Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.Olen elänyt kuin alaraajahalvaantunut, joka ei suostu hyväksymään tilaansa vaan etsii jatkuvasti tietoa, mystistä parannuskeinoa ja yrittäisi psyykata jalkojaan toimimaan sen sijaan, että eläisi rauhassa asian kanssa ja tekisi elämästään niin hyvän kuin hän pystyy niillä eväillä, mitä hänellä on.
Koin eilen jonkinlaisen valaistumisen asian suhteen. Olen toki tiennyt kauan kauan, että minulla on ongelmia jaksamisen kanssa, mutta eilen tämä asia kirkastui mielessäni jotenkin aivan uudella tavalla. Tajusin, että juuri tämä ON sairauteni. Ja on aina ollut. Kaivoin esiin päiväkirjojani ja selailin niitä, sillä tajusin, että kun nuorena olin aina hirveässä kunnossa psyykkisesti, riekaleina, hajalla, masentunut, syy oli AIN siinä, että olin ylikuormittunut milloin mistäkin syystä. Nuorena en tuntenut tarpeeksi itseäni ja rajojani, eikä ollut vielä diagnoosia, ei mitään, minkä avulla olisin osannut elää tavalla, joka ei tuhoaisi minua. Plus olin vielä niin sekaisin siinä vaiheessa kaikesta, että se tietysti lisäsi kuormitusta.
Mutta tämä on aina ollut se ongelmani. Ja on edelleen. Ja tulee aina olemaan. En pysty muuttamaan sitä.
Joten olen nyt ajatellut, että miltä tuntuisi elää elämää, jossa hyväksyn tämän asian ja elän sen ehdoilla. Jos rakentaisin sellaisen pienen elämän, jossa on mahdollisimman vähän kuormitusta ja jossa keskitän resurssini olennaiseen eli terveenä pysymiseen, perheeseen ja jos nyt jotain työtä pystyisi tekemään. Edes vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti