Valtava Asperger oivallus!!!

Kolme tekijää elämässäni on saaneet aikaan sen, että oon tajunnut erittäin tärkeän asperger-ominaisuuden itsessäni. Sen nimi on jumiutuminen. Juutun etenkin tunnetiloihin. Ja tää taipumus on se mikä on aiheuttanut eniten ongelmia esimerkiksi ihmissuhteissa, kun en osaa antaa asioiden olla ja toisaalta en oikein oo jaksanut monia ihmisiä, kun en kestä jos ne käyttäytyy tavoilla jotka aiheuttaa negatiivisia tunteita kun sit jään jumiin niihin ahdistuksiin ja ärsytyksiin. Sattuneista syistä havahduin nyt ihan äsken tiedostaan tämän taipumuksen olemassaolon. Arvasin heti et tää on joku aspergerjuttu ja googlasin äsken ja kyllä. Kyseessä on rigid thinking. Taipumus jäädä jumiin asioihin. Jää joku rata päälle aivoissa. Looppaa. Stuck. Läheisesti yhteydessä pakkomielteisiin eli obsessioihin.

Mahtavaa. Siis koska koen et mun on helppo muuttaa tätä nyt kun vaan TIEDOSTAN asian. Ja siis silloin kun tiedostan asian sen tapahtuessa. "Hei, nyt sä jäit jumiin, anna olla, irrota". Toki vaatii harjottelua jne mut tää on kyl iso asia! Tulee todella paljon muuttaa elämää paremmaksi.

Oon nyt ekaa kertaa havahtunut ajatteleen, että ehkä mä sittenkin AJATTELEN LIIKAA, kuten ihmiset toisinaan (ärsyttävästi) on minulle sanoneet. Oon tajunnut, että se, kun analysoin ja märehdin ja vatvon loputtomiin asioita pieniks paloiksi, on sitä jumiutumista. Jään jumiin johkin asiaan ja kun minä sitten oon siinä jumissa, alan analysoida. Luulen, että se analysointi jotenkin auttaisi siihen ongelmaan, vaikka ongelma on ainoastaan siinä, et jäin JUMIIN.

Luin just jostain, että jos jää jumiin johkin asiaan, se mitä EI pitäs tehä, on se, että alkaa analysoimaan ja penkomaan tai puhumaan asiasta ihmisille jne. koska sillon antaa sille asialle huomionsa ja energiansa ja se jumi vain pahenee. Pitäs vaan jotenkin päästää irti ja suunnata huomio toisaalle, niin ongelma oiskin sillä ratkastu.

En oo siis tajunnut että jumiutuminen on niin iso osa elämääni ja myös suurimpia (suurin?) syy sille, että voin jotenkin huonosti.