Sisäinen kasvu on äärettömän kiehtova asia. Koko ajan oppii lisää ja osaa tehdä parempia valintoja ja sitä myöten elämästä tulee koko ajan yhä enemmän juuri sellainen kuin sen haluaa olevan. Todellisuuden ja ihannekuvien/tavoitteiden välinen kuilu kuroutuu hiljalleen umpeen. Ihminen alkaa elää unelmaansa todeksi.
Minulla on menossa hurja sisäisen kasvun kausi, koska erottuani pari kuukautta sitten pitkästä suhteesta, olen nyt päässyt työstämään käsittelemättä jääneitä osa-alueita minuudestani eli kaikkea sitä, mikä liittyy miehiin siis miesten iskemiseen, uuden miehen löytämiseen, tutustumiseen, uuden suhteen rakentamiseen jne jne. Näitä osa-alueita en luonnollisestikaan voinut työstää ollessani vakiintuneessa suhteessa, joten ne ovat jääneet sille varhaisemmalle kehitystasolle, jolla olin silloin joskus 9 vuotta sitten. Nyt sitten laitan nekin kuntoon.
Yksi tärkeä oivallus, jonka olen tässä tehnyt, on se, että tunnen fyysistä vetovoimaa ihan väärää ihmistyyppiä kohtaan. Sellaista maskuliinista, neurologisesti normaalia... Sellaisia ties mitä portsareita ja äijiä ja jotain. Ne vetoavat naiselliseen puoleeni, mutta olen ymmärtänyt, että tarvitsen elämänkumppanikseni ihmisen, joka on kanssani samalla aaltopituudella. Eli aika samanlainen ihminen kuin minä olen. Luova, herkkä, ajatteleva. Eloisa ja iloinen. Ja nyt on vihdoin tapahtunut se ihme, että en enää katsele niitä "perusäijiä", vaikka ne kuinka houkuttelisivat fyysisesti. Tunnistan kyllä "oman" ihmistyyppini, kun sen kohtaan ja fokusoidun vain siihen. Etsin siis ensisijaisesti ystävää, mutta sellaista, joka herättää niitä romanttisiakin tunteita. Saa nähdä mitä löydän. :)
Olen aina viehättynyt ulospäinsuuntautuneista naisista. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, että vaikka se toinen ymmärtäisikin minua, hän ei kuitenkaan voi koskaan ymmärtää ihan täysin. Onko se tärkeää? On se. Aika hienoa oivaltaa tällainen asia kolmekymppisenä! :)
VastaaPoistaHassua että mullakin tulee juuri pari kuukautta täyteen asumuseroa pitkäaikaisen puolisoni ja poikani äidin kanssa. Suhde on mennyttä ja kumpikin sielunkumppani ovat nyt vapaita sinkkuja jotka voivat paljon harvemmin tavatessaankin vielä keskenään rakastella kun kerta siitä niin tykkäävät, vaikka mitään suurempia tunteita ei enää olisikaan mukana. On tosiaan ollut antoisaa elää pitkästä aikaa ns. omaa elämäänsä ilman puolison tai kahden pikkulapsen päivittäisiä odotuksia, toiveita ja vaatimuksia. Ajan kanssa ehtii perhe-elämään virittyneen mielen pöly laskeutua ja ne omat aidot ja antoisat mielenkiinnon kohteet selkiytyvät jälleen. Uuden ihanan naisen, ystävän ja rakastajan löytäminen tuntuu vaikealta kun paikallinen yöelämä baareissa ja klubeissa ei kiehdo ja pinnalliset kaunottaret tuntuvat turhilta lähestyä. Onneksi etukäteen voi fiilistellä sitä euforista tunnetta joka kuin tyhjästä syntyy kunhan vain pääsee kasvotusten jonkun ihanuuden kanssa jossa oikea aaltopituus yhdistyy viehättävään fyysiseen ulkomuotoon, lempeyteen ja kiehtovaan aivotoimintaan - sekä molemminpuoliseen vapauteen rakastua.
VastaaPoista