Ruuturiippuvuudesta

 Lähetin ystävälleni juuri seuraavan kirjeen: 

 

"Mä en kestä enää teknologiaa. Tai suhdettani siihen. Oon varma, että mun addiktio pahenee koko ajan ja on pahentunut merkittävästi viimeisen vuoden aikana. Olen myös melko varma, että tietyt asiat joita huomaan itsessäni johtuu siitä. Mm. se, että mua ei enää kiinnosta mikään tekeminen, jossa ei käytetä teknologiaa. Mun aivot haluaa sitä massiivista, helppoa dopamiiniryöpytystä, jota ne saa erilaisista addiktoivista teknologisista asioista, kuten viestittely, pelit, tv-sarjat jne, ja niitä ei huvita tehdä enää muuta.

 

VIHAAN tätä elämää.  Tätä orjuutta. Vihaan.

Tilasin äsken sellasen uuden vanhan puhelimen. 20e. Eli epä-älypuhelimen. Teen niin, että käytän yleensä sitä, mutta mulla on se helvetinkonekin käytössä siten, että mm. telegramiin tulevat viestit tulee siihen perille, mutta katon ne vain joskus. Pitää opetella käyttään nettipankkia sit lähinnä tietokoneella ja luopua google fitin käytöstä (seuraan sillä mun liikkumista).

Tv-sarjoista ja netflixeistä on tullut mulle helvetillinen addiktio, joka pilaa elämän ja riivaa minua kaiken aikaa ja voisin opetella luopumaan niistä KOKONAAN. Uskomatonta ajatella, että vielä joitain vuosia sitten tollasia netflixejä ei ollut OLEMASSA ja en katsellut koskaan elämässäni tv-sarjoja. Vielä kun eevi syntyi ja oli pieni ei ollut netflixejä yms ainakaan mulla ja muistan kun sain mun veljeltä lainaan dvd-bokseina yhden tv-sarjan ja se oli ekoja kertoja mun elämässä, kun katsoin jonkun tv-sarjan. Ja nyt katson niitä KOKO AJAN. Lähes päivittäin.

Voisin opetella takasin siihen, miten elin joskus, kun katsoin silloin tällöin elokuvan. Voisin lainata kirjastosta joskus leffailtaa varten levyn tai vuokrata netistä jonkun yhden maksullisen, irrallisen elokuvan. Esim kerran kuussa tms.

Mä en yksinkertaisesti kestä enää. Tästä on tullut yhtä helvettiä. Huomaan tän asian pahenemisen monista jutuista. Me herätään aamusin kun eevi menee kouluun ja teen sille aamupalan ja sit meen takasin sänkyyn ja sit eevi lähtee kouluun. Nykyään räplään puhelinta aina sen väliajan kun oon tehnyt aamupalan ja ootan et eevi lähtee kouluun, koska en pysty nukkuun siinä välissä, ja sit nykyään on alkanut yhä useammin käymään niin, et räplään tunninkin vielä kun eevi on lähtenyt kouluun, missä on se huomattava ongelma, että mun täytyy nukkua lisää ja sit mun nukkumaan meno venyy ja vastaavasti herääminen venyy ja sit jää vähemmän aikaa tehdä asioita ennen kun eevi tulee koulusta (mun ois hyvä esim tehä opiskelujuttuja eevin kouluaikana) jne. ja pahimmillaan oon jäänyt räplään jotain pariksikin tunniksi ja en saa enää unta ja sit oon ihan univelkainen ja voin paskasti.

En tiä mitä tein ennen, mutta tiedän että mä EN räplännyt tälleen puhelinta tossa väliaikana. Se on aika uusi ilmiö.

Samaten oon alkanut räplään puhelinta aina jos herään yöllä. Räplään myös sängyssä ennen kun nukun ja ekana kun herään. Kun herään aamusin, otan puhelimen, ja alan räplätä ja en jaksa nousta usein pariin tuntiin. Iltasin toisinaan jään räplään jotain typerää niin, että valvon sen takia tosi myöhään. Uusi ilmiö on myös se, että oon alkanut lukeen uutisia ja artikkeleita netistä. Saatan juurikin ennen nukkumaan menoa, yöllä tai sillon aamusin lukea jotain ihan ihmeellistä soopaa netistä parikin tuntia.

Oon yrittänyt välillä viedä puhelimen kellariin iltasin niin, etten voisi räplätä illalla, yöllä ja aamulla, mutta usein en saa vietyä.

Kotona vietän KAIKEN ajan koneella. Joko teen töitä/opiskelen tai tuijotan tv-sarjoja/elokuvia. Joskus pelaan. En tee oikeastaan mitään muuta ikinä. Mun aivoja ei huvita tehdä mitään missä ei käytetä konetta - paitsi sillon kun käyn jumpassa / poistun kotoa. Kotona en tee muuta. En pysty. En jaksa keskittyä muuhun. Mun addiktoituneet narkkiaivot haluaa sitä dopamiinia niistä laitteista.

Nyt oon pari päivää miettinyt, että miksi mulla on jo pitempään ollut sellanen megalaiska ja mukavuudenhaluinen olo, että en jaksaisi keskittyä opiskeleen, tekeen käännöstöitä ja oikeastaan MIKÄÄN ei huvita. Paitsi olla koneella. Ja lähinnä tuijottaa tv-sarjoja. Ja oon tullut tulokseen, että oon lähes varma, että kyse on siitä ruutuaddiktiosta. Addiktiosta kärsivä ihminen ei saa enää mielihyvää luonnollisesti palkitsevista asioista "natural rewards". Se haluaa VAIN sitä sen huumetta. Koska ne teknologiajutut tuottaa niin voimakasta dopamiiniryöppyä, mikään muu ei jaksa enää motivoida ja huvittaa mun aivoja. Ne ei jaksa keskittyä asioihin, joista sitä saa vähemmän tai jotenkin vaikeammin.

Viime kesänä mulla oli tosi outo olo, jollasta en oo ennen kokenut. Mua ei huvittanut enää mikään. Ei mikään. En jaksanut siivota, ei huvittanut syödä, oli semmoinen tosi tyhjä outo olo. Se oli hirveää enkä tajunnut moneen kuukauteen mikä mua vaivaa. Sitä kesti siis kesä-elokuu. Sit elokuussa tajusin laskea pari asiaa yhteen. Koko kesänä mua oli motivoinut ja huvittanut VAIN pelata yhtä tietokonepeliä ja jonkin verran myös tv-sarjat ja sitten koska mikään muu ei huvittanut, mä tein sitä enemmän vain noita asioita. Mut sit aloinkin elokuussa miettiin dopafastia (olet ehkä lukenut dopamiinipaastosta?) ja et ehkä se vois auttaa ja päätin kokeilla vähän aikaa niin, että poistan ne pahimmat dopamiiniryöpyttimet eli sen pelin mitä pelasin ja tv-sarjat/elokuvat, vaikka aattelin, että siitä tulee ihan kauheaa, kun en pysty keskittyyn muuhun ja mikään muu ei huvita. Mut sit kun alotin sen, viikon päästä se kauhea olo oli poissa. Se johtui siitä pelistä mitä pelasin sen kesän!!! Ihan SAIRASTA! Se sotki mun dopamiinit ja aivot ihan täydellisesti.

Oon hyvin varma, et tää outo juttu mikä mulla nyt on, on jotain vastaavaa.

Mä VIHAAN tätä paskateknologiaelämää. Se pilaa mun elämän. Olen orja. Pelkkä dopamiininarkki. Tahdoton riepunukke.

Nyt laadin suunnitelman ja muutoksia. (ja hienosti tälleen kun heräsin keskellä yötä ja olin tosi ahdistunut tästä asiasta niin nousin kaivaan tietokoneen syliini ja googlettaan aiheesta ja RÄPLÄÄMÄÄN tätä teknologiaa)

En aio alistua tähän. Mun elämä ja en laatu on arvokkaampia asioita."