Olen nukkunut 2 yötä hyvin. Kiitos unilääkkeiden. Onneksi äidillä on kotona niitä lisää, kävin hakemassa sieltä muutamia lisää, kun ensiavusta saamani 3 loppuivat (jouduin viime yönä ottamaan toisen keskellä yötä, kun heräsin ja jäin pyörimään). Nyt ei ole yhtään varaa pelleillä tämän uniasian kanssa. Pää on saatava nopeasti kuntoon, kun on pieni lapsikin hoidettava, joten huonosti nukuttuja öitä ei tässä kohtaa voida missään nimessä sallia. Eli tämän viikon napsi nappuloita, tosin alan pikku hiljaa testailla, jos stressitaso olisi laskenut sen verran, että joku ilta saisi jo muutenkin unta.
Eilen totesin, että syömäänkin on pakko ruveta, jos pään haluaa järjestykseen. Olen ollut melkein viikon lähes syömättä. Maha on niin litteä, että sen ympärille voisi sitoa kastemadon. Huokaus. No, ainakin olen laihtunut sen haaveilemani pari kiloa. Eilen illalla tungin mahaani 1 pienen perunan, palan porkkanaa ja 2 kalapuikkoa. Alku sekin. Tänä aamuna tungin suustani alas tonnikalaleivän ja tunti sitten paistetun munan ja katkarapuja ja appelsiinimehua. Pakkosyöttöä. Ja proteiineja ja C-vitamiinia.
Mieltä ei saa tasapainoon ellei pidä huolta ruumiista. Uni ja ruoka. Niiden avulla alkaa maailma varmasti näyttää taas järjellisemmältä.
Stressitaso alas.
Ja kaiken kukkuraksi minulla on ilmeisesti PMS JUURI tähän väliin... Ihan kuin sitäkin vielä tarvittaisiin. Silloin olen muutenkin ihan raivopäinen ja kaikki on kamalaa. Eli ei ihme, että kun nämä kaikki eri tekijät yhdistetään, saadaan tulokseksi tyyppi, joka on silmittömän aggressiivinen eikä kestä ketään silmissään ja haluaisi pihalla mätkiä kaikkia, jotka kävelee liian läheltä (noin 50 m päästä).
En jaksa ihmisiä. Nyt. Yhtään. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti