Lähetin ystävälleni juuri seuraavan kirjeen:
"Mä
en kestä enää teknologiaa. Tai suhdettani siihen. Oon varma, että mun
addiktio pahenee koko ajan ja on pahentunut merkittävästi viimeisen
vuoden aikana. Olen myös melko varma, että tietyt asiat joita huomaan
itsessäni johtuu siitä. Mm. se, että mua ei enää kiinnosta mikään
tekeminen, jossa ei käytetä teknologiaa. Mun aivot haluaa sitä
massiivista, helppoa dopamiiniryöpytystä, jota ne saa erilaisista
addiktoivista teknologisista asioista, kuten viestittely, pelit,
tv-sarjat jne, ja niitä ei huvita tehdä enää muuta.
VIHAAN tätä elämää. Tätä orjuutta. Vihaan.
Tilasin
äsken sellasen uuden vanhan puhelimen. 20e. Eli epä-älypuhelimen. Teen
niin, että käytän yleensä sitä, mutta mulla on se helvetinkonekin
käytössä siten, että mm. telegramiin tulevat viestit tulee siihen
perille, mutta katon ne vain joskus. Pitää opetella käyttään
nettipankkia sit lähinnä tietokoneella ja luopua google fitin käytöstä
(seuraan sillä mun liikkumista).
Tv-sarjoista
ja netflixeistä on tullut mulle helvetillinen addiktio, joka pilaa
elämän ja riivaa minua kaiken aikaa ja voisin opetella luopumaan niistä
KOKONAAN. Uskomatonta ajatella, että vielä joitain vuosia sitten
tollasia netflixejä ei ollut OLEMASSA ja en katsellut koskaan elämässäni
tv-sarjoja. Vielä kun eevi syntyi ja oli pieni ei ollut netflixejä yms
ainakaan mulla ja muistan kun sain mun veljeltä lainaan dvd-bokseina
yhden tv-sarjan ja se oli ekoja kertoja mun elämässä, kun katsoin jonkun
tv-sarjan. Ja nyt katson niitä KOKO AJAN. Lähes päivittäin.
Voisin
opetella takasin siihen, miten elin joskus, kun katsoin silloin tällöin
elokuvan. Voisin lainata kirjastosta joskus leffailtaa varten levyn tai
vuokrata netistä jonkun yhden maksullisen, irrallisen elokuvan. Esim
kerran kuussa tms.
Mä
en yksinkertaisesti kestä enää. Tästä on tullut yhtä helvettiä. Huomaan
tän asian pahenemisen monista jutuista. Me herätään aamusin kun eevi
menee kouluun ja teen sille aamupalan ja sit meen takasin sänkyyn ja sit
eevi lähtee kouluun. Nykyään räplään puhelinta aina sen väliajan kun
oon tehnyt aamupalan ja ootan et eevi lähtee kouluun, koska en pysty
nukkuun siinä välissä, ja sit nykyään on alkanut yhä useammin käymään
niin, et räplään tunninkin vielä kun eevi on lähtenyt kouluun, missä on
se huomattava ongelma, että mun täytyy nukkua lisää ja sit mun
nukkumaan meno venyy ja vastaavasti herääminen venyy ja sit jää vähemmän
aikaa tehdä asioita ennen kun eevi tulee koulusta (mun ois hyvä esim
tehä opiskelujuttuja eevin kouluaikana) jne. ja pahimmillaan oon jäänyt
räplään jotain pariksikin tunniksi ja en saa enää unta ja sit oon ihan
univelkainen ja voin paskasti.
En tiä mitä tein ennen, mutta tiedän että mä EN räplännyt tälleen puhelinta tossa väliaikana. Se on aika uusi ilmiö.
Samaten
oon alkanut räplään puhelinta aina jos herään yöllä. Räplään myös
sängyssä ennen kun nukun ja ekana kun herään. Kun herään aamusin, otan
puhelimen, ja alan räplätä ja en jaksa nousta usein pariin tuntiin.
Iltasin toisinaan jään räplään jotain typerää niin, että valvon sen
takia tosi myöhään. Uusi ilmiö on myös se, että oon alkanut lukeen
uutisia ja artikkeleita netistä. Saatan juurikin ennen nukkumaan menoa,
yöllä tai sillon aamusin lukea jotain ihan ihmeellistä soopaa netistä
parikin tuntia.
Oon
yrittänyt välillä viedä puhelimen kellariin iltasin niin, etten voisi
räplätä illalla, yöllä ja aamulla, mutta usein en saa vietyä.
Kotona
vietän KAIKEN ajan koneella. Joko teen töitä/opiskelen tai tuijotan
tv-sarjoja/elokuvia. Joskus pelaan. En tee oikeastaan mitään muuta
ikinä. Mun aivoja ei huvita tehdä mitään missä ei käytetä konetta -
paitsi sillon kun käyn jumpassa / poistun kotoa. Kotona en tee muuta. En
pysty. En jaksa keskittyä muuhun. Mun addiktoituneet narkkiaivot haluaa
sitä dopamiinia niistä laitteista.
Nyt
oon pari päivää miettinyt, että miksi mulla on jo pitempään ollut
sellanen megalaiska ja mukavuudenhaluinen olo, että en jaksaisi
keskittyä opiskeleen, tekeen käännöstöitä ja oikeastaan MIKÄÄN ei
huvita. Paitsi olla koneella. Ja lähinnä tuijottaa tv-sarjoja. Ja oon
tullut tulokseen, että oon lähes varma, että kyse on siitä
ruutuaddiktiosta. Addiktiosta kärsivä ihminen ei saa enää mielihyvää
luonnollisesti palkitsevista asioista "natural rewards". Se haluaa VAIN
sitä sen huumetta. Koska ne teknologiajutut tuottaa niin voimakasta
dopamiiniryöppyä, mikään muu ei jaksa enää motivoida ja huvittaa mun
aivoja. Ne ei jaksa keskittyä asioihin, joista sitä saa vähemmän tai
jotenkin vaikeammin.
Viime
kesänä mulla oli tosi outo olo, jollasta en oo ennen kokenut. Mua ei
huvittanut enää mikään. Ei mikään. En jaksanut siivota, ei huvittanut
syödä, oli semmoinen tosi tyhjä outo olo. Se oli hirveää enkä tajunnut
moneen kuukauteen mikä mua vaivaa. Sitä kesti siis kesä-elokuu. Sit
elokuussa tajusin laskea pari asiaa yhteen. Koko kesänä mua oli
motivoinut ja huvittanut VAIN pelata yhtä tietokonepeliä ja jonkin
verran myös tv-sarjat ja sitten koska mikään muu ei huvittanut, mä tein
sitä enemmän vain noita asioita. Mut sit aloinkin elokuussa miettiin
dopafastia (olet ehkä lukenut dopamiinipaastosta?) ja et ehkä se vois
auttaa ja päätin kokeilla vähän aikaa niin, että poistan ne pahimmat
dopamiiniryöpyttimet eli sen pelin mitä pelasin ja tv-sarjat/elokuvat,
vaikka aattelin, että siitä tulee ihan kauheaa, kun en pysty keskittyyn
muuhun ja mikään muu ei huvita. Mut sit kun alotin sen, viikon päästä se
kauhea olo oli poissa. Se johtui siitä pelistä mitä pelasin sen
kesän!!! Ihan SAIRASTA! Se sotki mun dopamiinit ja aivot ihan
täydellisesti.
Oon hyvin varma, et tää outo juttu mikä mulla nyt on, on jotain vastaavaa.
Mä VIHAAN tätä paskateknologiaelämää. Se pilaa mun elämän. Olen orja. Pelkkä dopamiininarkki. Tahdoton riepunukke.
Nyt
laadin suunnitelman ja muutoksia. (ja hienosti tälleen kun heräsin
keskellä yötä ja olin tosi ahdistunut tästä asiasta niin nousin kaivaan
tietokoneen syliini ja googlettaan aiheesta ja RÄPLÄÄMÄÄN tätä
teknologiaa)