Walking dead

Löysin sitten sarjan, josta tykkään (tykkäsin?). Olen katsonut 3 kautta melkein putkeen (en tiedä, mikä mua vaivaa, kun yleensä en tosiaan tuijottaisi vaan jotain ohjelmia tollain, mut nyt on joku ihmeellisyys, ehkä välttelen tentteihin lukemista). Mutta nyt on alkanut tuntua, että en tiedä enää onko walking dead niin hyvä. Siinä on omat viihteelliset elementtinsä jotka kantaa aikansa, mutta en tiiä... Alkaa tuntua siltä, että se on taas tota, että sarjaa kirjoitetaan kausi kaudelta eteenpäin, jolloin siinä ei ole olemassakaan valmiina selkeää, koherenttia kertomusta, vaan kirjoittajat kehittää aina uusia ONGELMIA niitten kohdattavaksi jotta saadaan sarjaa pidennettyä. Ja sit joskus ne kirjoittaa sille jonkun lopun, kun se aika tulee.

En pidä tollasesta. Se näkyy. Pitäs olla valmis kertomus, jonka se sarja kuljettaa läpi. Mielekäs kokonaisuus. Eikä tollasta, et kirjotetaan koko ajan lisää vain että saadaan täytettä

Ja joidenkin hahmojen persoonallisuuden kehitys on aika outoa ja jopa epäuskottavaa. Carol ainakin on neloskaudella muuttunut ihan oudoksi.

Eikä sarjassa ole jotenkin ollenkaan sellasia henkilöhahmoja, joihin kiintyisin ja joista alkaisin todella pitää ja joihin eläytyisin syvällisesti. VAROITUS! Seuraava lause sisältää juonipaljastuksen... Andrea ehkä oli sellanen, ja Daryl, mutta Andreakin katosi. Se VITUTTAA. Pidin siitä.

PÄIVITYS 7.6.2016

Walking dead ON hyvä. 4. kauden alusta en tykännyt, mutta sitten tilanne muuttui ja kauden loppupuoli on PARASTA, mitä koko sarjassa vielä on ollut. Tykkään Walking deadissa tunnelmasta ja kun pääsee seikkaileen postapokalyptiseen maailmaan.

Orange is the new black

Ei jaksa katsella. Aika sama vika kuin The Paradise -sarjassa, mutta vielä pahempana. Se iso tarinalinja ei liiku juuri mihinkään vaan jaksot rakentuvat aina jonkun pikkustoorin ympärille. Ja mina kiinnostaa ja motivoi nimenomaan se ISO TARINALINJA, en jaksa katsella mitään erillisiä pikku kertomuksia.

Toinen vakava vika on sarjan epärealistisuus. Sen tajusin viime jaksossa, jonka katsoin (kausi 1, jakso 4). Liikkeellä oli ruuvimeisseli, ja luulin, että eräs henkilö iskee sillä toista henkilöä, mutta mitään ei todellakaan tapahtunut. Tajusin, että kyseessä on ns. "hyvän mielen sarja", jossa kaikki on kavereita keskenään, mitään aidosti pahaa ei koskaan tapahdu. Happy happy joy joy. Mikä vankila on tuollainen pikku ystävien kesäleiri?

Luin itseasiassa netistä jonkun kirjoittaman arvostelun sarjasta, ja henkilöä ärsytti juuri tämä sama homma. Sarjassa ei koskaan oikeasti tapahdu mitään pahaa, kaiken aikaa uhkaillaan ja annetaan LUULLA, että kohta tapahtuu jotain ahaa, mutta sitten ei, kun kaikki on ystäviä keskenään ja happy happy joy joy -meno jatkuu.

Sinne meni taas illuusio todellisuudesta ja kykyni eläytyä. Näen vain ihmisten TEKEMÄN konstruktion. Näen sarjan tehneiden ihmisten motiiveja ja temppuja ja ne vievät huomioni sarjaan eläytymisen kustannuksella.

HUOKAUS.

Vielä mainittakoon Alexia esittävän näyttelijän totaalinen surkeus. Todella huonoa näyttelemistä!! En pysty käsittämään, miten sarjassa, jossa muuten on loistavat näyttelijät ja hahmot, yksi keskeisimmistä roolituksista on hoidettu noin huonosti. Laura Prepon näyttelee HUONOSTI. Kolmannessa tai neljännessä jaksossa on aivan hirveä kohtaus, jossa Alex alkaa pillittään jostain ihme syystä. Kohtaus on niin kömpelö ja huonosti näytelty, että aloin voida pahoin. Joka ikinen kerta, kun Alex ilmestyy rutuun, haluan vaihtaa kanavaa. Ja valitettavasti kyseessä on sen "ison tarinalinjan" kannalta keskeinen hahmo, jota joutuu siis katselemaan jatkossakin ja jolla saattaa, HYI ETTÄ, olla jossain vaiheessa jopa vipinää päähenkilön kanssa. En kestä. Eikö ne oikeasti löytäneet parempaa näyttelijää??

Alan vakavasti epäillä, että universumissa on yhtäkään sarjaa, jota voisin katsoa.

The paradise

Follow the lives of those who work, shop and trade in and around the first English department store, Paradise. John Moray owns the shop and it started as a small business that he grew over the years. (Rotten tomatoes)






En jaksa katsella. Katsoin pari, kolme jaksoa, mutta en ehkä jaksa katsoa enempää. Tykkään todella paljon päänäyttelijästä, tuosta vaaleasta tyttösestä. Se on super ihana. Mutta siihen ne hyvät puolet taisi jäädäkin.

Olen huomannut, että tykkään sarjoista, joissa se backstory eli suuri kertomus on pääosassa ja etenee selkeästi joka jaksossa. Se on se, mihin koukutun, jos koukutun. Sarjat, joissa isot juonilinjat on taka-alalla ja etenee hitaasti ja sen sijaan joka jaksossa on ikään kuin oma pikkutarinansa, joka on pääosassa, eivät motivoi. Silloin mun tarvii ikään kuin joka jaksossa motivoitua uudestaan tyhjästä, koska minulle esitellään aina UUSI pieni kertomus / ongelma tms. joka sitten jakson lopussa on selvitetty. The Paradise on juuri tällainen "pienten kertomusten" -sarja. Kyllä siellä ne isotkin linjat kulkee taustalla, mutta minulla mielenkiinto tyssää näihin pikku kertomuksiin. Olisikohan ollut kolmas jakso, joka alkoi sillä, että tavaratalosta löytyy vauva. Vauva! Miten JÄNNITTÄVÄÄ! Eli ei. Siinä kohtaa en pystynyt enää katsomaan, koska näin silmieni edessä jo koko eteeni maalattavan kaaren: 1. löytyy vauva (mikä SKANDAALI!), 2. asiaa pähkäillään ja ihmetellään ja vatvotaan, 3. Asia ratkeaa.

Fiktion koko idea on eläytymisessä. Siinä, että kun lukee romaania tai katsoo elokuvaa/sarjaa, uppoutuu kertomukseen, unohtaa todellisuuden ja kokee elävänsä osana tuota fiktiivistä todellisuutta. Minun on hyvin vaikea saavuttaa tuota tilaa, koska lähes kaikissa elokuvissa ja sarjoissa näen sen TEHDYN kaaren tai no, TEKEMISEN siinä niin selvästi, etten mitenkään pääse sisälle siihen illuusioon, jossa minusta tuntuisi, että se mitä näen on totta. En voi eläytyä. Näen vain jotain TEHTYÄ ja tekemisen jäljet. Keinotekoisen konstruktion. Hyvin SELVÄSTI. Ja siinä kohtaa lentää laatta ja motivaatio on nolla.

Ei jaksa.

Katsomisen arvoisen tv-sarjan metsästys

Olen varmaan universumin vaativin TV-sarja-asiakas. En kestä yhtäkään sarjaa. En jaksa katsoa niitä. Niissä on aina loputtomasti vikoja. Nyt olen suivaantunut asian tilasta ja aion aloittaa järjestelmällisen ja puolipakkomielteisen hyvän sarjan etsinnän. Raportoin tänne matkastani sarjojen maailmassa. Olen tosi huono kirjoittaan mitään arvosteluja, mutta puran tuntoni ja mielipiteeni niin hyvin kuin osaan. Ne on varmasti säälittäviä, mutta olkoon.

Aluksi mainitsen sarjat, joista olen aidosti pitänyt.

1. Battlestar Galactica. Aivan mahtava sarja alusta loppuun. Täydellinen. Paras. Mieletön.
2. Game of thrones.
3. Gilmoren tytöt

Olen tosin huomannut, että motivaationi on suurempi, jos katson sarjaa jonkun kanssa. Game of thronesia katson Miikan kanssa ja Gilmorea katsoin äidin kanssa, joten en osaa sanoa, olisinko jaksanut katsella niitä yksinäni. Se on se ultimaalinen testi sarjalle.

Paskoiksi todetut sarjat (ennen kuin aloitin hyvän sarjan metsästyksen):

• Falling skies. Ekat 2 kautta oli ihan super hyviä. Nautin suuresti tarinasta ja jännittävästä tunnelmasta. Sitten LÄSÄHTI ja totaalisesti. Kolmas kausi oli paska ja katoin sen vaivalla läpi ja nelonen olikin sitten jo niin huono, että luovutin. En nyt muista enää tarkemmin perusteluja.
• Lost. Samaten pari-kolme ekaa kautta oli mielettömintä, mitä olin IKINÄ nähnyt, sitten läsähti. Vika kausi taitaa olla edelleen katsomatta. Tosin tässä saattoi käydä vähän niinkin, että se mysteerio, joka alussa aukeni silmien eteen, oli NIIN jännä, ettei siitä voinut olla muuta tietä kuin alaspäin. Siis että VASTAUS kaikkiin niihin mysteereihin ei olisi voinut mitenkään ikinä vastata ODOTUKSIA, joten pettymys oli taattu. Ehkä pitäs joskus vielä katsoa kokonaan koko sarja ja antaa sille loppupuolellekin mahdollisuus.
• 4400. Todella huono sarja. En tajua, miksi silti katsoin sen lähes loppuun asti. Varmaan koska katsoin sitä exän kaa. En muista enää sen ihmeempiä perustelja huonoudelle. Mut paska oli joka tapauksessa.
•  

Nämä ei siis ollut sen ihmeempiä arvosteluja. Kunhan vaan ilmaisin mielipiteeni.