Haluaisin olla yhteydessä

Välillä luulen ettei asperger enää niin paljon vaikuta sosiaalisella alueella. Hetkellisiä hetkiä kun kuvittelen että olen kuten muutkin. Mutta sitten taas havahdun siihen, etten ole enkä tule olemaan. Alotin opiskelun viime vuonna yliopistossa ja tunsin tulevani yllättävän hyvin toimeen ihmisten kanssa. Etenkin koska filosofian opiskelijat on merkillisiä eikä norminmukaisia. Mutta kuten aikanaan oriveden opistossa, jossa oli luovia ja erikoisia ihmisiä ja tunsin sinänsä olevani omieni seurassa, ja niin monesti muuallakin, aina ja kaikkialla, olen kuitenkin sosiaalisesti poikkeava.

Katselen muita, miten he juttelevat ja tuntevat kuuluvansa ja NAUTTIVAT yhdessäolosta. Minä sen sijaan voin huonosti. En osaa olla ryhmätilanteissa. En oikein keksi puhuttavaa silloin. Välillä saan puristettua itseni kontaktoimaan mutta taustalla koko ajan paha olo, sellainen kuin olisi kalalla kuivalla maalla. En edes tunne itseäni ulkopuoliseksi. Ennen tunsin kun vielä pelkäsin ihmisiä ja olin rikki. Mutta en enää. I just dont belong. Ryhmätilanteet ei vaan sovi mulle. Tykkään olla kaksin ihmisten kanssa. Tai ryhmässä silloin jos on jokin asia mitä TEHDÄÄN yhdessä (ryhmätyö, pelit jne). Mutta muuten oon vain.... kärsivä. Ja jos en oikein osaa puhua, hiljaa oleminen taas on tylsää. Voisin lukea kirjaa jossain nurkassa mutta sitten voisi olla vaan kotona. Ehkä. En tiä. Kuitenkin HALUAISIN olla mukana ja yhteydessä. Nähdä ihmisiä. Joskus. Mutta kun... ja se paha olo niissä tilanteissa on sellanen että alkaa itkettään ja halun mennä johonkin oleen yksin niin on aika hankalaa. Minusta se liittyy tilanteen luonnottomuuden lisäksi kuormittumiseen. Siksi en jaksa edes oikein kuunnella ihmisiä. Aivot ei jaksa vastaanottaa sosiaalista informaatiota.