perjantai 30. joulukuuta 2016

Apinaenergian muuntaminen produktiiviseksi energiaksi

Olen aika intoutunut! Jostain syystä olen vasta nyt havahtunut tiedostamaan, että olen KOKO AJAN levoton. Olen aina ollut koko ajan levoton ja tietysti jollain tasolla tietoinen asiasta, mutta vasta nyt tiedostan sen selkeästi ja että OIKEASTI se levottomuus on PITKÄSTYNEISYYTTÄ eli alistimulaatiota (eli dopamiinivaje eli ADHD). Aivoni ovat kaiken aikaa pitkästyneet kuoliaiksi. Ja sitten tulen levottomaksi. Ja sitten alan riehua. Eli kehittää impulsiivisia päähänpistoja ja pöllöillä ja minun oma ERIKOISADDIKTIONI, jolla olen lääkinnyt ääretöntä pitkästyneisyyttä, on ollut MIEHET. Mikä olisi jännempää kuin uusi valloitus!! Flirttailu ja uuden suhteen jännitys. Uuuuuuuuuuuuuuu, se jos jokin on JÄNNÄÄ ja tylsyys on pois pyyhitty. Mutta en halua enää hankkia elämääni miehiä siksi, että olen pitkästynyt. Se on typerä syy.

Mutta nyt kun tajuan tämän kuvion, voin alkaa lääkitä sitä paremmilla keinoilla. Tai siis ainoa keino, mitä keksin on se LIIKUNTA. Minä olen aika varma, että se myös toimii aika hyvin. Teoriani on sellanen, että kun puran tätä levotonta energiaa liikkumiseen, aivoni rauhoittuvat ja sitten pystyn KESKITTYMÄÄN johonkin järkevään ja produktiiviseen tekemiseen. Eli kyseessä on muuntoprosessi. Muutan tämän hyödyttömän apinaenergian liikunnan avulla (konvertteri) produktiiviseksi energiaksi ja sitten voin kanavoida energiani mielekkääseen tekemiseen. Kun olen apinaenergiatilassa, en pysty keskittymään oikein mihinkään. Se on sellasta turhaa, levottomuusenergiaa.

Siksi minä EN nyt mene sinne hiton tinderiin vain siksi, että saisin vähän JÄNNITYSTÄ aikaan vaan menen nukkumaan ja HUOMENNA pääsen vihdoin liikkumaan. VIHDOINKIN. Jos tää turhautuneisuus alkaisi sitten taas purkautua.

2 kommenttia:

  1. Tunsin hyvin naisen joka oli varmaan henkinen siskosi. Nyt kun olen lukenut joitain sun tekstejä niin ymmärrän häntä paremmin. Miksi jotkut joutuu tuohon tilaan tai saa sen jo varhaisessa nuoruudessa. Epäreilua ja jotenkin käsittämätöntä.

    VastaaPoista