Löysin eilen huippuhyvän artikkelin kemiasta ja yhteensopivuudesta.
Lue artikkeli: Compatibility and chemistry
Lyhyesti sanottuna molempia tarvitaan onnistuneeseen parisuhteeseen. Jos on paljon kemiaa mutta huono yhteensopivuus, tuloksena on usein katastrofi... On helvetin vaikea lähteä ja jättää ihmistä, jota kohtaan tuntee valtavaa kemiaa, vaikka PÄÄ sanoisi, että yhtälö on huono... Ja sitten jos siihen jää jumittamaan, seurauksena on yleensä riitaisa tai jotenkin muuten onneton ta ainakin hyvin haastava suhde... Vaikka intohimoa riittäisikin ainakin aluksi.
Jos taas on mahtava yhteensopivuus, mutta ei kemiaa... No, siitä saa aikaan tietysti hyvän järkiavioliiton, mutta sängyssä tuskin on koskaan huikaisevan hienoa ja muutenkin tunnetasolla aika latteaa...
Jostain syystä sain näin heti eron jälkeen tutustua kumpaankin vaihtoehtoon. Tapasin herra Kemian, jonka kanssa oli kemiaa sitten niin paljon, etten ole ennen moista kokenut. Yhteensopivuus kuitenkin aivan surkea. Tiedostin tämän herkkävaistoisena ihmisenä ja vetäydyin hommasta, mutta en ole vieläkään päässyt irti, koska vaikka pää sanoo EI, tunteet sanovat kyllä. Mutta ehkä tässä ajan kanssa ne tunteetkin vaikenevat.
Ja sitten heti perään tapasin herra Yhteensopivan. En ole KOSKAAN tullut niin hyvin juttuun miehen kanssa, kaikki on tosi helppoa ja kivaa, ja tullaan hyvin toimeen. Mutta ei yhtään kemiaa. Zero. No, kun päätin kokeilla pussailua sen kanssa, se oli kivaa. Eli ehkä jokin mahdollisuus kemiaan olisi EHKÄ olemassa, mutta tämä herra huomaa, etten ole ihastunut ja kaipaisi hullaantumista alusta asti, ja hän ei ehkä sitten halua jatkaa. Mikä on suuri harmi, koska meillä olisi ollut hauskaa yhdessä.
Tunne-elämälläni on jotain minua vastaan, kun se yrittää liimata minua ihan sopimattomiin ihmisiin... Ja sitten kun on joku kiva ja oikeasti hyvä niin ei.
Hitsin vitsi.
Mutta tässä alkaa tosi hyvin hahmottua itselle käsitys siitä, millaisen miehen tarvitsee. Ehkä joku päivä vielä onnistaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti