Sain tällaisen kirjeen (sähköisen). Se sisälsi hyviä ajatuksia, jotka jäivät muhimaan mieleeni, ja ajattelin, että ehkä joku muukin voisi saada tästä ajateltavaa, joten pyysin luvan julkaista tämän täällä.
Mira !
...ei jaksa, mutta silti on. Elokuussa 2011 olin tosi kyykyssä, mustikkametsässä, itkin ja totesin, etten tarvitse enää mitään, enkä halua enää mitään...sitten jatkoin pomimista. Asuin silloin kaupungissa (Lahessa), olin sairaslomalla töistä, olin paisuhteessa, josta halusin eroon. Syyskuun alussa pinnistin viimeiset voimani ja tartuin tuttavan tarjoamaan tilaisuuteen; -kesämökki maaseudulla. Ajattelin, että lepäilen siellä muutaman viikon ja etsin sitten oman asunnon kaupungista. Mökki on tosi syrjäisessä paikassa (Arrakoski) kaukana asutuksesta. Mökkejä on, mutta syksyisin siellä ei ole ketään. Minä yksin, tyynen järven rannalla, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta,kanttarelleja ja suppilovahveroita, hiljaisuus, kuutamo ja tähtitaivas,takkatuli, hiljaisuus...luonto otti syliin.
Meni kuukausi, meni toinen, tuli kylmä, muutin vanhaan maalaistaloon, yksin isoon tupaan leivinuunia lämmittämään. Sitten hain tavarat Lahesta! Kesällä muutin lähemmäs asutusta, naapuriin vain pari kilometriä. Täällä olen edelleen, en jaksamassa, vaan olemassa.
Toissa kesänä väsyin jaksamisen kanssa rimpuilemiseen. Vaikka kuinka ajatteli positiivisesti ja teki vain niitä asioita joita todella halusi ja jotka oli innostavia, niin ei siltikään jaksanut. En sitten tehnyt mitään, istuin sohvalla, tai kellahdin kumoon. Ihmettelin mikä vie voimat. Siispä, kun olin rauhaton (mitähän puuhailis) istuin sohvalle...huomasin että puuhailun tarve hävisi. Jihuu, sain rauhassa OLLA. Sitten kun innostuin jostain,huomasin että innostumista pitääkin varoa, istuin siis taas sohvalle...ja innostus hävisi! Sain taas OLLA.
Olen siis tarkkana innostumisista ja puuhailun tarpeesta. Olen siis harjoitellut sohvalla istumista, jota voisi kutsua myös meditaatioksi.
Siinä hiljaa istuessa havaitsee, kuinka älyllinen, looginen ajattelu "nousee" ja siitä seuraa innostuminen ja tekemisen suunnittelu...-sitä pitää varoa, antaa vaan innostuksen haihtua ja ajattelun mennä menojaan. Mutta sitten yllättäen, huomaamatta tapahtuu jotain jota en oikein osaa selittää; jonkinlainen mielikuva esimerkiksi sämpylästä, samalla hetkellä nousen ylös ja alan leipomaan sämpylöitä! Eikä looginen ajattelu ole ehtinyt mukaan ollenkaan!
Silloin tekeminen on ilo, vaivatonta, helppoa, ihmeellistä. Tätä "metodia" olen harjoitellut ja keskittynyt vain minulle ominaiseen luovaan tekemiseen.
Tämäkään ei mullista elämää...mutta jatkan "harjoittelua", en odotakaan mullistuksia. Ja kun ei jaksa, niin ON. Eli ei lillu jaksamisessa, vaan lilluu Olemisessa.
Niinkuin On
Rakkaus, joka syttyy, sammuu.
Elämä, joka alkaa, loppuu.
Ja hurmaava kauneus,
joka silmää miellyttää,
katoaa silmän ummetessa,
silmänräpäyksessä.
Mutta Luonnollinen Kauneus
on ääretön,
mittaamaton ja loputon,
niinkuin Rakkaus on.
Eikä Luonnolliseen Kauneuteen
ole mitään lisättävää,
ei väriä,
ei valoa,
ei varjoa,
eikä mitään silmäähivelevää,
joka muuksi muuttaisi.
Sillä Rakkaus On,
niinkuin On.
Jukka Olavi Koskela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti