Teksti on kirjasta
Misdiagnosis and dual diagnosis of gifted children and adults, jota parhaillaan suomennan (tämä teksti on vielä osittain hiomaton).
Ajattelu- ja oppimistyylit
Lahjakkaiden lasten herkkyys ja intensiivisyys vaikuttavat merkittävillä tavoilla myös oppimistyyleihin. Vuosien ajan opettajille ja muille on kerrottu niin kutsutuista ”vasemman aivopuoliskon” ja ”oikean aivopuoliskon” ajattelutyyleistä, ei siksi, että niillä olisi selvä neurologinen perusta, vaan koska ne ovat osuvia vertauskuvia, jotka auttavat ymmärtämään yksilöllisiä eroja ajattelu- ja oppimistyyleissä (Ornstein, 1997). Hiljattain näitä tyylejä on alettu kutsua auditori-sekventiaaliseksi ja visuo-spatiaaliseksi oppimistyyliksi (Lovecky, 2004; Silverman, 2002). Yhteenveto näistä kahdesta tyylistä on esitetty taulukossa 1.
Taulukko 1.
Auditorisekventiaalinen
ajattelee pääasiassa sanoin ja oppii helposti
suosii auditorisia selityksiä
prosessoi tiedon sekä tehtävät sekventiaalisesti
oppii parhaiten faktoja ja yksityiskohtia; pitää tarkoista ohjeista
hoitaa yhden asian/tehtävän kerrallaan johdonmukaisesti ja hallitusti
analyyttinen ajattelija; tekee loogisia päätelmiä
ratkoo mieluiten olemassaolevia ongelmia
pitää konkreettisista tehtävistä, joihin on vain yksi oikea vastaus
suhtautuu suurimpaan osaan asioista hyvin vakavasti
Visuospatiaalinen
ajattelee ensisijaisesti kuvina ja haluaa, että annetut tehtävät esitetään visuaalisesti
suosii visuaalisia selityksiä
käsittelee tietoa holistisesti; hahmottaa pikemminkin kokonaiskuvan kuin yksityiskohtia
pitää suuntaa antavista päämääristä ja ohjeista
tekee mielellään monta asiaa yhtä aikaa ja multitaksin kaaos
pitää avoimista, virtaavista tilanteista; luo omat ; improvisoi usein; etsii kaavoja
pitää synteesien luomisesta; tuottaa ideoita intuitiivisesti
ratkoo mieluiten uusia tai itse kehittelemiään ongelmia
pitää abstrakteista käsitteistä; parempi päättelemään kuin laskemaan
lähestyy ongelmia leikkimielisesti
Vaikka nämä kuvaukset ovatkin pelkistettyjä, ne auttavat kiinnittämään huomiota tärkeisiin asioihin, jotka voivat johtaa virhediagnoosien tekemiseen lahjakkaiden lasten ja aikuisten kohdalla. Taulukossa 1 esitetyt kaksi erilaista ajattelutyyliä, joihin joskus viitataan vasemman ja oikean aivopuoliskon toimintana, ovat vain osa totuudesta. Tietyt toiminnot liittyvät enemmän vasemman tai oikean aivopuoliskon toimintaan, mutta kumpikin aivopuolisko vastaa hyvin monenlaisista toiminnoista (Goldberg, 2001).
Kun ihmiset yrittävät muodostaa kuvausta keräämällä yhteen kaikki tiettyyn aivopuoliskoon yhdistetyt tehtävät, jolloin oikean puoliskon ajattelulla tarkoitetaan ainoastaan ”visuospatiaalista” ja ”ei-lineaarista” ajattelua ja vasemman aivopuoliskon ajattelu tarkoittaa pelkästään ”auditorisekventiaalista”, ”lineaarista” ajattelua, ajaudutaan ongelmiin. Se on malli, joka ryhmittelee yhteen toisiinsa liittymättömiä tehtäviä vain siksi, että ne sijaitsevat lähellä toisiaan (mikä on vähän sama asia kuin väittäisi, että ihmisen pitäisi pystyä haistamaan silmillään, koska ne sijaitsevat lähellä nenää). Vasen aivopuolisko on hallitseva ongelmanratkaisussa ja oikea visuospatiaalisissa sekä musiikillisissa tehtävissä, mutta todellisuudessa käytämme kumpaakin aivopuoliskoa suurimmassa osassa asioita. Siltaa suunnitteleva insinööri esimerkiksi ratkoo visuospatiaalisia ongelmia (oikea aivopuolisko) varsin lineaarisella tavalla (vasemman aivopuoliskon tyyli). Runoilija käyttää kieltä (vasen aivopuolisko), mutta usein vapaalla, assosiatiivisella tavalla (oikean aivopuoliskon tyyli). Kummassakin tehtävässä aivopuoliskot työskentelevät yhdessä.
Eri ihmiset oppivat eri tavoin. Jotkut oppivat ja muistavat asioita parhaiten, kun informaatio esitetään visuaalisesti grafiikkana tai kirjoitettuna tekstinä. Toiset taas oppivat parhaiten tekemällä jonkin projektin tai kuuntelemalla. Henkilön ajattelutyyli paljastaa, mitä menetelmää kannattaa käyttää tiedon esittämiseen. Opettaja voi valita materiaalin esittämiseen jonkin strukturoidun, sekventiaalisen tavan tai jonkin assosiatiivisemman, intuitiivisemman ja visuaalisemman tavan. Maalaukset ja ympyräkaaviot ovat kummatkin visuaalisia esityksiä. Luokanopettaja, joka haluaa ottaa kummatkin ajattelutyylit huomioon, käyttää sekä visuospatiaalisia että auditorisekventiaalisia menetelmiä.
Niin yksinkertaistettu kuin ajattelu/oppimistyylin käsite onkin, suurin osa ihmisistä pystyy samaistumaan niistä jompaan kumpaan, vaikka jotkut löytävätkin itseensä sopivia piirteitä niistä molemmista. Joillakin toinen tyylesitä on äärimmäisen hallitseva, ja juuri nämä äärimmäisyydet lahjakkaissa ihmisissä aiheuttavat käyttäytymistä, joka voidaan erheellisesti tulkita psykopatologiseksi.
Niin kutsuttu auditorisekventiaalinen ajattelutyyli on erittäin verbaalinen, konkreettinen, sekventiaalinen ja lineaarinen. Tällainen henkilö ottaa yhden asian tai tehtävän kerrallaan, hallitusti ja täsmällisesti, ja kaikki on omalla paikallaan ja kaikelle on oma paikkansa. He pitävät täydellisyydestä. Tehtävät, jotka edellyttävät synteesiä tai intuitiota, kuten sosiaalinen kanssakäyminen, ovat usein vaikeita. Äärimmilleen vietynä tällaiset henkilöt muistuttavat – tai ovat – Asperger-henkilöitä. Kovaääninen, sotkuinen ympäristö on tällaisen ihmisen mielestä lähes sietämätön.
Varsin erilainen kuin tämä erittäin hallittu ihminen, on henkilö, jota jotkut (mm. Silverman, 2002) kutsuvat visuospatiaaliseksi oppijaksi. Tällaiset ihmiset ovat varsin joustavia sekä ajattelussaan että tekemisissään, eivätkä he ole yleensä kovin kiinnostuneita faktoista tai yksityiskohdista. He haluavat muodostaa asioista kokonaiskuvan. He nauttivat improvisoimisesta, ja he ovat luovia ajattelijoita, jotka haluavat nähdä, mitä tapahtuu, jos asiat tehdään tavanomaisesta poikkeavalla tavalla; he inhoavat tiukasti strukturoituja tilanteita. Visuospatiaaliset ajattelijat nauttivat kokemuksista, jotka ovat avoimia, virtaavia ja strukturoimattomia. He vastustavat tehtäviä, joihin liittyy toistamista ja ulkoaopettelua. Tunnetut sarjakuvataiteilijat kuten Kaukana poissa -sarjakuvan Gary Larson, ovat täydellinen esimerkki tällaisesta tyylistä. Jäykkä, strukturoitu ympäristö, jossa on paljon sääntöjä sekä jatkuvia rangaistuksia niiden rikkomisesta, ei ole tällaisten henkilöiden mieleen.
Lahjakkaat lapset jotka ovat visuospatiaalisia ajattelijoita käyttävät erilaista logiikkaa kuin heidän auditorisekventiaaliset toverinsa. Auditorisekventiaaliset ajattelijat käyttävät yleensä klassista deduktiivista logiikkaa ottaen periaatteen, josta he johtavat loogisia seurauksia. Visuospatiaaliset ajattelijat käyttävät induktiivista logiikkaa. He ottavat joukon hajalleen siroteltua tietoa, yhdistävät ne ja muodostavat niistä . Luomalla uusia tapoja katsoa asioista. Induktiivinen päättely käy heiltä helpommin, sillä siinä missä auditorisekventiaaliset henkilöt ovat lineaarisia ja sekventiaalisia ajattelussaan ja käsittelevät tavallisesti yhden asian kerrallaan, visuospatiaaliset ajattelijat ovat multiprosessoijia. He saattavat tehdä montaa eri asiaa yhtä aikaa, ja ja jokainen niistä on eri vaiheessa. Visuospatiaalisilla henkilöillä on uskomaton kyky sietää keskeneräisyyttä, struktuurin puutetta ja sekasortoa, joskus heidän ympärillään olevien ihmetykseksi. He eivät useinkaan tunne sen ihmeempiä paineita viedä loppuun tehtäviä, jotka he ovat aloittaneet. He pystyvät hahmottamaan mielessään ongelmia ja ratkaisuja ja he oppivat parhaiten osallistumalla fyysisesti ongelmanratkaisutoimintaan.
”Visuospatiaaliseen” ei-lineaariseen ajattelu/oppimistyyliin liittyviä ongelmia
Nykypäivän yhteiskunta, jossa korostetaan teknologiaa, järjestelmiä, instituutioita sekä keskinäistä riippuvuutta, suosii pääsääntöisesti yksilöitä, jotka toimivat käyttäen vasemman aivopuoliskon auditorisekventiaalista tyyliä. Seurauksena niin kutsuttu visuospatiaalinen ajattelutyyli, yhdistettynä useisiin muihin lahjakkaille ihmisille ominaisiin piirteisiin, voi saattaa henkilön alttiiksi monenlaiselle ongelmakäytökselle. Ensinnäkin lapsi tai aikuinen, joka ei kiinnitä huomiota yksityiskohtiin ja jota ei kiinnosta viedä loppuun häntä kiinnostamattomia tehtäviä, saa todennäköisesti kuulla olevansa alisuoriutuja tai laiska. Lapsen korkeaa akateemista potntiaalia ei välttämättä edes tunnisteta koulun akateemisessa ympäristössä. Luovaa ja kekseliästä aikuista ei välttämättä hyväksytä työpaikoille tai hänellä saattaa olla ongelmia sekä työ- että ihmissuhde-elämässä, koska hän epäjärjestelmällinen tai koska hän ei kiinnitä huomiota yksityiskohtiin.
Lahjakkaan lapsen intensiivisyys yhdistettynä luovaan mutta epäjärjestelmälliseen oppimistyyliin voi aiheuttaa valtataisteluita aikuisen kanssa tämän pitäessä lasta ”sählääjänä”. Kiihkeät riidat voivat johtaa uhmakkuushäiriön (ODD) diagnosointiin. Jos intensiivinen, herkkä ja visuospatiaalinen lahjakas lapsi laitetaan yhteen auditorisekventiaalisen aikuisen kanssa, vuorovaikutus voi olla kuin yrittäisi sekoittaa vettä ja öljyä keskenään.
Näiden lasten luova ajattelu voi olla sekä kiehtovaa että raivostuttavaa, kun he keksivät spontaaneja kysymyksiä ja sitten vastaavat niihin käyttäen itseään koehenkilöinä. ”Pystynkö arvioimaan oikein, paljonko täytyy vähintään tehdä työtä, jotta saa kokeesta arvosanan 4?” ”Miksi kysymme ’Mitä kuuluu’, vaikkei meitä oikeasti kiinnosta?” ”Mikäli sisällön laatu on se mikä ratkaisee, mitä tapahtuu, jos palautan esseen ilmapallon pintaan kirjoitettuna?” Nämä lapset tuntevat usein pakottavaa tarvetta rajojen kokeilemiseen sekä sosiaalisten ”faktojen”, mukaanlukien niiden rajoitukset, permutaatiot ja poikkeukset, tarkkojen parametrien testaamiseen koulun tai työpaikan pyhistä rakenteista juurikaan välittämättä.
Aikuisten luova ajattelu on samankaltaista. Tiedemiehet ja taiteilijat usein luovat tai löytävät ongelmia, joita he haluavat ratkaista. Taidemaalari saattaa yrittää käyttää piirroksessaan kahden pakopisteen perspektiiviä tai kokeilla akryylivärien käyttöä uudella tavalla. Tutkija esittää itselleen kysymyksen aikoen löytää siihen vastauksen. Opettaja saattaa miettiä: ”Mikä on psykologisen tunteensiirron rooli luokkahuoneessa?” Ongelmien löytäminen ja niiden ratkaiseminen ovat luovia tehtäviä.
Visuospatiaaliset aikuiset eivät myöskään välttämättä löydä paikkaansa työpaikalla. He ovat niitä, jotka kyseenalaistavat säännöt, jotka pilailevat yhtiön perinteiden kustannuksella ja jotka tulevat usein väärinymmärretyiksi ja kiusatuiksi muiden työntekijöiden taholta.
Nämä visuospatiaaliset ajattelijat ovat niitä, joiden ajattelu on todennäköisesti erityisen kekseliästä – ominaisuus, jota me arvostamme. He todennäköisesti myös käyttäytyvät tavalla, joka tekee olomme epämukavaksi ja ravistelee vakiintuneita käytäntöjä. Muut saattavat pitää heitä epäjärjestelmällisinä ja hutiloivina työntekijöinä. Heidän taipumustaan jättää tehtävät kesken ei todennäköisesti pidetä hyväksyttävänä, ainakaan jos he ovat opettajia tai johtajia.
”Auditorisekventiaaliseen” lineaariseen ajattelu/oppimistyyliin liittyviä ongelmia
Lahjakkailla lapsilla ja aikuisilla, joiden ajattelutyyli on auditorisekventiaalinen, on myös todennäköisesti käyttäytymismalleja, joita voidaan virheellisesti pitää diagnosoitavina häiriöinä. Auditorisekventiaaliset lapset esimerkiksi ottavat asiat hyvin vakavasti; he eivät välttämättä ymmärrä, miksi muut viides- ja kuudesluokkalaiset lapset käyttävät aikaansa merkityksettömiltä vaikuttavien ja pinnallisten asioiden miettimiseen. Intensiivisyytensä vuoksi heidän vakavuutensa menee äärimmäisyyksiin. Auditorisekventiaaliset lapset ja aikuiset saattavat olla niin vakavia ja velvollisuudentuntoisia, ettei heidän elämässään ole juurikaan iloa tai spontaaniutta, ja muut saattavat pitää heitä jäykkinä ja huolten painamina tai masentuneina, vaikka heidän elämäntyylinsä tuntuukin heistä itsestään melko mukavalta.
Jotkut näistä lahjakkaista lapsista ja aikuisista ovat perfektionisteja. Vaikka perfektionismi voi olla hyväkin asia ja saada ihmisen pyrkimään kohti loistavia suorituksia, jopa 20% lahjakkaista lapsista saattaa invalidisoitua perfektionisminsa takia ja heitä voidaan kuvata ”haitallisesti perfektionistisiksi” (Parker & Mills, 1996), piirre, joka voi saada terveydenhuollon ammattilaiset miettimään, onko perfektionismi merkki pakko-oireisesta häiriöstä (OCD).
Jotkut lahjakkaat lapset ja aikuiset ovat usein arvostelevia ja ovat vakavia ja suvaitsemattomia muita ihmisiä kohtaan. Poikkeuksellisen älykkäiden ihmisten on usein vaikea nähdä asioita toisen näkökulmasta, ja he suhtautuvat muihin kärsimättömästi. Heillä on korkeat kriteerit sekä itsensä että muiden suhteen. Useimmille ei ole kehittynyt käsitystä normaalista. He olettavat, että taidot, jotka ovat heille helppoja, ovat yhtä helppoja kaikille. Lahjakkaat lapset ja aikuiset saattavat nopeasti (ja erheellisesti) olettaa, että toiset ovat tahallaan jääräpäisiä, valehtelevat tai eivät vain yritä tarpeeksi väittäessään, että tehtävä on liian vaikea tai epäselvä. Suuri osa lahjakkaiden lasten – ja jopa aikuisten – sosiaalisesti epäsensitiivisestä käytöksestä johtuu pikemminkin tästä näkemyksellisestä epäsuhdasta kuin halusta satuttaa muita.
Aiheesta muualla:
