Tämän alistimulaatiotilan on pakko olla "äärimmäinen" dopamiinivajetila. Ja tämä tosiaan muistuttaa täydellisesti masennusta, vaikka siitä ei ole kysymys. Alistimulaatiotilassa motivaatio, aloitekyky ja toimintakyky katoavat. En pysty edes syömään. Kaikki on mahdotonta.
Olisi HYVIN mielenkiintoista kokeilla, mitä tapahtuisi, jos tässä tilassa ottaisi tyrosiinia. Harmi, ettei minulle ole sitä. Eikä sitä saa lähitienoilta. Muutaman kilometrin päästä saisi, jos sinne pyöräilisi. Mutta ei ole rahaa.
Auttaisikohan se tähän.
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Alistimulaation vaarat
Juuri nyt olen helvetin tylsistynyt. Minulla ei ole käynnissä kiinnostavia projekteja. Ei ole ollut itseasiassa aikoihin. Niitä on yleensä silloin, kun olen hypomaaninen ja en ole ollut sitä. En tiedä miksi. Eevi on mökillä ja lojun kotona yksin. Olen liian laiska poistumaan kotoa. Laiska, laiska, laiska. Ja vaikka voisin tehdä kaikenlaista hyödyllistä, kuten jumpata, mennä lenkille, tehdä oppimistehtävää... Olen liian alistimuloituneessa tilassa tehdäkseni mitään.
Asia nimittäin menee niin, että kun minusta tulee alistimuloitunut, kadotan kaiken enegian ja aloitekyvyn ja muutun elottomaksi, katatonisesi, letargiseksi valaaksi, joka ei kykene tekemään MITÄÄN.
Alistimulaatiotila on siksi vaarallinen. Se johtaa pitkittyessään masennuksen kaltaiseen tilaan. En usko, että kyse on, ainakaan alusi, oikeasti masennuksesta, vaan syvästä letargiasta. Katatoniasta. Halvaantumisesta. Ehkä se on se, mihin ADHD piireissä viitataan termillä "paralysis of will". Motivaatio katoaa. Toimintakyky katoaa.
Siksi en voi olla yksin kotona kovin paljon. Se on vaarallista.
Mutta jos olen liikaa pois kotoa seuraa ylikuormittuminen eli ylistimulaatiotila. Joka lähtee pois vain olemalla yksin kotona.
Jo on ihmeen nuorallakävelyä :). Olen psyykkinen diabeetikko. Minun täytyy tarkkailla mentaalista verensokeria.
Yksinolo tuntuu tällä hetkellä pelottavalta. Tiedän kokemuksesta, mihin alistimulaatiotila johtaa pitkittyessään. En myöskään PYSTY rikkomaan sitä omin avuin. Kyseinen tila muistuttaa lähes täysin masennusta. Vaikka se voi alkaa parissa vuorokaudessa toisin kuin masennus. Olen ollut joskus myös masentunut ja se on ihan sama olotila. Ehkä se on jonkinlaista vakavaa dopamiinipuutosta kummassakin.
Siksi en ole introvertti. Saan energiaa ihmisistä ja aktiviteeteista. Mutta toisaalta ylikuormitun myös helposti ja minun täytyy riittävästi olla yksin kotona latautumassa, että jaksan ihmisiä ja aktiviteetteja. Kumpaankaan suuntaan ei saa vetää liikaa.
Sitte on vielä se hitsin ADD-letargia, joka pahentaa alistimulaatiota. Eli jokin minussa vetää koko ajan kohti katatonista tilaa, jossa makaisin vain sängyssä elottomana. Se on pysyvä ongelma. Ollut ihan aina. Lukemani perusteella se johtuu ADD:sta.
Mieleni on levoton ja vilkas, mutta ruumiini letarginen. Tai sitten ruumiini sätkii hyperaktiivisena, mikä on sellaista epänormaalia, levotonta energiaa. Joko olen siis alienerginen ja letarginen tai hyperaktiivinen ja levoton. Hyvin pitkälti.
Silloinkin, kun vaikutan ulospäin normaalilta, sisälläni on jatkuvasti se kamala letargia ja väsymys ja energiattomuus, taistelen vain sitä vastaan. Pakkohan se on. Enhän minä nyt VOI vain maata sängyssä elottomana koko elämääni.
Nyt toivon vain, että kello olisi pian puoli 4 ja lähden mökille isän synttärikemuihin ja pääsen ulos tästä olotilasta. Saan virikkeitä ja herään henkiin. Sitten olen mökillä päivän tai pari. Sielläkin on kyllä aika tylsää. Ja outoa. Mutta en ainakaan ole yksin.
Asia nimittäin menee niin, että kun minusta tulee alistimuloitunut, kadotan kaiken enegian ja aloitekyvyn ja muutun elottomaksi, katatonisesi, letargiseksi valaaksi, joka ei kykene tekemään MITÄÄN.
Alistimulaatiotila on siksi vaarallinen. Se johtaa pitkittyessään masennuksen kaltaiseen tilaan. En usko, että kyse on, ainakaan alusi, oikeasti masennuksesta, vaan syvästä letargiasta. Katatoniasta. Halvaantumisesta. Ehkä se on se, mihin ADHD piireissä viitataan termillä "paralysis of will". Motivaatio katoaa. Toimintakyky katoaa.
Siksi en voi olla yksin kotona kovin paljon. Se on vaarallista.
Mutta jos olen liikaa pois kotoa seuraa ylikuormittuminen eli ylistimulaatiotila. Joka lähtee pois vain olemalla yksin kotona.
Jo on ihmeen nuorallakävelyä :). Olen psyykkinen diabeetikko. Minun täytyy tarkkailla mentaalista verensokeria.
Yksinolo tuntuu tällä hetkellä pelottavalta. Tiedän kokemuksesta, mihin alistimulaatiotila johtaa pitkittyessään. En myöskään PYSTY rikkomaan sitä omin avuin. Kyseinen tila muistuttaa lähes täysin masennusta. Vaikka se voi alkaa parissa vuorokaudessa toisin kuin masennus. Olen ollut joskus myös masentunut ja se on ihan sama olotila. Ehkä se on jonkinlaista vakavaa dopamiinipuutosta kummassakin.
Siksi en ole introvertti. Saan energiaa ihmisistä ja aktiviteeteista. Mutta toisaalta ylikuormitun myös helposti ja minun täytyy riittävästi olla yksin kotona latautumassa, että jaksan ihmisiä ja aktiviteetteja. Kumpaankaan suuntaan ei saa vetää liikaa.
Sitte on vielä se hitsin ADD-letargia, joka pahentaa alistimulaatiota. Eli jokin minussa vetää koko ajan kohti katatonista tilaa, jossa makaisin vain sängyssä elottomana. Se on pysyvä ongelma. Ollut ihan aina. Lukemani perusteella se johtuu ADD:sta.
Mieleni on levoton ja vilkas, mutta ruumiini letarginen. Tai sitten ruumiini sätkii hyperaktiivisena, mikä on sellaista epänormaalia, levotonta energiaa. Joko olen siis alienerginen ja letarginen tai hyperaktiivinen ja levoton. Hyvin pitkälti.
Silloinkin, kun vaikutan ulospäin normaalilta, sisälläni on jatkuvasti se kamala letargia ja väsymys ja energiattomuus, taistelen vain sitä vastaan. Pakkohan se on. Enhän minä nyt VOI vain maata sängyssä elottomana koko elämääni.
Nyt toivon vain, että kello olisi pian puoli 4 ja lähden mökille isän synttärikemuihin ja pääsen ulos tästä olotilasta. Saan virikkeitä ja herään henkiin. Sitten olen mökillä päivän tai pari. Sielläkin on kyllä aika tylsää. Ja outoa. Mutta en ainakaan ole yksin.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
25 satunnaista asiaa minusta
- Olen mukavuudenhaluinen ja hedonistinen apina, joka juoksee välittömän mielihyvän perässä ja taistelee saadakseen aivonsa (ja sitä kautta koko järjestelmän) paremmin hallintaansa.
- Rakastan tietoa. Haluan lukea, oppia, tietää.
- Olen itseni pahin vihollinen. Minä haluan usein eri asioita kuin kurja fysiologinen järjestelmäni enkä ole tarpeeksi vahva alistaakseni sitä ja tehdäkseni siitä tahtoni alaista tottelijaa.
- Kissat on kivoja, mutta oikeastaan lemmikkieläimistä on vaivaa ja stressiä ja toisaalta lemmikkinä oleminen, ainakaan näin laiskan apinan kanssa, ei liene täysin eettistä, vaan eläinten tulisi sijaita luonnossa vapaina (tosin aidossa elinypäristössään, ei missään väärässä paikassa ihmisten sinne tuomina) jne....
- Eettisenä ihmisenä minun pitäisi olla kasvissyöjä, mutta impulsiivisena, hedonistisena apinana en ole sellaiseen kyennyt.
- Olen suuri herkkuperse. Jokaiseen päivään kuuluu herkutteluhetki.
- Olen järkyttävän epärealistinen rahankäyttäjä ja järjestänyt itselleni velkaa ties minne osamaksuilla... Onneksi aivoni hahmottavat kokonaistilanteen kutienkin siinä määrin, etten saata itseäni liian suureen liriin ja nyt, kun aloitan opiskelun, maksan ne POIS opintolainalla ja olen ilmoittanut itseni estolistalle mm. Klarnaan, jotten enää voi toteuttaa impulsiivisia ideoitani.
- Aloitan filosofian opinnot yliopistossa.
- Minulla on ollut 15 välivuotta. Halusin lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan psykologiaa tai filosofiaa, mutta monimutkaisista syistä johtuen en ole näiden vuosien aikana ollut edes pääsykokeissa kuin 2 kertaa (joista toisella tärppäsi). Lyhyesti ongelma on ollut ADHD/asperger, pitkästi ja eriteltynä perfektionismi, puutteelliset opiskelutaidot, puutteelliset kognitiiviset kyvyt, puutteellinen toiminnanohjaus jne.
- Rakastan Eeviä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta äitiys on minulle hyvin vaikea asia, tarvitsen paljon yksinolemisaikaa ja jaksan huonosti pitkäjaksoista ihmisten kanssa olemista.
- Kykyni tuntea rakkautta on puutteellinen. Tunnen universaalia rakkautta kaikkea olevaa kohtaan (agape), mutta yksilötasolla tai yksilöihin kohdistuvana (oli kyseessä sitten eläimet tai ihmiset) asia mutkistuu..
- Minä olen onnekas ja minulla on hyvin empaattinen, kiltti, älykäs ja hyvä mies. Koska sellainen tahtoo olla kanssani, se tarkoittaa, etten voi olla aivan pilallinen.
- Jos kehtaisin, sanoisin, että olen melkoinen epeli vällyissä. Joissain asioissa hullusta, estottomasta ja villiintyneestä aivotoiminnasta on hyötyä.
- Haluaisin oppia nöyryyttä. Pidän itseäni liian tärkeänä ja spesiaalina ja tuijotan suuresti omaan napaani ja olen itsekeskeinen ällöpylly.
- Olen usein tyytymätön ulkonäkööni. Toisinaan taas hirveän tyytyväinen.
- Haluaisin harrastaa runsaasti liikuntaa. Mutta olen vetelä. Paitsi aivosoluiltani.
- Kotona on tosi kivaa.
- Karkkipussit on liian isoja. En tajua, miksei niitä pikkuisia karkkipussiversioita voida tehdä kaikista karkeista. Niillä jättisäkeillä ei tee mitään. En jaksa syödä kuin pari samanlaista karkkia ja siten kyllästyn. Niissä säkeissä on aina jotain 5 eri karkkia loputtomia määriä. Ja en tarvitse sellaista karkkimäärää. En voi myöskään syödä vain vähän ja säästää loppuja. Ne kulkeutuvat suuhuni. Joten heitän loput lillumaan vesiastiaan, että ne menee pilalle ja en voi syödä niitä. Tai oikeastaan en osta niitä. Paitsi hyvin harvoin. Irtsarit on siksi hyvä juttu. Mutta aika harvoin ostan karkkia silti. Ostan mieluummin pullan.
- En voi leipoa kovin usein, kun syön kaiken, mitä teen (esim kaikki korvapuustit päivässä tai kahdessa) ja sitten tulisin pulleaksi.
- Olisi kivaa vielä jonain päivänä elättää itse itsensä.
- En tiedä, voinko elää ilman ssri-lääkkeitä. Olen vähentänyt annoskokoa 10 mg:sta 5-7,5 mg:aan. Tavoitteena 5mg ja jättää se sitten toistaiseksi siihen.
- Ajattelen kirjoittamalla ja puhumalla. Joskun puhun yksinäni voidakseni ajatella.
- Elämä on hyvin haastavaa. Tai ei kai hengittäminen ja syöminen ja elämän mekaaninen suorittaminen, mutta toisaalta kyllä, sillä jos ihminen masentuu, se voi lakata kyseisten asioiden tekemisen. Ja itsensä estäminen masentumasta on yksi niistä haasteista. Kaikkien muiden haasteiden keskellä.
- Olen hirveä sottaporsas. Miikan äiti järkyttyi asuntoni "tilasta", kun kävi ruokkimassa kissoja ja näki painajaisia... Hmmmmm.... Siivoan kyllä vähän väliä jotain, mutta se ei jotenkin auta.
- Elämä on kiehtovaa. Kiehtova tutkimusmatka. Kiehtovinta elämässä on tieto. Ymmärtäminen. Yhä syvempien ymmärryksen kerrosten esiin kaivaminen.Näin.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Buddhalaisuus
Pakko tutkia löytyisikö sieltä jotain vastauksia.
"In fact it's attachment that makes us restless..."
"In fact it's attachment that makes us restless..."
...we have many attachments when we are unenlightened that cause our suffering (called “Dukkha” which is part of the four noble truths) such as:
- Suffering on things because they don’t measure up to our expectations (because of impermanence [things change]): physical appearance and beauty, strength, gadgets (smartphones, electronics, etc.), etc (Wake Up! Understanding Enlightenment in Buddhism
Vapaus ulkonäköpaineista
Onko ainoa keino löytää ratkaisu edellä kuvattuun ongelmaan (Ulkonäköpakkomielteet ja sisäinen rauha?) se, että lakkaa välittämästä siitä, miltä näyttää?
Mitä tarkoittaa käytännössä se, että ei välitä siitä, miltä näyttää?
Se, ettei välitä siitä miltä näyttää, ei tarkoita sitä, ettei välittäisi itsestään. Ihminen, joka välittää itsestään ja arvostaa itseään, huolehtii itsestään. Mitä on itsestään huolehtiminen? Ainakin sitä, että huolehtii terveydestään.
Mutta entä kaikenlainen kauneudenhoito?
Meikkaamisessa koen ongelmaksi juuri tämän: "Harmless in themselves, makeup and adornment represent the desire to make things appear different from what they actually are." (Guide to buddhism)
Sitä juuri olen vuosia pohtinut. Tarve meikata tarkoittaa, että on tarve näyttää muulta kuin on. Se taas tarkoittaa, ettei pidä sitä, millainen on luonnostaan, tarpeeksi hyvänä. Mikä kielii asioiden kurjasta tilasta...
Katsooko "buddhalainen" peiliin? Tarkoitan buddhalaisella tässä yksinkertaisesti (onko asiassa jotain yksinkertaista?) ihmistä, joka on vapautunut ulkonäköpaineista ja elää harmoniassa itsensä ja ulkoisen kuorensa kanssa.
Miksi ihminen, joka pitää aidosti itsestän, katsoisi peiliin? Mitä hän sieltä etsii? No, tietysti voi katsoa, onko tukassa töyhtöjä. Tai onko hamapiden välissä roska. Tosin sekin kielii siitä, että on HUOLESTUNUT ulkonäöstään.
Kieliikö peili aina siitä, että on huolestunut? Kieliikö se aina potentiaalisesta tyytymättömyydestä? peloista?
Minusta kyllä.
Artikkeleja:
Don't look now: US bloggers claim avoiding the mirror can improve your image
Mitä tarkoittaa käytännössä se, että ei välitä siitä, miltä näyttää?
Se, ettei välitä siitä miltä näyttää, ei tarkoita sitä, ettei välittäisi itsestään. Ihminen, joka välittää itsestään ja arvostaa itseään, huolehtii itsestään. Mitä on itsestään huolehtiminen? Ainakin sitä, että huolehtii terveydestään.
Mutta entä kaikenlainen kauneudenhoito?
Meikkaamisessa koen ongelmaksi juuri tämän: "Harmless in themselves, makeup and adornment represent the desire to make things appear different from what they actually are." (Guide to buddhism)
At least twice a month serious lay Buddhists abstain from applying makeup and give themselves to recognizing, accepting and being content with the present reality. Monks and nuns are asked not to use ‘garlands, perfumes, cosmetics, ornaments and adornments’ for the reasons just stated and also because they require so much time and expense (D.I,5).
Sitä juuri olen vuosia pohtinut. Tarve meikata tarkoittaa, että on tarve näyttää muulta kuin on. Se taas tarkoittaa, ettei pidä sitä, millainen on luonnostaan, tarpeeksi hyvänä. Mikä kielii asioiden kurjasta tilasta...
Katsooko "buddhalainen" peiliin? Tarkoitan buddhalaisella tässä yksinkertaisesti (onko asiassa jotain yksinkertaista?) ihmistä, joka on vapautunut ulkonäköpaineista ja elää harmoniassa itsensä ja ulkoisen kuorensa kanssa.
Miksi ihminen, joka pitää aidosti itsestän, katsoisi peiliin? Mitä hän sieltä etsii? No, tietysti voi katsoa, onko tukassa töyhtöjä. Tai onko hamapiden välissä roska. Tosin sekin kielii siitä, että on HUOLESTUNUT ulkonäöstään.
Kieliikö peili aina siitä, että on huolestunut? Kieliikö se aina potentiaalisesta tyytymättömyydestä? peloista?
Minusta kyllä.
Artikkeleja:
Ulkonäköpakkomielteet ja sisäinen rauha?
Elämässäni lähestynee uudenlainen aikakausi. Vaikuttaisi hieman siltä. Sisälläni on monenlaisia levottomia tunnetiloja, jotka johtavat impulsiiviseen käytökseen, ahdistukseen ja tyytymättömyyteen. Tähän asti olen elämässäni toiminut aina niin, että kun ympäristön ärsykkeet aktivoivat näitä levottomia tunnetiloja, olen alkanut tohottaa hysteerisenä ja tehdä kaikenlaisia impulsiivisia toimenpiteitä paetakseni ahdistusta, joka täyttää sisuskaluni. Maanista, levotonta, impulsiviista, ahdistunutta toimintaa.
Kuitenkin olen alkanut hiljalleen havaita sisälläni ituja uudenlaisesta valinnan mahdollisuudesta.
Aloitetaan kuitenkin konkreettisesta esimerkistä.
Olen vasta nyt tajunnut, että minä vertailen itseäni muihin ihmisiin jatkuvasti, ja kun havaitsen ympäristössäni ihmisiä, jotka herättävät minussa jonkinlaisia kateuden tai ihailun tunteita joko suuren kauneuden, upean tyylin tai milloin minkäkin sellaisen asian takia, jonka haluaisin myös ITSELLENI ahdistun. Alan tuntea riittämättömyyttä. Silloin tulen levottomaksi ja saatan alkaa maanisesti tilailla internetistä vaatteita ja meikkejä ja ties mitä osamaksulla. Tai juoksen päätäpahkaa kampaajalle ja leikkelen hiukseni. Tai ostan hiusväriä ja värjään ne. Teen jotakin, mikä saisi minut tuntemaan suurempaa tyytyväisyyttä ulkoista olemustani kohtaan.
Ahdistus.
Kyse ei oikeastaan ole kateudesta vaan siitä, että alan HALUTA sitä asiaa, minkä näen. Tai sitten se asia saa minut tuntemaan riittämättömyyttä. Tai se muistuttaa minua turhamaisista unelmistani, jotka olen päässyt unohtamaan. Ytimessä lienee kuitenkin aina tunne tyytymättömyydestä. Se, mitä on nyt, ei kelpaa/riitä, jolloin ahdistun, tulen levottomaksi ja alan tohottaa muutoksia.
Voi myös olla niin, että näen jotain, minkä haluan internet-kaupassa, kaupungilla, jossain, ja sitten impulsiivisesti ostan sen, koska minun on PAKKO saada se.
Tai sitten tutkin terveystietoa ja minulle tulee pakkomielle saada ties mitä lisäravinteita ja alan tilailla niitä.
Kaikkea tätä yhdistää levottomuus, HALU, impulsiivisuus, ahdistus, stressi.
Idut, joita sisälläni olen alkanut havaita, ovat sellaisia, että kun tuo levottomuus iskee, sen sijaan, että lähtisin "act upon it" eli toteuttamaan sitä, tai sen sijaan, että antaisin sen muuttua hulluksi moottoriksi, joka ajaa minua eteenpäin, sen sijaan, että antaisin sen muuttua tuleksi, joka polttaa persiissäni, minä istuisinkin alas ja rauhoittuisin. Ehkä se on jonkinlaista meditointia. En tiedä. Mutta istuisin joka tapauksessa alas, hengittäisin rauhallisesti, mietiskelisin, rauhoittuisin. Sammuttaisin sen tulen. Etsisin sisältäni rauhaa ja antaisin sen täyttää minut, huuhtoa sen kauhean palonesteen pois.
Voisin opetella rauhottumaan. Ajattelemaan rationaalisesti (olla ostamatta asioita, joihin ei ole rahaa ja miettimään, TARVITSENKO jotain asiaa oikeasti ja voisinko kenties LUOPUA halusta, joka sisälläni on).
Ulkonäön kanssa minulla on todella paljon psyykkisiä ongelmia. Rauhattomuutta. Tyytymättömyyttä.
Tämä on se, miltä minun pitäisi mielestäni näyttää. Siis tässä kuvassa ruumillistuu täydellisesti se, millaiseksi itseni KOEN. Miltä koen näyttäväni, jos voisin toteuttaa oman visioni siitä, kuka olen.
Mutta minä en tiedä, miten saisin hiukseni tummanruskeiksi. En halua käyttää hapetusvärejä ja kasviväreillä tummanruskean tukan hankkiminen on osoittautunut hyvin hankalaksi.
Minulla ei ole rahaa ostaa vaatteita. Ja en ole oikein tiennyt, mistä saisin itseni näköisiä vaatteita. Nyt alan tietää. Voin tilata niitä etsystä ja vastaavista paikoista. Haluaisin uudistaa vaatekaappini. Kunpa vain saisin jostain pari tonnia rahaa ja voisin laittaa koko vaatetyylini kerralla kuntoon. Perusteellisesti. Haluaisin ulkoisen tyylini heijastavan sisäistä maailmaani. Haluaisin näyttää siltä, millaiseksi koen itseni SISÄLLÄNI.
Ja hiukset... Olin JUURI saanut ne aika pitkiksi, kun sain jonkun hepulin ja menin ja leikkelin ne. ZIISUS. Ja etuhiukset. Aina menen ja pilkon ne ennen kuin saan ne pitkiksi.
Ja kiharat. Hiusteni on pakko olla tikkusuorat. Ja en jaksa laittaa niitä. Joten ne ovat tikkusuorat. :( Inhotus.
Hitsin vitsi.
En tiedä, miten yhdistäisin toisiinsa esteettisyyden tajuni ja voimakkaan visioni ulkoisesta olemuksestani sisäiseen rauhaan. Kumoavatko ne aina toisensa`?
Vihaan hiuksiani ja vaatteitani. Jos saisin ne jotenkin fiksattua, olisin tyytyväinen. Mutta ne voi fiksata vain rahalla (tai odottamalla satoja vuosia, kunnes hitaasti kasvatan hiuksiani ja ostan uusia vaatteita ja niin kauan minua vituttaa).
Raha.
Typerä raha.
Jos hieman kärjistetään, niin jos joku suomalainen 30-vuotias joutuisi jostain syystä pukeutumaan aina mustaan jätesäkkiin, niin pitäisikö hänen olla siihen tyytyväinen ja nauttia sisäisestä rauhasta? Varmaan se tietysti on viisasta, jos asiaa ei voi muuttaa. Mutta hei come on.... Musta jätesäkki? Aina. Kaikkialla. Onko jotenkin IHME, jos se ihminen haluaisi saada muunkinlaisia vaatteita? Jos se haluaisi näyttää paremmalta? Tyylikkäämmältä....
Tai jos olisi pakko olla sellaisessa tukassa, että on muuten kalju, mutta kahdessa täysin satunnaisessa kohdassa sojottaa 10cm pitkä hiustuppo.
Varmaan on teitysti optimaalista, jos voi vaan hyväksyä asianlaidan sellaisena kuin se on ja elää suuressa sisäisessä rauhassa. Mutta.... YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK. Jos on esteettinen ihminen ja rakastaa kauneutta ja haluaa näyttää kauniilta....
Miten voisi olla yhtä aikaa esteettinen ja kauneutta rakastava ihminen JA nauttia sisäisestä rauhasta?
Buddhalaiset tietävät, että haluaminen on kärsimyksen aiheuttaja.
Mutta kun minä HALUAN olla kaunis!!! Haluan. Se on minulle tärkeä arvo. Se on pinnallinen arvo. Mutta kauneus on KAUNISTA! Kauneus hivelee silmää. Tuottaa esteettistä nautintoa. Ja arvostan itseäni niin paljon, että haluan olla esteettisesti miellyttävä. Enkä mikään hitsin rupilisko.
Joten MITEN yhdistän nämä kaksi asiaa. Jos minulle putoaisi jostain rahaa, asia olisi ainakin suureksi osaksi sillä selvä. Ainakin vaatteiden osalta. Hiusten kanssa minulla on joku ikuinen kriisitila.
Jos hyväksyisin itseni tällaisena kuin olen, tarkoittaako se väistämättä sitä, että lakkaan meikkamasta ja laittamasta hiuksia ja haluamasta näyttää kauniilta? Koska jos hyväksyn itseni juuri tällaisena, miksi mitään tarvisi enää muuttaa?
TAI voisiko olla niin, että tällä hetkellä ulkonäöllisiin pyrkimyksiini liittyy epäterveitä tunnetiloja eli pelkoa, tyytymättömyyttä, muiden miellyttämisen halua... Ja VOISI olla mahdollista, että joku haluaisi näyttää kauniilta ihan vain itseään varten, se kumpuaisi silloin enemmänkin ILOSTA ja itsensä toteuttamisesta?
Luulen, että kyllä.
Luulen, että on olemassa kaksi toisistaan selvästi poikkeavaa tapaa panostaa kauneuteen ja ulkonäköön. Toinen on sairas ja taustalla on paljon pelkoja ja tällöin tunnetiloina on usein tyytymättömyyttä, stressiä, vihaa, itseinhoa, kateutta jne. Toinen on terve, jolloin henkilö yksinkertaisesti nauttii kauneudesta ja ilmaisee itseään ulkonäköönsä vaikuttamalla ja tällöin tunnetiloina on iloa ja onnea. Tällöin henkilö tekee näitä asioita vilpittömästi ITSELLEEN. Omaksi ilokseen.
Jälkimmäisessä tapauksessa henkilö saattaa esimerkiksi meikata kummallisella tavalla, koska häntä miellyttävät tietyt värit tai kuviot tai mikä vaan, ja hän ei välitä siitä, onko hän muiden mielestä kaunis vaan kokee ilmaisevansa itseään sillä, mitä tekee. Tekee sitä omaksi ilokseen.
Kuinkahan pääsisi eroon noista sairaista aspekteista ja löytäisi vain tuon itselleen tekemisen ilon.
Olen kyllästynyt tähän vaurioon sisuksissani. Se on ainoa osa-alue, jota en ole osannut parantaa. En saa siitä otetta. Se vain on ja pysyy ja häiriköi.
Koska tämä on pahin mielenrauhani ja onnellisuuteni turmelija ja stressin ja tyytymättömyyden aiheuttaja, alan tutkia, miten hitsissä korjaisin tämän asian sisuksistani. Jokin ratkaisu ON oltava olemassa.
Kuitenkin olen alkanut hiljalleen havaita sisälläni ituja uudenlaisesta valinnan mahdollisuudesta.
Aloitetaan kuitenkin konkreettisesta esimerkistä.
Olen vasta nyt tajunnut, että minä vertailen itseäni muihin ihmisiin jatkuvasti, ja kun havaitsen ympäristössäni ihmisiä, jotka herättävät minussa jonkinlaisia kateuden tai ihailun tunteita joko suuren kauneuden, upean tyylin tai milloin minkäkin sellaisen asian takia, jonka haluaisin myös ITSELLENI ahdistun. Alan tuntea riittämättömyyttä. Silloin tulen levottomaksi ja saatan alkaa maanisesti tilailla internetistä vaatteita ja meikkejä ja ties mitä osamaksulla. Tai juoksen päätäpahkaa kampaajalle ja leikkelen hiukseni. Tai ostan hiusväriä ja värjään ne. Teen jotakin, mikä saisi minut tuntemaan suurempaa tyytyväisyyttä ulkoista olemustani kohtaan.
Ahdistus.
Kyse ei oikeastaan ole kateudesta vaan siitä, että alan HALUTA sitä asiaa, minkä näen. Tai sitten se asia saa minut tuntemaan riittämättömyyttä. Tai se muistuttaa minua turhamaisista unelmistani, jotka olen päässyt unohtamaan. Ytimessä lienee kuitenkin aina tunne tyytymättömyydestä. Se, mitä on nyt, ei kelpaa/riitä, jolloin ahdistun, tulen levottomaksi ja alan tohottaa muutoksia.
Voi myös olla niin, että näen jotain, minkä haluan internet-kaupassa, kaupungilla, jossain, ja sitten impulsiivisesti ostan sen, koska minun on PAKKO saada se.
Tai sitten tutkin terveystietoa ja minulle tulee pakkomielle saada ties mitä lisäravinteita ja alan tilailla niitä.
Kaikkea tätä yhdistää levottomuus, HALU, impulsiivisuus, ahdistus, stressi.
Idut, joita sisälläni olen alkanut havaita, ovat sellaisia, että kun tuo levottomuus iskee, sen sijaan, että lähtisin "act upon it" eli toteuttamaan sitä, tai sen sijaan, että antaisin sen muuttua hulluksi moottoriksi, joka ajaa minua eteenpäin, sen sijaan, että antaisin sen muuttua tuleksi, joka polttaa persiissäni, minä istuisinkin alas ja rauhoittuisin. Ehkä se on jonkinlaista meditointia. En tiedä. Mutta istuisin joka tapauksessa alas, hengittäisin rauhallisesti, mietiskelisin, rauhoittuisin. Sammuttaisin sen tulen. Etsisin sisältäni rauhaa ja antaisin sen täyttää minut, huuhtoa sen kauhean palonesteen pois.
Voisin opetella rauhottumaan. Ajattelemaan rationaalisesti (olla ostamatta asioita, joihin ei ole rahaa ja miettimään, TARVITSENKO jotain asiaa oikeasti ja voisinko kenties LUOPUA halusta, joka sisälläni on).
Ulkonäön kanssa minulla on todella paljon psyykkisiä ongelmia. Rauhattomuutta. Tyytymättömyyttä.
Tämä on se, miltä minun pitäisi mielestäni näyttää. Siis tässä kuvassa ruumillistuu täydellisesti se, millaiseksi itseni KOEN. Miltä koen näyttäväni, jos voisin toteuttaa oman visioni siitä, kuka olen.
Mutta minä en tiedä, miten saisin hiukseni tummanruskeiksi. En halua käyttää hapetusvärejä ja kasviväreillä tummanruskean tukan hankkiminen on osoittautunut hyvin hankalaksi.
Minulla ei ole rahaa ostaa vaatteita. Ja en ole oikein tiennyt, mistä saisin itseni näköisiä vaatteita. Nyt alan tietää. Voin tilata niitä etsystä ja vastaavista paikoista. Haluaisin uudistaa vaatekaappini. Kunpa vain saisin jostain pari tonnia rahaa ja voisin laittaa koko vaatetyylini kerralla kuntoon. Perusteellisesti. Haluaisin ulkoisen tyylini heijastavan sisäistä maailmaani. Haluaisin näyttää siltä, millaiseksi koen itseni SISÄLLÄNI.
Ja hiukset... Olin JUURI saanut ne aika pitkiksi, kun sain jonkun hepulin ja menin ja leikkelin ne. ZIISUS. Ja etuhiukset. Aina menen ja pilkon ne ennen kuin saan ne pitkiksi.
Ja kiharat. Hiusteni on pakko olla tikkusuorat. Ja en jaksa laittaa niitä. Joten ne ovat tikkusuorat. :( Inhotus.
Hitsin vitsi.
En tiedä, miten yhdistäisin toisiinsa esteettisyyden tajuni ja voimakkaan visioni ulkoisesta olemuksestani sisäiseen rauhaan. Kumoavatko ne aina toisensa`?
Vihaan hiuksiani ja vaatteitani. Jos saisin ne jotenkin fiksattua, olisin tyytyväinen. Mutta ne voi fiksata vain rahalla (tai odottamalla satoja vuosia, kunnes hitaasti kasvatan hiuksiani ja ostan uusia vaatteita ja niin kauan minua vituttaa).
Raha.
Typerä raha.
Jos hieman kärjistetään, niin jos joku suomalainen 30-vuotias joutuisi jostain syystä pukeutumaan aina mustaan jätesäkkiin, niin pitäisikö hänen olla siihen tyytyväinen ja nauttia sisäisestä rauhasta? Varmaan se tietysti on viisasta, jos asiaa ei voi muuttaa. Mutta hei come on.... Musta jätesäkki? Aina. Kaikkialla. Onko jotenkin IHME, jos se ihminen haluaisi saada muunkinlaisia vaatteita? Jos se haluaisi näyttää paremmalta? Tyylikkäämmältä....
Tai jos olisi pakko olla sellaisessa tukassa, että on muuten kalju, mutta kahdessa täysin satunnaisessa kohdassa sojottaa 10cm pitkä hiustuppo.
Varmaan on teitysti optimaalista, jos voi vaan hyväksyä asianlaidan sellaisena kuin se on ja elää suuressa sisäisessä rauhassa. Mutta.... YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK. Jos on esteettinen ihminen ja rakastaa kauneutta ja haluaa näyttää kauniilta....
Miten voisi olla yhtä aikaa esteettinen ja kauneutta rakastava ihminen JA nauttia sisäisestä rauhasta?
Buddhalaiset tietävät, että haluaminen on kärsimyksen aiheuttaja.
Mutta kun minä HALUAN olla kaunis!!! Haluan. Se on minulle tärkeä arvo. Se on pinnallinen arvo. Mutta kauneus on KAUNISTA! Kauneus hivelee silmää. Tuottaa esteettistä nautintoa. Ja arvostan itseäni niin paljon, että haluan olla esteettisesti miellyttävä. Enkä mikään hitsin rupilisko.
Joten MITEN yhdistän nämä kaksi asiaa. Jos minulle putoaisi jostain rahaa, asia olisi ainakin suureksi osaksi sillä selvä. Ainakin vaatteiden osalta. Hiusten kanssa minulla on joku ikuinen kriisitila.
Jos hyväksyisin itseni tällaisena kuin olen, tarkoittaako se väistämättä sitä, että lakkaan meikkamasta ja laittamasta hiuksia ja haluamasta näyttää kauniilta? Koska jos hyväksyn itseni juuri tällaisena, miksi mitään tarvisi enää muuttaa?
TAI voisiko olla niin, että tällä hetkellä ulkonäöllisiin pyrkimyksiini liittyy epäterveitä tunnetiloja eli pelkoa, tyytymättömyyttä, muiden miellyttämisen halua... Ja VOISI olla mahdollista, että joku haluaisi näyttää kauniilta ihan vain itseään varten, se kumpuaisi silloin enemmänkin ILOSTA ja itsensä toteuttamisesta?
Luulen, että kyllä.
Luulen, että on olemassa kaksi toisistaan selvästi poikkeavaa tapaa panostaa kauneuteen ja ulkonäköön. Toinen on sairas ja taustalla on paljon pelkoja ja tällöin tunnetiloina on usein tyytymättömyyttä, stressiä, vihaa, itseinhoa, kateutta jne. Toinen on terve, jolloin henkilö yksinkertaisesti nauttii kauneudesta ja ilmaisee itseään ulkonäköönsä vaikuttamalla ja tällöin tunnetiloina on iloa ja onnea. Tällöin henkilö tekee näitä asioita vilpittömästi ITSELLEEN. Omaksi ilokseen.
Jälkimmäisessä tapauksessa henkilö saattaa esimerkiksi meikata kummallisella tavalla, koska häntä miellyttävät tietyt värit tai kuviot tai mikä vaan, ja hän ei välitä siitä, onko hän muiden mielestä kaunis vaan kokee ilmaisevansa itseään sillä, mitä tekee. Tekee sitä omaksi ilokseen.
Kuinkahan pääsisi eroon noista sairaista aspekteista ja löytäisi vain tuon itselleen tekemisen ilon.
Olen kyllästynyt tähän vaurioon sisuksissani. Se on ainoa osa-alue, jota en ole osannut parantaa. En saa siitä otetta. Se vain on ja pysyy ja häiriköi.
Koska tämä on pahin mielenrauhani ja onnellisuuteni turmelija ja stressin ja tyytymättömyyden aiheuttaja, alan tutkia, miten hitsissä korjaisin tämän asian sisuksistani. Jokin ratkaisu ON oltava olemassa.
Hiustenpidennykset
Nyt en kestä enää. Haluan otsahiuksiin pidennykset että saan ne pois ja haluan muuallekin pidennykset. Olen kasvattanut otsahiuksia pitkiksi satoja vuosia, koska leikkaan ne aina jossain vaiheessa, kun menetän hermoni ja sitten impulsiivisesti niks naks ja sinne meni kasvatus taas hukille. Ja juuri kun sain nää vähän pitkiksi, menin keväällä impulsiivisessa hermoromahduksessa kampaamoon ja niks naks tuli lyhyet. Joten nyt riittää. En KESTÄ enää tätä hiton vuosien odottelua.
Pidennykset siis.
Nyt tutkin menetelmiä ja hintoja ja parhaita kampaamoja toimenpiteen suorittamiseen.
"Mago on markkinoiden kevyin ja luonnollisin hiustenpidennystekniikka – pidennykset/tuuhennukset kiinnitetään ainoastaan puuvillalangalla eikä koko prosessissa käytetä mitään kemikaaleja."
Ahaa!
Tamperelainen Rasta-kampaamo kiinnostaisi. "Rasta on tamperelainen hyvän meiningin parturi-kampaamo". Haluaisin löytää luottokampaajan, jolla voisin aina käydä. Tosin optimaalista olisi, jos se sijaitsisi Nokialla. Mutta en tiedä, onko tällaisessa tuppukylässä asennekampaajia.
Hyi olkoon. Pidennykset maksaa 400-500 €. Se siitä sitten. Paitsi jos ehkä saisi vaan noihin etuhiuksiin. Se olisi ehkä se oleellisin asia. En kestä niitten kasvatusta enää yhtään.
Pidennykset siis.
Nyt tutkin menetelmiä ja hintoja ja parhaita kampaamoja toimenpiteen suorittamiseen.
"Mago on markkinoiden kevyin ja luonnollisin hiustenpidennystekniikka – pidennykset/tuuhennukset kiinnitetään ainoastaan puuvillalangalla eikä koko prosessissa käytetä mitään kemikaaleja."
Ahaa!
Tamperelainen Rasta-kampaamo kiinnostaisi. "Rasta on tamperelainen hyvän meiningin parturi-kampaamo". Haluaisin löytää luottokampaajan, jolla voisin aina käydä. Tosin optimaalista olisi, jos se sijaitsisi Nokialla. Mutta en tiedä, onko tällaisessa tuppukylässä asennekampaajia.
Hyi olkoon. Pidennykset maksaa 400-500 €. Se siitä sitten. Paitsi jos ehkä saisi vaan noihin etuhiuksiin. Se olisi ehkä se oleellisin asia. En kestä niitten kasvatusta enää yhtään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)