Pieni koululainen

Lapsestani tuli tänään koululainen. Kohta minustakin tulee koululainen. Kaksi ekaluokkalaista.

Ylivilkkaalle ja omintakeiselle lapselleni koulu lienee melkoinen "kulttuurishokki". Kun hain Eevin tänään koulusta, hän oli pahalla tuulella, mutta ei kertonut miksi. Kotona tein paperilappuja, joissa oli tunteita ilmaisevia kasvoja ja pyysin häntä antamaan sellaisen lapun, joka kuvastaa sitä, miltä eka koulupäivä tuntui. Eevi piirsi oman lapun. Siihen tuli punainen ja HYVIN vihainen naama. Sitten seurasi selitys. Välitunnit on liian lyhyitä. Ei ehdi leikkimään. "Justiin kun ehtii aloittaa leikin, pitää lopettaa".

Äsken unta odotellessa seurasi lisää informaatiota. "Olin koulussa koko ajan väsynyt". Siellä oli kuulemma niin tylsää. Opettaja vaan pälpätti ja pälpätti ja piti kuunnella ja tuijottaa aapista. Eevi olisi halunnut selata koko aapisen läpi ja tutkia sitä, mutta ei uskaltanut, että joudu rehtorin puhutteluun... Eevi olisi halunnut sinne sängyn ja pelikoneen. Kuorma-autolla olisi voinut tuoda Ikeasta paljon sänkyjä.

Koulu on kyllä mielenkiintoinen siirtymäriitti. Siitä alkaa kokonaan uusi aikakausi. Lapsesta tulee "iso". Koulun alkuun asti ei lasta ole luultavasti jätetty juurikaan vielä yksin kotiin, mutta kun koulu alkaa, aletaan hiljalleen totutella siihenkin. Joskus lapsi voi joutua tulemaan yksin koulusta tyhjään kotiin ja olemaan vähän aikaa itsekseen. Tai lähtemään aamulla yksin kouluun. Koulun alkaessa koittaa jonkinlainen kokonaisvaltainen isontumiskausi. Lapsi ei ole enää pikkuinen vaan vähän iso. Aletaan harjoitella entistä suurempaa itsenäisyyttä asioissa. Pikkulapsiaika on takana. Eevi haluaa nyt pestä itse hampaat. Taidan tilata sille sähköhammasharjan, että tulee puhdasta jälkeä. Jostain joskus luin, että lapsi saisi sitten pestä hampaat itsenäisesti, kun osaa kaunokirjoitusta. Silloin motoriikka riittää hampaiden riittävän hyvään pesuun. Sähköhammasharjalla olettaisin, että hyvää jälkeä saadaan jo aikaisemmin.

Tarvitaan myös oma kotiavain ja puhelin.