Joka ikinen asia todellisuudessa koostuu hiukkasista JA aalloista. Jokaisen materiasta koostuvan objektin olemus koostuu hiukkasista ja aalloista. Tätä kutsutaan aalto-hiukkasdualismiksi (wave-particle dualism).
Tämä on tärkeää.
Hiukkaset ovat ajassa ja paikassa sijaitsevia asioita, jotka muodostavat koko sen todellisuuden, jonka me havaitsemme. Tässä ei ole mitään liian mysteeristä.
Aallot sen sijaan ovat hyvin merkillisiä. Niitä kutsutaan mahdollisuuksien aalloiksi (waves of possibility). Richard Gillin sanoin: "The past is particles, the future is a wave".
Koitan nyt kertoa selkokielellä, mitä aallot ovat. Ne ovat siis mahdollisuuksia. Todellisuus on mahdollisuuksien jäsentymätön valtameri, kunnes joku tekee valinnan. Tämä joku on tarkkailija (observer). Sinä, minä, joku. Valinnan tekee tietoisuus.
Toisin sanoen tietoisuus rakentaa tämän materiaalisen todellisuuden, jonka silmiemme edessä havaitsemme. Ennen tietoisuuden tekemää valintaa ei ole materiaalista (hiukkasista muodostuvaa) todellisuutta vaan ainoastaan aaltomahdollisuuksien valtameri.
Kun joku tulee keskelle aaltomahdollisuuksien valtamerta, hän tekee valinnan. Valinnan hetkellä mahdollisuuksien aallot jähmettyvät hiukkasiksi, aktuaaliseksi todellisuudeksi. Tämä kutsutaan aaltofunktion romahdukseksi (collapse of wave function).
Ja tämän vuoksi menneisyys on hiukkasia, tulevaisuus aaltoja. Joka hetki jähmetämme aaltotodellisuutta hiukkastodellisuudeksi. Teemme valintoja. Rakennamme todellisuutta.
We and our consciousness reside on the boundary between the past (particles) and the future (a wave of potentialities). As the present moves relentlessly forward the "past" crystallizes out of it, randomly. (Richard Gill)
Tuolia, jolla istut, ei ole, ennen kuin joku valitsee sen siihen. Sinä. Tietoisuus.
Ja nyt pääsemme (nytkö vasta?) jännittävään vaiheeseen.
Wignerin ystävä -paradoksi.
Jos Wigner kävelee kohti liikennevaloja ja hänen ystävänsä on tulossa toisesta suunnasta samaan aikaan samoihin liikennevaloihin, ja kummatkin tietysti haluavat, että liikennevalo on vihreä heidän saapuessaan. Mutta koska he saapuvat eri suunnista, valo ei voi olla samaan aikaan molemmille vihreä. Jos siis Wignerin tietoisuus tekee valinnan "vihreä liikennevalo" ja hänen ystävänsä tekee saman valinnan samaan aikaan, kumman valinta voittaa (ja romauttaa aaltotodellisuuden kiinteiksi partikkeleiksi)?
Kolme fyysikkoa eri aikoina ja eri paikoissa keksivät saman ratkaisun: tietoisuus on yksi, ei-paikallinen ja kosminen. Yksi tietoisuus tekee valinnan kummankin puolesta niin, ettei ristiriitaa synny.
Ja asiassa on vielä toinen, entistä hämmentävämpi paradoksi. "Tarkkailija valitsee objektin tarjoamista kvanttimahdollisuuksista todellisen kokemuksensa. Mutta ennen mahdollisuuksien romahtamista tarkkailija itse (hänen aivonsa) muodostuu mahdollisuuksista eikä ole olemassa."
Yhtä aikaa rakentuu kvanttimahdollisuuksista sekä kokija että kokemus. Kuka siis rakentaa kokijan, joka rakentaa kokemuksen? HAH!
Miettikää sitä.
(lähde: Amit Goswami: God is not Dead)
Tämä on kyllä erittäin mielenkiintoista.
VastaaPoista