"A major of suffering for many of us is our attachment to illusions."
Mua ei haittaa sinänsä pätkän vertaa, jos joku, josta oon kiinnostunut, ei oo kiinnostunut musta. Mutta mua haittaa se, että oon tosi herkkä ja kun tapahtuu negatiivisia asioita, joita mun aivojen täytyy prosessoida, meen epätasapainoon. Ja koska oon herkkä se, että meen epätasapainoon, tarkottaa sit todellakin EPÄTASAPAINOA ja voin tosi paskasti ja kaikki on päin hevon persiitä. Eli mua haittaa siinä se, että mun elämästä menee x määrä päiviä kaaokseen, jotka mieluummin oisin voinut hyvin ja tasapainoisesti.
On hemmetin ärsyttävää, et jos joku kohtelee huonosti tms. ja haluut vaan unohtaa koko ihmisen iäksi, niin sun typerät aivot ei voi unohtaa sitä NAPS. Ettei oo mitään katkasijaa, josta voi sammuttaa asiaa koskevat virtapiirit vaan se on aina PROSESSI ja vie jonkun verran aikaa. Se ei vie ees kauan. Oon tän kevään aikana saanut harjotella aika monta kertaa ja huomannnut, et ei se vie kuin about viikon, JOS hoidat asian järkevästi. MUTTA, kuten valtettavan helposti sorrun tekeen, jos alkaa käyttäytyä typeräsi, kuten 1) jatkaa viestittelyä tai toivossa roikkumista tai 2) alkaa etsiä heti UUTTA mieshenkilöä, johon kohdistaa romanttiset haaveilunsa, kun se, kehen ne ensin kohdistui, osoittautui epäkelvoksi, eli laastariksi, pitkittää asiaa – joskus jopa kuukausilla.
Sinänsä olen kiitollinen, et oon saanut harjoitella nyt niin monta kertaa, koska harjoitus tekee mestarin. Koko kevät meni oikeasaan LAASTAROIDESSA. Se alkaa ensimmäisestä pettymyksestä. Tapasit jonkun, joka sai sut haaveileen romanttisista asioista ja rakastumisesta ja sitten ne haaveet ei toteutuneetkaan sen ihmisen kanssa. Seuraa kipu. Ja sitten alkaa etsiä heti UUTTA kohdetta niille haaveille, ettei tarvisi tuntea sitä luopumisen tuskaa. Ja sillon oot liikkeellä ihan väärin aikein ja voit olla aika varma, et tulet pettymään vaan UUDESTAAN. Ja tätä voi sit jatkaa huomattavan pitkään.
Vain yhden pettymyksen onnistuin hoitaan hemmetin hyvin eli sanoin bye-bye (koska toisen käytös ei miellyttänyt, vaikka muuten pidin tyypistä) ja prosessoin asiaa joitain päiviä viestimällä sille ja sit poistin facebookin muutamaksi päiväksi – sillon en voi odottaa toiselta sitä myyttistä viestiä, jossa minulle paljastuu, että kaikki suurimmatkin unelmani ovat sittenkin totta ja irtipäästäminen helpottuu – ja näin sain oikein siististi itseni ulos siitä kuviosta. Enkä alkanut ettiin korviketta/laastaria.
Olen oppinut, että sellanen hetki, kun pitäs päästää irti ihmisestä, johon romanttiset rakastumishaaveet on kohdistuneet, on hetki, jollon enemmän kuin koskaan muullon minun pitäs toimia puhtaan JÄRKEVÄSTI. Eli vaan kärsiä se paska läpi. Sillä se menis ohi nopeimmin – ja siis helpoiten. Ja siiihen ei oikeasti mene kovin kauan, JOS sen hoitaa fiksusti. Pahin paska helpottaa muutamassa päivässä. Jos oot ottamatta yhteyttä ja etsimättä korvikkeita, viikon kuluttua alat olla jo selvinnyt hommasta.
Korvikkeen/laastarin etsimisessä pahin ongelma on siinä, että oot liikkeellä ihan väärästä syystä ja tavallaan epätoivoinen, koska haet jotakuta poistaan sen, et suhun sattuu. Ja SE johtaa lähes väistämättä siihen, et uusinnat kipukokemuksen, koska jos ja kun löydät jonkun, jonka KUVITTELET olevan uusi kohde romanttisille haaveillesi, se on lähes varmasti ihan epäkelpo kohde, josta ei tuu mitään muuta kuin uusi pettymys.
Eli, jos sattuu ja toipuu pettymyksestä, ENNEN kuin "etsii" mitään uutta ihmistä, pitäs elää se kärsimys läpi, jotta sitten ei enää ole liikkeellä vääristä syistä. Itsellä ainakin se "etsiminenkin" lakkaa sitten, kun on aiemmista paskoista toipunut, koska oon onnellinen yksin ja voin hyvin enkä oikeastaan ees tarvi ketään. Mutta kummalla tavalla vaan heti kun joku tulee jostain puskista ja tekee yllätyshyökkäyksen ja saa sut unelmoimaan rakastumisesta ja sit vetää maton jalkojen alta, niin huomaa yhtäkkiä miettivänsä, et pitäskö mennä Tinderiin tai lähtee viihteelle. Mut onneksi oon nyt viisastunut. En mene enkä lähde. Ei korvikkeita, ei laastareita. On vaan kärsittävä läpi se kipu, kun joudut luopumaan HAAVEISTASI.
En sure sitä, että en saanut jotain tiettyä ihmistä. Suren sitä, ettei mun unelmat toteutuneet. Kipu tulee haaveista. Sä kuvittelet mielessäsi, miten IHANAA sen toisen kanssa olisi. Kuitenkaan sulla ei välttämättä todellisuudessa ole koskaan sellasta ihanaa kyseisen ihmisen kanssa ollut. Tai on ollut ja ei ole enää. Roikut kiinni siis illuusioissa ja muistoissa ja jossain mitä ei ole, ja kipu tulee siitä, että halusit jotain, mitä et saanut.
Joten ei. Mua ei haittaa sinänsä se, että joku ei tykkää musta, koska en minä sure sen nimenomaisen ihmisen menetystä vaan suren sitä, ettei se, mistä haaveilin, toteutunut. Kuitenkin se, mistä haaveilin, voi toteutua yhtä lailla vielä jonain päivänä jonkun muun kanssa.
Mutta kyllä. Mua haittaa se, ettei joku tykkää musta sikäli, että muhun sattuu se, ettei mun haaveet toteutuneet ja joudun luopumaan kaikesta siitä, mistä ehdin haaveilla. Ja se on joka kerta kivulias prosessi. Huomaan aina silloin toivovani, että mut voitaisiin vaivuttaa uneen siksi aikaa, että mun aivot on prosessoineet asian ja sit saisin herätä, kun se on valmis. En haluaisi elää läpi sitä kipua. Se on raskasta. Ja koen, että myös turhaa, koska menee päiväkausia elämästä kipuiluun ihan turhan asian kanssa. Rakensit jotain haaveissasi ja sitten joudut luopumaan siitä, mitä päässäsi rakensit. Mitä hyödyllistä siinä kipuprosessissa on?
En taas kerran jaksaisi käydä sitä läpi... Mutta ei oikein ole vaihtoehtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti