Häpeä

Olen saanut nimen sille, mikä minussa on rikki. Häpeä. "It came as a tremendous revelation and a powerful epiphany when I realized that shame was the name of the inner void I had felt for years and never understood."

Häpeä on se, mikä minun pitää parantaa.

"...shame as a feeling that we are in some way fundamentally flawed or not good enough, and are, as a result, not worthy of love and belonging. Shame involves a deep fear of disconnection, a fear that there is some part of us that, if it were truly seen by others, then it would guarantee that they would neither accept nor love us. Shame is the name of the feeling that we are not good enough."

https://www.google.fi/amp/s/philosophadam.wordpress.com/2014/10/16/silencing-the-praise-why-seeking-approval-fails-to-fill-our-inner-void/amp/

Pitääkö muiden hyväksyntä ostaa?

En ymmärrä. Miten niin muiden tunteilla ja käyttäytymisellä ei ole tekemistä kanssani? Jos esim joku puhuu minulle, ja olen aina ajatuksissani enkä kuuntele ja tämä aiheuttaa ihmissuhteeseen ongelmia, onhan sillä tekemistä kanssani. Siis sillä, että toinen tuntee tyytymättömyyttä jne.

Eli juuri se, että miten erottaa toisistaan sen millon oikeasti minä teen jotain väärin ja millon kyse ei ole minusta? Vai pitääkö se vaan miettiä tapauskohtaisesti?

Kun minua kiusattiin koulussa (round1) se johtui aspergerista. Se, että aloin muuttaa itseäni oli työtä jossa aloin "parantaa aspergeriani" ja opetella sosiaalisia taitoja, normeja ja tietoisuutta siitä, miten ihmisiä miellytetään ja mitä ihmiset toisiltaan odottavat ja haluavat. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä autistiseen kuplaan. Tavallaan minussa siis OLI joku vika, joka teki sen ettei musta pidetty. Vai oliko? Mitä jos olisin jäänyt sinne kuplaan ja sosiaalisesti vammaiseksi? Oisko se sit ollu hyvä? Oisinko halunnut elää niin? Sillon olin kyllä sisäisesti eheä ja pidin itsestäni. Kun aloin yrittää miellyttää MUITA, sisälleni repesi haavoja ja menin sisältä rikki.

Kun minua kiusattiin koulussa (round2), syynä oli se, että olin muuttanut itseäni, mutta tein sen hassusti ja olin taas sosiaalisesti vääränlainen. Tällöin ympäristön palaute (= olen epäkelpo) oli viesti muutokseni epäonnistumisesta eli aspergerin yritys muuttua sosiaalisesti normaaliksi oli epäonnistunut joten otin palautteen viestinä ja  jatkoin työtäni, itseni hiomista.

Mun työ on ollut, tai se alkoi, aspergerin "korjaamisena". Voidaanko muka sanoa ettei muiden tunteet ja käytös johtunut minusta? Tavallaan ehkä joo. Mutta. Eikö sosiaalinen palaute oli jotain mitä pitäisi kuunnella?

Ehkä tässä puhutaankin KAHDESTA erillisestä asiasta! Rakkaudesta: "others have free will to be open or closed, loving or unloving" JA palautteesta. Joku voi kohdella minua rakkaudella ja myötätunnolla, mutta antaa palautetta. Tai joku voi sulkea sydämensä, torjua ja antaa sillä tavalla palautetta. Ja me ansaitaan RAKKAUTTA ja myötätuntoa oltiin millasia vaan. Ja se, et jos joku sulkee sydämensä, torjuu tai vihaa tms niin sitä ei KUKAAN ansaitse eikä se ikinä ole minun tai jonkun syy paitsi sen, joka valitsee tuntea ja käyttäytyä niin. Mutta PALAUTE. Sitä kannattaa kuunnella ja miettiä mitä sen kanssa tekee.

Kyllä! Rakkaus ja palaute. Kaksi asiaa.

Hmmm. Mutta. Jossain utopiassa mua olisi siis rakastettu koulussa sellasena kun olen. Ja sanottu kauniisti että "hei, et pukeudu  kuten muut, ottaisitko mallia meistä muista, ettet näyttäisi niin typerältä" :`D aahhhahhaaaaa, en kestä. Vielä parempi utopia olisi sellainen jossa jokainen saa olla just mitä on ja on ja hyvä niin.

No me ei eletä utopiassa. Eli jos en halua KOKO AJAN kohdata torjuntaa ja paskaa, mun ON miellytettävä muita. Jotenkin. Sosiaalinen hyväksyntä pitää ostaa jollain hinnalla. Myyt sielusi sitä vastaan. Jotkut on valmiiksi eli omina itseinään sosiaalisessa mielessä mestariteoksia. Jotkut täysin epäonnistuneita.

Sellanen asia minkä itse olen oppinut on erottaa toisistaan mun arvo IHMISENÄ ja mun SOSIAALINEN arvo. Jokainen meistä on "täydellinen" ja arvokas ja rakkauden arvoinen sellasena kuin on. Mutta on valitettava fakta että yksilöiden sosiaalinen arvo vaihtelee. Voin olla sosiaalisesti epäonnistunut paska mutta ihmisenä muuten hyvä ja kaunis. Mutta yritäpä siinä sit nauttia olostasi. Vaatii melkosta luonnetta olla niin vahva ja eheä, ettei sosiaalinen epäonnistuminen hetkauta.

Tietysti on niinkin, että mitä kehittyneempi ja tiedostavampi yksilö, sitä suvaitsevampi ja rakastavampi hän on. Eli todella kehittyneiden ja kypsien ja viisaiden hyväksyntää ja pitämistä ei tarvi niinkään ostaa. MUTTA näitä ihmisiä on vähän. Suuri massa on enemmän tai vähemmän tuomitsevia ja rajoittuneita. Eli jos haluat miellyttää massaa, myyt sielusi. Jos et myy sieluasi, on kestettävä se, että et miellytä enemmistöä ja ympäristö pommittaa sua viestillä: "Olet oksettava".

Eli valitsepa siitä!

Eli tässä asiassa ei minusta ole nyt mitään yksinkertaista.

https://m.huffpost.com/us/entry/994991

Ahdistunut kiintymyssuhdetyyli

Sain eilen selville, että mulla on ahdistunut kiintymyssuhdetyyli ja SE on syy siihen, miksei miesten kanssa mistään tule mitään ja miksi sotken aina kaiken täysin tapailuvaiheen alussa enkä pääse 1-2 tapaamista pidemmälle.

If you have an anxious attachment style you may find dating and relationships more difficult than others do. Because you need more reassurance and intimacy, you may feel unsatisfied with dating dynamics which encourage a large amount of self-sufficiency and independence.

"They have an inherent fear of rejection and abandonment. Even a slight hint that something is wrong will activate their attachment system, and once activated they are unable to calm down until they get a clear indication from their partner that the relationship is safe."

Jos on tällainen kiintymyssuhdetyyli, tarvii tosi paljon turvallisuutta ja läheisyyttä. Ei todellakaan pysty kestään ja selviään, jos toinen on etäinen tai tilanne epämääräinen.

Tää ei kieltämättä ole välttämättä kovin viehättävä ominaisuus, mutta mä en pysty sitä nyt muuttaan ja oon valmis hyväksyyn sen osana itseäni ja uskon, että olen rakastettava ihminen siitä huolimatta. Tän asian huomioonottaminen toiselta osapuolelta ei lopulta vaadi kovin hirveästi, joten jos joku oikeasti on kiinnostunut ja haluaa tutustua, hän voi ottaa tämän huomioon ja tehdä oloni riittävän turvalliseksi.

Eräässä artikkelissa annettiin ohjeeksi juuri se, mitä olen itsekin alkanut yhä enemmän miettiä ratkaisuksi. Pitää kertoa HETI, kun tapaa jonkun kivan ja ennen kun aloitetaan tapaileen ja tutustuun, että mulla on tää ja mitkä mun tarpeet on ja miten tää vaikuttaa asioihin. "Know what you need from a partner, and express these needs from the beginning."

Erittäin merkityksellinen kohta artikkelissa oli minulle myös se, jossa sanottiin, että älä esitä etäistä tai vaikeasti tavoiteltavaa. "This approach is incompatible with the anxious relationship style. Anxious partners do become strongly attached to their significant others and want to be close to them. Trying to avoid these very real needs causes stress and worry. Instead, show your feelings in secure ways — let your partner clearly know that you want to be able to rely on them and be close to them. If your partner is put off by this then they likely aren’t the partner for you."
Ahdistuneen kiintymyssuhdetyylin omaavat ei pysty olemaan etäisiä ja vaikeasti tavoiteltavia. Meillä on valtava tarve saada läheisyyttä ja turvallisuutta ja jos yrittää vältellä näitä todellisia tarpeita, siitä seuraa vain stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan on hyvä kertoa toiselle, mitä tarvitsee, ja että tarvii läheisyyttä ja turvallisuutta. Jos joku ei pidä sinusta sen takia, hän tuskin on sinua varten.

Sitten on vielä se ikävä asia, että ahdistuneen kiintymyssuhdetyylin omaavat vetävät usein välttelevän tyylin omaavia puoleensa ja yhdistelmä on katastrofi.... Tästä on syytä olla tietoinen ja yrittää pysyä kaukana moisista.

Artikkeleita:

https://aloftyexistence.wordpress.com/2012/01/16/dating-survival-tips-anxious-attachment/
http://justmytype.ca/date-someone-anxious-attachment-style/