Dopamiini ja mielihyvän tavoittelu

tulee olemaan seuraavan tekstin aihe

Hiljattainen hiljaiselo sekä sen syy

Blogikirjoittelu on ollut hieman vähäistä viime aikoina, koska elämäntilanteeni on ollut sellainen... Ettei ole ollut paljon asiaa. En ole nimittäin prosessoinut oikeastaan mitään moneen viikkoon. En enää etsi rakkautta (I have found it), joten ei ole tarvinnut enää pohtia ja puntaroida tapaamisprosesseihin ja miehen etsintään liittyviä kimurantteja kysymyksiä vaan olen tapaillut erästä ihmistä ja kaikki on sujunut kaiken aikaa hyvin sekä ongelmitta. Nyt kun elämä alkaa hiljalleen taas muuntua tasapainoisemmaksi olosuhteiltaan, alkaa se näkyä siinä, että aivoni ehtivät taas prosessoimaan muutakin kuin... No, kaaosta. Eli hiljalleen alkanen palailla kiinnostuksen kohteideni pariin. Kaipa se 8,5 vuoden mittaisesta suhteesta lähteminen väkisinkin on omanlaisensa kriisi ja mullistus ja vie aikansa, että siihen sopeutuu. Uuteen elämään. Tai saa aseteltua uuden elämän palaset paikoilleen. Tai jotain. Mutta tässä sitä ollaan. Palaset ehkä alkavat olla paikoillaan taas.

Joten kenties tänne rupeaa taas tulemaan innostuneita pohdintoja milloin mistäkin aiheesta. Tietoinen itsehallinta ja aivoplastisiteetti ainakin tuntuvat olevan aivojani tällä hetkellä miellyttäviä aiheita.

Hip. :)

Aivojen automaattisten ohjelmointien muokkaaminen (tapojen muuttaminen)

Luen NIIIIIIN ihania kirjoja ja ne punoutuvat kiehtovilla tavoilla yhteen ja päähäni alkaa rakentua teorioita ja olen NIIIIIIN lumoutunut neuropsykologiasta ja menen sen kanssa naimisiin. :) Luen siis McGonigalin The Willpower Instinctiä ja Duhiggin The Power of Habittia. Hyllyssä odottaa vielä Barkleyn Executive Functions, joka käsittelee samaa aihetta (tietoinen itsehallinta) edellisten kanssa, mutta kolmannesta näkökulmasta. LOVE IT!!!!

Olen saapunut itseni korjaamisessa, tutkimisessa ja eheyttämisessä pisteeseen, jossa oleellisin edessä oleva asia on tietoisen itsehallinnan kehittäminen.

Self-discipline is a very powerful tool that can be developed for achieving about anything which you can dream.

Itsekuri. Tahdonvoima. Toiminnanohjaus. Itsehillintä.

Self-discipline is the ability to get yourself to take action regardless of your emotional state. –Pavlina (artikkelissa: Self-Discipline)

The Power of Habit käsittelee automaattisia ohjelmointeja, joita päämme on täynnä. Kun jokin tilanne on uusi, meidän pitää opetella toimimaan siinä. Oli kyse millaisesta tilanteesta tahansa. Meidän on täytynyt opetella KAIKKI asiat elämässämme. Olemme oppineet tietynlaisia ruokailutapoja, olemme oppineet, miten uutta vuotta vietetään, olemme oppineet tiskaamaan ja ajamaan pyörällä, olemme oppineet tervehtimään jne. Kun asia tulee eteen ensimmäistä kertaa, aivoissamme ei ole sitä koskevaa valmista ohjelmointia. Jos otamme sademetsästä alkuasukkaan tänne keittiöömme ja laitamme sen pesemään likaisia astioita, tilanne on hänelle uusi. Hän ei tunne tiskiainetta, tiskiharjaa eikä asiaan liittyviä "proseduureja". Kuitenkin, kun henkilö toistaa tämän tapahtuman riittävän monta kertaa, se ohjelmoituu aivoihin. Tällainen toimintojen automatisoituminen ja ohjelmoituminen on hyödyllistä, koska meidän ei tarvitse tällöin pitää joka ikistä osatekijää tietoisesti mielessämme ja erikseen joka kerralla miettiä, miten mikäkin asia tehdään. Asiat automatisoituvat. Se on taloudellista.

Mutta se on myös ongelmallista, koska aikuisiällä aivomme alkavat olla "valmiiksi ohjelmoituja" ja suuri osa KAIKESTA toiminnastamme perustuu opittuihin tapoihin. Juuri näitä ohjelmointeja haluan ruveta kitkemään/muokkaamaan aivoissani saadakseni aivoni paremmin TIETOISEEN hallintaan. Haluan itse päättää, miten toimin.

Olen esimerkiksi pohtinut yhä enemmän sitä, miksi syön aina aamupalaksi leipää. Koska todellisuudessa en halua syödä leipää vaan valita enemmän arvojeni mukaisen aamiaisen eli jotakin terveellisempää. Kuten smoothien. Miksi se sitten on niin hankalaa? Miksi on helpompaa tehdä se typerä voileipä? Todellisuudessa smoothien tekeminen tuskin olisi kovinkaan paljon vaivalloisempaa. Ainakaan sitten, jos sen tekeminen automatisoituisi! Siinäpä se. Voileivän tekeminen ravinnoksi on tapa. Se tuntuu nopealta ja helpolta, kosa sen tekeminen on puoliksi automatisoitunutta toimintaa.

Habit loop: vihje – rutiini – palkkio.

Vihje voi olla vaikkapa aamu. Herään, on aamu, tarvitsen aamupalaa. Tämä on vihje. Palkkio on vatsan täyttyminen ja ravinnon saaminen. Rutiini on voileipä.

Nyt kun olen lukenut Duhiggin kirjaa olen alkanut huomata, miten elämäni on tupaten täynnä vastaavanlaisia tapoja. Ohjelmointeja. En elä arvojeni mukaista elämää, koska minut on aiemmin elämässä opetettu toimimaan jollain toisenlaisilla tavoilla ja valmiita tapoja on vaikea lähteä muuttamaan.

Jotta voisi muuttaa itsensä enemmän ihanneminänsä kaltaiseksi, saavuttaa unelmansa ja elää tietoista, arvojensa mukaista elämää, täytyy puuttua noihin valmiisiin ohjelmointeihin ja muuttaa niitä. Habit looppeja pitää rukata parempaan uskoon. Jotta tämän työn voi aloittaa, ensin on hyvä tulla tietoiseksi siitä, mitä tavat ovat ja mikä tapojen neurologinen perusta on ja sitten alkaa analysoimaan omaa elämäänsä, tutkia, minkälaisia tapoja itselle on aivoihin ohjelmoitunut. SITTEN niitä voi lähteä peukaloimaan.

Peukaloinnissa tarvitaan kuitenkin apuna itsekuria ja tahdonvoimaa (sekä motivaatiota). Näitä käsitellään McGonigalin kirjassa The Willpower Instinct.

Jatkan aiheesta myöhemmin toisessa artikkelissa.

Artikkeleita aiheesta:

The Ingredients of Self-Discipline

Self-Discipline

Miksi minä uskon Jumalaan?

Uskoni ON älyllisesti perusteltua. Filosofian pääsykoekirjassa oli joku juttu. Kaivetaanpas. Joku TERMI. Tai teoria.

Teorioiden ja todellisuuden vertaaminen toisiinsa. "Ehdottomien totuuksien etsinnän aika on ohi. Tiedollisen epävarmuuden kanssa on tultava toimeen".

"(Metodologinen) instrumentalismi on tieteenfilosofinen näkemys, jonka mukaan käsitteet ja teoriat ovat hyödyllisiä instrumentteja ja niiden arvoa ihmisille ei mitata sillä, ovatko ne tosia vai epätosia (tai kuvastavatko ne totuutta), vaan sillä kuinka tehokkaasti ne selittävät ja ennustavat ilmiöitä." wikipedia

"Paras teoria jäsentää havainnot paremmin." (Määttä s. 139) "Instrumentalistin kanta avaruuden kaarevuuteen on samanlainen. Ei ole mitään syytä etsiä riippumatonta suoraviivaisuuden kriteeriä. Sellaista ei tarvita, eikä sellista edes ole. Teoriat vain jäsentävät kerätyt havainnot eri tavalla. Suhteellisuusteoria jäsentää havainnot kattavammin ja tehokkaammin, sen selitysvoima on parempi. Tämän vuoksi sitä on pidettävä parempana, ei sen vuoksi, että se olisi todenmukaisempi kuva maailmasta."

Jumala selittää tällä hetkellä kaiken parhaiten. Jumala-teoria ON paras teoria tällä hetkellä. Se jäsentää kerätyt havainnot parhaiten. Se selittää ne kattavimmin ja tehokkaammin. Itse asiassa vaihtoehtoisia teorioita ei oikestaan ole. On vain AUKKOJA.

Tieteen ja empirisimin fanaattisilla kannatajilla on ainoastaan suuri määrä AUKKOJA, joihin heillä ei ole mitään selitystä ja heidän uskontonsa on ODOTTAA jääräpäisesti, USKOA jääräpäisesti ja kärsivällisesti, että tiede ja empiria tulevat aikanaan täyttämään aukot. In the meantime on vain AUKKOJA.

Jumala-teoria selittää KAIKKI aukot. Se siis selittää havainnot kattavammin ja tehokkaammin ja on minusta siksi PALJON parempi teoria ja valinta kuin roikkua kiinni jossain tietede ja empiria ihanteessa.

Mulla ei ole YHTÄÄN syytä, miksi AUKOT olisi parempi asia kuin Jumala. Miksi IHMEESSÄ mieluummin eläisin äärettömän ihmeellisessä todellisuudessa, joka on monelta osin aivan selittämätön ja täynnä ilmiöitä, joiden edessä tiede on ihan avuton, eikä ole mitään takeita, että tiede KOSKAAN tulee näitä aukkoja täyttämään. Evoluutioteorian VAKAVAT puutteet, kuolemanrajakokemukset, tietoisuus, kvanttifysiikka ja havaitsijan ongelma, ihmisten kokemukset uskosta ja Jumalasta, luonnon ja ympäröivän todellisuuden sanoinkuvaamaton ihmeellisyys ja monimutkaisuus, joka muka perustuisi SATTUMALLE tai muulle yhtä AIVOTTOMALLE kasalle yhteensattumia tai luonnonvalinnalle tms aivan älytöntä skeidaa.....

Jumala-teoria ratkaisee JOKAISEN aukon. Se selittää kaiken. Ja vieläpä HELVETIN hyvin. Ihmisten pitäisi lukea amit goswamin god is not dead, koska siinä perustellaan kvanttifysiikan pohjalta Jumalan olemassaoloa ja myös kvanttifysiikka on ajautumassa umpikujiin, joihin Jumala tuo ratkaisun.

Mitä pidemmälle tieteet kehittyvät, sitä lähemmäs Jumalaa ne tulevat. Ne ajautuvat umpikujiin, joihin EI OLE muuta ratkaisua kuin Jumala. Tähän hyvä kirja on Lee Strobelin Case for Creator.

Jumalaa ei koskaan saada mikroskoopin alle. Ihminen EI VOI havainnoida Jumalaa empriisesti. Koskaan. IKINÄ. Ainoa tapa todistaa Jumalan olemassaolo on LOGIIKKA. Se, että KAIKKI olemassaoleva tieto, havainnot tukevat Jumala-teoriaa enemmän kuin mitään muuta teoriaa ja että jumala-teori SELITTÄÄ kaikki aukot ja vieläpä helvetin loogisesti hyvin ja uskottavasti (paitsi jääräpäisille empiristeille). Ehkä voisi sanoa, että Jumala on rationaalinen ei empiirinen vastaus.

Kun tieteet, joka ikinen tiede, kehittyy pisteeseen, jossa edessä on vain aukkoja, joit ei kerta kaikkiaan voida selittää muulla kuin Jumalalla... Mitä se tarkoittaa?

Minusta Jumalan olemassaolo on silloin todistettu. Koska Jumalaa EI VOI havainnoida suoraan ja empiirisesti. On vain aihetodisteita. On palapeli, joka rakentuu Jumalan, puuttuvan palan ympärille, mutta KAIKKI PALAT viittaavat Jumalaan ja tukevat Jumala-teoriaa.

Eli ei. Minulla ei ole YHTÄÄN syytä ajatella, että Jumalaa ei olemassa. Ei ensimmäistäkään. Pidän koko ajatusta järjettömänä. Se on vain nykyajan empirismi-fanaatikoiden pakkomielle. Takertua empiriaan.

Empiria my ass. Olen rationalisti ja idealisti ja intuitivisti ja loogisisti. Mitä tahansa mutta empiria on vain yksi väline, ei mikään helvetin kuningas.
Kaikkien elämässäni keräämien todisteiden, tiedon ja havaintojen alossa Jumala-teoria ON ylivoimaisesti paras teoria, koska se selittää todellisuuden, tehdyt havainnot, tieteelliset aukot (kuten evoluutioteoria, kvanttifysiikka jne) jne.

Ja siihen päälle kun lisätään vielä se, että mitä enemmän olen alkanut uskoa, sitä paremmaksi elämäni muuttuu. Mitä totaalisemmin uskallan heittäytyä siihen uskoon ja antaa sen ohjata elämäni, sitä paremmin kaikki menee. Se on viimeinen, subjektiivinen todiste minulle.

Minulle, kaikkien yllä esiteltyjen rationaalisten perusteluiden lisäksi, Jumala TUNTUU todelliselta saan viestejä, koen sen puhuvan minulle intuition kautta ja tunnen saavani ohjausta, johon luotan joka päivä enemmän.

Miksi en uskoisi Jumalaan?

En ole koskaan löytänyt moiselle järjettömyydelle mitään hyviä perusteluita. Joten Jumala-teoria on minun valintani.

Ahdistuksen käsittely (self-soothing skills)

Niin paljon on päässä korjattavaa. Uusin "oppiaineeni" on ahdistuksen käsittely. Spesifimmin ilmaistuna tavoitteena on päästä eroon tarpeesta hakea vakuutteluja ja vahvistusta muilta ihmisiltä silloin, jos olo on epävarma. Englanninkielinen termi on "reassurance". Ahdistushäiriöistä ja pakko-oireisista häiriöistä kärsivät ihmiset etsivät yleisesti itsensä ulkopuolelta jonkinlaista vahvistusta sille, että kaikki on OK, koska sisimmässään he tuntevat, että kaikki ei ole OK, mistä seuraa hätääntynyt, turvaton ja pelokas olo. Vahvistuksia on kolmenlaisia OCD Center of Los Angeles -blogin artikkelin mukaan (Reassurance Seeking in OCD and Anxiety). Itsevahvistamisessa henkilö tarkistaa yhä uudelleen jonkin asian mielessään (käy esimerkiksi yhä uudelleen läpi tiettyä tilannetta) tai konkreetissa todellisuudessa (onko hän varmsti sammuttanut lieden). Henkilö voi hakea vahvistusta myös muilta ihmisiltä eli tavalla tai toisella kalastaa joltain toiselta ihmiseltä vakuutteluja sille, että kaikki on ok. Henkilö saattaa myös hakea vahvistusta hakemalla tietoa internetistä tai kirjoista.

Todellisuudessa vahvistuksen hakeminen edellä mainituilla tavoilla vain ruokkii ahdistusta. Se saattaa tuoda tilapäisen, hyvin lyhytaikaisen helpotksen, mutta sitten ahdistus palaa ja tarvitaan LISÄÄ vakuutteluja. Tämä johtuu (edellä mainitun artikkelin mukaan) mm. siitä, että hakemalla ratkaisuja itsensä ulkopuolelta, henkilö opettaa aivoilleen, ettei hän selviä ahdistuksen tunteista; että hän ei kykene rauhoittamaan itseään vaan hän TARVITSEE ulkopuolisia apukeinoja selviytyäkseen. Vakuuttelujen hakeminen heikentää itseluottamusta, koska henkilön aivot alkavat uskoa, etteivät ne selviä itse edessä olevasta haasteesta (Gagnon). Ja mitä tapahtuu, kun itseluottamus alkaa laskea? Henkilöstä tulee epävarma. Epä varma tarkoittaa pelokasta ja ahdistunutta... Ja jos henkilö on oppinut kyseisessä tilassa hakemaan VAHVISTUSTA itsensä ulkopuolelta... Kierre on valmis.

Ratkaisu ongelmaan onkin se, että pitäisi oppia sietämään ahdistusta ja opetella keinoja, joilla voi itse rauhoittaa itsensä.

"...you cannot always rely on others to relieve your fear and stress.  You have to learn to cope and manage your anxiety.  In effect, you must learn to “deal with it”." –Dooley

Kun luen näitä artikkeleja, minusta alkaa tuntua... tai ainakin minua alkaa kiinnostaa pohtia, että missä määrin pakonomainen tarpeeni koko ajan olla yhteydessä muihin ihmisiin johtuu siitä, etten osaa muuta tapaa käsitellä ahdistustani? Toisin sanoen haen aina ahdistuneena vakuutteluja ja "lohdutusta" muilta ihmisiltä enkä osaa lohduttaa itse itseäni eli palauttaa ITSE turvallisuudentunnettani. Piileekö tässä syy siihen, etten osaa oikeastaan olla "yksin". Viihdyn kyllä fyysisesti yksin, mutta koen pakonomaista tarvetta koko ajan olla yhteydessä muihin. Voisiko olla niin, että tietämättäni olen koko ajan ahdistunut, minulla on turvaton olo ja haen vahvistuksia... Ehkä olen opettanut aivoni olemaan pärjäämättä yksin.

Aion korjata asian. Alan siis opetella ahdistuksen käsittelyä. Seuraava askel on ruveta kehittämään uusia keinoja itsen rauhoittamiseen (self-soothing). Luulen, että ahdistuneena voisin esimerkiksi laittaa musiikin soimaan ja ruveta SIIVOAMAAN. Jynssätä ja jynssätä. Mieluummin kuin vaivaan muita ihmisiä loputtomasti ja haen vakuutteluja siihen, että kaikki on OK, etenkin, jos TIEDÄN, että kaikki on ok, mutta typerät aivoni ovat vaan ahdistuneet siitä huolimatta. Alan opetella YKSIN OLEMISTA. Ja tällä tarkoitan sitä, etten saa edes ottaa YHTEYTTÄ kehenkään. Tutkin, millaisia tuntemuksia se minussa herättää ja opettelen käsittelemään niitä.

Alla olevassa linkkilistassa on oikein hyvä artikkeli, jossa esitellään ahdistuksen hallintakeinoja. Minä tulostan sen heti paikalla ja alan opetella uusia taitoja.


Aiheesta lisää:

• Dooleyn artikkeli Why we always seek reassurance
• STOP SEEKING REASSURANCE AND REGAIN CONFIDENCE IN YOURSELF
• The 10 best ever anxiety management techniques
• From reassurance to self-assurance (henkilökohtainen kertomus My Anxiety Journey -blogista)

Yksi Jumala, kolme persoonaa?

Minusta kristinuskon kolminaisuusopissa ei ole mitään kummallista . Minusta se on ihan simppeli juttu.

Jumala on rakkaus. Rakkaus ja Jumala ovat synonyymeja. Rakkaus eli agape. Rakkaus kaikissa muodoissaan. Rakkaus on energiaa, joka värähtelee tietyllä taajuudella. Ja Pyhä henki on rakkauden energiaa meissä ihmisissä. Kun joku täyttyy pyhällä hengellä, tuo ihminen täyttyy rakkauden energialla. Rakkauden parantava energia alkaa vaikuttaa kyseisessä ihmisessä.

Ja Jeesus on Jumala, koska Jeesus oli ihminen, joka oli TÄYNNÄ rakkauden energiaa. Normaalit ihmiset eivät kykene saavuttamaan (yleensä ainakaan) sellaista tilaa, jossa rakkauden energia pääsisi vaikuttamaan niin totaalisesti, vaan kannamme mukanamme kaikenlaisia tuhoisia solumuistoja, traumoja, ohjelmointivirheitä... Kuonaa. Perisynti tarkoittaa juuri sitä. Ihmisten synnynnäistä epätäydellisyyttä. Ja se on OK. Me ollaan epätäydellisiä ja se on OK ja meidän pitäisi hyväksyä se, ja TÄMÄ on kristinuskon yksi keskeinen sanoma. Että Jeesus kuoli ristillä osoitukseksi siitä, että Jumala antaa meille anteeksi sen, että olemme epätäydellisiä. Me saadaan olla.

Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Loistoartikkeli siitä, miten selvität, oletko introvertti vai ekstrovertti.

23 Signs You're Secretly An Introvert

Omana itsenään oleminen

Olen nyt siirtynyt kehityksessäni sellaiselle kiehtovalle tasolle, että aion tätä lähtien olla aina OMA ITSENI tutustuessani uuteen kiinnostavaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Olen siis henkisesti nyt valmis toimimaan näin. Olen vapautunut typeristä ajatuksista, joiden mukaan naisen tulisi olla vaikeasti tavoiteltava. Ehkä joo, jos olet 20-vuotias ja katselet sitoutumiskammoisia, nuoruuttaan eläviä keskenkasvuisia kakaramiehiä. Mutta muutoin se on ihan skeidaa. En enää myöskään enää ala heti kokea, että MINUSSA on jotain vikaa, jos olen erehtynyt aloittamaan tutustumaan johonkin täysin vääränlaiseen ihmiseen, yleensä norminmukaiseen, joka alkaa valittaa minulle siitä, miten ajattelen, millainen olen ja mitä teen/en tee. Silloin totean, että hyi hitto, ja poistun.

Kiinnostavaa seurata, että mitä tapahtuu, kun nyt rohkeasti olen vain alusta asti ihan oma itseni. Käyttäydyn toista kohtaan kuin hän olisi hyvä ystäväni vuosien takaa. Jos hän ei pidä minusta silloin, häntä ei missään tapauksessa oltu tarkoitettu minulle. Eihän hän silloin pidä MINUSTA! Tarkoitus kai kuitenkin on löytää ihminen, joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen?

Ovatko aspergerit yliempaattisia?

New Theory finds that individuals with Asperger’s Syndrome don’t lack empathy – 

in fact if anything they empathize too much

Kemia ja yhteensopivuus

Löysin eilen huippuhyvän artikkelin kemiasta ja yhteensopivuudesta.

Lue artikkeli: Compatibility and chemistry

Lyhyesti sanottuna molempia tarvitaan onnistuneeseen parisuhteeseen. Jos on paljon kemiaa mutta huono yhteensopivuus, tuloksena on usein katastrofi... On helvetin vaikea lähteä ja jättää ihmistä, jota kohtaan tuntee valtavaa kemiaa, vaikka PÄÄ sanoisi, että yhtälö on huono... Ja sitten jos siihen jää jumittamaan, seurauksena on yleensä riitaisa tai jotenkin muuten onneton ta ainakin hyvin haastava suhde... Vaikka intohimoa riittäisikin ainakin aluksi.

Jos taas on mahtava yhteensopivuus, mutta ei kemiaa... No, siitä saa aikaan tietysti hyvän järkiavioliiton, mutta sängyssä tuskin on koskaan huikaisevan hienoa ja muutenkin tunnetasolla aika latteaa...

Jostain syystä sain näin heti eron jälkeen tutustua kumpaankin vaihtoehtoon. Tapasin herra Kemian, jonka kanssa oli kemiaa sitten niin paljon, etten ole ennen moista kokenut. Yhteensopivuus kuitenkin aivan surkea. Tiedostin tämän herkkävaistoisena ihmisenä ja vetäydyin hommasta, mutta en ole vieläkään päässyt irti, koska vaikka pää sanoo EI, tunteet sanovat kyllä. Mutta ehkä tässä ajan kanssa ne tunteetkin vaikenevat.

Ja sitten heti perään tapasin herra Yhteensopivan. En ole KOSKAAN tullut niin hyvin juttuun miehen kanssa, kaikki on tosi helppoa ja kivaa, ja tullaan hyvin toimeen. Mutta ei yhtään kemiaa. Zero. No, kun päätin kokeilla pussailua sen kanssa, se oli kivaa. Eli ehkä jokin mahdollisuus kemiaan olisi EHKÄ olemassa, mutta tämä herra huomaa, etten ole ihastunut ja kaipaisi hullaantumista alusta asti, ja hän ei ehkä sitten halua jatkaa. Mikä on suuri harmi, koska meillä olisi ollut hauskaa yhdessä.

Tunne-elämälläni on jotain minua vastaan, kun se yrittää liimata minua ihan sopimattomiin ihmisiin... Ja sitten kun on joku kiva ja oikeasti hyvä niin ei.

Hitsin vitsi.

Mutta tässä alkaa tosi hyvin hahmottua itselle käsitys siitä, millaisen miehen tarvitsee. Ehkä joku päivä vielä onnistaa!

Ovi on jätetty auki

Hihihiii.... Olen viimeisen kuukauden ajan pomppinut suomi24:ssä (deittisivustolla) on/off. Eli poistan profiilini vähän väliä ja sitten taas teen uuden. Pääasiallinen syy on se, etten pidä konseptista. Siis aivoihini iskee heti joku typerä addiktio, jos laadin profiilin, kun haluan koko ajan käydä katsomassa olenko saanut viestejä. Jokainenhan tietää, miten kivaa on saada postia. Ne ovat kuin pieniä joululahjoja (saapuneet viestit). Ne stimuloivat jotenkin aivojen mielihyvä- ja palkitsemiskeskusta. Ja muutenkin se jännitys, kun ETSII suurta ihastumisen kohdetta. Mutta yök, en pidä tuosta olotilasta aivoistani. Addiktiosta. En jaksaisi varsinaisesti ETSIÄ ketään. Haluan olla rauhassa ja elellä elämääni.

Joten päätinpä sitten tehdä niin, että laitan kuvattoman ja lähes tyhjän profiilin, jossa on vain eräs sitaatti ja linkki blogiini. Ja se toimii!!! En ole saanut yhtään viestiä!! Huraa! Huraa!

Joo, olen TAAS ihan hullu. :D Kuka muu laatii deittiprofiilin toivoen, että EI saa vastauksia??

Hih.

Toivonhan minä saavani vastauksen. Mieluiten yhden. Juuri oikealta ihmiseltä. Mutta en jaksa kymmeniä turhia viestejä. Enkä sitä ihmisvalintojen meressä kahlaamista. Oikeastaan en kaipaa juuri nyt mitään viestejä. Haluan vain jollain tapaa pitää sitä ovea auki, että Jumala voi halutessaan nakata siitä sisään jotain. Jos se ovi on kiinni, mitää ei VOI ilmestyä sitä kautta.

Joten jätän oven auki ja Jumalan käsiin sen, tuleeko sieltä sisään jotain oleellista vai ei.

Kiitos.

Kokoontumis- ja vertaistukipaikka erityisherkille ja muille kummallisille

Perustin Facebookkiin ryhmän kaikille itsensä erilaiseksi kokeville merkillisille herkille, luoville, introverteille ja kaikin tavoin neurologisesti poikkeaville. Meitä on loppujen lopuksi niin paljon, ja silt olemme usein ripoteltuina sinne tänne. Olisi hyvä ryhtyä jotenkin verkostoitumaan ja yhdistymään ja luomaan omaa "kansakuntaa" kansakunnan sisään, ettei jäädä valtaväestön jalkoihin.

Erityisherkät ja muut neurologisesti poikkeavat Facebookissa

Normit nurin!

"Normit pitävät yllä valtasuhteita. Ne antavat enemmän tilaa, mahdollisuuksia, rahaa, näkyvyyttä ja rauhaa niille, jotka sopeutuvat normeihin, kuin niille, jotka eivät pysty täyttämään niiden vaatimuksia."

"Normikriittisyys purkaa valtarakenteita, kyseenalaistaa asioita ja antaa mahdollisuuden todelliselle yhdenvertaisuudelle."

Normit nurin -sivusto 

Normeista

Ote Facebook-viestistäni:
• 
  
• Viestiketju aloitettu tänään
• 

  11:03 AP

  Mira Karppelin

  Jotenkin typerä se norminmukaisten ihmisten maailma, kun sinne ei KELPAA liian omituiset ihmiset. Eli liian ei-norminmukaiset ihmiset. Ihmisiä arvotetaan normien perusteella. Sekin, kun sanoin, että tykkään konemusiikista ja heavymetallista, sanoit, että kunhan et kerro sitä kenellekään jonka tunnet. Tosi typerää. Millaiset ihmiset arvottaa muita MUSIIKKIMAUN perusteella? Mitä ihmeen merkitystä on sillä, mitä ihminen kuuntelee. Aika pinnallista.

  Norminmukaiset ihmiset on hyvin usein pinnallisia, suvaitsemattomia ja ahdasmielisiä, koska niille on tärkeää status ja maine ja oikeanlainen pukeutumistyyli ja oikeanlaiset elämäntavat ja plaa plaa plaa.

  Loppujen lopuksi kaikki kulminoituu siihen HÄPEÄN tunteeseen. Norminmukaiset ihmiset pelkäävät kuollakseen kasvojensa menettämistä ja niille on valtavan tärkeää se, mitä muut niistä ajattelevat. Muiden miellyttäminen. Normit on niitä ohjenuoria, joiden avulla määritetään se, miten muita miellytetään ja annetaan (muille noita normeja seuraaville) optimaalinen kuva itsestä. Ja normien rikkomisesta seuraa häpeän tunne.

  Joillekin ihmisille normit on vaan VALTAVAN tärkeitä. Koska sosiaalinen status on jopa elämän tärkein asia.

  Häpeä. Normien rikkominen > häpeä. Typerää. Ei ihmistä ole luotu häpeämään itseään. Tärkeintä elämässä on olla OMA ITSENSÄ. Ei itseään tarvitse hävetä. Eikä itseään tarvi rajoittaa ja sulkea normeihin vaan ihmisen tulee uskaltaa olla oma itsensä ja elää itseään kuunnellen ja toteuttaen. Tuntematta häpeää ja miellyttämättä muita. Mutta moraali on tärkeä asia. Se ja kultainen sääntö eli kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Se ei ole muiden miellyttämistä typerien normien kautta vaan moraalisuutta, hyväsydämisyyttä, Jumalan äänen seuraamista ja rakkautta (sen kaikissa muodoissaan).

  En tajua normi-ihmisiä. Tai tajuan. Mutta mun mielestä se on surullista. Sellainen elämä on niin kaukana siitä, mikä elämässä on OIKEASTI hyvää ja mistä elämässä on OIKEASTI kysymys.

  Normit kytkeytyvät pelkoihin, eivät rakkauteen.

Paska apatiapöpö

Typerää. Olen ollut viikon kipeänä. Se ei ilmene muunlaisina fyysisinä oireina kuin paska-apatiana. Hirveä väsymys ja velttous ja kyvyttömyys ja voimattomuus, kun elimistön resurssit menee paskapöpön kanssa taisteluun. Ja vähän tukkoinen nokka. Ja eilen illalla tuli kurkku kipeäksi. Äärettömän ankeaa. Kun mikään ei huvita ja mitään ei jaksa. Vain suuri Apatia.

Olen vetelehtinyt lähinnä facebookissa kaiken aikaa. Voisiko olla aivokuolleempaa elämää. Tai tein minä pari käännöstyötäkin ja tienasin hieman ylimääräistä tammikuulle.

Nyt alan tehdä töitä sängyssä maaten. Eli kirjoittaa psykologian esseetä. Ja blogia. Ja jotain. Ja jotain. Ja jotain. Ja etsin huutonetistä leluja Eeville.

Illalla on Speed Date -tapahtuma. Se on hassua. Se on sellainen tapahtuma, joita näkee elokuvissa. Naiset istuvat pöytien ääressä ja miehet kiertävät. Jokainen mies viettää 7 min jokaisen nainen luona. Mun kaveri on halunnut mennä ja pyysi seuraksi. Ja miksikäs ei. Sehän on todella hassua ja mielenkiintoista.

Tapailen kylläkin erästä näyttelijäherraa. Mutta ainahan sitä yksillä speed deiteillä voi käydä :). Ja sen jlkeen varmaan tanssimaan. Riippuen paskapöpöstä. Eli voinnista. Mutta Isla pettyy, jos ei pääse tanssimaan. (Eli ystäväni).

Apatiapöpö.

Minä TODELLAKIN olen asperger

nyt iski masennus... Tai ei. Suru. Joku. Olen tähän asti epäillyt, että onko mulla nyt OIKEASTI mitään aspergeria, ja miettinyt, että ehkä olen vaan sellanen luova, herkkä ja erikoinen taiteilijaluonne. Mutta. Nyt olen saanut varmistuksen. Olin ala-asteella musiikkiluokalla, ja olen tässä hiljattain kerännyt entisiä luokkakavereitani facebookista ystävikseni ja kurkkinut niiden profiileja ja tajuan, että suuri osa niistä on ei-niin-norminmukaisia herkkiä, luovia ihmisiä, sellasia, joiden kanssa NYT, kun olen eheytynyt, tulisin varmaan tosi hyvin juttuun, mutta silloin kouluaikana olin sosiaalisesti ja emotionaalisesti ÄÄRIMMÄISEN jälkeenjäänyt ja poikkeava ja mua kiusattiin/syrjittiin/jäin ulkopuolelle (näiden samojen ihmisten toimesta). He olivat SOSIAALISESTI ihan normaaleja. Minä en.

Ja nyt suuri osa niistä on muusikoita, taitelijoita jne. Menestyvät elämässä sekä työn että perheasioiden ja ihmissuhteiden suhteen.

Minä olen erilainen.

Minä OLEN asperger.

Tosin nyt kun alan olla "parantunut" alan muistuttaa "vain" tuollaista luovaa, herkkää henkilöä enkä eroa sellaisista enää kovin paljon.

Asperger ei ehkä enää olekaan ajankohtainen diagnoosi minulle, siis en enää tavallaan ole asperger, vaikka eihän se katoa, mutta se on se, mikä selittää minulle lapsuuteni ja nuoruuteni. Se selittää menneisyyteni.

Nyt se on vain värinä persoonassa. Vahvana värinä. Mutta ei enää radikaalisti poikkea introversiosta, herkkyydestä, luovuudesta yms. ominaisuuksista, joita on ei-aspergereilla.

Joten tuli suru omaa menneisyyttä kohtaan. Ja nykyisyyttä. Kun kaikki on ollut niin VITUN vaikeaa ja kaikki on mennyt päin HELVETTIÄ ja edelleen olen ihan alisuoriutuja joka vitun osa-alueella. Vaikka nyt kun alan olla ehjä, tästä ehkä vielä noustaan...

Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen

Aronin herkkyyskirja on nyt ilmestynyt suomeksi! Klikkaa tästä!

Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma ja voimakas eläytymiskyky, mutta hän saa helposti liiallisen latauksen ympäristöstään, hälystä ja kiireestä sekä muista ihmisistä.

Tutkittuaan ujoina pidettyjä ihmisiä, jotka reagoivat tavallista herkemmin ulkoisiin ärsykkeisiin, psykoterapeutti Elaine Aron nimesi erityisherkän ihmistyypin, highly sensitive person eli HSP. Tutkimustyönsä ja satojen haastattelujen pohjalta Aron osaa neuvoa, kuinka erityisherkät voivat paremmin ymmärtää itseään ja kääntää taipumuksensa eduksi. Erityisherkkä ihminen voi oppia kukoistamaan musertavaltakin tuntuvassa maailmassa.

Aron kertoo muun muassa erityisen herkän ihmisen lapsuudesta, sosiaalisista suhteista rakkauselämän haasteista, työelämästä sekä hengellisestä ja taiteellisesta herkkyydestä. Aron antaa ohjeita myös erityisherkän ihmisen työnantajalle tai opettajalle sekä neuvoo terveydenhoitohenkilökuntaa erityisherkän hoitotilanteessa.

”Herkkyydestä pitää oppia kaikki mahdollinen. Se on este tai tekosyy vain, jos sen antaa olla sitä”, Aron kirjoittaa.

Nemo-kustannus, ovh 34€

Herkkyytesi voima -blogi

Herkkyytesi voima on psykologi Heli Heiskasen blogi, joka käsittelee erityistä herkkyyttä (engl. highly sensitive person). Tekstit syntyvät niin ammattilaisena koetusta ja luetusta kuin omistakin elämänkokemuksista herkkänä ihmisenä.
Heli järjestää myös Herkkyytesi voima -koulutuksia Jyväskylässä ja Helsingissä
sekä tilauksesta muillakin paikkakunnilla.

Herkkyytesi voima -blogi

Parantuminen

Olen nyt saanut itseni korjattua. Olen ehjä.

Uskomaton tunne.

Näin juuri unen, johon heräsin. Se oli hautamuistomerkki. Menneisyydelle, jonka nyt olen jättänyt taakseni.

Olen todellakin tehnyt sen. Korjannut oman pääni. Mieletön fiilis. Ja jos minä pystyn tekemään sen, siihen pystyy kuka tahansa.

Omistan elämäni tälle asialle. Muiden kaltaisteni auttamiselle. Se on kutsumukseni ja se, miksi olen syntynyt.

Ny jatkan uniani.

Tarkentuva tähtäys

Sisäinen kasvu on äärettömän kiehtova asia. Koko ajan oppii lisää ja osaa tehdä parempia valintoja ja sitä myöten elämästä tulee koko ajan yhä enemmän juuri sellainen kuin sen haluaa olevan. Todellisuuden ja ihannekuvien/tavoitteiden välinen kuilu kuroutuu hiljalleen umpeen. Ihminen alkaa elää unelmaansa todeksi.

Minulla on menossa hurja sisäisen kasvun kausi, koska erottuani pari kuukautta sitten pitkästä suhteesta, olen nyt päässyt työstämään käsittelemättä jääneitä osa-alueita minuudestani eli kaikkea sitä, mikä liittyy miehiin siis miesten iskemiseen, uuden miehen löytämiseen, tutustumiseen, uuden suhteen rakentamiseen jne jne. Näitä osa-alueita en luonnollisestikaan voinut työstää ollessani vakiintuneessa suhteessa, joten ne ovat jääneet sille varhaisemmalle kehitystasolle, jolla olin silloin joskus 9 vuotta sitten. Nyt sitten laitan nekin kuntoon.

Yksi tärkeä oivallus, jonka olen tässä tehnyt, on se, että tunnen fyysistä vetovoimaa ihan väärää ihmistyyppiä kohtaan. Sellaista maskuliinista, neurologisesti normaalia... Sellaisia ties mitä portsareita ja äijiä ja jotain. Ne vetoavat naiselliseen puoleeni, mutta olen ymmärtänyt, että tarvitsen elämänkumppanikseni ihmisen, joka on kanssani samalla aaltopituudella. Eli aika samanlainen ihminen kuin minä olen. Luova, herkkä, ajatteleva. Eloisa ja iloinen. Ja nyt on vihdoin tapahtunut se ihme, että en enää katsele niitä "perusäijiä", vaikka ne kuinka houkuttelisivat fyysisesti. Tunnistan kyllä "oman" ihmistyyppini, kun sen kohtaan ja fokusoidun vain siihen. Etsin siis ensisijaisesti ystävää, mutta sellaista, joka herättää niitä romanttisiakin tunteita. Saa nähdä mitä löydän. :)

Tietoisuuteen siirtyminen

”Etsi...korkein itseäsi koskeva ajatuksesi. Kuvittele millainen olisit, jos eläisit sitä ajatusta joka päivä. Kuvittele, mitä ajattelisit, tekisit ja sanoisit ja miten vastaisit siihen, mitä muut tekevät ja sanovat... Kun nyt olet nähnyt eron sen välillä mitä olet ja mitä haluat olla, ala tietoisesti muuttaa ajatuksiasi, sanojsi ja tekojasi siten, että ne sopivat yhteen suuren visiosi kanssa. Se vaatii suunnattomia henkisiä ja ruumiillisia ponnistuksia. Se tarkoittaa jatkuvaa, joka ikisen ajatuksen, sanan ja teon tarkkailemista. Tietoisia valintoja on tehtävä herkeämättä. Koko prosessi merkitsee mullistavaa siirtymistä tietoisuuteen.”

Neale Donald Walsch: Keskusteluja Jumalan kanssa 1

  

Särkyminen on kaunista – yksi näkökulma mielenongelmiin

Upea teksti.

http://maanhalla.wordpress.com/2012/06/11/sarkyminen-on-kaunista-yksi-nakokulma-mielenongelmiin/

"Nähtyäni mielen rikkoutumista ja siihen liittyvää oivaltamista, olen tullut huomaamaan rikkimenemisen kauneuden, ja sen, etteivät täydellisyys ja eheys ole hyveitä. Mittaamme vahvuutta ihmisen pärjäämisellä, mutta mitä jos vahvin onkin hän, joka on mennyt rikki." Maanhalla

Koska on oikea aika seksille uudessa suhteessa?

Olen käsitellyt aihetta aiemmin jo tekstissä Hääyöhön odottaminen?

Olen itse tullut siihen tulokseen, etten halua odottaa ihan niin kauan, mutta kuitenkin haluan ensin tutustua, jotta minulle tulee turvallinen olo. Turvallinen olo tulee kahdesta seikasta: siitä, että tiedän toisen kiintyneen minuun kokonaisuutena eikä vain seksuaalisessa mielessä ja siitä, että tuntemisen myötä minun ja toisen välille on muodostunut aitoa läheisyyttä ja toisen kanssa on luonteva ja turvallinen olo – voi olla oma itsensä. Oikean hetken määrittäminen täytyy siis tehdä intuitiolla ja sisäisiä tuntemuksiaan tarkastelemalla.

Hääyöhön odottaminen?

Olisiko ehkä järkevää odottaa hääyöhön/avioliittoon asti seksin aloittamista? Olen viime vuosina miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että siinä saattaa hyvinkin olla järkeä. Seksi saa aikaan kaikenlaisia kemikaalihuuruja ihmisten päässä ja jos seksin aloittaa liian aikaisin, on suuri vaara, että erehtyy lähtemään rakentamaan suhdetta jonkun itselleen vääränlaisen kanssa vain fyysisen vetovoiman, kemikaalihuurujen yms. takia. Jos haluaa hyvän, tasapainoisen parisuhteen loppuelämäksi, on järkevintä tutustua rauhassa ja muodostaa yhteyttä/sidettä toisenlaisilla tavoilla. Koskemistakin on niin paljon muutakin kuin vain suoranaisesti seksiin liittyvää.

Joten on siinä minusta jotain järkeä, että odottaa seksin aloittamista siihen asti, että kokee haluavansa viettää loppuelämänsä toisen kanssa.

Hmmm.

Mutta jaksaako nykyaikana kukaan enää odottaa? Siis jos haluaisin odottaa, jaksaako kukaan odottaa, jos pyydän? Jos ei jaksa, tarviiko minun tinkiä asiasta?

Hmmm.

Tavallaan se olisi tosi selkeää, jos seksi ei kuulu asiaan ennen avioliittoa. Sitä voisi tutustua lukemattomilla muilla tavoilla ensin.

Jos seksi tulee mukaan siirryttäessä tapailemisesta seurusteluun, miten tämä kohta määritellään? Mikä on oikea aika? Tällaisten kysymysten välttämiseksi olisi selkeää odottaa avioliittoon asti.

Call me old fashioned mutta mun mielestä avioliittoon odottamisessa on ihan loogisia ja rationaalisia perusteluja.

Pitää pohtia.


Päivitys 19.10.2013

Luulen, että en halua odottaa ihan niin kauan, mutta kuitenkin haluan ensin tutustua, jotta minulle tulee turvallinen olo. Turvallinen olo tulee kahdesta seikasta: siitä, että tiedän toisen kiintyneen minuun kokonaisuutena eikä vain seksuaalisessa mielessä ja siitä, että tuntemisen myötä minun ja toisen välille on muodostunut aitoa läheisyyttä ja toisen kanssa on luonteva ja turvallinen olo. Oikean hetken määrittäminen täytyy siis tehdä intuitiolla ja sisäisiä tuntemuksiaan tarkastelemalla.

Älä anna "kemian" sokaista

Romantic chemistry can be one of the most dangerous and self destructive emotions if left unchecked. People will enter relationships with incompatible mates blinded by chemistry. Chemistry often seems to have the power to blind us. Chemistry is the reason the saying, "Love is blind," exists. Chemistry can make otherwise rational people ignore serious problems and issues in an individual and relationship. Chemistry often blinds people to warning signs that a person or relationship is not healthy or the right one for them.

 http://voices.yahoo.com/spark-chemistry-romantic-relationship-organic-662755.html?cat=41

Tutustuminen ja parisuhteen rakentaminen

Elämänkokemukset ovat opettaneet minulle, miten parisuhteessa kannattaa edetä ja miten tutustuminen hoitaa. Varsinkin hiljattain päättynyt 8,5-vuotta kestänyt suhteeni ja virheet, jotka johtivat siihen. Seksiä ei kannata aloittaa kovin nopeasti. Minusta jopa avioyöhön odottaminen voi olla järkevää. Pitääpä ajatella, mikä olisi minusta oikea hetki seksin aloittamiselle. Tuskin hääyöhön asti, mutta ainakin siihen asti, että on siirrytty tapailemisesta vakituiseen suhteeseen (miten se sitten määritelläänkään...). Seksi luo miehen ja naisen välille yhteyden, ja jos ei vielä tunne hyvin, saattaa seksin varassa lähteä rakentamaan vakavaa suhdetta väärän ihmisen kanssa. Kemikaalihuurut sotkevat pään.

Ymmärsin sen pitkän suhteen aikana, että haluan tutustua toiseen hitaasti ja rauhassa. Tapailla pitkän aikaa ennen varsinaisen suhteen aloittamista. Haluan seurustella vakavasti enää kerran. Sen lopullisen ihmisen kanssa. En halua enää vakavaa suhdetta, joka sitten päättyy eroon. Haluan tutustua toiseen rauhassa ja selvittää, voinko olla hänen kanssaan onnellinen. Vasta sitten siirrytään sitoutumiseen ja vakavaan suhteeseen, ja minusta/minulle seksi on yksi merkki siitä, että on sitouduttu. Antamalla ruumiini toiselle tavallaan sanon, että "olen sinun".

Myös vanhempien ja lasten tapaamiset kuuluvat vasta sitte siihen vaiheeseen. Ystäviä voi tavata aiemminkin, koska omalla tavallaan ystävien tapaaminen kertoo paljon suhteen tulevaisuudesta ja onnistumisen mahdollisuuksista. Eli kun näkee, miten toinen tulee toimeen omien kavereiden kanssa jne.

En myöskään halua enää muuttaa yhteen jonkun kanssa ennen avioliittoa. Kun olen tapaillut jotakuta pitkään ja on siirrytty seurustelemaan vakavasti ja tuntuu siltä, että tuon kanssa voin olla loppuelämäni, haluan sitoutua virallisesti ja vasta sitten asua yhdessä eli yhdistää elämäni toisen elämään – aloittaa yhteisen elämän.

Näin haluan asioiden menevän.

Alussa olevalle kemialle ei kannata laittaa liikaa painoarvoa. Kemia ei riitä vielä naimisiinmenoon. Kemia on hyvä pohja, mutta kannattaa oppia suhtautumaan siihen realistisesti. Tutustua rauhassa ja kiireettä. Ottaa selvää, onko toinen todella ihminen, jonka kanssa voisi olla loppuelämänsä.

Minulla on meneillään tutustumisprosessi, jossa kaikin tavoin asiat karkasi (taas kerran) käsistä ja homma lähti etenemään ihan liian nopeasti. Mutta luulen, että asioita voi kelata taaksepäin ja palauttaa järjen toimintaan. Niin aion tehdä.

Löysin pari hyvää artikkelia netistä aiheesta.

 http://datingwithdignity.com/2013/07/how-to-take-a-relationship-slow-and-why-you-should/

http://www.nytimes.com/2012/04/15/opinion/sunday/the-downside-of-cohabiting-before-marriage.html?pagewanted=2&_r=2&ref=todayspaper

http://decodinghim.com/how-long-should-you-wait-before-having-sex-with-a-guy/

http://www.chemistry.com/datingadvice/HeadOverHeels

Nyt tarvitsen kirjan

Pakko tilata joku kirja... Himoitsen jotain tajunnan räjäyttävää teosta, joka käsittelisi kvanttifysiikkaa ja kaikkea jännittävää... Pitääpä tutkia olisiko listauksessani (teksti: Kirjoja, jotka haluaisin joskus lukea) jotakin tähän hetkeen sopivaa. Kaipaan jotain, mikä kertoisi lisää Jumalasta... Ja kaiken olevaisen perimmäisestä luonteesta. Jotain KIEHTOVAA.

Hmmm. Pitää miettiä.

Päivitys: Tilasin seuraavat teokset (IHANAAAA)

Kosketusihminen, kiitos

No voi himputin pimputti. Persoonassani on yksi suuri ongelma joka estää tyydyttävän yksin olemisen. Olen kosketusaddikti. Haluaisin äärettömän paljon fyysistä läheisyyttä sen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Ja yksin se ei oikein onnistu. Hittolainen. Nuorempana en tajunnut, että juuri tämän takia kaipasin koko ajan niin vimmatusti parisuhdetta ja miestä. Nyt tajuan. Henkisesti viihtyisin ihan hyvin yksin, mutta se koskeminen!!! Arg.

Täytynee jättää tämäkin asia Jumalalle. Se tuntuu olevan minua parempi ratkomaan asioita. Se 8,5-vuotta kestänyt parisuhde, joka minulla oli, koko sen ajan veivasin päässäni eestaas, että lähteäkö vai ei ja en kyennyt päättämään tai toimimaan. Olen niin kiltti, etten kestä satuttaa toista. Sitten lopulta sain tarpeekseni ja tajusin, etten ikinä osaa päättää ja muistin, että hei, tänhän voi jättää Jumalalle. Niin tein ja 2 viikkoa myöhemmin olin eronnut. Siis pikkusen oli tehokasta!!!

Joten jätetään siis tämäkin. Näin: "Arvoisa Jumala. Haluan itselleni kosketusihmisen. Kiitos."

Se pitkä suhde, jossa olin, oli hyvin hyvin kosketusköyhä. Läheisyys puuttui. Henkinen, emotionaalinen ja sitä myöten kaikki muukin läheisyys. Tarvin suhteen, joka tursuaa läheisyyttä. Hyyyyyyyyyyyyyvin paljon läheisyyttä. Mutta myös omaa tilaa sopivasti. Jonkinmoinen balanssi tarvii löytää niiden välille, kun tarvin molempia paljon.


J.K. Noin kaksi tuntia yllä olevan tekstin kirjoittamisesta kosketusihminen saapui. :) Jumala on kyllä tehokas.

Pää pystyyn merkilliset kulkijat!

Tänään mua alkoi todella ärsyttään se, että miksi väri-ihmisten, outojen herkkien boheemien kulkijoiden, pitäisi hävetä sitä, millaisia he ovat? Miksi me ajatellaan, että ollaan jotenkin huonompia? Siis kuka ne normit määrittää? Miksi me annetaan norminmukaisten ihmisten määrittää arvomme? Tai minä annan ja kyllä moni muukin. Ei meidän tarvi hävetä. Jos me ei olla niiden statusmaailman ihmisten standardien mukaisia, niin miksi me annetaan niiden määrittää omien mittapuidensa avulla meidän arvomme? Meillä on omat mittapuumme. Me ollaan eri maan asukkaita eikä heidän mittapuidensa pitäisi mitenkään liikuttaa meitä. Sotkuinen koti johtuu luovasta sekamelskaisesta päästä ja siihen on oma tarkoituksensa. Ei kaikki ihmiset voi olla jäykkiä pilkunviilaajia.

Häpeä pois! Olkaamme ylpeitä kaaoksestamme ja sekamelskasta ja luovuudesta ja herkkyydestä ja kaikesta muusta sekametelisopasta.

Ei anneta niiden toisenlaisten saada meitä tuntemaan häpeää. Tuntekaamme itse oma arvomme ja olkaamme ylpeitä itsestämme. Kiitos.

Tässä blogissa ei juuri ole kuvia. Pitänee ilahduttaa kansalaisia joskus sellaisillakin.

So here I am. I kind of like this picture.

Sinkkuus on seikkailu

Hmmm... Oikeastaan tämä sinkkuna oleminen on todella hauskaa. Jos ei oteta lukuun niitä päiviä, jolloin sielua ja sydäntä raastaa ennenaikaisen ihastumisen aiheuttamat kärsimykset. Mutta muuten. On jännää löytää nettitreffipaikoista uusia ihmisiä ja tutustua niihin. Se on tosi mielenkiintoista. Kasvattavaa ja avartavaa. Hmmm... Ihastun näköjään helposti. Tosin en livenä. Mutta netissä ennen näkemistä se on liiankin helppoa... Kun on vain oma vilkas mielikuvitus, ja joku epämääräinen olento virtuaalitodellisuuden uumenissa. Ja se on ihan pöhköä, kun saattaa olla tosi ihastunut tässä virtuaalimaailmassa ja sitten livenä ei olekaan. Hmmm. Siitäkin voinee oppia jotain. Oppiminen on kivaa ja sinkkuna on paljon uutta opittavaa. Tämä on tällainen uusi seikkailu :).

Mitään yhden yön juttuja tms. en harrasta. Sellaisia sinkkuseikkailuja ei siis ole. Mutta ihmisiin tutustumisseikkailuja kyllä. Ja typeriä ennen aikaisia ihastumisia ja turhia sydänsuruja. Aivan pöhköä ja hassua.

Miten ne voi muistaa?

Aika hassua. Kun laitoin joku aika sitten profiilin suomideittiin, tuli joku ukkeli chatissa juttusille ja sanoi nähneensä kuvani ja juttuni Raymond-lehdessä (ilmestyi alkukeväänä). Tuo juttu löytyy tän tekstin alapuolelta. Nyt laitoin suomi 24 -treffimestaan profiilin ja tuli toinen ukkeli jutulle, että on nähnyt kuvani Raymond-lehdessä. Miten ne voi muistaa???

Tämä tänpäivänen tapaus sanoi lueskelleensa juttua moneen kertaa ja ajatelleensa, että siinäpä lumoava olento :). Hih. Ja mikäs hauskinta, herran kuvat oli aika miellyttäviä. Lävistetty ja kalju rock-henkinen hyyppä. Pakkohan sitä sitten oli lähteä jutulle. Hmh. Ja mun kun piti pysyä kaukana miehistä tammikuuhun asti. Ja laitoin sen profiilin vaan huvin vuoksi en aatellut nyt jaksaa tutustua kehenkään. Mutta eikös sieltä ollut pakko posahtaa satatuhatta viestiä jotka mun piti lukea ja siinä sitä ollaan. Mutta enpä tiedä. Enpä tiedä. Enpä tiedä. Hmh. Plääääääh.

Haastatteluni Raymond-lehdessä

Voihan kärsä. Tässä minusta tehty Asperger-juttu Raymond lehdessä. Hyi kauhistus sentään.

Outolintu: Aspergerin ohjaama

Seuraa vanhemmista naisista

Good God!!! :) :) :) Nyt mulle tuli viesti 23-vuotiaalta tyypiltä, joka etsii seuraa vanhemmista naisista. God. Minäkö olen se VANHEMPI nainen??? Minä? Ziisus. :) Luulin, et olen 20. HAH. Pitänee pyytää kuva. Jos vaikka kävisi kiusaamassa pieniä poikia. :) No ei vaan. Tai... Hmmm. Halipula ois kova. Mut ehkei niin kova. :)

Introversion ja ekstroversion uudelleen määrittely

No niin, vihdoinkin raapustan tänne tämän tekstin. Tämä on muhinut jo kauan odottamassa putkahtamistaan. Eli määrittelen introversion ja ekstroversion uudelleen, koska nykyinen tapa määritellä kyseisiä ilmiöitä on aivan hanurista ja suoraan sanottuna hyödytön, mitäänsanomaton, hämmentävä ja mutkat oikova. Tosiasiassa ei ole olemassa kahta toisistaan selkeästi erillistä ulottuvuutta, joita voidaan kutsua yksinkertaisesti introversioksi ja ekstroversioksi vaan nämä ovat yläkäsitteitä laajemmalle joukolle ilmiöitä. Toisin sanoen introversio-ekstroversio-ulottuvuus sisältää joukon alakäsitteitä, joiden suhteen yksilö voi olla introvertti tai ekstrovertti ja näin saadaan aikaan ainutlaatuinen kombinaatio. Hyvin harvoin kukaan on jokaisen alaosa-alueen suhteen pelkästään joko introvertti tai ekstrovertti.

Introversio-ekstroversio-ulottuvuuden alakategoriat ovat seuraavat (määrittelen käsitteet tarkemmin alempana):


1. Itsensä ilmaiseminen

• tunteiden ilmaiseminen
• verbaalinen ilmaisu

2. Ulkopuolisen stimulaation tarve

• jännityksen etsijät
• jännityksen välttäjät

3. Sosiaalisuus

• monisosiaalinen
• harvasosiaalinen

4. Suuntautuneisuus (orientaatio)

• ulkopuolinen todellisuus
• sisäinen maailma

1. Itsensä ilmaiseminen

Ihminen voi olla sisäänpäinkääntynyt tai ulospäinkääntynyt suhteessa siihen, miten hän ilmaisee itseään. Lisäksi tässä voidaan mahdollisesti erottaa toisistaan vielä tunteiden ilmaisu ja sanallinen ilmaisu. Ne, jotka ovat tämän osa-alueen suhteen ekstrovertteja, ilmaisevat itseään ulospäin, puhuvat paljon, näyttävät tunteensa avoimesti ja no, ylipäätään ilmaisevat itseään runsaasti. Itse olen tällä alueella totaalinen ekstrovertti.

Tällä alueella introvertit pitävät tunteensa sisällään, eivätkä näytä niitä helposti ulospäin, eivätkä paljoa puhele.

2. Ulkopuolisen stimulaation tarve

Ihmiset eroavat toisistaan sen suhteen, miten paljon he tarvitsevat itsensä ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä. (kirjoitan nyt lyhyesti, koska täällä on häiriötekijöitä, tarkennan myöhemmin). Jännityksen etsijät ovat ihmisiä, joiden elimistö ei tuota riittävästi dopamiinia ja he tarvitsevat runsaasti ulkopuolista stimulaatiota, pitävät riskien ottamisesta ja harrastavat esimerkiksi extreme-lajeja tai muuta sykettä nostavaa toimintaa. Jännityksen välttäjillä hermosto on yliherkkä dopamiinille ja he kaipaavat rauhallista elämää, pitävät tutusta ja turvallisesta.

Minä olen jännityksen välttäjä, ja minulle päivän jännittävä dopamiinipiikki tulee jo pelkästä postissa käymisestä. Hermostoni ei todellakaan kestä mitään ylimääräisiä jännitystekijöitä. Esimerkiksi lumilautailu tai laskettelu aiheuttaisi meikäläisen hermostolle vain helvetillistä ylimääräistä ja turhaa stressiä. Ei kiitos.

Jännityksen välttäjät ovat siis ulkopuolisen stimulaation suhteen introvertteja, jännityksen etsijät ekstrovertteja.

3. Sosiaalisuus

Sosiaalisesti ekstrovertit ovat monisosiaalisia. He viihtyvät ihmisjoukoissa, ryhmätilanteissa, heillä on paljon kavereita ja tuttavia ja small talk on heille luontevaa. Sosiaalisesti introvertit viihtyvät yksin tai kaksin läheisen ihmisen kanssa ja heillä on yleensä vain muutama todella tärkeä ihmissuhde – tai vain yksi.

Minä olen harvasosiaalinen.

4. Suuntautuneisuus (orientaatio)

Introvertille on "tunnusomaista suuntautua elämään subjektiivisten mielensisältöjen kautta" ja ekstrovertille "kiinnostuksen kohdistuminen ulkoisiin asioihin" (Helgoe 2012, xviii). Myös Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorin (persoonallisuustesti) kehittäjät "lähtevät liikkeelle siitä ajatuksesta, että introvertit keskittyvät mieluiten omaan sisäiseen maailmaansa, kun taas ekstrovertit keskittyvät mieluiten ulkoiseen todellisuuteen" (Helgoe 2013).

Olen suuntautunut ehdottomasti sisäiseen maailmaan.

Kas näin. Eli minä olen totaalisen introvertti kaikkien muiden osa-alueiden suhteen paitsi itsensä ilmaisemisen. Siinä olen totaalisen ekstrovertti. Lisäksi ADHD-elementti tuo jännityksen välttämiseen sellaisen hassun lisävivahteen, että vaikken kestä ulkopuolelta tulevaa ylimääräistä stimulaatiota, en myöskään kestä samanlaisena toistuvia asioita ja rutiineja vaan olen vaihtelunhaluinen ja pidän uusista asioista. Luultavasti siis jännityksen välttäjät/etsijät kohta sisältää vielä jonkinlaisia tarkempia määrittelyjä, joita en vielä osaa tehdä.

AHAA! Jännityksen välttäjät/etsijät kategorian lisäksi on vielä introversio-ekstroversio-ulottuvuuteen kuulumaton elementti nimeltä vaihtelunhalu-samanlaisuuden tarve. Jännityksen välttäjäkin voi olla luonteeltaan vaihtelunhaluinen.

Huomionhakuinen persoonallisuushäiriö 2

Mutta toisaalta en halua kyllä kokonaan eroon huomionhakuisesta persoonallisuushäiriöstäni. Eikä se varmaan olisi edes mahdollista, kun se on integroitunut osaksi todellista persoonaani, ja oikeastaan on niin, että oikea ratkaisu on kyseisen asian tiedostaminen. Eli on hyvä tiedostaa se, sen vaikutus käyttäytymiseeni, koska se aktivoituu ja tietoisesti hallita sitä ja myös lieventää sen överiksi meneviä ilmenemismuotoja.

Mutta on siinä hauskojakin puolia.

Toiminnanohjauksen mestariksi!

Luen kahta kirjaa, jotka näennäisesti käsittelevät eri aiheita, mutta itseasiassa ne käsittelevätkin täsmälleen samaa asiaa – toiminnanohjausta! On mielenkiintoista, että nämä kaksi kirjaa alkavat lähes identtisellä sisällöllä, vaikka niiden kirjoittajat eivät tietoisesti käsittele samaa aihetta. Toinen kirja on Russell Barkleyn Executive functions (toiminnanohjaus) ja toinen McGonigalin The willpower instinct (tahdonvoima).

Ainakin omalla kohdallani on todella niin, että juuri tahdonvoima, tietoinen itsehallinta, on ratkaisu toiminnanohjauksen ongelmiin. Saattaa siis hyvinkin olla niin, että nämä kaksi asiaa ovat yksi asia. Toisin sanoen kummassakin kyse on aivojen etuotsalohkojen toiminnasta. Toiminnanohjauksen ongelmissa ihmisellä on jotain vikaa nimenomaan tällä alueella aivoissa. Itsekuri, itsehillintä, tavoitteiden mielessä pitäminen ja toiminta, joka mahdollistaa niiden saavuttamisen. Kun alue ei toimi asianmukaisella tavalla, seurauksena on impulsiivisuutta, hallitsematonta käytöstä, suunnitelmallisuuden puuttumista jne.

Kumpikin kirja alkaa siis täsmälleen samalla tavalla ja jopa käytetyt tapausesimerkit ovat samoja. McGonigal käsittelee kirjan ensimmäisessä luvussa tahdonvoiman evolutiivista alkuperää ja perustelee sen merkityksen ihmisen sosiaalisuudella. Ihmisten on täytynyt tulla toimeen toistensa kanssa pärjätäkseen elämässä. Tarvitaan yhteistyötä ja asioiden jakamista. Tarvitaan kykyä hillitä impulsseja, kykyä hallita tarkkaavaisuutta, tunteita ja käyttäytymistä. Tahdonvoimaa.

Barkley aloittaa oman kirjansa toiminnanohjauksesta samalla aiheella. Ensimmäisessä luvussa käsitellään toiminnanohjauksen evolutiivista alkuperää (miksi toiminnanohjaus on kehittynyt) ja Barkley perustelee sen täsmälleen samalla tavalla kuin McGonigal tahdonvoiman. Ihmisten on täytynyt tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Tarvitaan kykyä hillitä impulsseja ja miettiä tekojensa seurauksia.

Kumpikin, tahdonvoima ja toiminnanohjaus paikallistuvat aivoissa siis etuotsalohkoihin. Sekä Barkely että McGonigal esittelevät saman aivovauriotapauksen esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, kun kyseinen alue aivoissa lakkaa toimimasta asianmukaisella tavalla ja tahdonvoima – toiminnanohjaus – siinä samalla: vuonna 1848 rautatanko lävisti Phineas Gagen kallon juuri etuotsalohkojen kohdalta. Mies ei edes pyörtynyt, mutta hänen persoonallisuutensa muuttui pysyvästi.


Aivojen etuotsalohkojen toiminnan kehittäminen on siis, uskoakseni, ratkaisu toiminnanohjauksen ongelmiin. Pitää kehittää tietoista itsehallintaa. Ja sitä voi kehittää. Kuka tahansa.

Siinä missä Barkleyn kirja käsittelee asiaa ongelmakeskeisestä näkökulmasta, McGonigalin kirja on ratkaisukeskeinen. Pidän jälkimmäisestä enemmän. Se pureutuu suoraan siihen, miten kyseistä aivojen aluetta voi käytännössä kehittää.

Erittäin lyhyesti asian voi tiivistää siten, että mitä enemmän käyttää kolmea tahdonvoiman lajia, "I will", "I won't" ja "I want", sitä paremmin etuotsalohkot alkavat toimia ja itsehallinta lisääntyy (McGonigal). Tahdonvoima on kuin lihas. Se kehittyy harjoittelemalla.

"I will" on sitä, kun pitäisi tehdä jotakin, mutta ei huvita. "I will"-tahdonvoima on sitä, kun tekee jotakin, vaikka ei oikein sillä hetkellä huvittaisi.

"I won't"-tahdonvoima on sitä, kun tekee mieli jotakin, mitä ei pitäisi. Se on kykyä vastustaa houkutusta. Kykyä sanoa ei.

"I want"-tahdonvoima on kyky muistaa, mitä todella haluaa. Ei sitä, mitä haluaa tällä hetkellä (hetken mielihyväasiat) vaan pitkäaikaisia tavotteita, kuten yliopistoon pääseminen, painon pudottaminen jne.

Näitä pitää tietoisesti treenata.


Esitän yhden kirjassa olevan harjoituksen, josta pidin tosi paljon. Meditointiharjoitus. En ole koskaan jaksanut keskittyä meditointiin tai erityisemmin innostunut edes kokeilemaan sitä, mutta McGonigal esittää sen niin houkuttelevana tahdonvoiman harjoituksena, että on kyllä pakko ruveta tekemään. Se menee näin (suomennettu kirjasta):

1. Istu alas ja ole paikoillasi.
Istu mukavasti. On tärkeää, ettet heilu ja kiemurtele, kun meditoit – tässä on kyse fyysisestä itsehallinnasta. Jos sinun tekee mieli rapsuttaa kutisevaa kohtaa, vaihtaa käsien asentoa tai ristiä jalkasi, koita, pystytkö aistimaan halun tehdä niin, mutta olemaan noudattamatta sitä. Tämä opettaa olemaan automaattisesti noudattamatta jokaikistä impulssia, jonka kehosi ja aivosi tuottavat.

2. Kiinnitä huomiosi hengitykseesi.
Sulje silmäsi (ei ole pakko) ja kiinnitä huomiosi hengitykseesi. Sano äänettömästi mielessäsi "hengitä sisään" kun vedät henkeä ja "hengitä ulos" kun hengität ulos. Kun huomaat ajatustesi harhailevan (ja näin tulee tapahtumaan), ohjaa ne takaisin hengitykseen. Tämä harjoitus, jossa ohjaat ajatuksesi aina takaisin hengitykseen uudelleen ja uudelleen, potkaisee etuotsalohkot kunnolla käyntiin ja vaimentaa stressi- ja halukeskukset aivoistasi.

3. Pane merkille, miltä tuntuu hengittää ja miten mielesi harhailee.
Muutaman minuutin kuluttua lakkaa sanomasta mielessäsi "hengitä sisään" ja "hengitä ulos". Yritä sen sijaan keskittyä vain siihen, miltä hengittäminen tuntuu. Tunne, miltä tuntuu, kun vatsasi tai rintasi laajenee, kun vedät henkeä sisään, ja laskevat, kun hengität ulos. Ajatuksesi saattavat harhailla enemmän, kun et toista "hengitä sisään/ulos"-lauseita. Kuten aiemmin, jos huomaat ajatustesi harhailevan, ohjaa huomiosi takaisin hengitykseen. Jos tämä tuntuu vaikealta, voit alkaa udestaan toistaa hiljaa mielessäsi "hengitä sisään/ulos". Tämä osa harjoitusta kehittää itsetietoisuutta itsehallinnan ohella.

Tee aluksi 5 min päivässä. Sitten voit kokeilla 10-15 min pvä. Jos tuntuu rasittavalta, palaa 5 minuuttiin.


McGonigal huomauttaa, että meditoinnin tarkoitus ei ole saada mieltään tyhjäksi ylimääräisistä ajatuksista. Päinvastoin ajatusten harhaileminen ja niiden ohjaaminen yhä uudestaan takaisin hengitykseen on juurikin itsehallinnan vahvistamista. Hän kertoo Andrewsta, joka huomasi, että sama asia, jota hän teki meditoinnin aikana, oli juuri sitä, mitä hänen tuli tehdä myös oikeassa elämässä: kun hän huomasi harhautuvansa tavoitteestaan, hänen piti ohjata itsensä takaisin oikeille raiteille (meditoinnin yhteydessä siis huomion kiinnittäminen takaisin hengitykseen).


Aivoplastisiteettia siis hyödyntämään ja ottamaan aivot haltuun!

Koulukiusaamisen jäljet

On uskomatonta, miten syvästi kiusaaminen vaurioittaa ihmisen persoonallisuutta ja psyykeä. Se jättää ikuiset jäljet ja vaikuttaa henkilön koko myöhempään elämään, sen kaikkiin osa-alueisiin. Koko elämäni on ollut täydellisesti kiusaamiskokemusten jättämien jälkien määrittämää. Se on vaikuttanut kaikkeen ja määrittänyt sen, millaiseksi elämäni on muodostunut. On järkyttävää tajuta, että vielä tänäänkin, melkein 15 vuotta sen jälkeen, kun kiusaamisesta pääsi eroon, se hallitsee koko elämää ja sen jättämät vauriot ja jäljet ovat kiinteä osa persoonallisuutta.

Onko täydellinen eheytyminen edes mahdollista? Voiko syntyneitä vaurioita koskaan kokonaan korjata?

Toisaalta en tiedä, olisiko minulla koskaan ollut muita vaihtoehtoja kuin tulla kiusatuksi aspergerin oireyhtymän takia. Jos olisin ollut kotiopetuksessa ja säästynyt kouluvuosien ajan sosiaalisista kärsimyksiltä, olisin ennemmin tai myöhemmin joutunut astumaan sosiaaliseen todellisuuteen ja opettelemaan, miten siellä toimitaan eikä tämä olisi mitenkään voinut sujua (luulen) ilman kärsimystä, epäonnistumisia ja psyykkistä hajoamista.

Joten sosiaalisen kärsimyksen kautta on tieni määrätty kuljettavaksi, tuskin siitä olisi mitenkään mihinkään päässyt. Toisaalta sosiaalinen kärsimys ja sosiaalisen sopeutumisen vaikeudet ovat syy siihen, että olen kääntynyt sisäänpäin tutkimaan itseäni ja saavuttanut henkisesti sen kehitystason, jolla nyt olen, ja se on asia, josta todella pidän itsessäni. Itsetietoisuuden ja koko ajan suuremmaksi kasvavan tietoisen itsehallinnan avulla pystyn ehkä korjaamaan vaurioituneen minuuteni.

Ehkä elämästä vielä joskus tulee hyvää ja haavat parantuvat ja ihminen oppii toimimaan tässä maailmassa.

Huomionhakuinen persoonallisuushäiriö

Olen vuosien ajan ajoittain pohtinut, onko minulla huomionhakuinen persoonallisuushäiriö ja tavallaan tiennyt, että on, mutta viime aikaiset tapahtumat ovat saaneet minut vihdoin tajuamaan asian koko merkityksen ja persoonallisuuteni häiriintymisen koko todellisuuden. Minulla on huominhakuinen persoonallisuushäiriö. Kun olin 18-vuotias, psykiatrisissa arvioinneissa epäiltiin epävakaata persoonallisuushäiriötä (impulsiivinen alatyyppi), mutta persoonallisuushäiriöiden diagnooseja ei yleensä tehdä niin nuorille, joten se jätettiin vain epäilyksi. Sittemmin olen ajatellut, että ADHD selittää epävakaaseen persoonallisuushäiriöön viittaavat piirteet. Kuitenkin nyt, ymmärrettyäni, että minulla todella on huomionhakuinen persoonallisuushäiriö, ja alettuani lukea siitä tarkemmin, olen yllätyksekseni huomannut, että oikeastaan kaikki ominaisuudet, jotka olen itsessäni luokitellut ADHD-piirteiksi, voivatkin juontua tästä häiriöstä eikä minulla välttämättä siis ole ADHD:ta lainkaan (vaan pelkkä asperger). Lisäksi ne piirteet minussa, jotka tekevät minusta huomattavan ekstrovertin, vaikka muuten olen introvertti, kytkeytyvät mahdollisesti kaikki tähän persoonallisuushäiriöön.

ovat ylitunteellisia ja impulsiivisia, mutta heidän tunteenomainen innostuksensa on tilapäistä ja heidän mielialansa on epävakaa (http://myrskykari.tripod.com/psykiatria/huomionhakuinen.html)

Kuitenkin on huomattava, ettei kyseinen persoonallisuushäiriö ilmene minulla niin vakavana kuin se "kirjallisuudessa" esitetään vaan lievemmässä muodossa ja lisäksi siihen kytkeytyy sellainen erityinen piirre, että se aktivoituu vain miessukupuolen läsnäollessa. Se ei siis ole "päällä" (ainakaan erityisen voimakkaana), jos olen esimerkiksi ystävieni kanssa tai jos paikalla on vain naisia.

Histrionics sexualize everyone and every situation. They constantly act flirtatious, provocative, and seductive (http://samvak.tripod.com/personalitydisorders17.html)

Tiedän täydellisesti, miksi tämä häiriö on kehittynyt ja koska se on saanut alkunsa.

Kun olin ala-asteella, musiikkiluokalla, minusta ei pidetty ja erityisesti luokan pojat eivät pitäneet minusta ollenkaan. He suorastaan inhosivat minua. Kun sitten murrosiässä aloin kiinnostua aiempaa vakavammin pojista, sai persoonallisuushäiriö alkunsa sopeutumiskeinona kiusaamisen jättämiin jälkiin. Vaihdoin koulua seitsemännen luokan jälkeen, koska olin saanut uuden ystävän, joka kävi eri yläasteella kuin minä ja koin koulunvaihdon tarjoavan tilaisuuden uuden elämän aloittamiseen. Täsmälleen tässä kohdassa huomionhakuinen persoonallisuushäiriö tuli osaksi minua. En tiennyt, miten saisin pojat pitämään minusta, joten ainoa asia mitä osasin tehdä oli keskittyä ulkonäköön. Minusta tuli patologinen flirttailija, rakensin sosiaalisen itsetuntoni (suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen) täydellisesti ulkonäön, flirttailun ja seksuaalisen puoleensavetävyyden varaan. Rakensin siitä selviytymiskeinon. Siitä tuli sosiaalinen rooli, jonka vedin ylleni (ja teen edelleen niin) aina, kun paikalla oli vastakkaisen sukupuolen edustajia. Siitä tuli alter ego. Persoonallisuuteni jakautui tavallaan kahtia.

“People develop this disorder because they have a need to be appreciated and to feel valued and worthwhile and special,” (Nadine Kaslow)

En ole koskaan (ala-asteen jälkeen) ollut oma itseni vastakkaisen sukupuolen seurassa. Katoan huomionhakuisen persoonallisuushäiriön muodostamaan rooliin. Tuon roolin, häiriön ja valepersoonan alla on pelkäävä minä. Siellä on se tyttö, joka aikoinaan oppi olevansa käsittämättömän ruma (sisältä ja ulkoa) poikien mielestä. Totaalisen kelpaamaton. Tuon emotionaalisen kokemuksen torjuakseen, ihminen (minä) rakensi persoonallisuuteensa häiriön, vääristymän. Suojan.

For these people, self-esteem doesn't come from true feelings of self worth, but rather from the approval from other people (http://thechart.blogs.cnn.com/2012/06/11/what-is-histrionic-personality-disorder/)

Kun hän (minä) oli huomionhakuisen persoonallisuushäiriön sisällä, hän sai huomiota ja tuli tästä huomiosta riippuvaiseksi ja halusi sitä lisää, mikä entisestään vahvisti roolin käyttöä.

Kun menen baariin, huomionhakuinen persoonallisuushäiriö ilmenee minussa täydellisenä ja täysin oppikirjan mukaisena.

He kiinnittävät toisten huomiota pukeutumisella, eloisuudella, dramaattisuudella, flirttailevuudella tai hurmaavuudella. He saattavat olla epäasiallisesti seksuaalisesti vietteleviä ulkoasultaan tai käyttäytymiseltään... Vaikka nämä henkilöt saattavat olla luovia, energisiä ja vaikuttaa avoimilta, usein lähellä olevat ihmiset väsyvät heidän itsekeskeiseen käyttäytymiseensä. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F604.aspx

Luojan kiitos tuota itsekeskeistä käyttäytymistä ei esiinny kuin baarissa, jossa häiriö on täydellisimmillään. Siellä minulle ei ole olemassa enää mitään muuta kuin huomion saaminen ja välittömän mielihyvän tavoittelu. Olen pitänyt baarikäytöstäni jonkinlaisena ADHD:n ääri-ilmentymänä, mutta nyt ymmärrän, että kyse on tästä persoonallisuushäiriöstä. Baariympäristö on minun yksityinen teatterini, jonne menen esiintymään. Alter egoni esiinmarssi. Sulaa hulluutta.

Henkilö kokee ihmissuhteensa läheisemmäksi kuin ne todellisuudessa ovat (https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F604.aspx)

Yllä mainittu pitää myös paikkansa. Koska sosiaalinen itsetuntoni rakentuu täydellisesti saamani huomion varaan, aivoni elävät jatkuvassa harhassa ja liioittelevat omaa sosiaalista merkitystäni. Kuvittelen olevani universumin lumoavin olento. Samalla paradoksaalisesti sisimmässäni koen olevani koko universumin vastenmielisin olento. Juuri tästä sairaalloisesta kahtiajakoisuudesta johtuu minuuden loputon epävakaus, tunne-elämän ailahtelevuus, minäkuvan ja itsetunnon heittely äärilaidasta toiseen. Milloin luulen olevani universumin kiehtovin ja hurmaavin olento ja kaikkien paras ystävä ja milloin taas tunnen syvää epävarmuutta ja itseinhoa ja häpeää.

Tämä persoonallisuushäiriö selittää myös sen, miksi en ole koskaan pystynyt olemaan luontevasti sellaisten vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, joissa en halua herättää sukupuolista kiinnostusta. Koska en osaa miesssukupuolen aikana olla muuta kuin flirttaileva ja yliseksuaalinen olento, ahdistun, jos olen tekemisissä sellaisten mieshenkilöiden kanssa, joissa en halua herättää "sen suuntaisia" ajatuksia. Tällöin yritän tukahduttaa häiriöni ilmenemistä, mutta ei se mene pois, vain hieman vaimenee. Tilanne on hyvin ahdistava.


Missä minä olen kaiken tämän alla? Miten voin kuoria tämän sairaan ja saastuneen osan persoonallisuudestani pois? En halua sitä enää. En halua olla kaksi, haluan olla yksi. Ei kahtiajakautunutta minuutta. Ei sairautta. Ei ruusunpunaisia laseja, joiden läpi katselen maailmaa ja elän fantasiassa, jossa kaikki ovat lumoutuneita minusta. Ei enää tätä sairautta.

Jotenkin aion eheytyä.

Ei enää tätä.

Aivojen tietoinen hallinta

Tämä vaikuttaa tilaamistani kirjoista lupaavimmalta (kuva vasemmalla), sillä siinä käsitellään tahdonvoimaa, joka juurikin on se alue, jonka haluan kehittää huippukuntoon. Kirjan takakannessa mainitaan pari kirjaa, jotka voisivat myös kiinnostaa... Schwartzin You are not your brain ja Colvinin Talent is overrated: what really separates world-class performers from everybody else.

Impulsiivisuuskirja (Stop me because I can't stop myself) , jonka tilasin, keskittyy pääasiassa impulsiivisuussairauksiin, kuten kleptomania ja pakonomainen uhkapelaaminen, joten suuri osa kirjasta ei kosketa minua. Mutta koska impulsiivisuus/pakkomielteisyys on asia, jota yritän saada tietoiseen hallintaan, kirjassa luultavasti on ainakin jotain kiinnostavaa tietoa esimerkiksi impulsiivisuuden neurologisesta perustasta ja nykyisistä hoitomuodoista.

Russellin kirja toiminnanohjauksesta voi olla hyvä. Luin ensimmäisen luvun ja se pitkästytti minut hengiltä, koska siinä käsiteltiin yksityiskohtaisesti toiminnanohjauksen käsitteistön, määrittelyn ja teorioiden nykytilanteen surkeutta. Seuraavassa luvussa päästään asiaan, joten ehkä se kehittyy.

Naiiviuden kumoaminen

Ihminen opettelee täällä nyt uusia asioita. Kirjoitin tänne eilen naiiviudesta ja aihe on työstynyt lisää mielessäni.

Jotenkin sitä on elänyt 32-vuotta (no, 8,5 vuotta siitä parisuhteessa) tajuamatta, että itseään pitää suojella, kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ei todellakaan kannata levittää sieluaan, tunteitaan ja kaikkea itsestään heti siihen täysillä ja olla pirun hyväuskoinen ja luulla, että elämä on jotain satua. Täytyy opetella varovaiseksi suojellakseen itseään. Ettei tule raadelluksi. Olen painellut läpi elämän ruusunpunaiset lasit silmillä ja ollut kuin pikkulapsi. Ja vaikka sitä on sen takia tullut raadelluksi lukemattoman monta kertaa ja luulisi, että sitä olisi vähitellen muuttunut jotenkin kyyniseksi tai jotain niin ei. Sama meno vaan jatkuu.

Mutta ei enää.

Ihmisestä tulee varovainen.

Minun pitää antaa itseni (sielu, tunteet, ruumis) toiselle vasta, kun se on osoittanut ansaitsevansa sen. Eli kun se on jossain määrin turvallista. Vasta sitten, kun toisella selvästi alkaa olla tunteita mua kohtaan, voi vähitellen alkaa avautua ja päästää lähelle. Tietysti itsestään pitää antaa jotain jo sitä ennenkin, koska eihän sillä toisella muuten ole mitään mihin ihastua ja mistä lumoutua. Mistä sitä sitten tietää, miten toimia? No, ehkä se selviää.

Mutta herran tähden mikä haaste tästä tulee typerille aivoilleni ja niiden vaurioituneelle impulssien hallinta -keskukselle. Se inhoittava osa aivoissani, jossa sijaitsee impulssien hallinta, itsekuri, itsehillintä jne. on totaalisen mäsänä ja minun pitäisi jotenkin korjata se. Hohhoijaa. Siinä sitä haastetta. Mutta kun tässä parin kuukauden aikana olen sitä alkanut haastaa ja saada aivojani tietoiseen hallintaan, olen yllättynyt siitä, että todella pystyn siihen. Se vaatii helvetillistä ponnistelua, mutta on mahdollista.

Onneksi sain nyt postista tilaamani kirjat, joista saan ehkä eväitä tähän pilallisten aivojen kunnostukseen.

Toisen huomioonottaminen

Olen huomannut, että olen tullut vähän vihaiseksi ex-mieshenkilölleni. En voimakkaasti, mutta lievästi. Enkä sitä sille ilmaise mitenkään – en muutenkaan kommunikoi sen kanssa nyt mitään paitsi jos on koiraan, raha-asioihin tai Eeviin liittyvää asioiden hoitamista, kun ihminen haluaa kasvaa siitä nyt irti. Mutta tässä joku päivä tajusin, että se tekee edelleen sitä, mitä se on aina tehnyt eli ajattelee vain itseään. Kun se eron jälkeen aneli mua jäämään ja lupasi kuun taivaalta, tajusin vasta vähän myöhemmin (ja juuri siitä tulin vihaiseksi), että jälleen kerran se ajatteli itseään. Kun eroaminen aiheutti sille kipua, se halusi eroon tuosta kivusta ja sen takia halusi luvata minulle ties mitä. Se ei koskaan ole halunnut tehdä asioita minun vuokseni, siksi, että mulla olisi hyvä olo. Ja tuo anelu ja lupailu oli vain sitä samaa paskaa.

Haluan ihmisen, joka kuuntelee toiveitani ja tarpeitani, kun niistä kerron ja yrittää ottaa ne huomioon. Tietysti uhraamatta itseään. Siis oman persoonansa rajoissa. Vastaavasti minä kuuntelen toisen tunteita ja tarpeita ja yritän ottaa ne huomioon. Ja silloin kun tunteet/tarpeet menevät ristiin, täytyy etsiä kompromissia. Mutta ei parisuhde voi toimia ja olla hyvä ellei ihmiset toimi näin. Se on rakkautta, kun haluaa toiselle hyvää, jopa parasta.

Ja nyt pääsen eroon koirastakin! Huraa. Se on majaillut täällä, kun mieshenkilö on asunnottomana (ja en tiedä kauanko on, jos se lähtee vielä matkustelemaankin) ja minä en ole koiraihminen (vaan Suuri Kissaihminen) ja sen ei ole hyvä olla täällä, kun en ehdi, jaksa ei ole resursseja eikä kiinnostusta touhuta sen kanssa ja se kärsii eroahdistuksesta ja haukkuu ja ulvoo yksin ollessaan ja yksi naapuri on tehnyt valituksia ja koittaa saada meille häätöä parhaillaan... Laitoin siis koirasta ilmoituksen, että etsitään tilapäistä kotia (eilen) ja tänään jo löytyi mahtispaikka! Siellä on 2 koirakaveriakin ja käyvät paljon metsässä vapaana juoksentelemassa. Olen iloinen Nemon puolesta. Siitä tulee onnellinen.

Uusia kirjoja ja pötkötystyötä

Huraa! Uudet kirjani ovat saapuneet! (Nämä siis). Ihanaa. Olen kuoleman väsynyt (eroprosessi) ja voinkin käpertyä peiton alle lukemaan. Harmi vaan, ettei ollut nyt rahaa tilata sitä kirjaa Impulsivity compulsivity, se kiinnostaisi TOOOOOOSI paljon.

Viime viikon taitoin Outolintua ja pitäisi jatkaa sen parissa. Taittaminen on hyvällä mallilla, seuraavaksi järjestelen siihen kuvat. Eilisen sallin itselleni vapaapäiväksi, kun univelkaa on niin mahdottomasti ja pötkötin vaan pimeässä (plus organisoin vaatekaapin), mutta nyt taidan jatkaa. Onneksi voin tehdä töitä sängyssä pötköttäen tietokone masun päällä :). Tänään siis uusia kirjoja ja pötkötystyötä.

Pötkötys pötkötys.

Elämä alkaa normalisoitua (eroprosessi) ja elimistö palautua normaalitilaan (stressistä). Unilääkkeet loppui viime iltana, ja ehkä hyvä niin, nyt kun en enää käy ylikierroksilla, lienee aika opetella taas nukkumaan normaalisti.

Rakastan tätä biisiä

Heliumpallopää

Olen hämmästynyt, sillä olen huomannut, että jotkut ihmiset ovat niin realistisia ja kiinni todellisuudessa, että on aivan kuin heidät olisi asetettu maahan makaamaan ja teipattu siihen kiinni. Minä taas olen kuin heliumpallo. Siis olen todella heikosti kiinni todellisuudessa, tavallaan, mulla on aina pää jossain pilvissä tai vieläkin kauempana muissa galakseissa ja minut kiinnittää maahan (todellisuuteen) vain pieni naru. Iän myötä olen kyllä oppinut tiedostamaan jatkuvasti tuon narun olemassaolon ja tekemään todellisuustestausta ja tavallaan olen siis kyllä ihan kiinni todellisuudessa koko ajan, mutta minulla se ilmenee jotenkin niin, että pääni rakentaa loputtomasti erilaisia skenaarioita asioista ja koska olen superidealisti ja superoptimisti ja teen kaiken koko ajan TÄYSILLÄ ja olen niin vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, käytännössä tartun siihen minun mielestäni PARHAASEEN skenaarioon ja alan elää sitä todeksi, vaikka samalla TIEDOSTAN muiden skenaarioiden olemassaolon ja vierailen niissäkin ja TIEDÄN kyllä, missä maan pinta on.

Nuorempana olin kyllä IHAN hukassa heliumpalloni kanssa.

Nyt alan osata hallita sitä.

Koska olen heliumpallo, olen myös hyvin "yliluonnollinen ihminen". Olen niin heikosti kiinni TÄSSÄ todellisuudessa. Ja koen, että Jung ja Iris Johansson olivat myös heliumpäitä (ainakin joissain suhteissa) ja hekin kokivat nämä yliluonnolliset ja muut asiat sen takia hyvin todellisiksi. Silti TIEDOSTAN koko ajan, että on myös mahdollista, että kuvittelen kaiken (siis kaikki elämässäni olevat yliluonnolliset asiat) ja luon ne vain itse päässäni, mutta toisaalta saan niin paljon ULKOPUOLISTA vahvistusta sille kaikelle, että olen valinnut uskoa että se kaikki on todellista.

Todellisuuden, oman mieleni ja yliluonnollisen maailman väliset rajat sekoittuvat toisiinsa. Kuitenkin olen aina ja joka hetki tietoinen myös todellisuudesta. Jos esimerkiksi puhutaan tuosta yliluonnollisesta ja esimerkiksi siitä, miten vahvasti koen Jumalan, kyseisen elämänmuodon läsnänolon, ja miten koen sen "puhuvan" minulle koko ajan ja ohjaavan elämääni, ja koen saavani viestejä jne. niin olen VALINNUT uskoa ne todeksi. Samalla mielessäni ON olemassa skenaario, jossa kyseenalaistan ne ja totean, että ne ovatkin vain mieleni tuotetta ja illuusio, ja aika ajoin puen tämän "todellisuustestaus"-skenaarion ylleni kuin asun ja tutkin sitä, mietin, valitsisinko sen tai pitäisikö valita se, mutta olen kokenut, lukemieni kirjojen ja tekemäni tutkimuksen perusteella, että se kaikki on totta ja valitsen uskoa niin.

Mun on ollut ja osin vieläkin vaikea erottaa mielikuviani todellisuudesta, tajuta missä todellisuus sijaitsee pääni luomien visioiden alla.

Nykyään se on jo paremmin hallussa. Kun olin nuorempi, jouduin melkoisiin vaikeuksiin... Parhaita esimerkkejä on mun ulkomaanmatkustelu. Hohhoijaa. Heliumpallopääni laati ihan uskomattomia seikkailuskenaarioita ja ryntäsi sitten suinpäin toteuttamaan niitä. Varattiin kaverin kanssa lento Prahaan ja paluulento 3 viikon kuluttua Budapestiin ja ei MITÄÄN suunnitelmia sen lisäksi, paitsi Prahasta oltiin varattu eka majapaikka. Mulla ei ollut ees rahaa. Kaveri kävi töissä kesän matkaa varten ja lainasin siltä.

Ystäväni alkoi jotenkin heti ensimmäisinä päivinä väsyä seuraani, oltiin sillon tosi erilaisia kiinnostuksen kohteiden yms. suhteen, mä halusin bailata ja katella miehiä ja kaikkea muuta typerää ja alle viikon kuluttua sovittiin, että jatketaan eri suuntiin. Siellä sit pyörin yksin ilman rahaa ja en tiennyt yhtään mitä tekisin ja meinasin jäädä ekana yönä kadulle, mutta sitten pillitin hostellin aulassa, kun siellä ei ollut tilaa ja ihmiset sääli mua ja alko järjestää mulle yöpaikkaa ja jossain hostellin lähellä oli joku opiskelija-asuntola jossa jonkun pojan huoneessa oli toinen sänky tyhjänä ja menin sinne...

Seuraavana aamuna sain idean lähteä Italiaan... Joten eikun junaan. Venetsiassa totesin, ettei mulla o rahaa yöpyä siä, hintataso oli korkeampi kun tsekissä ja joku hostelli siä oli mutta siellä oli vaan sellasia yhteishuoneita, missä kaikki nukkuu samassa huoneessa ja totesin, ettei pää kestä ja soitin etelä-ranskaan yhelle miehelle, jonka olin tavannut siellä tsekissä ja sanoin, etä tulen sinne...

Joten etelä-ranskaan vielä samana iltana. Hengasin vkolopun sen miehen luona ja se maksoi kaiken (eikä saanut mitään vastineeksi) ja olin NIIN hajalla psyykkisesti ja soitin kotiin ja mun vanhemmat osti mulle maanantaiksi lipun kotiin...

tästä en vielä tullut järkiini vaan seuraavana vuonna olin lähdössä yksin 3 viikoksi espanjaan. Kuitenkin kun saavuin sinne, jo bussissa lentokentältä Malagaan, tajusin, että haluan kotiin. Kaikki oli niin vierasta, olin yksin, koin, etten pysty saamaan mistään kiinni, ei ole turvallisuudentankkauskohtaa missään (koska mun koti on mun latausasema). Siellä oli HELVETN kuumaa ja en kestä hellettä. Mun hostellihuone oli hiton kuuma ja en voinut olla sielläkään. Pyörin ympäriinsä ihan sekopäisenä ja sain paniikkikohtauksia ja ryntäsin järjestään lippua kotiin.... Olin siä 3 päivää.

Mutta siinä kyllä tehokkaasti alkoi oppia ottaan huomioon TODELLISUUTTA sen sijaan, että lentäisi vaan pää pilvissä...

Realismi.... Sellanen geeni on kyllä ollut vähissä kun mulle geenejä jaettiin.

Iän myötä kehityn koko ajan ja opin hallitsemaan tätä. Mutta vaikeaa se usein on edelleen.

Elän kai niin vahvasti sisäisessä maailmassa, että yhteys ulkoiseen maailmaan joskus katoaa.