Tarvisin intohimon

Aika lailla tiedän, mitä tarvisin ollakseni ERITTÄIN onnellinen. Suuren intohimon. Eli syvän intressin. Lapsena ja nuorena mulla oli aina sellaisia. Sillon elämä oli IHANAA.
3.-6. luokalla olin FANAATTISEN kiinnostunut eläimistä ja luonnosta ja niiden suojelusta. Bongasin lintuja, kirjotin vihkoon ylös lajihavaintoja, pidin luontopäiväkirjaa, tarkkailin luonnonilmiöitä, ötököitä, kasveja, eläimiä... Tilasin Animaliasta kaikenlaisia addresseja, joita kierrätin luokassa. Tein ystäväni kanssa luonnonsuojelulehteä, jota myytiin ovelta ovelle. Koulussa halkesin innosta biologian tunneilla. It was my life.

Sitten kiinnostus siirtyi yliluonnollisiin asioihin (yläasteaika). Ahmin KAIKKI aihetta käsittelevät kirjat kirjastosta. Minut löysi kirjastosta aina seisomasta kohdasta "Parapsykologia". Tutkin kädestä ennustamista, astrologiaa, yritin harjoitella ruumiista irtautumista. Uskoin, että ihmissusia ja vampyyreita on olemassa ja kuvittelin joskus iltaisin kuulevani ihmissuden seuraavan minua... Koulussa kirjoitin JOKAISESTA äidinkielen aineesta kauhutarinan. Opettaja valitti asiasta, kun väänsin mm. otsikon "Kaunis kesäpäivä" kauhutarinaksi 😂. Kuvaamataidon tunneilla piirsin KAIKISTA aiheista kauhukuvia. Ihmissusia, hautausmaita, noitia. Ahmin myös fantasia- ja kauhukirjoja. Tämän kiinnostuksen hautasin, kun tajusin joutuvani liian syvälle. Tunsin jonkinlaisen pahuuden saavan minusta otetta. Aistin pahoja voimia, jotka tunkivat elämääni. Löin siis tämän oven kiinni enkä ole taakse katsellut.

Sitten alkoikin se aika, kun omistauduin oman pääni tutkimiselle ja korjaamiselle ja sille tielle olen jäänyt. En pääse tästä puuhasta pois, vaikka alan olla kyllästynyt. Haluaisin taas jonkun SUUREN intohimon ja kiinnostuksen kohteen, johon voisin UPOTA ja unohtaa kaiken muun (etenkin itseni). Onko se vielä mahdollista? MISTÄ voisin olla fanaattisen kiinnostunut?

Luonto ja eläimet... Tai niiden suojelu... En valitettavasti kykene enää siihen lapselliseen naiiviuteen. En kykene tutkimaan ötököitä yms. omaksi huvikseni. Aivoni kokevat: "Mitä järkeä tässä on?" JOS eläisimme alkukantaisia aikoja eikä Suomen luontoa olisi juurikaan tutkittu, omistautuisin riemumielin tutkimustyölleni ja alkaisin koota tietoja. Mutta nyt... Turhaa.

Koenkin yhdeksi suureksi ongelmaksi sen, että tieteet on nykypäivänä niin pitkälle kehittyneitä ja ollakseen tutkija, pitäisi hankkia joku typerä koulutus ja sitten fokusoitua tietylle alalle ja vieläpä alan sisällä varsin spesifiin kysymykseen. PASKAA. Silloin joskus vanhoina aikoina joku tutkijamielinen ihminen saattoi vain alkaa tutkia oman pihansa kasveja ja tehdä niistä tieteellisiä havaintoja ja tiirailla sitten tähtiä ja seuraavaksi edistää matematiikkaa jne. Jos saisin elää sellaisella ajalla, minusta tulisi ehdottomasti tiedemies. Luonnontutkija ainakin. Mutta nyt... Pointless. Kaikki on jo tutkittu. Ainakin kaikki isommat asiat. Ihan turhaa alkaa havainnoimaan jäniksen elämää ja tutkia sen pipanoita.

Eläinten ja luonnon suojelu. Sama juttu. En tunne, että voin vaikuttaa asioihin. Voisin osallistua mielenosoituksiin ja kirjottaa nimeni addresseihin... Ihmiset tekee niin koko ajan ja turkistarhausta, eläinten tehotuotantoa jne. harrastetaan koko ajan ihan samalla lailla kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Silloin lapsena pystyin naiivisti kokemaan, että voin tehdä jotain merkityksellistä tai kokemaan sen mitä tein MIELEKKÄÄKSI. Nyt en. En koe voivani vaikuttaa.

Yliluonnolliset asiat kiinnostaisi edelleen, mutta niihin liittyy pelottavia asioita. Siitä VOISI tulla suuri intressini, jolla omistan elämäni, mutta en halua, että sieltä jostain luikertelee mitään pahuuden voimia kimppuuni.

Joten mitä muuta? Paitsi oma typerä pääni ja ihmismieli yleensäkin. Tarvisin intressin. MISTÄ. Jotenkin tässä ihmismielessäkään ei enää ole tarpeeksi mitään hirveän kiinnostavaa. Been there done that.

Puran tylsistymistäni miettimällä itseäni, lillumalla ongelmissa ja tuijottamalla tosi-tv:tä. Aivoni tarvitsevat INTRESSIN.

P.S. Ne, jotka eivät tiedä, nämä tällaiset ovat aspergereille tyypillisiä ekkoja eli erityisiä kiinnostuksen kohteita. Aspergerit ovat usein fanaattisen kiinnostuneita jostain asiasta ja paneutuvat sen tutkimiseen kaikella tarmollaan. Nämä mainitaan jopa diagnostisissa kriteereissä, jos oikein muistan. Asperger-mieli onkin varmaan tutkijan mieli.