Lainasin kirjastosta käytöksen kultaisen kirjan. Ajattelin, että sellaisen tutkimisesta voisi olla minulle hyötyä, koska en osaa käyttäytyä. Äitini on tuskastunut, kun en koskaan ymmärrä käytössäännöistä mitään. Nykyään hän aina antaa minulle ohjeita, miten kirkkoon kuuluu pukeutua tms. En ymmärrä, mistä ihmiset yleensä tietävät tuollaisia asioita. Miksi muut ihmiset tietävät, miten käyttäydytään? Vai tietävätkö? Viimeksi äitini turhautui, kun tulin hautajaisiin myöhässä. Olin paikalla hyvin pitkälti tasan kello 12. Kutsussa luki, että hautajaiset alkavat kello 12. Äiti sanoi, että hautajaisiin pitää saapua viimeistään 10 vaille. Silloin soitetaan jo musiikkia ja arkku kannetaan sisään 5 vaille. En ymmärrä. Mistä tuollaisia asioita voi tietää? Kutsussa pitäisi lukea, että saavu paikalle 11.50, jos sinne pitää saapua kerran 11.50.
No, kohta minä ymmärrän hieman enemmän ihmisten kummallisuuksista.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Pääsykokeen tulokset
Voihan räkäklöntti. Pääsykoe meni itseasiassa täsmälleen arvioideni mukaisesti. Minusta tuntui, että kaksi essee tehtävää ei mennyt ihan putkeen ja laskeskelin saavani ehkä osapuilleen 40 pistettä (maksimi 60): 20 pistettä (täydet) tehtävästä, jossa piti määritellä termejä ja kummastakin esseestä ehkä jotain 10 pistettä. Kouluun on päässyt aiempina vuosina suunnilleen 42 pisteellä, joten arvelin, että se on kiikun kaakun pääsenkö vai en. No, meni tismalleen näin. Soitin sinne tarkempia tietoja, kun luin netistä olevani varalla. Olen 4. varasijalla. Sain 41 pistettä ja alin, jolla on päässyt sisään, on 44. Edellisinä vuosina peruutuksia on tullut 1-3, joskus jopa 8 eli saattaa olla vielä mahdollista, että pääsen, mutta tuskinpa. Tosin sosionomikoulutukseen pääsin 12. varasijalta, joten eihän sitä koskaan tiedä. 4. varasija on aika ärsyttävä, koska 3. olisi jo realistisempi peruutuspaikkoja ajatellen. Sisään otettiin siis 12.
No, tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin elämässäni pääsykokeisiin, joten varmaan tämä sitten meni tämmöiseksi harjoitukseksi.
Nyt olen äärimmäisen päättäväinen ja määrätietoinen ja alan opiskella kuin hullu apina. Aloitan sillä, että raapustan nyt sen seuraavan psykologian esseen ja alan tänään lukemaan viimeistä perusopintojen kirjaa. Tilaan tänään psykologian pääsykoekirjat ja alan valmistautua ensi vuoden pääsykokeisiin, haen filosofiaan ja psykologiaan. Jos filosofiaan sattuisi vielä olemaan sama kirja kuin nyt, minun ei tarvi lukea se kuin ehkä kerran läpi ensi keväänä. Pääsykokeen pipariksi meneminen ei johtunut siitä, etten olisi lukenut tarpeeksi hyvin tai osannut asioita vaan siitä, etten osannut tuottaa sellaista VASTAUSTA kuin piti. Sekin on oma taitolajinsa. Kaikki tuollaiset tehtävät, joissa pitäisi jotenkin tajuta, mitä joku toinen haluaa minun vastaavan tai mitä minulta odotetaan vastaukseksi, tuppaavat menemään persiilleen. Siis kuten haastattelut. Niistä en selviä IKINÄ. Horisen aina puuta heinää ja möläyttelen ihan käsittämättömyyksiä. Huoh.
Mutta nyt siis jatkamme ponnistelua! Tämä nyt olikin ensimmäinen vuosi, kun olen elämässäni tosissani yrittänyt yliopistoon ja tajunnut vihdoin, että juuri sinne TODELLA haluan enkä mihinkään muualle. Ja sinnehän minä menen. Piste.
No, tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin elämässäni pääsykokeisiin, joten varmaan tämä sitten meni tämmöiseksi harjoitukseksi.
Nyt olen äärimmäisen päättäväinen ja määrätietoinen ja alan opiskella kuin hullu apina. Aloitan sillä, että raapustan nyt sen seuraavan psykologian esseen ja alan tänään lukemaan viimeistä perusopintojen kirjaa. Tilaan tänään psykologian pääsykoekirjat ja alan valmistautua ensi vuoden pääsykokeisiin, haen filosofiaan ja psykologiaan. Jos filosofiaan sattuisi vielä olemaan sama kirja kuin nyt, minun ei tarvi lukea se kuin ehkä kerran läpi ensi keväänä. Pääsykokeen pipariksi meneminen ei johtunut siitä, etten olisi lukenut tarpeeksi hyvin tai osannut asioita vaan siitä, etten osannut tuottaa sellaista VASTAUSTA kuin piti. Sekin on oma taitolajinsa. Kaikki tuollaiset tehtävät, joissa pitäisi jotenkin tajuta, mitä joku toinen haluaa minun vastaavan tai mitä minulta odotetaan vastaukseksi, tuppaavat menemään persiilleen. Siis kuten haastattelut. Niistä en selviä IKINÄ. Horisen aina puuta heinää ja möläyttelen ihan käsittämättömyyksiä. Huoh.
Mutta nyt siis jatkamme ponnistelua! Tämä nyt olikin ensimmäinen vuosi, kun olen elämässäni tosissani yrittänyt yliopistoon ja tajunnut vihdoin, että juuri sinne TODELLA haluan enkä mihinkään muualle. Ja sinnehän minä menen. Piste.
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Luento ASY:n kesäleirillä
Voi kauhistuksen kananhäkki, pidän tässä kuussa siis Asperger-aiheisen luennon noin parillekymmenelle asperger-ihmisille. Kyseessä on ASY:n (Suomen Asperger-yhdistys) Asperger-aikuisten kesäleiri. Leiri on viikonloppuna 26.-28.7. Turussa Oriniemen partiomajalla. Jos jollain on tylsää ja haluaa moiselle leirille, kannattaa kysyä, onko sinne vielä paikkoja. Paikka ainakin vaikuttaa kivalta.
 |
| Oriniemen partiomaja |
Meneillään olevat projektit
Sylvi-Sanni Mannisen kirjasta Outolintu, erilainen – tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa, ilmestyy syksyllä Ajatushattu Kustannuksen julkaisemana uusi painos!
Aloittelin juuri kirjan taittamista. Julkaisun olisi määrä tapahtua lokakuussa. Koitan saada samaan syssyyn julkaistua erään pienen kirjasen: Miriam – suomalaisten maahanmuuttajien tytär. Se on hieman epätavallinen projekti, sillä se poikkeaa aiheeltaan Ajatushattu Kustannuksen suuntauksesta. Kirjasen on nimittäin kirjoittanut Yhdysvalloissa asuva tätini miehen jonkinasteinen sukulainen. Tätini (ja hyvä ystäväni) on koulutukseltaan kielenkääntäjä, mutta ei koskaan ehtinyt suomentaa tätä kirjasta, joten lupauduin ottamaan projektin haltuuni. Kirja on julkaistu Yhdysvalloissa. Se kertoo siis suomalaisista Amerikan asuttajista 1900-luvun alkupuolella.
Sitten minulla on edessäni sellainen jännittävyys, että menen pitämään 2 tunnin mittaista Asperger-aiheista luentoa heinäkuun lopussa ASY:n leirille. Todennäköisesti pyörryn kauhusta. Tästä tehtävästä minulle maksetaan jopa palkkaa. Saa nähdä kykenenkö suoltamaan suustani ulos mitään ihmisiä kiinnostavaa. Mutta ohjelmassani on lähiviikkoina siis myös luennon valmistelemista.
Luentojen ja taittamisten lisäksi koitan saada ne psykologian perusopinnot nyt kesän aikana suoritettua. Eli 4 esseetä ja nyt enää 1 kirja (Research Methods in Psychology). Yhden esseen olen itseasiassa melkein väsännyt valmiiksi ja toisen aloitan tällä viikolla.
Ja huomenna tulee tieto pääsykokeen tuloksista! Voihan kilinkarva. En osaa sitten ollenkaan sanoa miten koe meni. Osasin kirjan todella hyvin, mutta kokeiden tekijöiden ja arvostelijoiden aivojen kiemuroista ei ota Erkkikään selvää, joten voi olla etten vastannut odotusten mukaisesti, kun kysymykset olivat (yksi niistä) harhaanjohtavia ja tilaa vain 3 sivua. 3 sivua. Pyh. Mutta kävi miten kävi, edistän tulevaa yliopistotutkintoani joka tapauksessa. Jos en pääse, pyrin suorittamaan filosofian perusopinnot ja psykologian aineopinnot 1-1,5 vuoden sisällä.
Ihminen on siis kiireinen. Kuten aina. Ja Eevi on nyt lomalla päivähoidosta, joten eipä tässä toistaiseksi juuri muuta tehdä kuin olla äitejä. Mitä nyt iltaisin jotain ehtii hetken tursottaa. Ja silloin, kun Eevi yökyläilee tms.
Neiti ADHD taas vauhdissa...
Sainpa tässä tänään hermoromahduksen ja irtisanoin asuntoni (pudotin kirjeen postiin). Sitten muutin mieleni ja soitin ja peruin irtisanomisen. Oi, tätä impulsiivisen tunnehullun pään autuutta!
Kun olin osapuilleen 18, minulle tehtiin psykiatriset tutkimukset ja arviointi ja epäiltiin epävakaata persoonallisuushäiriötä, impulsiivinen alatyyppi, mutta persoonallisuushäiriödiagnooseja ei mielellään tehdä kovin nuorille, koska persoonallisuus on vielä muotoutumassa. Kohdallani kyse lienee kuitenkin Asperger- ja ADHD-ilmiöistä. Impulsiivinen ja ailahtelevainen sekopää.
Kun olin osapuilleen 18, minulle tehtiin psykiatriset tutkimukset ja arviointi ja epäiltiin epävakaata persoonallisuushäiriötä, impulsiivinen alatyyppi, mutta persoonallisuushäiriödiagnooseja ei mielellään tehdä kovin nuorille, koska persoonallisuus on vielä muotoutumassa. Kohdallani kyse lienee kuitenkin Asperger- ja ADHD-ilmiöistä. Impulsiivinen ja ailahtelevainen sekopää.
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Katso Yle Areenalta Temple Grandin -dokumenttielokuva
(USA 2010) Seitsemän Emmy-palkintoa voittanut HBO:n tv-elokuva kertoo tositarinan naisesta, jonka autistisuus rajoitti ihmistuntemusta mutta sai ymmärtämään eläimiä. O: Mick Jackson. N: Claire Danes, Julia Ormond.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Liian lyhyt elämä
Olen viime vuosina tullut äärimmäisen tietoiseksi elämän rajallisuudesta. On vaikea kuvata sitä, mitä koen. Se on pelkoa, mutta erilaista pelkoa kuin mikään muu aiemmin tuntemani pelko. Siihen sekoittuu surua. Kauhua. Mieleeni tulee aina jonkinlainen kuva huoneesta, jossa ei ole ovia eikä ikkunoita eikä sieltä pääse ulos, vaikka kuinka huutaisi, hakkaisi seiniä ja kirkuisi hysteerisenä. Paniikki. Siltä minusta tuntuu, kun ajattelen elämä rajallisuutta tiedostaen, että elämä tulee väistämättä päättymään varsin pian. Haluaisin kirkua, hakata seiniä, huutaa, mutta se ei auta. Joka päivä, joka minuutti aikani vähenee. Kauheinta on se, miten lyhyt elämä on. Miten nopeasti aika menee ja miten vähän aikaa on. Eevin syntymästä on kohta 5 vuotta. 5 vuotta. Se on mennyt nopeasti. Pian menee toiset 5 vuotta... 6... 7... ja Eevi menee jo yläasteelle. Ja minä olen yli 40. Ja jos 10 vuotta menee nopeasti, yhtä nopesti menee toinenkin 10 vuotta. Sitten olen 50. Olen paniikissa kun ajattelen, että miltä tuntuu olla 50-vuotias ja tietää, että jäljellä on ehkä enää vain 20 vuotta. 20. Niin käsittämättömän vähän. Se menee hetkessä.
Elämä on liian lyhyt. Aivan liian lyhyt. Miksei ihmistä ole luotu elämään vaikka 180 vuotiaaksi, tietysti niin, että säilymme fyysisesti nuorina suhteessa pidempään. Silloin ei iskisi niin suuri paniikki. Aikaa olisi runsaasti. Mutta 80 vuotta – jos sitäkään... Se on ohi hetkessä. Elämä on ohikiitävä tähdenlento.
Ja omat lapset. Ne vanhenevat hetkessä.
Kaikki tapahtuu liian nopeasti. En ole valmis. Ja silti en voi hidastaa ajan kulkua. Ja silloin aina tunnen olevani siinä huoneessa, kirkumassa, hakkaamassa. Paniikki. Suru. En ole valmis.
En halua pois täältä. En vielä. En niin nopeasti.
Aika menee liian nopeasti.
Elämä on liian lyhyt. Aivan liian lyhyt. Miksei ihmistä ole luotu elämään vaikka 180 vuotiaaksi, tietysti niin, että säilymme fyysisesti nuorina suhteessa pidempään. Silloin ei iskisi niin suuri paniikki. Aikaa olisi runsaasti. Mutta 80 vuotta – jos sitäkään... Se on ohi hetkessä. Elämä on ohikiitävä tähdenlento.
Ja omat lapset. Ne vanhenevat hetkessä.
Kaikki tapahtuu liian nopeasti. En ole valmis. Ja silti en voi hidastaa ajan kulkua. Ja silloin aina tunnen olevani siinä huoneessa, kirkumassa, hakkaamassa. Paniikki. Suru. En ole valmis.
En halua pois täältä. En vielä. En niin nopeasti.
Aika menee liian nopeasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)