Pää hajoaa. Aikaansaaminen ja pitkäjänteinen työskentely ovat aivoilleni luonnottomia olotiloja. Olen kuitenkin saanut kehitettyä itseni sellaiseksi, että PYSTYN niihin. Niihin pystyminen vaatii kuitenkin epäinhimillisiä ponnisteluja. Kun tentti on tulossa, joudun omistamaan aivokapasiteettini lähes täydellisesti asialle ja siitä stressaamiselle, koska muuten en tekisi MITÄÄN. Joudun stressaamaan siis oikeastaan aikaansaamisesta enkä itse tentistä.
Koska olen huono saamaan aikaan, joudun omistamaan KOKO ELÄMÄNI tulevalle tentille eli en voi poistua kotoa minnekään, sopia ollenkaan sosiaalisia menoja tms. koska sitten en ainakaan saa mitään aikaan. Kökötän siis kotona ja hyvällä tuurilla saan päivän aikana pari tuntia opiskeltua. Joudun kuitenkin varaamaan KOKO PÄIVÄN opiskelulle, vaikken opiskelisi kuin sen pari tuntia. Koska aivoni eivät ole kurinalaiset ja aikaansaavat vaan haluavat tehdä aina mitä huvittaa (hedonismi) tarvitsen sen koko päivän siihen, että psyykkaan itseäni ja löydän JONKUN raon, jossa saan toteutettua tuon äärimmäisen vaativan opiskeluponnistuksen.
Hitsin aivot.
Ja jokainen tentti vaatii noin viikon mittaisen suuren työpanoksen.
Käytännössä joudun ylläpitämään siis pingottunutta aikaansaamisstressitilaa useita viikkoja putkeen, ja näiden viikkojen aikana en käytännössä pysty rentoutumaan varmaan ollenkaan eli hetkeksikään unohtamaan tenttien olemassaoloa ja vain nauttimaan elämästä.
Taustalla
lienee myös perfektionismi, joka aiheuttaa massiivista ahdistusta aina,
jos koen, että en osaa jotain täydellisesti (eli toisin sanoen se ahdistaa taustalla
KOKO AJAN).
Toisaalta jos oikeasti opiskelen asiat hyvin niin, että todella osaan ne ja TIEDÄN osaavani, perfektionisti sisälläni rauhoittuu, koska kaikki on hyvin. Ja eikö asiat kuulukin osata? Mutta toisaalta tällainen ahdistus ja huono olo sisällä kertoo siitä, että jokin lienee pielessä. Liikutaan ikään kuin koko ajan jaksamisen rajoilla.
Mutta kun ilman stressaamista en saa aikaan, koska aikaansaaminen on aivoilleni luonnotonta. Sitten en opiskele vaan puuhailen ties mitä.
En tiedä, miten ratkaisisin tämän.
Oletko saanut jo ADD diagnoosin? Olen myös yliopisto-opiskelija addi dg:llä ja lueskelin blogiasi ja moni juttu kuulostaa niin tutulta! Laittaa pohtimaan kuinka paljon näissä neuropoikkeemissa lopulta onkaan eroja ja yhtäläisyyksiä, jos sinä ensisijaisesti olet assi. Esimerkiksi tämä _KOKO ELÄMÄN_ uhraaminen jollekin tentille/palautettavalle työlle, kotona odottelet stand by tilassa koska se flow mahtaa iskeä, mutta mitään et uskalla sopia/tehdä, koska sillon se ei ainakaan iske. Ärsyttää hitosti, jos on joku pakollinen meno ja tuntuu, että se pilaa kaiken. Ei tee mieli edes syödä mitään, koska kaupassa käydessä aivot ei suostu enää prosessoimaan informaatioo olemassa olevista vaihtoehdoissa. Varsinkin nämä viimeset periodit on aina ihan saatanallisia. Ja monimoni muukin juttu.
VastaaPoistaJos et ole dg:tä vielä saanut niin hae ihmeessä, sillä saa nimittäin tukitoimia opiskeluunkin. Taidat opiskella samassa yliopistossakin (eri tiedekunta tosin) kuin minä tuosta eräästä kurssista päätelleen, jonka olen itsekin joskus käynyt.
Ja kiva, että kirjoitat tätä ja olet rohkea. Pohdit tätä jossain postauksessa, minkä luin, että haluat olla avuksi muille. Todellakin sanoitit monia sellaisia omia tuntemuksia, mitä itsellänikin on, mutta ei välttämättä ole vielä osannut käsitteellistää niitä yhtä taitavasti.
Hei! En ollut tietoinen, että blogini on julkisena ollut edelleen. Luulin laittaneeni sen suljetuksi ajat sitten ja olin nyt tulossa avaamaan ja kas, se onkin ollut koko ajan julkisena ja tänne on tullut kommenttejakin.
VastaaPoistaADD/ADHD-diagnoosia ei oikein tehdä, jos on jo asperger-diagnoosi, kun ne menee niin paljon sikinsokin ja limittäin. Ja olen todennut, että en tarvitse siitä erillistä diagnoosia, kun saan kaikki tukitoimet yms jo asperger-diagnoosilla.
Kiitos palautteesta :).