Odotan rakkautta

Ei hitto. Kun ihastuin ekaa kertaa vuosiin aikas kunnolla... Ja sit se ihminen on ihan väärä ja mahdoton. Ja joudun poistumaan. Perseestä. Voiko olla monikaan asia enemmän perseestä. Voi varmaan. Kuten jos pommikone jysäyttäisi pommin talooni. Etenkin jos olen sisällä tai Eevi. Mut hitto. Ja nyt minä muistan miltä se tuntuu, kun oikeasti ihastuu ja haluisin........ rakastua ja löytää ihmisen. Ei löytää. Kohdata. Ja tiedän, että TÄLTÄ sen pitää tuntua. Huokaus. Elämä on kyllä monimutkaisin kuviteltavissa oleva asia. Mutta siis joo, en mä halua mitään ihmeellisiä suhdesähläyksiä ja friends with benefits. Haluan rakastua. Halun olla jonkun oma ja se on minun oma.

Ja senkin oon oppinut nyt, että seksi kuuluu mulla parisuhteeseen tai siis en halua sitä muuta kuin sitten, jos koen, että haluan olla sen ihmisen oma. Seksi on mulle sillä tavalla aika merkityksellinen asia. Annan siinä itestäni aika paljon tunnetasolla. Joten tässä jatketaan selibaatissa eloa.

Se ehkä on vaan erona entiseen, että en enää aattele et parisuhde = loppuelämä yhdessä. Parisuhde on sen sijaan kaksi ihmistä, jotka kohtaa ja ihastuu ja rakastuu ja HALUAA olla yhdessä ja sitten ne on niin kauan kuin se toimii. Niin kauan, kuin on rakkautta ja seksi toimii jne. Se voi olla vuoden, kaksi, kymmenen, mistä hitosta minä tiedän. Niin kauan, kuin siinä HALUAA olla. Jos tunteet ja seksi ja kaikki kuolee ja on paha olla, ei tarvi olla. Ei ole mikään pakko. Päinvastoin. Pitää lähteä ja kuuluu lähteä. Parisuhde EI ole mikään vankila.