Normit ja odotukset helvettiin

En ois osannu uskoa et facebook voi olla terapeuttinen väline. Olen siellä oma itseni ja kavereissani on ihmisiä joille en koskaan ole näyttänyt omaa itseäni vaan on ROOLEJA. Rooli perustuu kuitenkin nöyristelyyn ja miellyttämiseen. Siihen, että pelkää, ettei tulisi hyväksytyksi omana itsenään. Joissain tapauksissa tämä on ehkä järkevää. Työnantajan ei ehkä tarvitsekaan tietää, millainen joku oikeasti on. Vai tarvisiko? Toisaalta ideaalimaailmassa viisas työnantaja arvostaa työntekijäänsä vaikka tietäisi tästä kaikenlaista outoa, jos nämä oudot asiat ei vaikuta tai liity työsuoritukseen. Suoraan sanottuna inhoan kaikkea keinotekoista sievistelyä. Miksi pitää nuolla jonkun työnantajan persettä. Koska tämä ei ole ihannemaailma niin valitettavasti voi pitää.

Mutta noin pääasiassa miksi tarvisi mielistellä ja nöyristellä? Tietysti siksi jos haluaa miellyttää. Ehkä minä en enää halua. Ja kun facebookissa paljastan sen kuka olen, joudun miettimään tätä asiaa. Että haluanko tehdä niin. Ja kyllä. Taidan haluta. Suoraan sanottuna vituttaa joku nöyristely. En ole mikään puhdas pulmunen ja siveydensipuli ja kiltti kuorotyttö. Minussa asuu aika iso pimeä puoli. Olen aika kaukana jostain norminmukaisen ihmisen ihanteesta. Tai kunnon nuhteettomasta kristitystä, joita sukuni on pullollaan. Olen yrittänyt survoa itseäni kaikenlaisiin odotusten mukaisiin muotteihin. Olen yrittänyt puristaa itseäni kristityn ihmisen muottiin ja aivopestä itseni olemaan joku perinteinen kristitty. Se oli KAMALAA. Ei olisi saanut ajatella itse. Olisi pitänyt uskoa auktoriteetteja, ja kuitenkin nämä auktoriteetit on vain toisia ihmisiä. Miksi hitossa uskoisin jonkun TOISEN näkemystä jos se ei tunnu oikealta? En miksikään. Joten hylkäsin sen tien. Rakennan omaa tietäni.

Yritin myös puristaa itseni norminmukaisiin odotuksiin parisuhteesta ja perheestä. Että pitää löytää joku ja SITOUTUA jne. Sekin oli KAMALAA. En tiedä enää haluanko naimisiin koska en tiedä voinko LUVATA etten ikinä lähde. Jos täytyy lähteä täytyy lähteä. En halua olla mikään vanki ja uhrata itseäni normien ja kulttuuristen ihanteiden alttarille. Toki haaveilen rakkaudesta, mutta minkä muodon se ottaa, en tiedä.

Olen nyt pisteessä, jossa heitän normit ja odotukset helvettiin. Kuljen rakkauden tietä ja se riittää. Muovaan itse oman elämäni. Minulle sopivan.

Olen yli 10 vuotta pelännyt pimeää puoltani, koska kun se aikanaan rehotti vapaana, meinasin tuhota itseni. Olen siksi ollut kahtiajakautunut. Yrittänyt kieltää sen villin osan itsessäni. Olen nyt päättänyt alkaa tutustua siihen, päästää sen irti, mutta nyt olen aikuinen ja järkevämpi ja ehkä pärjään sen kanssa. Yhdistän sen itseeni. Ainakin yritän.

On siis tullut aika olla oma itsensä. Minulla vaan on aika pelottava persoona. Iso persoona. Iso villi estoton räiskyvä epäsovinnainen kuriton äänekäs jne. Olen aina yrittänyt kutistaa sitä. Tullakseni hyväksytyksi tai koska pelkään sitä osaa itsessäni.

Loppu.