Mä tajuan sen nyt. Mä en vaan kuulu sinne niitten... "Normaalien"?
maailmaan. Mä en tiä sille sanaa. Et mitä ne on ja mitä me ollaan. Mut
me ollaan TOSI erilaisia keskenämme. Ihan jäätävän erilaisia. Ja mä
tunnistan omani, kun niitä tapaan, ja sitten niitten TOISTEN kanssa...
Tulee sellanen outo, vaivaantunut ja paha olo, kun ei oo oikeen
puhuttavaa ja aivot ja kommunikointi toimii vaan ihan erilailla. Tosin
ei tuokaan aina noin selkeetä ole. Ja hassua kyllä tiän useampia ADHD-ihmisiä,
jotka EI oo mun maailman ihmisiä. Et ei nekään siis "normaaleja" voi
jossain mielessä olla. Onko kukaan NORMAALI? Tuskin. Mut mä en tiedä
mikä hitsin TERMI asialle olisi. Ehkä ne on SOSIAALISESTI normaaleja. Se
vois olla. Ja ne ei taida kyl puhua hippipohdintapaskaa (kuten eräs asian ilmaisi). Ne ei ole
menninkäisiä eikä keijukaisia ja hippejä. Luulisin.
Mut nyt mä tajuan. Jotain, mitä oon kyl jollain tiedollisella tasolla
tiennyt ennenkin, mut nyt on avautunut joku kokonainen uus todellisuuden
taso päässä.
MIKSI oon yrittänyt hakea niitten TOISENLAISTEN
hyväksyntää kaikki nää vuodet? Se on turhaa. Mä en kuulu sinne. Niitten
maailmaan. Eikä ne minun. Me ei ymmärretä toisiamme. Aivot, ajatukset,
kieli, kommunikaatio... Ne vaan toimii ihan erilailla.
Niitten
TOISTEN kanssa saan aina tuntea, et olen huono. Ne ei ymmärrä mua,
kommunikointi ei toimi, ne pitää mua outona, jopa hulluna. Käyttäydyn
väärin. Olen käsittämätön. Niin on aina ollut ja tulee olemaan.
Ja ymmärrän nyt sitäkin, miksi musta ei pidetty kouluaikoina. Se loputon
torjunta ja kokemus siitä, et olen täysin vääränlainen, viallinen, teen
kaiken väärin ja en kuulu.. Mihinkään. Olen oksettava. Mä olin vaan
niitten TOISTEN seassa. Niitä oli joka puolella. Eikä ne ymmärtäneet
mua. Ei silloin kuten ei nytkään. Olin erilainen, ajattelen erilailla,
teen asiat erilailla ja ne ei tajua. Eikä ne pidä erilaisuudesta.
Niitten mielestä teen asiat VÄÄRIN.
Mut nyt MINÄ TAJUAN. Minne
kuulun. On olemassa MUNLAISIA ihmisiä. Mun oma maailma, jossa en ole
yksin. Meitä on monta. Sinne mä kuulun. Se on mun paikka. En enää
yritä... Kuulua sinne niitten toisten joukkoon. Saada niitten
hyväksyntää. I'm a different species. Totally.
Hei! Mä löysin sun blogin tänään, siistiä. Olen matkalla synnyinmaahani ja löysin tutun kahvilan jossa olen vieraillut joskus sateisena päivänä, ja avasin nyt läppärin ja löysin sun blogin ja tunnen paljon myötätuntoa ja samaistumista sun ajatuksiasi kohtaan. Sulla on hyvin samanlaisia keloja ja fiiliksiä kuin itellä.
VastaaPoistaTähän haluan kommentoida, että itse en koskaan sanoisi "en koskaan". Säilyttäisin avoimena mahdollisuuden yhteiseen ymmärrykseen. Kenties se tuleekin, kun sitä vähiten odottaa. Toisaalta on hyvä olla vaatimatta sitä. Toivon, että muistat arvostaa omaa tapaasi ajatella ja kommunikoida, etkä ota liian vakavasti, jos koet epämukavuutta jonkun seurassa. Olemme erilaisia, kukin arvokkaita, ja mitä enemmän pidämme omaa ainutlaatuisuuttamme arvossa, sitä enemmän näemme kauneutta myös muissa ja uskallamme avautua yhä syvempiin tai uudempiin tapoihin olla ja ilmaista itseämme. Kenties opimme myös yhä enemmän näkemään toisemme määrittelyiden ja lokeroiden läpi.
Kiitos tästä blogistasi.