Kirottu tukka

Nyt paloi sulake! Päästä. Sain TARPEEKSENI.

Olen elänyt 150 vuotta niin, että vertaan itseäni koko ajan muihin ja olen koko ajan tyytymätön itseeni ja kuvittelen, että voin muuttua samannäköiseksi kuin häikäisevissä kuvissa esiintyvät super beibet. En ole voinut olla täysin oma itseni tai ainkaan en ole voinut elää omana itsenäni stressaamatta koko ajan.

Kuvittelen, ajankohtaisin esimerkki, että jos kasvatan pitkät hiukset, voisin näyttää tältä:

 Tai tältä:

No, guess what, en tasan näytä. Koska minä VIHAAN hiusten laittamista. Eli en tosiaankaan laita niitä. Koskaan. Ja ne makaavat päässäni tylsän näköisinä, ankeina roikottimina. Juu, pitkä tukka VOI näyttää upealta. Mutta yleensä se on super aneeminen roikotin, joka sutaistaan kiinni ja joka on täydellisen persoonaton ja ankea ja tunnen itseni harmaahiireksi/tiskirätiksi/villasukaksi ja oksennukseksi.

Kun kynin tukkani pari vuotta sitten ihan lyhyeksi, olin valtavan tyytyväinen peilikuvaani. Näytin persoonalliselta. Pidin siitä. Ja sellaista tukkaa jaksan laittaa. Senkun vaan vähän möyhii ja pöyhii pörröön. Ja sitä oli kiva laitella suoristusraudan kanssa niin, että käänteli vähän latvoja ja tuli hauskan näköinen, kun olin nyrhinyt sen kerroksittain.

Mutta sitten kun olin sinkkuna, kaikki miehet sanoivat, että naisella on paras pitkä tukka. Siis kun kysyin. Ja tuijotin kaikkia pitkähiuksisia malleja ja näyttelijöitä ja minua vitutti.

Mutta nyt minua vasta vituttaakin. PEILIKUVA.

Haistakoon miehet paskan ja haistakoon typerät valokuvat paskan. En halua enää verrata itseäni typeriin kuviin ja muihin ihmisiin. Minä tykkään kun on lyhyt pörröinen tukka. Jos kukaan ei sen takia halua kanssani naimisiin, niin suksikoon v...n. NI. IHAN SAMA.

Alan rakentaa uutta imagoa, jossa olen SÖPÖ ja PERSOONALLINEN enkä edes YRITÄ näyttää enää KOSKAAN tältä:

Tai tältä:

Tai tältä:

Vaan minä näytän MINULTA.

Paitsi että HITTO, miten alko taas tehdä mieli pitkiä hiuksia näiden kuvien näkemisen jälkeen... Äääääääääääääh. Mutta kun näytän ihan tiskirätiltä niissä. INHOAN itseäni.

En tajua. Hitsi kun yököttää. Kaamea identiteettikriisi. Koskien tyyliä. Ulkoista imagoa. ÄRH

Tuoreimpia ymmärryksen kohteitani tässä kategoriassa on se, että en ole laittautuja tyyppi. Minua ei kiinnosta väkertää peilin edessä. Ja se asia on integroitu syvälle minuuteeni jo syntymässä eikä siitä muuksi muutu.

Kun meikkaan, minua kuvottaa naamaani peittävä pakkelikerros. YÖK. Rakastan luonnollisuutta.

Ja ostin talvella hienot saappaat, mutta koska niissä on korkoa, totesin pian, että eihän niillä voi erkkikään kävellä. Mitä hittoa tekee kengillä joilla ei voi kävellä??? Olen tullut siihen tulokseen, että haluan käyttää pelkkiä lenkkareita. No, ainakin kävelykenkiä. Jotain millä pääsee ETEENPÄIN.

Ja ostin hienot kapeat farkut. Ja ne PISTELEE. KAIKKI tosi tiukat kapealahkeiset farkut pistelevät. Ja en voi pitää niitä. Koitin yksiä kapphallin farkkuja ja vähän liian iso koko EI pistellyt, mutta se nafti koko pisteli.

ELI lopputulema on se, että hittoon se pirun ulkonäkö, joo, voisin näyttää hitsin tyrmäävältä, mutta en hitossa kulje pistelevissä housuissa ja kengissä, joilla ei voi liikkua ja naama kuorrutuksessa. Minä osaisin tehdä itsestäni todella näyttävän ja lumoavan ilmestyksen, mutta en HALUA. En pidä kyseisen lookin osasista ylläni enkä edes itse lookista. Kun olen laittautunut "liikaa" ja alan näyttää joltain hitsin beibeltä, en voi enää oleilla rauhassa omissa maailmoissani ja "kadota" vaan tiedostan koko ajan oman itseni ja ulkonäköni ja sen mahdollisen vaikutuksen muihin ihmisiin. Ja SE on aivan paska olotila. HYI.

Joten kyllä. Sulake on kärähtänyt.

Olen kyllästynyt.

Haluan muovata jonkun lookin ja tyylin, joka on MINUN ja sopii minulle ja joka ottaa huomioon persoonani (kuten sen, etten jaksa laittaa hiuksia ja että mukavuus on tärkein aspekti).

Mutta millainen se hitsin lookki on?

HMPH.