maanantai 2. lokakuuta 2017

Tulevaisuuttasi koskevat tarinat

Oletteko koskaan miettineet, että me voidaan täysin vapaasti valita tulevaisuutta koskeva tarinamme? Se on ihan sama mitä tarinaa kerrot itsellesi siinä mielessä, että ne on vain TARINOITA. Satuja. Kuvitelmia. Se EI ole yhdentekevää kuitenkaan YHTÄÄN siinä mielessä, että ne tarinat joita kerrot ja joihin uskot vaikuttaa tunteisiin ja hyvinvointiin.

Me ei NÄHDÄ tulevaisuuteen, joten me kerrotaan itsellemme vain TARINOITA tulevaisuudesta. Ihmiset kertoo kaikenlaisia tarinoita itselleen omasta tulevaisuudestaan ja usein valitsee uskoa niihin, monesti traagisin seurauksin. Valinta on tietysti usein... hämärän peitossa eli ihminen ei tiedosta valitsevansa eikä ymmärrä, että voisi valita toisin.

Minä olen kertonut itselleni teinistä asti erittäin haitallista tarinaa. Aloin tietyistä syistä johtuen uskoa, etten koskaan pysty seurusteleen. No, ajan myötä ilmeni, että pystyin, MUTTA kehnosti eli en oo rakastanut ketään ja suhteet ollut ahdistavia ja oon vaan halunnut pois eli onko se nyt sitten asiassa onnistumista... Ja oon pelännyt kuollakseni yksin jäämistä. Siks oon roikkunut kehnoissa suhteissani liian pitkään, koska oon ollut varma, että jään ikuisesti yksin, jos häivyn siitä.

Vuosi sitten ahdistavassa suhteessani koin oivalluksen. Tajusin, että toi on TARINA jota kerron itselleni. Mä en voi tietää mitä tulevaisuus sisältää. En yhtään. Joten sen sijaan, että kerron itelleni typeriä tarinoita siitä, että en koskaan pyty rakastaan ketään, en koskaan löydä ketään, kenen kanssa haluisin oikeasti olla tms. voin alkaa kertoa MITÄ TAHANSA tarinaa, jonka itse valitsen ja sitten päättää uskoa siihen.

Jos valitsen kertoa itselleni tarinaa: "Uskon, että jonain päivänä tapaan jonkun, jota voin rakastaa ja joka on tosi kiva ja viihdyn sen kanssa ja jonka kanssa saan kivan suhteen" ja päätän uskoa siihen, voin todella paljon paremmin, kuin jos kerron tarinaa: "En pysty rakastaan ketään, maailmassa ei ole ketään minulle enkä koskaan löydä ketään ja tulen olemaan ikuisesti yksin."

Joten think wise. Choose your story. And try to believe it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti