelun välille. Mutta koska autistiset lapset eivät opi kieltä normaalin aikataulun mukaisesti, heillä on runsaasti aikaa kehittää visuaalisen ajattelun taitojaan, ja he ajattelevat todella hyvin kuvina. Ongelma on siinä, että miten kuvina ajattelevan lapsen saa tuottamaan kieltä. Heidän ajatteluaan täytyy ruveta muuttamaan enemmän sanalliseksi.


Lue koko loistava artikkeli (englanniksi): The Autism Spectrum

Hauska päivä

Minulla oli hauska päivä! Ystävät ovat kiva asia! Kävin Annella ja sen jälkeen tapasin Ullan, Helsingissä asuvan ystäväni, jolla oli tv-sarjan kuvaukset Nokialla. Tänään on siis käyty paljon syvällisiä keskusteluja!

Nyt aion siirtyä löhöilemään ja katsomaan elokuvaa. Jos ehdin, luen iltalukemiseksi ennen nukahtamista suoran jakauman tunnuslukuja Tilastotieteen menetelmistä. Huomenna väsään tulevaa Asperger-luentoa. Tekemisestä ei ole koskaan puutetta!

Tarkoituksen etsiminen

Kiinnostava kirja!

"Many bright idealists find themselves disillusioned in today’s world, and they may experience existential depression as they examine their lives and search for meaningfulness. This book will help such individuals to understand themselves and their struggles. It also includes helpful information and suggestions for actions that disillusioned idealists can use to better manage their feelings and thoughts in ways that will nurture their idealism and provide a sense of satisfaction and contentment.

People with existential depression need more than medications. It is fundamentally more important for those with existential depression to become aware that others have had similar experiences and to realize that someone truly understands their idealism, disillusionment, and anger that things are not as they “should be.” Searching for Meaning bridges this gap and provides a safety net of sorts for those floating in the abyss of concentrated disillusionment. This book offers guidance and support in taking the first steps toward renewed perspective and helps to promote a solid foundation to prevent future relapses."

Kirjan kirjoittaja: James T. Webb

Kuvattomuus

Ihmiset kai haluaisivat, että blogissa on valokuvia. Mutta en ole valokuvaaja-ihminen. Kuvien ottaminen ei kiinnosta minua. Ja mitä minä kuvaisin? Itseäni? Ei kiitos. Joten ei siis juuri kuvia. Paitsi kirjojen kansikuvia.

Pääsykokeisiin valmistautuminen ja Miten rikkinäisistä aivoista tuli ehjät

Ehkä minun ei kuulunut päästä nyt yliopistoon, koska yritin luikerrella "luuserireittiä" eli pääaineeksihan haluan todellisuudessa psykologian, mutta koska pelkään psykologian pääsykoetta (sinne on niin paljon hakijoita), olen yrittänyt kehitellä erilaisia "luuserireittejä", joilla voisin kiertää psykologian pääsykokeen. Luuserireitillä tarkoitan sitä, että en usko itseeni enkä uskalla kohdata haastetta vaan yritän luikerrella tavoitteeseen sivureittiä. Ehkä minun on tarkoitus uskaltaa kohdata tämä haaste ja päästä sisään suoraan psykologiaan. Sillä tänä keväänä, kun luin filosofian pääsykokeeseen, ymmärsin olevani valmis hakemaan vaikka suoraan psykologiaankin, ja sen aion nyt VIHDOIN tehdä (13 vuoden jälkeen).

13 vuoden jälkeen tarkoittaa sitä, että olen  lukiosta asti tiennyt, mitä haluan: opiskella yliopistossa psykologiaa. Silti en ole KOSKAAN osallistunut pääsykokeeseen. Syy tähän on se, että aivoni ovat olleet rikki (ADHD?).

Ensimmäisenä vuonna lukion jälkeen ostin pääsykoekirjat ja luin niitä vähän. Kokeeseen ei ollut järkeä osallistua sillä lukemisella (luin muutaman luvun).

Miksi en lukenut enempää? Syitä on useita.

1. Minulla ei ollut opiskelutaitoja. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta paksujen tietokirjojen lukemisesta tai pänttäämisestä.
2. Koska psykologia on niin suosittua ja halusin sinne niin paljon, lamaannuin perfektionismini takia.
3. Todella alikehittyneen toiminnanohjauksen (ADHD) takia en omannut minkäänlaista kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn.

Selitän tarkemmin. Pahimmat ongelmat ovat olleet perfektionismi ja toiminnaohjauksen ongelmat. Koska minulla ei ollut opiskelutaitoja enkä tiennyt, miten paksuja tietokirjoja kannattaa lukea ja koska olin perfektionistinen ja pyrin TÄYDELLISYYTEEN, pänttäsin jokaista sivua tolkuttoman kauan ja etenen hyvin hitaasti. Tämä taas johti siihen, että kun muutaman viikon luettuani olin edennyt vasta hyvin vähän, lannistuin. Ajattelin, etten ikinä pysty opettelemaan KAIKKEA niin täydellisesti.

Lisäksi minulla on ollut todella pahoja ongelmia toiminnanohjauksessa. Olen aina elänyt tunteella ja hyvin impulsiivisesti. Olen aina innostunut jostain asiasta tai harrastuksesta ja alkuinnostuksen jälkeen eli muutaman viikon kuluttua, kyllästynyt ja kun kyllästyn, en pysty enää motivoimaan itseäni. Näin siis ennen. Joten pystyin lukemaan pääsykokeisiin sen muutaman viikon, kun olin innostunut ja koska luin perfektionistisesti päntäten joka lausetta, en edennyt kirjassa kovinkaan pitkälle, mikä entisestään lannisti ja tuhosi loputkin motivaatiosta ja innosta.

Yksinkertaisesti sanottuna en siis PYSTYNYT lukemaan. Joten en voinut hakea yliopistoon. Niinpä elämäni muuttui haahuiluksi. Tein kaikenlaisia epämiellyttäviä töitä, pisimmän pätkän Filmtownissa, koska se on ainoa paikka, jossa viihdyin, ja lopulta kun vuodet vierivät, minun oli lopulta pakko alkaa ajatella muita vaihtoehtoja yliopiston lisäksi, kun pääsykokeisiin lukeminen oli osoittautunut mahdottomaksi. Hain siis ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalialaa, koska ajattelin, että ehkä se jotenkin muistuttaisi psykologiaa, mutta ikään kuin psykologiaa käytännössä ja lisäksi minulla on aina ollut voimakas maailmanpelastamisvietti, joten halusin auttaa muita ihmisiä. No, ala ei sopinut minulle YHTÄÄN (asperger). Se oli aivan vika valinta.

Mutta nyt... Olen muuttunut. Olen jotenkin muutaman viime vuoden aikana saanut aivoni korjattua. Aivoni toimivat nyt aivan eri lailla kuin koskaan aikaisemmin. Kykenen pitkäjänteiseen työskentelyyn. Opiskelutaitoni ovat kehittyneet. Kykenen hallitsemaan perfektionismiani.

Kun viime keväänä luin pääsykokeisiin, tajusin, että nyt pystyn siihen. Nyt minä pystyn! Ja tajusin, että olisin voinut hakea psykologiaankin ja päätin, että jos en nyt pääse yliopistoon, haen ensi keväänä psykologiaan. VIHDOIN. 

vuoden 2013 pääsykoekirja

Joten ehkä näin kuului mennä. Luulen, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä ensi keväänä suoraan psykologiaa lukemaan. Siihen pitää lukea tilastomatematiikan kirja. Lainasin sen jo kirjastosta ja olen jo lukenut sitä aika paljon. Tilastomatematiikan lisäksi kokeeseen tulee artikkelikokoelma. Tänä vuonna se käsitti noin 20 artikkelia. Artikkelit julkaistaan vasta huhtikuussa, joten ehdin opetella tilastomatematiikkaa siihen asti. Aion ilmoittautua avoimeen yliopistoon tilastomatematiikan kurssille ja ensi keväänä valmennuskurssille. Minulla on kotona 3 tilastomatematiikan kirjaa, koska olen joinain vuosina ostanut sen vuoden psykologian pääsykoekirjan, luen ne kaikki ja teen kaikki tehtävät. Tulostin myös tämän vuoden lisämateriaalin, jossa on noin 70 sivua vanhoja pääsykoekysymyksiä vastauksineen ja teen ne kaikki.

Ihanaa kun aivoni toimivat!! Nyt pystyn mihin tahansa, kun vain tarpeeksi haluan.

Haen ensi keväänä myös filosofiaan, koska olen jo päntännyt sitä niin runsaasti päähäni, ja voisin hakea myös tilastomatematiikkaan, koska joudun sitä kerran nyt opettelemaan.

Opettelen tilastomatematiikan täydellisesti ja huhtikuussa 2014 minulla on noin kuukausi aikaa opetella artikkelit ulkoa.

Sinänsä aika persiistä, kun aivoni toimivat vasta NYT. Minulla on tietyllä tapaa mennyt yli 10 vuotta hukkaan. Mutta asialle ei mahda mitään. Parempi nyt kuin ei koskaan.

Tässä vielä reseptini pääsykoekirjojen opetteluun (jota minä käytin viime keväänä):

• Luen kirjan ensin kerran läpi. Nopeasti. Juuttumatta yksityskohtiin. Tämä vaihe on minulle tärkeä itseluottamuksen rakentamiselle. Kirjan läpilukeminen antaa kokonaiskuvan kaikesta opeteltavasta tiedosta ja aika paljon jää jo mieleen.
• Käyn kirjan uudestaan läpi. Tällä kertaa kirjoittelen lukiessa muistiinpanoja, sillä kun toistan opeteltavaa asiaa kirjoittamalla, se jää paremmin mieleen. Muistiinpanot menevät siis suoraan roskikseen, en lue niitä jälkeenpäin vaan merkitystä on vain niiden kirjoittamisella. Tälläkin kertaa tärkeä on edetä reipasta vauhtia ja olla jumittumatta yksityikohtiin liian pitkäksi aikaa. Käyn jatkuvaa taistelua omaa epävarmuuttani vastaan. Vaikka tuntuu, ettei mitään jää mieleen ja etten osaa sitä tai tätä, tiedän, että mieleeni jää paljon enemmän kuin luulen ja lisäksi muistutan itselleni, että seuraavalla lukukierroksella sitten.
• Käyn kirjan taas läpi. Jokaisella kierroksella ymmärrys syvenee ja asiat jäävät paremmin mieleen. Lisäksi itseluottamus ja usko itseen kasvaa jokaisen täyden kierroksen myötä. Tällä kierroksella tein jokaisesta luvusta tiivistelmät. Jälleen kerran syynä oli se, että kun kirjoitan opiskeltavat asiat uudestaan avainasioita hakien, ne jäävät paremmin mieleen. Osan tiivistelmistä tein visuaalisina mind mappeina.
• Luin kirjan vielä kerran läpi. Tällä kertaa osasin jo melkein kaiken, joten lukeminen sujui hyvin nopeasti.
• Kertasin kirjan sisällön ääneen selittäen juuri ennen pääsykoetta.

Tämä toimi. Osaan kirjan sisällön edelleenkin ulkoa. Valitettavasti en osannut vastata kokeessa niin, että olisin päässyt läpi.

Nyt aion kokeilla ehkä vähän erilaista tekniikkaa. Ystäväni haki sosiaalityöhön ja luki kirjan tietääkseni vain kerran ja pääsi Kuopioon. Hän sanoi kuitenkin päntänneensä muistiinpanojaan. Luin juuri netistä ohjeita pääsykokeisiin lukemiseen ja siellä sanottiin, että lue kirja ensin läpi ja laadi siitä en jälkeen tiivistelmät ja lue sitten vain tiivistelmiä. Tämä säästäisi aikaa. Taidan tutkia tätä menetelmää ja kokeilla, tuntuuko se hyvältä.

Ensi keväänä uusi yritys!

Mikä pääsykokeessa meni pieleen

Voi v...u.

Nyt ymmärrän, miksi pääsykoe meni päin takapuolta. En tajunnut, että pääsykoekirjan opettelemisen lisäksi minun olisi pitänyt ennen koetta selvittää, miten pääsykoe-esseeseen vastataan. Olen aina vastannut tentteihin, ylioppilaskirjoituksiin ja kokeisiin siten, että istun alas ja suollan tajunnanvirtana ulos kaiken, mitä päähän pälkähtää ja se on toiminut hyvin. Eräs ystäväni haki nyt sosiaalityöhön yliopistoon ja hän puhui pääsykokeiden jälkeen omia vastauksiaan pohtiessaan, että esseessä pitää olla johdanto, käsittelyosa ja johtopäätökset. Olin että WHAT? Nyt sitten äsken menin nettiin tutkimaan, että millaisia esseevastauksia pääsykokeisiin haetaan, ja joo. Johdanto, käsittelyosa, loppupäätelmät. Ystäväni mukaan tästä riippuu jo noin 5 pistettä. Fuck.

Minun PÄÄSSÄNI oli kaikki oikeisiin ja hyviin vastauksiin tarvittava tieto, mutta itse vastaaminen meni päin persiitä.

Pääsykokeet vaatii oikeastaan kahta asiaa: lukemista ja vastaamista. Molemmat täytyy hallita pääsykokeessa, jotta opiskelupaikka irtoaa. (Tiedon portaat)

Ensi keväänä sitten paremmin valmistautuneena...

Damn.

Epävarma tulevaisuus

Hmm. Varsin masentunut olotila ollut eilen ja tänään. En tiedä vaikuttaako se, etten päässyt yliopistoon minuun sitten kuitenkin enemmän kuin tiedostan. Sillä tietoisella tasolla olen aivan sinut asian kanssa ja osasin jossain määrin odottaa, että näin tapahtuu, sillä ne 2 esseetä ei tosiaan menneet aivan putkeen, ja olen jo laatinut suunnitelmia, että mitä sitten teen, jos en nyt pääse. Tiedän, että pääsen yliopistoon aika pian. Jos en ensi kevään pääsykokeista niin sitten avoimen yliopiston kautta voin hakea alkukeväänä 2015.

Mutta ehkä se kuitenkin alitajunnassa painaa, sillä roikkuuhan kaikki taas kerran eräänlaisen epävarmuuden päällä. Tulevaisuus näyttäytyy yhtä epävarmana kuin ennenkin. Ja ei jaksaisi taas yhtä kokonaista vuotta tätä odotusta. Olisi jo ihan hauskaa mennä töihinkin, mutta kun ei ole mitään koulutusta niin eipä niitä töitä liiemmin ole tarjolla. Ja sitten toisaalta en pääse IKINÄ yliopistoon, jos käyn töissä ja aika ja resurssit menevät siihen. Voihan munankuori. Ei huvittaisi taas tämä vuoden odotus.

Pääsykokeen suhteen tein sen virheen, että vaikka luin pääsykoekirjan hyvin, en hoksannut perehtyä syvällisesti siihen, minkälaisia vastauksia pääsykokeissa haetaan. Tutkin kyllä hieman vanhoja pääsykoekysymyksiä, mutta olisi pitänyt panostaa huomattavasti enemmän siihenkin puoleen.

Ensi keväänä haen suoraan psykologiaan ja taas filosofiaan. Voisin tutkia myös muiden yliopistojen hakuvaatimuksia ja hakea vaikka jonnekin perä-Lappiinkin. Psykologian kokeella voi hakea samalla kokeella Tampereelle, Helsinkiin ja Turkuun, mutta en tiedä onko siitä mitään hyötyä, kun ne on juurikin ne kovimmat yliopistot ja jos en pääse Tampereelle sillä kokeella niin tuskin sitten muihinkaan.

Hohhoijaa.

Miksi vasta nyt haen yliopistoihin? Miksi vasta nyt, vaikka tiesin jo lukiossa, että haluan ehdottomasti yliopistoon ja kuulun sinne? Koska minulla on ADHD. Koska olen ollut emotional mess. Olin niin järjetön kognitiivinen ja emotionaalinen sekasotku, etten pystynyt mitenkään lukemaan pääsykokeisiin, työskentelemään pitkäjänteisesti ja sitoutumaan tavoitteisiin siinä vaiheessa elämääni. Olen kypsynyt vasta viime vuosina. Olen vasta nyt valmis.

Ehkä täytynee harkita sijaisuuksien tekemistä sinne sun tänne (päiväkoteihin) syksyllä.

Kohta jatkan taas ikuisuusesseen väsäämistä. Se ei lopu IKINÄ. Hmph. Kirjoitin äsken 3 sivua piirreteorioista ja temperamentista. Loppuisi jo. On liian paljon tehtävää ja liian vähän aikaa. Stressi. Masennus. Angsti.