Nyt kun käyn läpi KonMari-hävitystyötä, huomaan, että se on samalla henkinen tutkimusmatka itseen. Kiinnostavaa. Eilen kirjoitin jo siitä, että kun kävin läpi vaatteeni, huomasin, etteivät ne juurikaan tuota minulle iloa. En oo aikoihin ostanut uusia vaatteita. Enkä ole vieläkään tilannut ulkomailta niitä IHANIA keijuhippivaatteita, joista aina unelmoin. Ymmärsin, että olen laiminlyönyt itseäni elämässä esteettisellä tasolla.
KonMari-kirjassa puhutaan siitä, miten tämä romun hävitys ja kodin järjestäminen kuntoon saavat aikaan monenlaisia muutoksia elämässä. En ole vielä lukenut kirjan viimeisiä lukuja, joissa näitä käsitellään tarkemmin, mutta huomaan nyt, että se on totta. Se, että koti on TÄYNNÄ tavaraa, joka tursuaa joka paikasta, todellakin voi vaikuttaa elämään lukemattomilla salakavalilla tavoilla. Minä en luultavasti esim. ole siksi jaksanut välittää koskaan estetiikasta kauheasti omassa elinympäristössäni, koska jos satun siivoamaan kaiken kauniiksi, sitä kestää sen ehkä 2 päivää ja sitten joka paikka on taas kadonnut romun alle. Mutt en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että se voi samalla vaikuttaa lonkeronsa syvemmälle ja en ehkä ole jaksanut siksi välittää täysin muustakaan estetiikasta esimerkiksi vaatteissa jne. Ehkä tämä valtava romun määrä ja loputon kaaos on vuosien ajan painanut minua, masentanut, apatisoinut, enkä ole edes huomannut asiaa.
On kiinnostavaa nähdä, mitä kaikkea tämän prosessin aikana tuleekaan vielä eteen. Raportoin tästä matkasta täällä.
Nyt olen huomannut jo myös toisen uuden asian sisälläni. Olen vuosien ajan harjoitellut luopumista. Koskien siis omaisuuttani. Olen luullut kehittyneeni hyväksi luopujaksi. MUTTA. Nyt kun aloitin tän raa'an karsimisen huomaankin yhtäkkiä tuntevani KAUHUA! EN osaa eritellä mitä tunteita tähän kauhunsekaiseen möykkyyn sisältyy, mutta kenties pelkoa... Ahdistusta? Huomaan, että olenkin kiintynyt tavaroihini, omaisuuteeni. Ajatus siitä, että noin vaan hävitän jäljettömiin, ikuisesti pois, suurimman osan siitä, mitä minulla on, tuntuu.... hyytävältä. Miksi? Pelkään ehkä, että kadun myöhemmin? Ehkä kadun, mutta tiedän, että en halua elää enää näin. Romun keskellä. En halua. Ja en pääse vapauteen ilman luopumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti