Läheisriippuvuus ja kyvyttömyyys lähteä suhteesta, jossa voi huonosti

Okei. Tunnustan. Jotkut mieshenkilöt saa minusta esiin hirviön. Obsessiivisen ja impulsiivisen ja epävakaan kilipään. Mutta sinällään sillä ei oo merkitystä, paitsi sikäli, et se aiheuttaa mulle kärsimystä, mutta ei sikäli, että menettäsin mitään karkottamalla sellaiset mieshenkilöt, jotka saa minussa tällaista aikaan, koska tällaisen saa aikaan VAIN, jos kohtelee minua kurjasti. Välinpitämättömyys... Kylmyys. Etäinen käytös... Mun tulee tosi paha olla, mut jostain älyvapaasta syystä johtuen jään jumiin, jos fyysinen vetovoima on suuri. Jään siihen killuun kidutettavaksi. Ja absurdeinta on, et musta tuntuu, et JOS se ukkeli alkaskin kohdella mua hyvin ja kivasti, en oisi siitä ees kiinnostunut... Mut niin kauan, kun se EI ole kiva, en pysty sanoon sille, et häivy.

Jos toinen käyttäytyy kivasti ja järkevästi ja on älykäs ja keskustelukykyinen ja kypsä, niin ei mulla oo sillon syytä käyttäytyä mitenkään vammasesti. Sit voi käyttäytyä normaalisti.

Jotenkin mun on ratkastava tuon kidutuskillumisen arvoitus. Katkottava moiselta siivet. I will succeed. Ja luultavasti oon jo aika lähellä ratkaisua. Onnistuin yhden välinpitämättömästi käyttäytyvän komentaan siististi pois, mikä oli mulle suuri saavutus, joskin tässä tapauksessa en tuntenut suurta fyysistä vetovoimaa, vaikka hiukan potentiaalista vetovoimaa tunsinkin. Mut se tietysti autto siinä, et oli helpompi päästää sit irti, kun totesi, ettei se oo mulle hyväksi.

Mut joittenkin kaa näköjään vieläkin toistan sitä mun IKUISTA kuviotani... ja jään obsessoimaan. Tajusin tänään, että vapauteni avain on siinä, että tajuan, etten HALUA sitä ihmistä (koska mulle tulee siitä ihmisestä paha olo). Pitää vaan sanoa, että mene pois, vaikka tunnepuoli huutaisi vastaan. Tunneihmisenä on vaikea joskus toimia järkevästi.

Absurdeinta on, et täs viimesimmässä tapauksessa mä SANOIN, et mene pois ja MELKEIN onnistuin siinä... Heti kun se ALOTTI epäilyttävän käytöksen. Mutta sitten... mokasin. Eli aloin kyseenalaistaa tekemääni JÄRKEEN perustuvaa päätöstä, koska TUNTEET hönki sen ihmisen perään. Ja aloin kuunnella tunteita, jotka selitti kaikenlaista liirumlaarumia siitä, miten se ihminen EI VÄLTTÄMÄTTÄ käyttäydy huonosti myöhemmin... "Tää saatto olla poikkeus"... Ja siinä kohtaa peli oli sit menetetty, kun lähin sille tielle ja peruin tekemäni päätöksen häipyä. Mieshenkilö ei enää minua huolinut, koska olin käskenyt sen häipyä, ja jäin obsessoimaan uskoen, että JOTENKIN saan sen vielä haluaan mut. Oikein mahtavaa. Kun vaan oisin pysynyt päätöksessäni... Koska oon lähes 100 % varma, et se sen epäilyttävä käytös ei ollut mikään sattuma vaan ensi-ilmentymä persoonallisuudesta, johon kuuluu epäempaattinen, kylmä ja välinpitämätön käytös ainakin ajoittain eli olisi varmaa, et se satuttaisi mua yhä uudestaan ja voisin huonosti.

Uskon, et toi johtuu läheisriippuvuudesta (josta oon onneksi paranemassa). Niinhän nekin naiset aina ajattelee, joita mies hakkaa, että "ehkä tää kerta oli vaan poikkeus", "se lupasi muuttua".... Jne. Ihan sama kuvio. Onneksi mulle ei oo tullut eteen ketään, joka löisi. Pelottaa, et oisinko osannut lähteä.

EHKÄ ens kerralla osaan jo paremmin......