Naiiviuden perikuva

Alan tajuta elämästä yhden asian, joka jostain syystä on tähän asti pysynyt minulta pimennossa, luoja tietää miksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tajuan NYT, juuri tällä hetkellä (no, viimeiset 24h) että ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen.

En tajua, miten ihmeessä voin tajuta sen vasta NYT. Miten ihmeessä sen tajuaminen on voinut viedä näin kauan.

Olen AINA ollut sellainen, että lähden kaikkeen mukaan TÄYSILLÄ ensimmäisestä hetkestä alkaen ja levitän kaikki tunteeni ja sieluni ja joka ikisen murun itsestäni siihen HETI, ei mitään itsesuojeluvaistoa, ja juuri sen takia olen hajottanut itseni niin totaalisesti elämän aikana, kun olen ollut niin naiivi, hyväuskoinen, ylioptimistinen ja suojaton. Ja kun vielä kaiken huipuksi olin ennen niin sairaalloisen epäkypsä ja sosiaalisesti ja emotionaalisesti valovuosien päässä normaaleista sen ikäisistä ihmisistä ja ihastuin aivan JÄRJETTÖMIIN tapauksiin, pahimpiin mahdollisiin tapauksiin, joista normaalijärkinen olisi heti nähnyt, että "PYSY HELVETIN KAUKANA", sellasiin päihdeongelmaisiin, sitoutumiskyvyttömiin, hirveisiin naistenmiehiin tai niin TOTAALISIIN paskaläjiin. Ja sitten olen sellasten kanssa naiivisti laittanut itseni täysillä likoon heti ja siinä sitä ollaan... Niin totaalisen raadeltuna, kun mahdollista.

Varovaisuus. Minulle ihan uusi asia. Miten voi olla ollut näin kauan niin naiivi ja niin hyväuskoinen ja lapsellinen ja superoptimistinen, vaikka on jo sata tuhatta kertaa nähnyt, miten sillä vain saa itsensä raadelluksi.

Tyhmä minä. Typerä heliumpallopää.

En tiedä varovaisuudesta mitään, sitä alan nyt opetella. En tiedä, miten se tehdään, mutta ehkä opin. Täytyy opetella suojelemaan itseään. Tajuta, ettei se ylioptimistinen mieli ole todellisuutta ja todellisuus ei todellakaan mene aina niiden ruusunpunaisten ajatusten mukaisesti - jos on koskaan mennyt. Ei ainakaan miesten kanssa. Ehkä joissain muissa asioissa.

Ihminen siis alkaa nyt pohtia varovaisuutta ja opetella varovaiseksi ja suojelemaan itseään. En vielä tiedä, mitä ihmettä se voi käytännössä olla, mutta vähitellen se selviää.

Ihminen oppii uusia asioita (vaikka joskus hieman hitaasti). Miten HITOSSA olen voinut pysyä näin naiivina NÄIN kauan? Miten? Luulisi, että elämä olisi jo opettanut ajat sitten jotain kyynisyyttä tai varovaisuutta tai JOTAIN mutta ei. Aina yhtä hyväuskoinen ääliö.