Kyynisyyden purkaus

Tunnustan. Olen joissain asioissa kyyninen ihminen. Uusi vuosi on minusta totaalisen yhdentekevä asia. Boring. Numero vaihtuu kalenterissa. So what. Syntymäpäivät on myös turhia paitsi lapsena. Monenlaiset juhlapäivät on minusta lähinnä ärsyttäviä, kun asetetaan PAINE päähän, että nyt pitäisi JUHLIA jotenkin ja sitten en tajua yhtään, MITEN. Miten juhlitaan uutta vuotta? Ei, en osta raketteja ja ammu niitä. Miksi pitäisi syödä nakkeja ja perunasalaattia??? Ihan kuin joku robotti vaeltaa kauppaan ja ostaa nakkeja ja perunasalaattia, KOSKA on uusi vuosi? No thanks. Joten MITEN? Olen nyt lopulta päätynyt siihen, että ei mitenkään. Ei kiinnosta. Jos ei olisi lasta, ei varsinkaan tarvisi. Minua oksettaa se, että jos on uusi vuosi tai vappu tms. pitää lähteä RYYPPÄÄMÄÄN johkin. Mitä juhlimista se on? Koska ensinnäkin sitä tehdään aina – no, ei nyt aina, mutta joka viikonloppu tai no, kun on ihan TAVALLISTA, joten miten se typerä vappu eroaa tavallisesta illan vietosta? Ei mitenkään. On vain joku VELVOLLISUUS lähteä ryyppämään, KOSKA on vappu/uusi vuosi. Ja kaiken lisäksi paikat on TUPATEN TÄYNNÄ ihmisiä eli meni minne tahansa siellä on kamalaa ja infernaalista ja oksettavaa. Vihaan täysiä baareja. Ja ihmismassoja, minkä takia en IKINÄ mene mihkään KEIKOILLE. Joten ei. Hyi. Ei mitään tuollasta ällötystä minun elämääni.
Unelmani olisi, että kun on lapsia, olisi joku perhe tai perheitä, joitten kaa voisi kokoontua syömään kaikkea hyvää ja juhla tulisi siitä yhdessä olosta. Mut ei minulla oo sellasia tuttavia. Tosin en ehkä ole kysellytkään ympäriinsä, et kiinnostasko ketään.
Juhannus kuuluisi samaan kastiin, mut minun vanhemmilla on nyt mökki ja ollaan siellä ja se on ihan jees. Se JUHANNUS siinä nyt on irrelevantti, mut ihan hauskaa, et on se joku tietty ajankohta kun kokoonnutaan mökille perheen kanssa.
Suhtaudun juhliin kyynisesti. Boring. Ei kiinnosta. Yhdessäolo kivojen ihmisten kaa kiinnostaa.
Ja joku YSTÄVÄNPÄIVÄ. Hyi. En jaksa mitään keinotekoista ja pakotettua "NYT MUISTETAAN YSTÄVÄÄ" -skeidaa. Tulee vaan velvollisuuksia ja pakotettu olo, joten boikotoin sitä. Ystävänpäivä on joka päivä.
Ja inhoan naamiaisia ja vanhojen tansseja ja kaikenlaisia joukkohömpötyksiä. En kykene löytämään mitään tollaista ryhmähurmostilaa. VIHAAN naamiaisia. Tulee vaan helvetillinen stressi ja ylimääränen kuormitustila siitä, et pitäs olla joku typerä ASU. Pitäs olla RAHAA typerään asuun tai sen osiin ja AIKAA ja ENERGIAA sen hankkimiseen. Joku typerä yksi asu, jolla ei sen jälkeen tee mitään. Ei kiitos. En aio.
Vanhojen tansseihin en mennyt. Vihaan juhlapukuja. Ja siinä tuo sama stressi ja helvetti jostain typerästä ASUSTA, joka pitää hommata yhtä typerää kertaa varten. Ei kiitos.
Vihaan asuja. Haluan pukeutua normaalisti. Jos minulla olisi palvelija, joka hoitaa täydellisesti tuon puolen ja maksaa kaiken, niin voin harkita sen puvun sisään menemistä.
Ja kaikki Stokmannin hullut päivät ja muut KUVOTTAVAT massahysteriajuhlat. Tulee oksennus. Kierrän helvetin kaukaa.
Ja festarit ja keikat ja sen sellaiset. Hyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyi. Oksettavaa. Vihaan ihmispaljoutta. Pysyn kaukana. Jos keikalla tai konsertissa on TUOLIT, joissa istutaan, voin harkita, koska sitten ei tarvi seistä sen kamalan massan keskellä tuupittavana ja ylipäätään tulen vihaiseksi ja vittuunnun, jos koko ajan vieraat ihmiset tönii ja töykkii ja osuu minuun ja en mahdu olemaan.
Eli kyllä. Minussa asuu suurta kyynisyyttä. Syytän aspergeria. Olen niin YKSILÖLLINEN ja oman tien kulkija ja erakko että en KESTÄ omituisia sosiaalisia hömpötyksiä.
Loppu.