tiistai 28. elokuuta 2012

Introversion voima

Jipii!!!! Eteisessäni on 7 laatikollista kirjoja!! Huraa!!!! Työn hedelmät ovat saapuneet. Perustin siis oman kustantamon keväällä 2011, koska halusin kääntää itse valitsemiani kirjoja suomen kielelle kenenkään estämättä. Valitsin ensimmäiseksi urakaksi Laurie Helgoen Introversion voiman (Introvert Power), koska suomen kielellä ei sillä hetkellä ollut saatavilla vielä yhtäkään introversiota käsittelevää teosta, ja koska pidin itse kirjasta todella paljon.
Kirjan oli alunperin tarkoitus ilmestyä syksyllä 2011, mutta Kehitysvammaliitto (yhteistyössä Autismiliiton kanssa) oli tarttunut ehdotukseeni julkaista Tony Attwoodin upean Aspergerin oireyhtymää käsittelevän teoksen (The Complete Guide to Asperger's Syndrome) suomeksi ja he hyväksyivät minut kirjan kääntäjäksi, ja tämä urakka tuli sitten syksyllä 2011 väliin. Tässä vaiheessa introversiokirja oli kuitenkin jo suomennettu (käänsin sitä kevään ja alkukesän). Kun sain Asperger-kirjan tehtyä helmikuussa 2012, aloin taittaa Introversion voimaa. Sen jälkeen tein kannet.

Ja nyt ne ovat saapuneet painosta!! Ensimmäiset (toivottavasti ei viimeiset) 150 kappaletta.

Avasin yhden laatikoista jännittyneenä, olin varma, että kirjassa olisi jotain vikaa, jotain kaameita virheitä tai jotain KAMMOTTAVAA, mutta ei. Se oli TÄYDELLINEN!!!! Se on HIENO!!!! Olen NIIIIIIN iloinen. No, on siinä pari virhettä, mutta varsin harmittomia sinänsä. Ensinnäkin kirjan sisällä olevien tekstilaatikoiden tausta on liian tumma, sitä pitäisi vaalentaa asteen verran. Tämä ei ole katastrofi, mutta mikäli saan tilata painosta lisää kirjoja, muutan tämän asian.

Tutustu teokseen Amazon.comissa!
Kirjan taitossa ja sisuksessa ei liene muuta vikaa, mutta ihmettelen sitä, että minulle lähetettiin kannesta postitse vedos, jotta voisin tarkistaa tulostuvatko värit oikein jne. ja sitten kuitenkin nämä painosta tulleiden kirjojen kannet ovat selvästi tummemmat kuin saamassani vedoksessa. Lisäksi otsikko on hieman vihertävän keltainen painetuissa kirjoissa, vaikka se vedoksessa ja näytöllä oli ihan keltainen. Hmh. En ole 100% tyytyväinen tähän asianlaitaan, mutta ei se nyt mikään katastrofikaan ole.

Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin kaunis sisältä ja ulkoa! :) Olen varsin tyytyväinen.

Vaihdoin tosiaan kannen kuvan, eli tein itse uudet kannet, koska en pitänyt alkuperäisistä.

Olen jo lähettänyt tiedusteluja seuraavan kirjan käännösoikeuksista (tulee käsittelemään joko ADHD:n lahjoja tai lahjakkuuden ja Aspergerin oireyhtymän ja ADHD:n yhtäläisyyksiä ja eroja), mutta Ajatushatulla ei ole vielä rahaa niiden ostamiseen. Kassan karttumista odotellessa... Sponsoroikaa Ajatushattua ja ostakaa kirja :).

Ajatushattu Kustannus tulee julkaisemaan etupäässä neurologisia poikkeavuuksia kuten ADHD ja Aspergerin oireyhtymä, lahjakkuutta, luovuutta sekä persoonallisuuden kiehtovia ulottuvuuksia käsitteleviä teoksia. Mahdollisesti myös elämäkertoja (jotain TOSI kiehtovia) ja jonkun verran jotain muuta tietokirjallisuutta (ainakin on yksi TODELLA hyvä kirja lasten päiväunista odottaa suomentamista) sekä kauhu- ja fantasiakirjallisuutta.



Voit tilata Introversion voima -kirjaa minulta suoraan lähettämällä nimesi ja yhteystiedot Ajatushattu Kustannuksen sähköpostiin osoitteeseen info@ajatushattukustannus.com. Laitan laskun tulemaan kirjan mukana. Nyhdän kirjasta 22,90€. Sisältää toimitusmaksun. Jos haluaa tutustua tarkemmin tilaus- ja toimitusehtoihin, ne löytyvät Ajatushattu Kustannuksen blogista. Kirjan sisällön kuvas löytyy TÄÄLTÄ.

Voit ostaa Introversion voiman mm. seuraavista paikoista (klikkaa logoa):


















Tai voit marssia kirjastoon :).

3 kommenttia:

  1. Voiko tuota kirjaa tilata sinulta?

    VastaaPoista
  2. Juu, voi. Päivitin tuota tekstiä ja laitoin tiedot siihen. :)

    VastaaPoista
  3. Mä varasin kirjan kirjastosta, ja sain sen juuri käsiini ja luen innolla. Kaunis kansi toden totta. Mies vähän ihmetteli, että miksei kannessa näy kirjoittajan nimeä.

    Introverttien manifesti on toinen mieluisa kirja introverteille.

    Nyt vaan peiton alle ja kirja käteen.

    Ilona.

    VastaaPoista