torstai 1. tammikuuta 2015

Macan pimeä puoli? (ja hyperlibido)

Nonniin. Vedinpä sitten macaöverit. Olen syönyt macaa 1 tl päivässä, en joka päivä, mutta aika usein, viimeisen kuukauden ajan. Jossain vaiheessa nostin määrän 2 tl. Eilen aamulla oli typerän väsynyt ja inha olo, ja päätin piruuttani vetää macaa oikein kunnolla ja mätin mukiin 3 kukkuraista teelusikallista. Justiinsa joo. Kannattiko? No ei taatusti. Tai no. Olihan SE ihan kivaa, että libido posahti kattoon. Ja se siis tosiaankin posahti. Ja kunnolla. Pienemmillä annoksilla en ole huomannut sanottavasti vaikutusta (macaa pidetään erittäin tehokkaana seksuaalisen halun lisääjänä ja libidon boostaajana), mutta tällä määrällä kyllä sitten senkin edestä. Muuten voisin tietysti ajatella, että jostain syystä muuten vaan sattui juuri tänään olemaan joku merkillinen villiintymispäivä, mutta tässä kello 6 hereillä kököttäessä ja unettomuuden vaivatessa ei enää ole epäilystäkään siitä, etteikö kropassa tapahtuisi nyt jotain perin asiaankuulumatonta.
Known to be an energy booster, increased amounts of maca root actually spells insomnia as it infuses the body with excessive stamina and vigor which the body then doesn't know where and how to channelize. This is often accompanied by profuse sweating, increase in the heartbeat rate, hot flashes, and a feeling of extreme anxiety.
Read more at Buzzle: http://www.buzzle.com/articles/maca-side-effects.html

Nonniin. Tämähän menee hienosti. Huomenna (?) eli tänään tulenkin olemaan sitten TOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSI virkeä.

Toisaalta oli mielenkiintoista testata ja nähdä, mikä macan voima todella on. Ja että se tosiaan VAIKUTTAA elimistössä.
A stimulant by nature, maca is known to disrupt the sleeping patterns of certain individuals.
Maca saattaa myös vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan lisäävästi. Tämä voi olla siis huono asia.

Kilpirauhasen liikatoiminnassa elimistö käy ylikierroksilla. Sydämen syke nopeutuu, on kuumaa ja hikoilluttaa, vatsan toiminta on usein vilkasta ja paino pyrkii laskemaan, vaikka ruokahalu samalla usein on suurentunut. Käsissä voi esiintyä tärinää. Liikatoiminta aiheuttaa lisäksi usein myös unettomuutta ja henkisiä oireita kuten ylivilkkautta, keskittymisongelmia, hermostuneisuutta, ärtyneisyyttä ja itkuherkkyyttä. (Suomen kilpirauhasliitto)
Tuo kuulostaa siltä, millainen minun oloni on juuri nyt.
The pioneering work done by Dr. Chacon suggests that the alkaloids in the maca root stimulate the hypothalamus and pituitary [aivolisäke] to produce more precursor hormones which then impact all of the endocrine glands–the pineal, the adrenals, ovaries, testes, pancreas, and the thyroid gland. So maca appears to be stimulating the body to produce its own hormones more adequately rather than supplying hormones from an outside source. (Maca and Women: Effects on Thyroid, HRT, Menstrual Periods, and Fatigue)
Tässä myös artikkeli macan nurjasta puolesta: Is Maca root really healthy?

Maca stimuloi siis hypotalamuksen ja aivolisäkkeen toimintaa ja sen väitetään vaikuttavan niiden kautta tasapainottavasti hormonitoimintaan. Mutta voiko maca stimuloida niitä liikaa? Tai, jos niiden toimintaa pitäisikin rauhoittaa niin mitäs sitten? Tähän en ole vielä etsinyt vastauksia.

Hypotalamus-aivolisäke-kilpirauhasakseli (HPT) ja hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakseli (HPG) ovat mielialaan liittyviä säätelyjärjestelmiä. Masennuksen patogeneesin kannalta erityisen tärkeä on hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli (HPA-akseli). Uni ja vuorokausirytmi ovat myös usein häiriintyneet masennuksessa, ja niiden vaikutukset HPA-akselin toimintaan ovat merkittäviä (Balbo ym. 2010). (Duodecim)

HPA-akselin (hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akseli) liiallinen toiminta on yhteydessä ainakin stressiin ja masennukseen... "HPA-akselin toiminnallisesta herkkyydestä noin 50 %:n arvioidaan olevan geneettisesti määräytynyttä, joskaan tarkkoja geenejä ei toistaiseksi tunneta. Iäkkäillä on muita useammin hyperaktiivinen HPA-akseli ja suurentuneet kortisoliarvot. (Herbert ym. 2006)" (Duodecim)

Täällä on tietoa HPA-akselin toiminnasta ja stressistä: Stress System Malfunction Could Lead to Serious, Life Threatening Disease
One of the major disorders characteristic of an overactive HPA axis is melancholic depression. Chrousos’ research has shown that people with depression have a blunted ability to “counterregulate,” or adapt to the negative feedback of increases in cortisol. The body turns on the “fight or flight” response, but is prevented from turning it off again. This produces constant anxiety and overreaction to stimulation, followed by the paradoxical response called “learned helplessness,” in which victims apparently lose all motivation.
Olisiko yliaktiivinen HPA-akseli jollain tapaa syyllinen siihen, että käyn aina ylikierroksilla ja ylikuormitun kaikesta? Niin tai näin  kaipaan pikemminkin rauhoittavia kuin stimuloivia asioita, Maca ei ehkä ole minun juttuni. Mihin perustuu väite siitä, että maca TASAPAINOTTAA HPA-akselin toimintaa? Tasapainottaako se sitä vai vain stimuloi? Jos asiaa ei ole tutkittu, minun ei parane syödä macaa, ettei se vaan pahenna entisestään hermoston ylikierroksia. Jossakin tutkimuksessa macan oli todettu laskevan kortisolipitoisuutta (eli oletettavasti lievittävän stressiä), mutta toisessa tutkimuksessa tällaista vaikutusta ei havaittu.

Täytyykin alkaa tutkia, miten kortisolitasoa saisi alas.

Mutta tämän liian ison annoksen vaikutus libidoon oli kyllä niin kiinnostava, että taidan silti joskus testata tämän saman uudestaan :D.

Ei kuitenkaan kauhean usein, kiitos. Jos menee yöunet.

Ehkä joskus, jos jaksan, tutkin lisää tästä hypotalamus aivolisäke hommelia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti